Kategoria Arkistot: Prasos

Bitcoinin arvo

Euroissa

Dollareissa


Viikkokatsaus 4/2017: Kiinan pörssit ottivat uuden kulumallin käyttöön, ja USA:ssa jo kolmas ETF-hakemus

Hellurei ja hellät tunteet! Mitäs teille kuuluu? Aika hölmöä tietty kysellä tällaisia, kun ettehän te tähän voi vastata. Kannattaakin varmasti ennemmin keskittyä kertomaan siitä, mitä Bitcoin-maailmalle kuuluu. Kehittyvän teknologian maailmassa on se hyvä puoli, että yleensä sitä mielenkiintoista juttua löytyykin. Kiinan keskuspankin tekemät Bitcoin-pörssien tarkastukset ovat puhututtaneet viime aikoina Bitcoin-yhteisöä ja jopa valtamediaa. Kiinalaiset pörssit […]

Viikkokatsaus 3/2017: Euroopan keskuspankki suosittelee lohkoketjun käyttöä

Bitcoin ja sen lohkoketjuteknologia ovat saavuttaneet muutamassa vuodessa vakiintuneen aseman, jossa juuri mikään rahoitusalan tekijä ei pidä niitä enää vitseinä. Sen sijaan digivaluutan ja väärentämättömän tiedon nähdään potentiaalisesti muuttavan koko niitä perusteita, joiden pohjalta globaali kaupankäynti sekä talous tapahtuu. Kuluneella viikolla sekä Euroopan keskuspankin edustaja että Yhdysvaltain Federal Reserven johtaja ovat ilmoittaneet näkemyksensä siitä, miten […]

Viikkokatsaus 2/2017: Kiina-uutiset aiheuttivat kurssilaskua

Bitcoin-maailmassa myrskyää maailman valtamedioiden uutisoidessa kiinalaisiin Bitcoin-pörsseihin kohdistuneista ratsioista. Jotkut ovat jopa väläytelleet, miten Bitcoin ollaan taas kieltämässä. Valtamedialla ei tällä kertaa mennyt kuitenkaan ihan niin kuin Strömsössä, sillä nämä “ratsiat” osoittautuivat nopeasti tavanomaisiksi rutiinitarkastuksiksi. Tästä huolimatta mediakohu on jo herättänyt pienimuotoisen markkinapaniikin, joka on saanut bitcoinin kurssin entistä jyrkempään laskuun. Kiinalaisten pörssien toimintaan on […]

Viikkokatsaus 1/2017: Bitcoin kävi kuussa, ja palasi takaisin maan pinnalle

Hyvää uutta valuuttavallankumouksen täytteistä vuotta Bittirahalta! Vuoden aluksi Bitcoin kävi Kuussa, mutta palasi pian “maan pinnalle”. Tarkemmin ottaen bitcoin on onnistunut rikkomaan kaikki aikaisemmat ennätykset niin käytön, kurssin kuin yhteenlasketun arvonkin mukaan, vaikkakin huipuista tultiin pikaisesti alas takaisin 2 viikon takaisiin lukemiin. Takaiskusta huolimatta näyttää siltä, että Bitcoin jyrää kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Ei siis […]

Viikkokatsaus 52/2016: Vuonna 2016 Bitcoin palasi takaisin parrasvaloihin

Bitcoin on nousussa. Taas. Melkein harmittaa, kun joudutte viikko toisensa jälkeen lukemaan uutisia, jotka alkavat suurin piirtein noilla samoilla sanoilla, mutta ainoastaan melkein. Tällä viikolla ei pureuduta erityisen tarkkaan bitcoinin nousuun, sillä siitä koskevia uutisia voitte lukea esimerkiksi viime viikon viikkokatsauksesta eivätkä ne nousun syyt ole erityisemmin muuttuneet. Bitcoin nousee, koska “Kiina, Intia ja ihmisten epäluulo […]

Viikkokatsaus 51/2016: Bitcoin arvokkaampi kuin koskaan

Joulu tuli aikaisin Bitcoinin käyttäjille kurssin noustessa kohisten. Parin viime päivän aikana bitcoinien yhteenlaskettu arvo on kasvanut korkeammalle kuin koskaan ja yksittäisen bitcoinin kurssi on parhaissa lukemissa vuosiin. Sijoittajat ja ekonomistit ympäri maailman miettivät, mikä on tämän kurssinousun syy. Syytä on haettu niin terroristeista kuin Donald Trumpista. Bitcoin-yhteisön sisäpuolelta syy tietysti näyttää yksinkertaiselta: Bitcoin nimittäin […]

Viikkokatsaus 50/2016: Bitcoin rikkoo jälleen ennätyksiä

Kuluneella viikolla on rikottu taas uusia ennätyksiä bitcoinin paukauttaessa vuoden huippunsa ja jopa usean vuoden huippunsa. Tänä vuonna on rikottu myös uusia ennätyksiä, sillä bitcoinin käyttö on räjähtämässä käsiin siirtomäärien kasvaessa eksponentaalisesti. Näyttäisi siltä, että ollaan menossa kohti Kuuta! Ja tällä kertaa ei pelkästään kuvainnollisesti, vaan myös käytännössä. Tai ainakin tuore tutkimuspaperi väittää, että Bitcoin […]

Viikkokatsaus 49/2016: Bitcoin on vahvempi kuin monet kansalliset valuutat

Joulukuu on nyt hyvällä mallilla, ensimmäiset adventit juhlittu ja itsenäisyyspäivä tanssittu, ja Bitcoin senkun porskuttaa. Bitcoin on kasvanut vuoden aikana vakaammaksi ja suuremmaksi kuin monet valtiolliset valuutat. Se on muun muassa suurempi kuin Islannin tai Latvian fiatit ja vakaampi kuin Iso-Britannian punta. Ja tämä(-kin) on vasta alkua; CNBC:n uutisoiman ennusteen mukaan ensi vuonna paukkuvat sellaiset […]

Haemme jälleen full stack -kehittäjää

Tämä rekry ei ole enää voimassa, tarkista ajantasaiset rekryilmoitukset täältä. Prasos Oy hakee uutta ohjelmistosuunnittelijaa laajentamaan nykyistä kehittäjätiimiä. Yritys on 2012 perustettu nuorekas finanssiteknologia-alan yritys. Prasos Oy on tällä hetkellä keskittynyt kryptovaluuttojen välityspalveluihin, erityisesti Bitcoiniin. Tuotepalettimme on jatkanut laajentumistaan, ja nyt etsimmekin osaavaa ohjelmistosuunnittelijaa tuotekehityksen kiihdyttämiseksi.   Mitä sinulta vaaditaan? Sekä frontend- että backend-osaamista ja […]

Pikamyynti.fi mullistaa bitcoinien myymisen

Viimeiset pari kuukautta olemme työstäneet uutta palvelua, joka mullistaa bitcoinien myymisen. Meiltä löytyy jo maailman nopein bitcoinien ostopalvelu Pikaosto ja nyt on aika julkistaa sen sisarpalvelu, Pikamyynti. Palvelun avulla voit myydä bitcoineja ilman rekisteröitymisiä tai muita säätöjä, ja saat rahat kaikille suomalaisille pankkitileille lähes välittömästi. Pikamyynti odottaa Bitcoin-verkolta 1 vahvistuksen rahojen lähettämiseen, missä kestää keskimäärin […]