Tutustu uuteen sijoitusoppaaseemme!

Ruotsi

Viikkokatsaus 22/2017: Kiinan pörssit poistivat pitkään jatkuneet nostorajoitukset

Bitcoinin kuukausia kovassa nousussa ottanut kurssi teki alkuviikosta pitkään odotetun korjausliikkeen, jolloin bitcoinin kurssi laski jopa alle 1 900 dollarin. Ovelat sijoittajat ovat tietysti huomanneet, että bitcoinin kohdalla tällaiset dipit ovat olleet mitä parhaimpia ostopaikkoja, sillä aikaisemmin bitcoinin kurssi on lähtenyt korjausliikkeiden jälkeen nopeasti palautumaan nousujohtoiseksi. Niin kävi myös tällä kertaa ja kurssi onkin palautunut alkuviikosta. Kirjoitushetkellä kurssi on yli 2 500 dollaria.

Mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Isoista asioista, ystäväiseni, isoista asioista! Bitcoin on muuttumassa nopeasti ja varmasti osaksi valtavirtasijoittajien salkkuja. Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa viranomaisilla onkin haluttomuutta viedä Bitcoin pörssiin, muualla maailmassa tätä tapahtuu jo. Nimittäin naapurimaamme Ruotsin pörssissä voi ostaa bitcoineja.

Samaan aikaan liki puoli vuotta ongelmissa olleet Kiinan bitcoin-jättiläiset ovat kertoneet iloisia uutisia; ne ovat nyt saaneet paikallisen keskuspankin tyytyväisiksi ja normaali toiminta voi jatkua. Onkin oletettavaa, että miljoonat kiinalaiset ryhtyvät jälleen työntämään Bitcoin-rakettia entistä korkeammille.

Muissa uutisissa pohdimme muun muassa sitä, onko "kupla" aina huono asia - tai siis The Economist pohtii. Lisäksi perehdymme naapurimaamme tulevaan lainsäädäntöön ja vilkaisemme lentäviä lohkoketjudroideja, jotka tuovat tuoretta kalaa kansalaisille.

Prasos Oy etsii tällä hetkellä useita ohjelmistokehittäjiä! Mikäli työ yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista Fintech-yrityksistä kiinnostaa, tsekkaa rekryilmoitus täältä. Lue lisää about Viikkokatsaus 22/2017: Kiinan pörssit poistivat pitkään jatkuneet nostorajoitukset

Viikkokatsaus 15/2017: SegWit aktivoitumassa Litecoinissa ja saanut lisää kannatusta Bitcoinissa

“Nyt saa riittää”, Bitcoin-käyttäjät ovat alkaneet vaatia yhä kasvavissa määrin Bitcoinin skaalauskiistan venyessä ja yhä likaisempien asioiden tullessa ilmi. Viime viikolla paljastui, että tietyt louhijat olivat todennäköisesti pelanneet epäreilusti saadakseen itselleen etua. Tämän likaisen pelin uskotaan olleen taustalla myös näiden louhijoiden skaalauspäivitys Segregated Witnessin vastustukseen. Asian tultua ilmi Bitcoin-yhteisössä ollaan alettu kasvavissa määrin vaatia Segregated Witnessin aktivoimista käyttäjien itsensä toimesta. Tästä asiasta voi lukea enemmän viikkokatsauksessa.

Muissa uutisissa käsittelemme valtioiden uusia virallisia näkemyksiä Bitcoinista ja kryptovaluutasta. Tiesittekö esimerkiksi, että Ruotsi on taas kerran pessyt Suomen jossain asiassa? En edes puhu jääkiekosta, vaan Ruotsin yritysrekisteristä, joka antoi yrityksen todistaa vakavaraisuutensa bitcoineilla. Venäjältä taas on tullut uutisia, että valtio aikoo "laillistaa" bitcoinit jo vuonna 2018. Tarkemmin ottaen Venäjä aikoo vihdoin ja viimein määritellä, mitä bitcoin sen mielestä virallisesti on. Myös Intialla on vastaavia aikeita kryptovaluutan noustua maan käteiskiellon seurauksena merkittäväksi voimaksi.

Vastaavia aiheita on hipaistu männäpäivinä myös Suomessa. Bittiraha.fi-palvelua tarjoavan Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade oli Juuso Pekkisen vieraana Ylellä puhumassa Bitcoinista. Mukana keskustelussa oli myös Suomen pankin digitalisaation neuvonantaja ja ekonomisti Aleksi Grym, joka kertoi oman näkemyksensä Suomen pankin Bitcoin- ja lohkoketjuajatuksista. Keskustelun voi kuunnella Yle Areenalta.

