Bitcoin keulii, tätä onkin jo odotettu. Enää muutama hassu satanen ja skenen huvimaakarit pääsevät postailemaan sitä meemiä, jossa Dragon Ball -hahmo huutaa asian olevan yli 9 000. Kirjoitushetkellä pyöritään aivan näillä näppäimillä, ja jos tämä härkä lähtee nyt kunnon juoksuun, niin eiköhän jo parin viikkarin päästä numero ala kauniisti yhdeksällä.
Tässä viikkarissa tsekkaamme muun muassa Bitcoin-louhimista, Bitcoin-rikollisuutta ja mitä kaikkea muuta Bitcoin-maailmaan kuuluukaan. Lisäksi elättelemme toiveita modernisoituvasta Venäjästä ja ihmettelemme sitä, että miten wannabe-Satoshi vielä jaksaa. Meillä on myös juttua Bitcoin-maailmaa vavisuttaneesta miljardisiirrosta.
Viime viikkari löytyy täältä.

Bitcoin hallitsee ylivertaisesti louhimista
Bitcoin-louhijat vastaavat yli 80% kaikesta proof-of-work-lohkoketjuissa tapahtuvasta louhimisesta, kertoo kryptoanalyytikko Yassine Elmandrja. Kaikkien muiden lohkoketjujen louhintateho on siis vain murto-osa siitä, mitä Bitcoinin. Edes kaikista suurimmat vaihtoehtoiset PoW-varmennusta käyttävät lohkoketjut eivät edusta kuin muutamia prosentteja kaikesta louhinnasta. Bitcoinilla tämä luku on puolestaan 83%.
Proof-of-work on toistaiseksi ylivertaisesti käytetyin tapa varmistaa lohkoketjujen ja kryptovaluuttojen turvallisuus. Tapaa on kritisoitu siitä, että se vaatii paljon laskutehoa ja on raskasta. Tämän vuoksi on kehitetty myös muita varmennustapoja, kuten proof-of-stake, mutta toistaiseksi mikään näistä vaihtoehdoisista tavoista ei ole laajasti käytössä.
Tilanne saattaa muuttua myöhemmin, mikäli Ethereum onnistuu suunnitelmien mukaisesti siirtymään proof-of-stake-varmennukseen. Toistaiseksi Ethereumin kehittäjät ovat kuitenkin lykänneet siirtymistä ja lohkoketju on pyörinyt perinteiseen tapaan proof-of-workilla.

Bitcoiniin siirtyi viime vuonna miljoonia instituutioilta
Digivaluuttoihin keskittyneen sijoitusyhtiö Grayscale Investmentsin mukaan institutionaalinen sijoittaminen kasvoi viime vuonna sadoilla miljoonilla dollareilla. Yhtiön mukaan sen kautta sijoitettiin viime vuonna 600 miljoonaa dollaria, mikä on enemmän kuin vuosina 2013-2018 yhteensä.
Grayscale myös kertoi, että yhteensä sen kaikkien palvelujen kautta sijoitettiin vuonna 2019 ensimmäistä kertaa yli miljardi dollaria. 71% kaikesta uudesta rahasta tuli yhtiön mukaan institutionaalisilta sijoittajilta. Lisäksi korkean summan yksittäisiä sijoittajia oli kuluneena vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Vaikka nämä tiedot tulevat yksittäisen yhtiön raportista, kertoo se yleisestä muutoksesta. Bitcoinin kestettyä vahvana yli kymmenen vuoden ajan, globaalin sääntely-ympäristön selventyminen ja muut seikat ovat saaneet institutionaaliset sijoittajat sijoittamaan kasvavissa määrin kryptovaluuttoihin.

Suurin osa rikollisista bitcoineista kulki kahden pörssin kautta
Runsaat puolet kaikista rikollisuuteen liittyvistä bitcoineista siirtyivät viime vuonna kahdelle pörssille, Binancelle ja Huobille, kertoo tuore tutkimus. Binancen osuus kyseenalaisista bitcoineista oli 27,5%, siinä missä Huobin vastaava numero oli 24,7%. Kaikki muut pörssit saivan yhteensä vain 47,8% laittomia siirtoja.
Tutkimuksen teettänyt Chainalysis myös huomasi, että vain muutamat tahot vastaavat suurimmasta osasta kaikista laittomista bitcoin-siirroista. Chainalysiksen mukaan laittomuuksiin liittyviä tilejä on olemassa ainakin 300 000. Kuitenkin vain 810 tiliä vastasivat noin 75% kaikista laittomuuksiin liittyvistä siirroista.
Chainalysis arvioi, että nämä aktiivisimmat tilit kuuluvat todennäköisesti henkilöille, jotka myyvät bitcoineja “tiskin alta”, eivätkä noudata esimerkiksi tunne asiakkaasi -säännöksiä. Tällaiset yksilöt saattavat joko huolimattomuuttaan tai tarkoituksella mahdollistaa muun muassa rahanpesua.
Chainalysis kuitenkin muistuttaa, että bitcoinien kauppaamisessa ei itsessään ole mitään laitonta, vaikka välissä ei käytettäisikään pörssejä.

Bitcoinilla siirrettiin yli miljardi muutamassa minuutissa
Viime keskiviikkona Bitcoin-verkossa tehtiin yksittäinen transaktio, joka oli arvoltaan yli 1,1 miljardia dollaria. Siirto on dollareilla mitattuna yksi suurimmista koskaan tapahtuneista Bitcoin-siirroista.
Siirron epäillään liittyneen Bitfinexin toimintaan, mutta pörssi ei ole ainakaan toistaiseksi vahvistanut väitettä.
Siirto on kiistaton todiste siitä, että Bitcoin voi täyttää lupauksensa. Millään toisella tällä hetkellä olemassaolevalla järjestelmällä ei voi siirtää yhtä suurta määrää rahaa yhtä nopeasti ja yhtä pienin kuluin.

Venäjän uusi pääministeri haluaa digitalouden
Venäjän uusi pääministeri, Mikhail Mishustin, haluaa Venäjän priorisoivan modernin digitaalisen talouden kehittymistä. Mishustin kertoi ajatuksistaan paikalliselle RIA Novosti -sanomalehdelle.
“Valtion pitäisi muuttua digitaaliseksi alustaksi, joka on luotu kansalaisille,” Mishustin kommentoi.
On selvää, että Mishustin puhuu muun muassa lohkoketjuteknologiasta. Lohkoketjuteknologian käyttö ja kehitys on kasvanut Venäjällä huomattavasti, minkä lisäksi monet teknologiaa hyödyttävät tahot ovat vähintään osaksi Venäjän valtion omistamia. Esimerkiksi Venäjän valtion ensisijaisesti omistama Sberbank on kehittänyt ja patentoinut oman älysopimusjärjestelmän, jossa lohkoketjua käytetään automatisoimaan kahden osapuolen väliset siirrot.
Toisaalta itse Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen juridinen tilanne on Venäjällä edelleen hyvin epäselvää. Venäjän päättäjät ovat jo pitkään halunneet selkeää lainsäädäntöä, mutta vuosien vääntämisestä huolimatta kryptovaluutat pysyvät lain harmaalla alueella.
Mikäli Mishustin aidosti haluaa Venäjälle nousevan digitaalisen talouden, näyttää välttämättömältä, että Kreml säätää lakeja, jotka selventävät kryptovaluuttojen juridista tilannetta.

Craig Wright sai – ehkä – bitcoin-avaimensa
Itseään Bitcoinin pseudonyymiksi kehittäjäksi, Satoshi Nakamotoksi, nimittävä liikemies Craig Wright on ilmoittanut, että hän on saanut haltuunsa tarpeelliset tiedot, joiden avulla hän pääsee nyt käsiksi noin 8 miljardin dollarin edestä bitcoineihin.
Wright käy parhaillaan oikeustaistelua entisen yhteistyökumppaninsa kuolinpesän kanssa. Kuolinpesän edustajat väittävät Wrightin vieneen hänelle kuulumattomia bitcoineja ja vaativat Wrightia palauttamaan ne kuolinpesälle.
Wright itse on puolustautunut, että hänellä ei ole mahdollisuutta käyttää bitcoineja, koska lompakoiden yksityisavaimet puuttuivat. Nyt hän on (ehkä) saanut nuo yksityisavaimet haltuunsa.
Oikeus on aikaisemmin antanut Wrightille muun muassa sakkoja oikeuden halventamisesta, kun Wright ei suostunut paljastamaan riittävän seikkaperäisesti bitcoin- ja krypto-omistuksiaan.
Nähtäväksi jää, mihin mysteeri seuraavaksi kehittyy. Wrightin aikaisemman toiminnan perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että hän ei onnistu todistamaan olevansa Satoshi, mutta mitä tahansa voi tapahtua.

Bitcoinin taso kasvaa ja nyt jopa nettikasinot (linkki poistettu) hyväksyvät sitä. Olen tutkinnut tätä aihetta pitkän ajan, ja minusta Bitcoin jatkaa kasvaamista, mutta ei se kestä kauan. Voi olla, että muutamassa vuodessa Bitcoin putoaa.
Tarkoitatko, että Bitcoin nousee muutamassa vuodessa uusiin huippuihin ja romahtaa sitten noin 80% huipusta? Näin voi hyvinkin käydä aiemman historian perusteella.
Pysyvillä romahduksilla puolestaan on peloteltu jo vuosia, mutta toistaiseksi ne ovat jääneet väliaikaisiksi kurssin korjaantuessa aina edellisen nousukauden alkua korkeammalle. Tämä syklittäinen toistuvuus yli 10 vuoden aikana on antanut sekä yksityisille että institutionaalisille sijoittajille kasvavaa uskoa Bitcoinin potentiaaliin.