Tutustu uuteen sijoitusoppaaseemme!

silk road

Viikkokatsaus 22/2017: Kiinan pörssit poistivat pitkään jatkuneet nostorajoitukset

Bitcoinin kuukausia kovassa nousussa ottanut kurssi teki alkuviikosta pitkään odotetun korjausliikkeen, jolloin bitcoinin kurssi laski jopa alle 1 900 dollarin. Ovelat sijoittajat ovat tietysti huomanneet, että bitcoinin kohdalla tällaiset dipit ovat olleet mitä parhaimpia ostopaikkoja, sillä aikaisemmin bitcoinin kurssi on lähtenyt korjausliikkeiden jälkeen nopeasti palautumaan nousujohtoiseksi. Niin kävi myös tällä kertaa ja kurssi onkin palautunut alkuviikosta. Kirjoitushetkellä kurssi on yli 2 500 dollaria.

Mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Isoista asioista, ystäväiseni, isoista asioista! Bitcoin on muuttumassa nopeasti ja varmasti osaksi valtavirtasijoittajien salkkuja. Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa viranomaisilla onkin haluttomuutta viedä Bitcoin pörssiin, muualla maailmassa tätä tapahtuu jo. Nimittäin naapurimaamme Ruotsin pörssissä voi ostaa bitcoineja.

Samaan aikaan liki puoli vuotta ongelmissa olleet Kiinan bitcoin-jättiläiset ovat kertoneet iloisia uutisia; ne ovat nyt saaneet paikallisen keskuspankin tyytyväisiksi ja normaali toiminta voi jatkua. Onkin oletettavaa, että miljoonat kiinalaiset ryhtyvät jälleen työntämään Bitcoin-rakettia entistä korkeammille.

Muissa uutisissa pohdimme muun muassa sitä, onko "kupla" aina huono asia - tai siis The Economist pohtii. Lisäksi perehdymme naapurimaamme tulevaan lainsäädäntöön ja vilkaisemme lentäviä lohkoketjudroideja, jotka tuovat tuoretta kalaa kansalaisille.

Prasos Oy etsii tällä hetkellä useita ohjelmistokehittäjiä! Mikäli työ yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista Fintech-yrityksistä kiinnostaa, tsekkaa rekryilmoitus täältä. Lue lisää about Viikkokatsaus 22/2017: Kiinan pörssit poistivat pitkään jatkuneet nostorajoitukset

Viikkokatsaus 28/2016: Paheellinen kaupankäynti ei ole Bitcoin-talouden keskipisteenä

Tämä viikko on ollut erinomainen maineenpalautus Bitcoinin kasvoille, joita media on yrittänyt mustata siitä asti, kun keksi, että Internetin pimeyksien syövereissä tapahtuva huumekauppa on erinomainen tapa kerätä klikkauksia ja mainostuloja. Nimittäin peräti kaksi raporttia kertoo siitä, että media on väärässä. Kansainvälisen tutkijaryhmän tekemä raportti kertoo, että suurin osa bitcoin-kaupasta ei tapahdu huumeilla viranomaisten silmiltä piilossa, vaan bitcoin-kaupankäynnistä on muodostunut oikein legitiimiä liiketoimintaa.

Iso-Britannian parlamentin tekemä raportti puolestaan kertoo, että myös väitteet ISIS:in Bitcoin-bisneksestä ovat puppua, jolle ei löydy ainoatakaan todistetta. Lue lisää about Viikkokatsaus 28/2016: Paheellinen kaupankäynti ei ole Bitcoin-talouden keskipisteenä

Viikkokatsaus 5/2016: Pelijätti Wargaming on lisännyt Bitcoinin maksutavaksi

Vuoden 2016 ensimmäinen kuukausi on nyt takana ja Bitcoin-maailma jatkaa kasvuaan.

Viikkokatsauksessa uutisia muun muassa pelijätin Bitcoin-peliliikkeistä, merkittävistä Bitcoiniin liittyvistä sijoituksista sekä raportointia siitä, millaista Bitcoinin kasvu oli viime vuonna. Lisäksi juttua muun muassa Bitcoin-Visa-kortista sekä Euroopan Unionin mahdollisista aikeista pyrkiä saattamaan bitcoin-vaihto entistä tarkemmin viranomaisten silmän alle.

Toni Kososen kurssianalyysissä käsitellään viime viikkojen epävarmuutta markkinoilla sekä pohditaan, miten pitkään tilanne tulee jatkumaan.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Pelijätti lisäsi Bitcoinin maksutavaksi

Massiivisista monen pelaajan nettipeleistä tunnettu Wargaming.net on lisännyt Bitcoinin maksutavaksi pelin sisäisen kullan ostamiseen. Wargamingin suosittuihin peleihin lukeutuu mm. Wolrd of Tanks, World of Warships ja World of Warplanes. Wargamingin pelit ovat ilmaisia, mutta kullalla saa ostettua menestymistä parantavia lisäominaisuuksia ja ulkonäköparannuksia. Bitcoin-maksutavan tarjoaa BitPay.

World of Tanksissa pelaajat taistelevat tankeilla toisia joukkueita vastaan Lue lisää about Viikkokatsaus 5/2016: Pelijätti Wargaming on lisännyt Bitcoinin maksutavaksi

Viikkokatsaus 2/2016: Bitcoin tulossa Netflixiin?

Tällä viikolla Bitcoin on kiinnostanut vahvasti viihdealaa sekä Netflixin että useiden nettikasinoiden otettua positiivisessa mielessä kantaa Bitcoiniin. Lisäksi PayPal on ilmoittanut, että Bitcoin-yhtiö Xapon perustaja Wences Casares on nimetty yhtiön hallitukseen.

Laillisella rintamallakin tapahtuu. Bitcoinia kiristyskampanjassaan käyttäneet hakkerit on saatu kiinni ja Silk Roadin Ross Ulbricht on hakenut uutta oikeudenkäyntiä.

Viime viikon viikkokatsaukseen voit tutustua täältä.

Netflixin talouspäällikkö: Bitcoin voisi ratkaista ongelmia

Netflixin talouspäällikkö David Wells on kommentoinut Bitcoinia sijoittajille pitämässään kyselytapahtumassa. Wellsin mukaan maailman maksujärjestelmät ovat kehittymässä ja Bitcoin voisi ratkaista joitain Netflixin kohtaamista maksuongelmista.

"Nähtäväksi jää, mihin suuntaan menemme seuraavina kymmenenä tai viitenätoista vuotena, sillä valtiot haluavat edelleen pitää kiinni rahapolitiikastaan. Mutta olisi hienoa, jos Bitcoinia voisi käyttää globaalisti," Wells kommentoi.

Vaikka Wells ei ottanut suoraan kantaa siihen, aikooko Netflix ottaa Bitcoin-maksut käyttöönsä, kertovat Wellsin kommentit Netflixin olevan vähintäänkin tietoinen Bitcoinista sekä sen potentiaalista.

Netflix uskoo Bitcoinin helpottavan maksamista Lue lisää about Viikkokatsaus 2/2016: Bitcoin tulossa Netflixiin?

Viikkokatsaus 45/2015: Bitcoinin luojalle Nobelin palkinto?

Kuluneella viikolla Bitcoinin luojalle on ehdotettu taloustieteen Nobelia ensimmäisenä pseudonyyminä henkilönä maailmassa. Lisäksi hallitukset ja viranomaiset ovat pohtineet virallisesti Bitcoinin sekä lohkoketjun merkitystä maailmalle. Yleinen konsensus on, että nämä finanssiteknologian innovaatiot tulevat muuttamaan maailmaa pysyvästi ja radikaalisti.

Toni Kososen kurssianalyysissä puolestaan käsitellään bitcoinin kurssin lähitulevaisuuden liikkeitä sekä sitä ympäröivää epävarmuutta.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Satoshia ehdotetaan Nobelin saajaksi

Kalifornian yliopiston professori Bhagwan Chowdhry on ehdottanut Bitcoinin luoja Satoshi Nakamotoa vuoden 2016 taloustieteen Nobelin saajaksi. Nobelin palkintoa pidetään merkittävimpänä yksittäisenä taloustieteen tunnustuksena.

