Käteinen on alkeellista rahaa

Eilen uutisoitiin laajalti Kilpisjärven koulun tulipalossa tuhoutuneista oppilaiden luokkaretkirahoista. Niitä oli kerätty iso nippu kirjekuoreen, jota oli säilytetty koululla ihan vain siksi, koska tallettaminen pankkitilille oli osoittautunut erittäin hankalaksi toimenpiteeksi. Lapissa konttoreita ei ole kovinkaan tiheässä, eikä niiden palvelutaso ole kovinkaan hyvä. Useiden yritysten jälkeen rahat jäivät kirjekuoreen, koska konttori ei suostunut ottamaan niitä vastaan juuri silloin kun talletusta yritettiin tehdä.

Tällainen esimerkki osoittaa hyvin, miten alkeellista teknologiaa käteinen raha on. Sitä ei voi esimerkiksi varmuuskopioida mitenkään, toisin kuin bitcoineja. Mikäli luokkaretkirahasto olisi kerätty bitcoineina, olisi varmuuskopion voinut vaikka laittaa nettiin – mieluiten useaan paikkaan – jolloin tulipaloista tai muista vastaavista ongelmista ei olisi tarvinnut huolehtia käytännössä lainkaan.

Näin ei myöskään tarvitsisi miettiä rahan kuskaamista autolla satojen kilometrien päähän lähimpään pankkikonttoriin. Bitcoinien käyttö onnistuu tavallisella älypuhelimellakin. Rahojen kerääminen olisi yksinkertaista ja helppoa.

Toki Bitcoin ei vielä tällä hetkellä sovellu ihan kaikkiin tuollaisiin ongelmiin ratkaisuksi, sillä se on edelleen vielä kehitysvaiheessa. Etenkin helppokäyttöisyyteen täytyy vielä panostaa reilusti, jotta kaikki tavallisetkin ihmiset voivat käyttää sitä sujuvasti eikä se jää vain nörttien rahaksi.

Hinnan vakautuminen vaatii myös koko bitcoin-talouden laajentumista, jotta isoja heilahteluita hinnassa ei enää tapahtuisi kovinkaan usein. Esimerkiksi tässä tapauksessa luokkaretkirahoja olisi huono kerätä säästöön bitcoineina, koska niiden arvo voi heittelehtiä paljonkin ja luokkaretken aikaan se saattaisi olla reilusti keräyshetkeä alempana.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä osoittaa, miten Bitcoin tulee laajentuessaan ratkaisemaan ihan todellisia ongelmia. Myös Suomen kaltaisessa kehittyneessä taloudessa, jossa pankkitoiminta nettipankkeineen on suhteellisen toimivaa verrattuna muuhun maailmaan.

Tulevaisuudessa tullaan naureskelemaan sille, miten tyhmää olikaan säilyttää rahaa paperilappuina, jotka saattoivat tuhoutua tulipalossa tai mennä muuten vain rikki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *