Bittirahan tiimi kasvaa ja palveluajat muuttuvat!

Vuosi 2013 on ollut hurja vuosi Bitcoinille ja myös Bittirahan palvelut ovat kasvaneet kovalla vauhdilla. Pääpalvelumme Bittipörssi julkaistiin toukokuussa 2012 ja käsiteltyjä tilauksia on tähän mennessä kertynyt jo yli 10 000. Vaihtovolyymin osalta kuukausiennätys on tämän vuoden huhtikuulta, jolloin bitcoineja ostettiin ja myytiin Bittirahan kautta yli miljoonan euron arvosta.

Aktiivinen ydintiimimme on koostunut käytännössä vain muutamasta henkilöstä, joten varsinkin huhtikuussa olimme hieman helisemässä valtavan tilausvyöryn alla. Vaikka selvisimmekin siitä kohtalaisen hyvin, aiomme valmistautua seuraavaan vyöryyn paremmin. Bittirahan tiimiä on nimittäin laajennettu. Tiimissämme on nyt kolme uutta henkilöä, joista yksi keskittyy asiakaspalveluun, myyntiin ja tilauskäsittelyihin, ja sen lisäksi mukana on kaksi uutta ohjelmistokehittäjää.

Lisäksi toimintamme on ollut tähän asti pitkälti Internet-pohjaista, eli yrityksellämme ei ole ollut erillistä toimitilaa. Tiimimme on tehnyt töitä lähinnä kotoa käsin. Tämäkin on nyt muuttumassa, sillä Bittirahan uusi päämaja on Jyväskylässä Technopoliksen toimitiloissa. Käytännössä tämä tulee muuttamaan palveluaikoja hieman, eli torstaista 1.8 lähtien Bittipörssin tilauskäsittelyt tehdään arkisin klo 11 ja klo 16 jälkeen (ennen klo 12 ja klo 20 jälkeen). Viikonloppujen ja pyhäpäivien osalta palveluajat pysyvät ennallaan.

Mitä tämä tulee tarkoittamaan käytännössä? Laajemman tiimin ansiosta voimme ensinnäkin ehostaa asiakaspalveluamme entisestään. Tähän asti olemme käyttäneet vain sähköpostia, jossa vastausaikamme ovat hyvät, mutta nyt tarkoituksena on ottaa käyttöön moderneja tukitoimintoja kuten livechat. Livechat integroidaan Bittirahan sivustolle myöhemmin tänä vuonna.

Pystymme myös markkinoimaan Bitcoinia yrityksille tehokkaammin kuin ennen, koska tiimillämme on siihen enemmän resursseja. Tämä on todella tärkeää, koska Suomi tarvitsee kipeästi uusia bitcoinit hyväksyviä kauppiaita. Käyttäjiä Suomessa nimittäin on, pelkästään Bittirahan statistiikan pohjalta puhutaan tuhansista ihmisistä.

Ohjelmistokehityksen puolella tiimimme koko käytännössä tuplaantuu, kahdesta ohjelmoijasta neljään ohjelmoijaan. Tällä tulee olemaan palvelukehityksen kannalta suuri merkitys. Olemme julkaisemassa myöhemmin tänä vuonna ja ensi vuonna paljon uusia palveluita, joiden uskomme olevan Bitcoinin kehityksen kannalta hyvinkin merkittäviä.

Pysyt parhaiten ajantasalla Bitcoin-maailman uusista käänteistä ja Bittirahan uusista palveluista seuraamalla meitä joko Facebookissa tai Twitterissä. Sosiaalisessa mediassa kerromme Bitcoin-maailman ajankohtaisista asioista päivittäin.

Lopuksi Bittirahan tiimi toivottaa teille hyvää loppukesää!