Viikolla haastattelimme VTT:n lohkoketjututkija Visa Vallivaaraa. Muun muassa NATO:n kanssa työskennellyt Visa Vallivaara kertoi meille lohkoketjun tutkimuksesta Suomessa sekä Bitcoinin suhteesta lohkoketjun tieteelliseen kehitykseen.

Teknisessä analyysissämme Toni Kosonen puolestaan kyselee, voisiko bitcoinin uusi kurssihuippu olla käsillä.

Pikamyynti.fi-palvelumme myyntirajoitukset on nostettu asiakkaiden pyynnöstä 1 000 euroon. Pikamyynti.fi on tarjoamamme palvelu, joka mahdollistaa bitcoinien myynnin siten, että rahat ovat tilillä minuuteissa. Pikamyynti.fi toimii kaikilla suomalaisilla pankkitileillä.

Eikä tässä vielä kaikki; voimme jo nyt alkaa hehkuttaa pian julkaistavaa uutta Denarium-kolikkoamme. Liioittelematta voi sanoa, että nyt on tulossa kaikkien aikojen hienoin kolikkomme - ehkä jopa hienoin Bitcoin-kolikko, mitä ylipäätään on olemassa. Pysykää kuulolla!

Lupaamme, että uudesta Denariumista tulee nätti kuin vastasyntyneen vauvan hymy suviauringon lempeässä hohteessa. (KUVA: Denarium) Lue lisää about Viikkokatsaus 15/2017: SegWit aktivoitumassa Litecoinissa ja saanut lisää kannatusta Bitcoinissa

Viikkokatsaus 13/2017: Japani tunnustaa Bitcoinin virallisesti

Bitcoinin dollarikurssi on palannut rauhallisesti nelinumeroiseksi luvuksi heilahdeltuaan epämääräisesti tonnin pienemmällä puolella, ja normaalia kasvua on havaittavissa. Viime viikkojen uutisoidut ja sosiaalisessa mediassa tilaa saaneet tappelut lohkojen oikeasta koosta ovat rauhoittuneet ja keskustelu on ainakin pyrkinyt fiksumpiin uomiin. Ja hyvä niin, sillä onhan sitä maailmassa paljon muutakin kuin yhdestä teknologisesta muutoksesta vääntäminen hampaat irvessä.

Esimerkiksi Aasiassa tapahtuu paljon asioita koskien digivaluuttoja sekä niiden kuningasta, Bitcoinia. Japanin valtio virallisti Bitcoinin aseman maksuvälineenä. Vaikka bitcoin ei valtion mielestä täytäkään valuutan merkkejä, on se silti riittävän vakiintunut teknologia, että valtio katsoo sen tunnustamisen laissa järkeväksi. Laki lisää bitcoin-pörssien vastuuta ja asettaa niille enemmän velvollisuuksia muun muassa asiakkaiden varojen suojelemisen suhteen, minkä uskotaan lisäävän bitcoinin houkuttelevuutta sijoituskohteena ja käytössä.

Samanlaista legitimointia pyritään saamaan aikaiseksi myös muualla Aasiassa. Kiinassa keskuspankki koittaa epätoivoisesti soveltaa nykyisiä lakeja maan suuriin bitcoin-pörsseihin, mutta käytännön toteutus vaikuttaa vaikealta. Pörssit ovat päivittäneet toimintojaan, mutta bitcoin-nostot pysyvät kiinni.

Intiassa valtionvarainministeri on varoittanut Bitcoin-käyttäjiä siitä, että digivaluutan epävirallisuuden vuoksi Bitcoin-käyttäjät saattavat syyllistyä tahtomattaan Intian rahanpesulakien ja terrorismilakien rikkomiseen. Tämä on saanut Bitcoin-teollisuuden puolestaan vaatimaan Bitcoinin selkeää ja suoraa laillistamista.