"Bitcoinin - digitaalisen valuutan - keksiminen ei ole mitään sen vähäisempää kuin vallankumouksellista," Chowdhry kommentoi ehdotustaan. Lue lisää about Viikkokatsaus 45/2015: Bitcoinin luojalle Nobelin palkinto?

Viikkokatsaus 44/2015: Bitcoin nousemassa valtavirtaan

Viikko on ollut Bitcoinin kannalta mielenkiintoinen. Bitcoinin kurssi on liikkunut ylös-alas ja merkittävät valtamediat niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat antaneet Bitcoinille runsaasti huomiota. Bitcoin on murtautumassa vahvasti valtavirtaan ja suuren yleisön tietoisuuteen.

Kososen kurssianalyysi käsittelee luonnollisesti Bitcoinin nousua.

Viime viikkokatsaukseen taas voi tutustua täältä.

Bitcoin ja lohkoketju The Economistin kannessa

Bitcoin on päässyt komeilemaan uusimman The Economist -talousjulkaisun kansijutuksi. Itse juttu ei pidä sisällään mitään uutta ja mullistavaa Bitcoin-käyttäjille, vaan se on pikemminkin yleiskatsaus siihen, mikä Bitcoin on ja miten Bitcoinin taustalla pyörivä lohkoketjuteknologia toimii. The Economist kuitenkin kehuu Bitcoinia ja povaa lohkoketjun mullistavan koko modernin taloudellisen maailman.

The Economist on selkeästi tajunnut Bitcoinin merkityksen ja painoarvon. Aikaisemmin tänä vuonna The Economist antoi No Boundries -talouspalkinnon Bitcoinin pseudonyymille kehittäjälle Satoshi Nakamotolle finanssialaa mullistavista innovaatioista.

Bitcoin esiintyy The Economistin kansikuvatyttönä Lue lisää about Viikkokatsaus 44/2015: Bitcoin nousemassa valtavirtaan

Viikkokatsaus 42/2015: Kiinalainen raketti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta

Kuluneen viikon Bitcoin-uutisten ykkössijaa pitää kurssinousu, jonka taustalla on jälleen kerran Kiina. Muissa uutisissa on mm. Euroopan Unionin ALV-päätöksen puiminen ja Bitcoinin puolesta puhuvan vapaaottelijan haastattelu. Edellisen viikon katsaukseen voi tutustua täällä

Bitcoinin kurssi nousussa Kiinan johtamana

Bitcoinin kurssi on ollut noususuunnassa. Kurssi kävi BitFinexissä 275 dollarissa, jossa se oli aikaisemmin käynyt viimeksi elokuun alkupuolella.

Bitcoinin kurssi kävi 275 dollarissa ensimmäistä kertaa sitten elokuun (lähde) Lue lisää about Viikkokatsaus 42/2015: Kiinalainen raketti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta

Viikkokatsaus 41/2015: Pelijätti G2A hyväksyy bitcoinit

Kuluneen viikon Bitcoin-uutisissa on juttua muun muassa merkittävistä Bitcoin-käyttöönotoista, kuten pelijätti G2A:n Bitcoin-maksuista, ja lohkoketju-integraatioista, kuten Barclays-pankin ja Blockstreamin projekteista. Edellisen viikon katsaukseen voi tutustua täällä.

Toni Kososen maanantainen kurssianalyysi on luettavissa täältä. Kososen mukaan lyhyehköllä aikavälillä näyttää positiiviselta.

Pelijätti G2A hyväksyy bitcoineja

Maailman suurimpiin pelialan yrityksiin kuuluva G2A on ryhtynyt yhteistyössä BitPayn kanssa ottamaan vastaan Bitcoin-maksuja. Kaikki G2A:n kautta myytävät tuotteet tulevat ostettavaksi bitcoineilla.

