Bitcoinin arvo

Euroissa

Dollareissa


Bitcoinit nousivat Piraattipuolueen tärkeäksi rahoitusmuodoksi

Artikkelin on kirjoittanut Piraattipuolueen varapuheenjohtaja, Janne Paalijärvi. Piraattipuolue alkoi ottaa vastaan bitcoineja kunnallisvaalien alla 2012. Bitcoinien käyttöönotto oli nuorekkaalle edelläkävijäpuolueelle luonnollinen aluevaltaus, sillä kyseessä oli ennakkoluuloton ja teknologisesti mielenkiintoinen maksuväline. Samat adjektiivit pätevät myös Piraattipuolueeseen, jonka puolueohjelmassa on kirjaus vaihtoehtovaluuttojen käytöstä ilman keinotekoisesti asetettuja esteitä esimerkiksi viranomaisten taholta. Ideologisten syiden lisäksi Bitcoin-lahjoitusmahdollisuudessa on pidetty blockchainin […]

Bitcoin-kurssianalyysi 19.3.2015: Onko luvassa lisää kurssilaskua?

Näimme eilen voimakkaan laskun. C-aallon impulssin jatkuminen ylöspäin mitätöityi. Koko korrektio 166 dollarin pohjasta saattaa olla ohitse. Perustelen tässä artikkelissa hieman tarkemmin miksi olen sitä mieltä, että on todennäköistä, että tarvitsemme vielä uuden pohjalukeman bear marketin päättämiseksi. Kerron samalla Elliott Wave -teorian eri aalloista. SMA20 (BB) = musta viiva, SMA50 = sininen viiva, SMA100 = […]

Bitcoin-kurssianalyysi 9.3.2015: Totuuden hetki lähestyy

Edellisen artikkelin jälkeen näimme voimakkaan breakoutin ylöspäin ja olemmekin nousseet, ainakin toistaiseksi, melko samalla tavalla kuten kommenteissa esitin (kannattaa katsoa kommentit). Katsotaanpa miltä tilanne näyttää tällä hetkellä. Breakout tapahtui tällaisen ison bullish wedgen alaviivalta, tämä on positiivista ja voi tarkoittaa, että olemme matkalla wedgen yläviivalle. Yläviivan läpi sulkeutuminen olisi taas positiivista uutta nousukautta ajatellen. Kurssi […]

Bitcoin-kurssianalyysi 24.2.2015: Pohjia ei olla ehkä nähty vielä

Edellisen artikkelin triangle purkautui ylöspäin. Kurssi nousi vauhdilla noin 270 dollariin ja sitten laski vielä nopeammin takaisin SMA20:n tienoille. Volatiliteetti ja volyymi ovat pienentyneet noin 160 dollarin pohjasta asti, tämä viittaisi siihen, että olemme suurehkossa konsolidaatiossa. Konsolidaation resistanssi ja support -rajoille on olemassa eri vaihtoehtoja, joista esittelen tässä mielestäni todennäköisimmät kaksi vaihtoehtoa. Kuvassa näkyy keskellä […]

Bitcoin-kurssianalyysi 12.2.2015: Ylös vai alas?

Toni Kosonen aloittaa Bittirahan blogissa uuden kurssianalyysien sarjan, joka keskittyy tekniseen analyysiin. Tämä korvaa aiemmat uutisiin pohjautuvat kurssiraportit. Kurssianalyysin tarkoituksena on luoda katsaus bitcoin-valuutan markkinatilanteeseen. Kurssianalyysejä tullaan julkaisemaan säännöllisesti. Bitcoin-kurssi on ollut laskukaudella jo yli vuoden ja viime kuussa alitimme peräti vuoden 2013 nousukauden huipun, eli noin 260 dollarin rajapyykin. Laskukausi saattaa olla vihdoin loppupuolella, […]

OneCoin haiskahtaa vahvasti huijaukselta

Uudehko kryptovaluutta OneCoin on noussut jostain syystä viime aikoina pinnalle erilaisissa keskusteluissa (myös Bittirahan foorumilla). Kuulemma viime viikolla järjestettiin myös seminaari siihen liittyen Helsingissä. Erään nettisivun mukaan suomalaisia olisi lähtenyt mukaan jopa 2500.   Petteri Järvinen ehti jo ottaa kriittisesti kantaa OneCoiniin. Ajattelin itsekin tuoda omat näkemykseni esille sen suhteen. Keskityn tässä OneCoiniin kryptovaluuttana, mutta sen […]

Bitcoin-kurssiraportti 16.-22.1.2015: Nousuviikko

Tämä raportti tutkii, mitä bitcoinin kurssille (USD/BTC) on tapahtunut aikavälillä 16.1.2015 – 22.1.2015. Dataa kerättiin neljästä eri pörssistä. Vihdoinkin noususuuntausta! Tällä seurantaviikolla kurssi on ollut korkeimmillaan torstaina 22.1.2015 kello 2:30 (UTC) bitfinex-pörssissä arvolla 238 USD/BTC. Tämä on jo selvä parannus viime seurantaviikolla saavutettuun pohjalukemaan 160 USD/BTC. Tällä seurantaviikolla on pysytty 190 USD/BTC paremmalla puolella. ZeusHash […]

Bitcoin-kurssiraportti 9.1.-15.1.2015: Rajua kurssiheilahtelua

Tämä raportti tutkii, mitä bitcoinin kurssille (USD/BTC) on tapahtunut aikavälillä 9.1.2015 – 15.1.2015. Dataa kerättiin neljästä eri pörssistä. Bitstamp on jälleen toiminnassa, mutta tähän seurantaan dataa ei kerätty Bitstampista. Jo pidemmän aikaa jatkunut bitcoinin kurssin alamäki ei näytä laantumisen merkkejä. Päinvastoin. Bitcoinin arvo oli vielä 9. tammikuuta 290 USD molemmin puolin. Torstaina 15. tammikuuta heräsimme […]

Bitcoin-kurssiraportti 2.1.-8.1.2015: Bitstamp-pörssin hakkerointi koettelee

Tämä raportti tutkii, mitä bitcoinin kurssille (USD/BTC) on tapahtunut aikavälillä 2.1.2015 – 8.1.2015. Dataa kerättiin neljästä eri pörssistä. Bitstamp-pörssistä varastetaan noin 19 000 bitcoinia Näissäkin kurssiraporteissa seurannassa olleesta Bitstamp-pörssistä varastettiin noin 19 000 bitcoinia. Niiden arvo oli jopa 5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Asiasta raportoi Coindesk maanantaina 5. tammikuuta. Jotain kummallista tapahtui jo pari päivää aiemmin, […]

Bitcoin-kurssiraportti 19.12.2014-1.1.2015: Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä

Tämä raportti tutkii, mitä bitcoinin kurssille (USD/BTC) on tapahtunut aikavälillä 19.12.2014 – 1.1.2015. Dataa kerättiin neljästä eri pörssistä. Tim Draper sijoittaa CoinHakoon Joulukuun 19. päivä CoinDesk raportoi Tim Draperin suurehkosta sijoituksesta singaporelaiseen CoinHako-palveluun, joka tarjoaa valuutanvaihto- ja lompakkopalveluita. Singaporea pidetään loistavana paikkana tällaiselle palvelulle. Samana päivänä aamuyön tunneilla bitcoinin kurssi lähtee nousuun, joka pysähtyy vasta […]