Viikkokatsauksessa kerromme lisäksi Ethereum-projektin pyrkimyksestä enemmän valuutan suuntaan ja fantasioimme oman ruotsalaisen lohkoketjusaaren ostamisesta tulevaisuudessa. Ehkä bitcoineilla? Ken tietää! Lue lisää about Viikkokatsaus 13/2017: Japani tunnustaa Bitcoinin virallisesti

Viikkokatsaus 1/2017: Bitcoin kävi kuussa, ja palasi takaisin maan pinnalle

Hyvää uutta valuuttavallankumouksen täytteistä vuotta Bittirahalta! Vuoden aluksi Bitcoin kävi Kuussa, mutta palasi pian “maan pinnalle”. Tarkemmin ottaen bitcoin on onnistunut rikkomaan kaikki aikaisemmat ennätykset niin käytön, kurssin kuin yhteenlasketun arvonkin mukaan, vaikkakin huipuista tultiin pikaisesti alas takaisin 2 viikon takaisiin lukemiin. Takaiskusta huolimatta näyttää siltä, että Bitcoin jyrää kovempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Ei siis varmasti mitenkään yllättävää, että tällä viikolla kurssikatsaus keskittyy siihen, miten bitcoin rikkoi tuhannen euron maagisen rajan ja miten ennätyksiä on jälleen kerran rikottu. Tarkastelemme niin uutsiointia ulkomailta kuin kotimaastakin, minkä lisäksi katsomme, mitä asiantuntijoilla on sanottavana bitcoinin tulevasta kurssikehityksestä. Voin kertoa salaisuuden, että hyvää on sanottavana. No, ei se oikeasti mikään salaisuus ole, koska se lukee julkisesti tässä alla ihan muutaman kappaleen päässä.

Vaikka käytännössä koko Bitcoin-yhteisö on puhissut meneillään olleen kurssinousun ympärillä ja oikeastaan koko alan media on keskittynyt seuraamaan lähinnä sitä, on digivaluuttamaailmassa tietysti muitakin asioita. Jos haluatte tietää, minkä takia Ruotsin valtion digivaluutta ei vakuuta ruotsalaisia, niin tämä viikkokatsaus kertoo sen. Mikäli taas kiinnostaa Microsoftin uusin Bitcoin-myönteinen hanke, tsekkaamme myös sitä. Lue lisää about Viikkokatsaus 1/2017: Bitcoin kävi kuussa, ja palasi takaisin maan pinnalle

Viikkokatsaus 46/2016: Bitcoinin kurssiin tiukka piikki

Bitcoin vahvistaa jatkuvasti asemiaan samaan aikaan, kun valtiot kikkailevat ja koittavat kontrolloida perinteistä taloutta. Niin Kiinassa kuin Intiassa pyritään hallitsemaan taloutta, mikä puolestaan puskee valtioiden ulottumattomissa olevan bitcoinin kurssia uusiin korkeuksiin. Viikolla näimme muun muassa, kun kurssi hyppäsi tunnissa noin 30 dollaria. Monille tämä tuli yllätyksenä, mutta Bitcoin-yhteisössä nähdään, että homma pelaa juuri kuten on oletettukin; bitcoinin arvo tulee nousemaan. Lue lisää about Viikkokatsaus 46/2016: Bitcoinin kurssiin tiukka piikki

Viikkokatsaus 25/2016: Lohkoketju tekemässä läpimurtoa Suomessa

Bitcoinin teknologia todistaa kerta toisensa jälkeen erinomaisuutensa. VTT:n tutkijat ovat kirjoittaneet, miten tällä teknologialla voitaisiin tulevaisuudessa pyörittää paljon muutakin kuin vain taloutta. Suomi on myös ottamassa konkreettisia askeleita tätä kohti; Kouvolan kaupunki rakentaa lohkoketjua käyttävää älykästä konttijärjestelmää ja Osuuspankki hakee suomalaisia lohkoketjuasiantuntijoita riveihinsä. Lue lisää about Viikkokatsaus 25/2016: Lohkoketju tekemässä läpimurtoa Suomessa

Viikkokatsaus 23/2015: OpenBazaar luo mullistavaa hajautettua kauppapaikkaa

Kuluneen viikon Bitcoin-aiheisista uutisista löytyy tietoa mm. OpenBazaarin rahoituksesta, lainsäädännön kehittymisestä maailmalla ja rahoitusalan mielipiteistä. Viime viikon katsaus on luettavissa täällä.

Bitcoinin vaihtokurssi kävi yli 250 dollarissa ja on ollut nyt parhaimmillaan 7 prosentin viikkonousussa. Vaihtokurssin nousu noteerattiin jopa Reutersissa. Viikon kysymys on aiheeseen liittyvä eli "Bitcoinin vaihtokurssi kävi pitkästä aikaa yli 250 dollarissa, mitä olet mieltä?".

