Älyraha 2019 tapahtumassa pohditaan rahan tulevaisuutta ja älyrahasovellusten kehittämistä

Virtuaalivaluuttoihin ja lohkoketjuihin keskittyvien tapahtumien määrä Suomessa on ollut kasvussa, mistä saamme kiittää alan kehittämisen puolesta itsensä likoon laittavia pioneereja. Kevään ykköstapahtuman Älyraha 2019 järjestämisestä vastaa lohkoketjuhankkeita edistävä Blockchain Forum -järjestö yhdessä lohkoketjuprojektien konsultointiyritysten Konsensus Networkin ja Binotic Oy:n kanssa.

Älyrahan puhujakaartissa finanssi- ja kryptovaluutta-alan ammattilaisia

Tapahtuman sivuille on julkaistu tähän mennessä kuusi puhujaa. Joukossa on kryptovaluutta-alalla toimivia yrittäjiä sekä finanssi- ja markkinointialan asiantuntijoita. Puhujista tunnetuin lienee Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka, joka on toiminut aiemmin muun muassa Tiedon kehitysjohtajana.

Tikan lisäksi puhujakaartiin kuuluvat Inbotin perustaja Mikko Alasaarela sekä Konsensus Ry:n väistyvä puheenjohtaja Niko Laamanen. Alasaarela on ottanut vahvasti kantaa kryptovaluuttojen järkevämmän regulaation puolesta ja lobannut eri viranomaisia. Hänen mainion kirjoituksensa liiketoimintaa haittaamattoman sääntelyn kehittämisestä voit lukea täältä. Alasaarelaa voi pitää vastuullisena siitä, että virtuaalivaluuttojen yhteydessä termi “älyraha” on alkanut yleistymään.

Blogissaan Alasaarela kuvailee älyrahaa seuraavasti:

Älyraha on arvon internetissä liikkuva ohjelmoitava valuutta, joka voi edustaa mitä tahansa arvoa sisältävää asiaa. Älyrahan arvo voi muodostua älysopimuksien kautta esimerkiksi arvon internetille tuotetusta resurssista (älyvaluutat), älyrahaa käyttävien ihmisten tai koneiden yhteisölle tuottamasta lisäarvosta (tokenit), tai niiden edustaman arvopaperin arvosta (äly-arvopaperit).

Älyrahat ovat arvon internetin polttoainetta, ja ne mahdollistavat uuden ajan talouden, jossa tekoälyt, koneet ja ihmiset voivat saumattomasti ja luotettavalla tavalla käydä kauppaa ja tarjota palveluja globaalisti.

Niko Laamanen on puolestaan ollut aktiivinen kryptovaluutta-aiheisten tapahtumien järjestäjänä ja alan keskusteluryhmien kehittäjänä. Konsensus Ry:lle on hänen toimikaudellaan luotu monta telegram-ryhmää, joissa on satoja jäseniä ja aktiivista keskustelua kryptovaluutoista. Laamanen vetää myös virolaista Konsensus Network yritystä, joka tarjoaa yrityksen kotisivujen mukaan kryptovaluuttoihin ja lohkoketjuihin liittyviä koulutus- ja konsultointipalveluita.

Tapahtuman sivuilla kerrotaan seminaarin käsittelevän ainakin seuraavia aiheita:

  • Älyraha: tie universaaleihin julkisiin palveluihin
  • Älyraha ja sopimisen tulevaisuus
  • Bitcoin – rahan uusi standardi
  • Mitä johtajan tulee ymmärtää älyrahasta?
  • Mitä voimme oppia pelialan menestyksestä yhteisöjen rakentamisessa älyrahan avulla?
  • Älyrahan kehittäminen ja hajautetut organisaatiorakenteet
  • Tulevaisuuden yhteiskunta kuuluu milleniaaleille, mitä raha tarkoittaa heille?
Tikka ja Alasaarela ovat ottaneet vahvasti kantaa paremman regulaation puolesta, Laamanen taas on toiminut Konsensus Ry:n puheenjohtajana.

Tapahtumaa juontamassa KryptoGranny Anita Kalergis

Puhujien joukosta juontajaksi rooli on tapahtuman tiedoissa annettu KryptoGranny nimimerkillä tunnetulle Anita Kalergisille. Kalergis on kuvauksen mukaan kokenut liiketoiminnan kehittäjä yli 20 vuoden kokemuksella, joka on toiminut viime vuodet lohkoketjujen ja älyrahan parissa rakentaen kansainvälisiä projekteja ja verkostoja.

Viimeiset kaksi julkaistua puhujaa ovat Aave Incin toimitusjohtaja ja perustaja Stani Kulechov sekä kasvumarkkinoinnin asiantuntija Mari Luukkainen. Kulechov on yksi vertaislainapalveluita tarjoavan EthLendin kehittäjistä, jolla on pitkä kokemus fintech-palveluiden kehittämisestä. Luukkainen on puolestaan ollut avainroolissa kasvattamassa startup-yrityksiä uusiin kokoluokkiin sekä toiminut neuvonantajana kansainvälisissä älyrahahankkeissa.

Myös Kalergis, Kulechov ja Luukkainen ovat jo kokeneita lohkoketjujen ja kryptovaluuttojen parissa toimijoita.

Liput saatavilla Konsensus Networkin sivuilla

Tapahtuman liput ovat on nyt saatavilla Konsensus Networkin lippukaupassa. Lippusi pääset hankkimaan tästä. Lisätietoa tapahtumasta löydät sen kotisivulta alyraha.fi sekä tapahtuman Facebook-sivulta.

Tapahtuman liput ovat nyt saatavilla Konsensus Networkin lippukaupassa. Saat -20% alennuksen lipustasi koodilla PRASOS.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *