Bitcoin-tippaaminen saavuttamassa läpimurron!

Bitcoin on luomassa aivan uudenlaisen tippaamis- ja lahjoituskulttuurin Internetiin. Maksutapana se on siihen tarkoitukseen täysin ylivoimainen, mikään muu ei pääse edes lähelle. Freeware-ohjelman, videon, blogin tai muun tuotoksen tekijän on niin helppo vain laittaa Bitcoin-osoite julkaisunsa yhteyteen, ja katsoa kun rahaa kilisee kassaan.

Esimerkiksi Bitcoin-verkon transaktioita visualisoiva ja ääniksi muuttava BitListen on kerännyt lahjoitusosoitteeseensa yli 11 bitcoinia, joka on arvoltaan noin 1000 euroa. Tämä on vain yksi esimerkki lukemattomista tapauksista, joissa julkaisija on saanut kasaan merkittävän summan pelkästään vapaaehtoisilla Bitcoin-tipeillä. Bitcoin on kitkattoman toimintansa ansiosta mahdollistamassa aivan uuden rahoitusmallin.

Bitcoin-tippaaminen on haluttu saada vieläkin helpommaksi, ja törmäsimmekin vähän aikaa sitten uudenlaiseen tippiboksiin, joka on tehty WordPress-alustalle. Sen avulla kuka tahansa WordPress-blogia ylläpitävä voi helposti ottaa käyttöön Bitcoin-tippiboksin, jossa on kehittyneet ominaisuudet. Boksi luo automaattisesti uniikin Bitcoin-osoitteen joka artikkelille, kerää statistiikkaa, näyttää QR-koodin ja luo osoitteesta myös URI-linkin helpompaa maksamista varten.

Innostuimme tippiboksista niin paljon, että teimme siitä samantien version Bittirahan käyttämälle julkaisualustalle Drupalille. Nyt tippiboksi on siis mahdollista ottaa käyttöön myös millä tahansa Drupal-sivustolla. Meidän sivustolla tippiboksi on nyt käytössä kaikissa artikkeleissa ja blogeissa, ja tipit menevät lyhentämättöminä artikkelin kirjoittajalle.

Tippiboksi on käytössä tässäkin artikkelissa ja siihen lähetetyillä bitcoineilla tuette Viljamia, joka ohjelmoi tippiboksin Drupalille. Muistakaa myös, että tippiboksi on aktivoituna kaikissa vanhoissa artikkeleissamme, eli voitte käydä tippaamassa suosikkiartikkelinne kirjoittajaa jälkeenpäinkin.