Hajautettu kauppapaikka on tulossa

OpenBazaarin kehittäjät ovat saaneet miljoonan dollarin rahoituksen. Sijoittajina ovat Andreessen Horowitz, Union Square Ventures ja William Mougayar. OpenBazaar on avoimella lähdekoodilla toteutettu hajautetun markkinapaikan protokolla, jossa bitcoinit ovat ensisijainen maksutapa. Protokolla mahdollistaa kenelle tahansa globaalien kauppapaikkojen rakentamisen.

OpenBazaarin uskotaan tulevaisuudessa kehittyvän kansainvälisten jättien kuten eBayn ja Alibaban kilpailijaksi, sillä se mahdollistaa kaupankäynnin huomattavasti pienemmillä kuluilla. Lisäksi se saattaa mahdollistaa Silk Roadin kaltaisten kauppapaikkojen luomisen hajautetusti.

OpenBazaar mahdollistaa hajautetut maailmanlaajuiset kauppapaikat (lähde) Lue lisää about Viikkokatsaus 23/2015: OpenBazaar luo mullistavaa hajautettua kauppapaikkaa

Viikkokatsaus 13/2015: Silk Roadia tutkineet agentit sujauttivat bitcoineja omiin taskuihinsa

Kuluneen viikon Bitcoin-aiheisissa uutisissa mm. skandaali Silk Roadia tutkineista agenteista, Yhdysvaltain entisen valtiovarainministerin kommentti Bitcoinista, ja Bitcoinin saavuttamasta virstanpylväästä.

Viime viikon katsauksen voi lukea täältä.

Viime viikolla kysyimme "Vaikuttaako vaaliehdokkaan Bitcoin-kanta valintaasi?". Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti. 49 % kertoi kannan vaikuttavan ainakin jossain määrin, ja 39 % vastasi kielteisesti.

Tämän viikon kysymys koskee Silk Roadia tutkineiden agenttien tempauksia: "Oletko yllättynyt siitä, että agentit varastivat Silk Road -bitcoineja?".

Toni Kososen viimeisimmän kurssianalyysin voi lukea täältä.

Samuli Pahalahti kirjoitti Bittirahan blogissa aiheesta "Bitcoin mullistaa historiankirjoituksen". Lue lisää about Viikkokatsaus 13/2015: Silk Roadia tutkineet agentit sujauttivat bitcoineja omiin taskuihinsa

Viikkokatsaus 30/2014: Valtio-omisteinen airBaltic ensimmäinen bitcoinit hyväksyvä lentoyhtiö

Tämän viikon suurimpana uutisena on ollut airBaltic-lentoyhtiön Bitcoin-maksut. Muina aiheina ovat olleet mm. Euroopan Unionilta pyydetty päätös Bitcoinin verotuksesta ja Mt. Goxin tilanneraportti. Viime viikon katsauksen voi lukea täältä.

Lentoyhtiö airBaltic hyväksyy bitcoineja ensimmäisenä lentoyhtiönä

Latvialainen airBaltic on ottanut käyttöön Bitcoin-maksut. Bitcoineilla voi ostaa vain yhtiön tarjoamia edullisia Basic-luokan lentolippuja. AirBaltic tarjoaa lentoja 60 kohteeseen Euroopassa ja sen lähimaissa, ja Suomessa yhtiö lentää Turkuun ja Helsinkiin. Yhtiön toimitusjohtaja Martin Gauss kertoo Bitcoinin sopivan hyvin yrityksen innovatiiviseen lähestymistapaan. AirBaltic on melkein täysin Latvian valtion omistama.

Lippujen ostaminen bitcoineilla on tehty erityisen kannattavaksi, sillä toisin kuin pankkisiirrolla tai korttimaksulla, airBalticin Bitcoin-maksuissa ei ole käsittelykulua. Pankkisiirrolla ja korttimaksulla airBaltic perii noin 6 euron käsittelykulun.

AirBaltic on ensimmäinen Bitcoin-maksuja hyväksyvä lentoyhtiö (Lähde: airBaltic)

Lentolippuja on voinut varata jo pidemmän aikaa usealta matkasivustolta, mm. CheapAirista, Sky-toursilta ja BTCTripistä, mutta airBaltic on ensimmäinen suoraan bitcoinit hyväksyvä lentoyhtiö. Lue lisää about Viikkokatsaus 30/2014: Valtio-omisteinen airBaltic ensimmäinen bitcoinit hyväksyvä lentoyhtiö

Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Rekisteriseloste

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 11-19, La-Su klo 11-17