Osta ja myy kryptovaluuttoja helposti ja turvallisesti

verot

Viikkokatsaus 27/2018: Verohallinnon uusi kryptovaluuttaohjeistus puhututtaa

Kulunut vuosi ei ole ollut Bitcoinille todellakaan helppo. Krypton arvo on pudonnut huomattavasti viime vuosien kuplahuipuista ja jo toisena vuosineljänneksenä peräkkäin kolikon kurssi on laskenut. Toisaalta se on aiheuttanut monille pettymyksiä, mutta toisaalta myös loistavia osto- ja sijoituspaikkoja.

Bittiraha.fi onkin julkaissut männäviikolla artikkelin, joka koskee hyvän ostopaikan löytämistä. Sellaisia saattaa olla tulossa - tai sellainen saattaa olla menossa.

Prasos Oy on myös uudistamassa Bittiraha.fi:n sisarpalvelua, Coinmotionia. Olemme julkaisseet uudesta Coinmotionista beta-version, josta kaipaamme käyttäjiltä palautetta. Käyttäjille on myös luvassa pullaa, sillä jos käyttäjä havaitsee beta-versiossamme puutteita tai virheitä, olemme valmiita maksamaan hänelle siitä palkkion! Kannattaa siis tulla tökkimään aukkoja järjestelmiimme, niin saadaan homma skulaamaan kaikkien kannalta paremmin.

Viikon kotimaan merkittävin uutinen lienee verottajan uusi ohjeistus, joka koskee bitcoinin ja muiden kryptojen arvonnousun verotusta. Kuten arvata saattaa, Suomen verottaja kyllä ottaa omansa, eivätkä kryptot ole poikkeus. Uusi ohjeistus selventää suomalaista kryptoverotusta, vaikkakin useita kysymyksiä jää edelleen auki.

Lisäksi puhumme Intiasta. Intian korkein oikeus on vahvistanut maan hallituksen säätämän bitcoin-kiellon. Hallituksen mukaan Bitcoinia voidaan käyttää terrorismin rahoittamiseen, rahanpesuun, kiristykseen ja kaikkeen muuhun rikolliseen toimintaan. Kryptopörssit ovat kieltäneet, että tällaista tapahtuisi ainakaan mitenkään laajamittaisesti, mutta hallitus on eri mieltä.

Hallitus saattaa hyvinkin tietää, mistä se puhuu. Suosittu intialainen oppositiojohtaja epäilee, että monet korkea-arvoiset jäsenet maan hallituspuolueessa ovat itse syyllistyneet bitcoin-petoksiin, -rahanpesuun ja muuhun touhuun. Hallitus tietty kieltää tämän. Jos syytöksille löytyy perää, joutuu hallituksen kryptopolitiikka hyvin kummalliseen valoon.

Muissa uutisissa Maltan uusi kryptoyrityksiä houkutteleva lainsäädäntö, näytönohjainvalmistajien uudet haasteet sekä Bitcoinien todellinen määrä, joka ei ole 21 miljoonaa, vaan paljon vähemmän.

Coinmotionin beta-testaus on kuin jännä aarrejahti! (Terveisin Häpeilemätön Mainos) Lue lisää about Viikkokatsaus 27/2018: Verohallinnon uusi kryptovaluuttaohjeistus puhututtaa

Viikkokatsaus 47/2017: Yhden bitcoinin arvo lähestyy 10 000 dollarin rajapyykkiä

Bitcoin ja monet muut suuret kryptovaluutat ovat rikkoneet viime viikolla ennätyksiä ja merkit näyttäisivät positiivisesti siltä, että sama meininki jatkuu. Bitcoin ylitti maagisen 9 000 dollarin rajan, eli nyt jännitetään nouseeko bitcoinin kurssi 10 000 dollariin tämän vuoden puolella. 10 000 dollarin rajapyykki on noussut vuoden aikana esille monissa ennustuksissa.

Viikkokatsauksessa käsittelemme kurssinousuja sekä kurssien mahdollista tulevaisuutta. Lisäksi tarkastelemme CNBC:n tuoretta kyselytutkimusta, joka valottaa talousjohtajien näkemyksiä ja uskomuksia Bitcoinista. Muissa uutisissa katsomme, miksi miljardit karkaavat Venäjältä ja mitä ihmeellistä nyt taas kerran hardforkkaillaan.

Bittiraha.fi:n omistaja Prasos Oy on myös avannut kuluneella viikolla rahoituskierroksen. Nyt Sinulla on mahdollisuus sijoittaa vauhdilla kasvavaan yritykseen ja tulla omistajaksi firmaan, joka pyörittää muun muassa Bittiraha.fi:tä, Bittimaatteja ja Coinmotion-pörssiä. Prasosilla on aikomus nousta alallaan Euroopan johtajaksi, ja ainakin nykyiset kasvukäyrät antavat uskoa, että se ei ole lainkaan epärealistinen mahdollisuus. Hyvä tilaisuus siis! Lue lisää about Viikkokatsaus 47/2017: Yhden bitcoinin arvo lähestyy 10 000 dollarin rajapyykkiä

Viikkokatsaus 5/2015: Facebookista, Spotifystä tai Ryanairista seuraava merkittävä bitcoin-hyväksyjä?

Kuluneen viikon uutisissa mm. Helsingin Coinfestistä, suuren maksualustan Bitcoin-integraatiosta, ja Kreikan uuden valtiovarainminiserin Bitcoin-mielipiteistä. Viime viikon katsauksen voi lukea täältä.

Viime viikolla kysyimme Onko kurssilaskun käännekohta saavutettu? Suurin osa vastaajista (47%) uskoo kurssin vielä laskevan alle 200 dollariin.

Tällä viikolla kysymys koskee katsauksen ykkösaihetta eli kysymys kuuluu "Mikä seuraavista yrityksistä hyväksyy bitcoinit ensimmäisenä?". Siihen voi vastata sivuston oikeasta reunasta.

Adyenin maksualustaan bitcoinit: Asiakkaina Facebook, Spotify ja Ryanair

Maksualusta Adyen on aloittanut yhteistyön BitPayn kanssa tarjotakseen asiakkailleen mahdollisuuden Bitcoin-maksujen vastaanottamiseen. Yhteistyö mahdollistaa bitcoinien käyttöönoton 3500 kauppiaalle, mukaanlukien Facebookille, Spotifylle ja Ryanairille. Bitcoinit ottaa aluksi käyttöön alustaa käyttävä pelifirma Jagex.

Julkaisun yhteydessä on mainittu, että jokin iso yritys olisi ottamassa bitcoinit käyttöön lähikuukausina Adyenin maksualustan avulla. Nähtäväksi jää mikä firma on kyseessä. Lue lisää about Viikkokatsaus 5/2015: Facebookista, Spotifystä tai Ryanairista seuraava merkittävä bitcoin-hyväksyjä?

Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Yksityisyys

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 11-19, La-Su klo 11-17
Puhelinasiakaspalvelu 029-1701190: Ma-Pe 13-15