“Digitaaliset hyödykkeet, kuten pelit, ovat luonteeltaan rajattomia”, kommentoi BitPayn Marcel Roelants. Bitcoin sopiikin täydellisesti verkossa käytävään kansainväliseen digihyödykkeiden kauppaan. Lue lisää about Viikkokatsaus 41/2015: Pelijätti G2A hyväksyy bitcoinit

Viikkokatsaus 40/2015: Maksupäätejätti Ingenico lisää tuen Bitcoin-maksuille

Kuluneen viikon suurimpiin Bitcoin-aiheisiin uutisiin lukeutuu muun muassa yhden maailman johtavien korttimaksupäätteiden valmistajan Bitcoin-yhteistyö ja kauan odotettu Winklevossien Bitcoin-pörssin avautuminen. Edellisen viikon katsaus on luettavissa täällä.

Suuri maksupäätevalmistaja Ingenico lisää tuen Bitcoin-maksuille

Maailman johtaviin korttimaksupäätteiden valmistajiin kuuluva ranskalainen Ingenico on ryhtynyt yhteistyöhön Bitcoin-pioneeri BitPayn kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on lisätä Ingenicon maksupäätteisiin mahdollisuus maksaa bitcoineilla ympäri maailman.

Ingenicon laitteilla maksaminen tulee olemaan yhtä helppoa kuin muukin maksaminen bitcoineilla. Myyjä näppäilee laitteeseen veloitettavan summan, minkä jälkeen laite luo QR-koodin, jonka asiakas voi skannata älypuhelimensa Bitcoin-ohjelmalla ja sen jälkeen hyväksyä maksun.

Ingenicon maksupäätteet kuuluvat maailman suosituimpiin ja niitä käytetään monissa kivijalkaliikkeissä ympäri maailman, myös Suomessa. Ingenicon ja BitPayn projektin ansiosta bitcoineilla maksaminen tulee mahdolliseksi tuhansissa liikkeissä ympäri maailman.

Myös suomalaisissa kaupoissa on Ingenicon maksupäätteitä Lue lisää about Viikkokatsaus 40/2015: Maksupäätejätti Ingenico lisää tuen Bitcoin-maksuille

Viikkokatsaus 39/2015: Lohkoketju on nimetty megatrendiksi

Kuluneen viikon Bitcoin-uutisten aiheina on mm. Yhdysvalloissa jätetyt patenttihakemukset, megatrendit ja BitFuryn suuri louhimo.

Toni Kososen viimeisimmässä kurssianalyysissä odotetaan suurempaa volatiliteettia.

Edellisen viikon katsaus löytyy täältä.

Maailman talousfoorumi: “Lohkoketju on megatrendi”

Maailman talousfoorumi on nimennyt uudessa raportissaan lohkoketjun yhdeksi kuudesta megatrendistään. Talousfoorumin julkaisema raportti perustuu yli 800 kommunikaatio- ja informaatioalan ekspertille esitettyyn kyselytutkimukseen.

Tutkimuksen merkittäviin huomioihin kuuluu, että asiantuntijat uskovat lohkoketjun tulevan merkittävään käyttöön julkisen vallan toiminnassa vuonna 2023. Maailman talousfoorumi puolestaan uskoo, että Bitcoin on valtavirtaa vuonna 2027, jolloin 10% maailman bruttokansantuotteesta syntyisi Bitcoinista. Nykyisen tason raportti arvioi olevan noin 0,025% maailman bruttokansantuotteesta.

Maailman talousfoorumin raportti huomioi Bitcoinin ja lohkoketjun positiivisiksi puoliksi muun muassa edullisemmat rahansiirtokustannukset, suuremman läpinäkyvyyden sekä mahdollisuuden luoda esimerkiksi sitovia sopimuksia ilman välikäsiä.

Lue lisää about Viikkokatsaus 39/2015: Lohkoketju on nimetty megatrendiksi

Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Rekisteriseloste

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 11-19, La-Su klo 11-17