Tutustu uuteen sijoitusoppaaseemme!

Kokemukseni bitcoin-sijoittajana

Sijoittaminen bitcoiniin on alkanut kiinnostaa kasvavaa joukkoa perinteisiä sijoittajia. Yhä useampi esimerkiksi osakkeisiin sijoittava hajauttaa nykyisin osan sijoituksistaan bitcoiniin. Osakemarkkinoiden ja bitcoinin toisistaan riippumattoman luonteen vuoksi tämä on myös hyvä tapa hallita sijoittamiseen liittyviä riskejä. Bitcoinin kurssi on viime vuosina noussut huomattavasti enemmän kuin suurin osa osakkeista, mikä on tehnyt siitä kannattavan ja houkuttelevan lisän osana sijoitussalkkua.

Yksi osakesijoittamisen rinnalla bitcoineihin sijoittaneista asiakkaistamme halusi jakaa oman kokemuksensa bitcoineihin sijoittamisesta. Tässä hänen kokemuksensa tähän uuteen sijoituskohteeseen tutustumisesta.


Aloitin Bitcoineihin sijoittamisen viime toukokuun loppupuolella. Minulla on ollut jo muutama vuosi osakesijoituksia ja olin kuullut aiemmin Bitcoinista Suomessa eri medioissa kuitenkin siitä kiinnostumatta. Monessa aikakausilehdessä sijoitus-asiantuntijat pitivät Bitcoinia riskisijoituksena ja vannoivat osakkeiden nimeen. Bitcoinia pidettiin epävarmana sijoituskohteena ja joidenkin asiantuntijoiden mielestä Bitcoineja vaihtamalla voi helposti polttaa näppinsä ja hävitä rahaa.

Keväällä kaikki kuitenkin muuttui, kun juttelin australialaisen kollegani kanssa sijoittamisesta. Hän kertoi, että oli aiemmin sijoittanut rahojaan osakkeisiin, mutta myynyt osan ja hankkinut tällä summalla Bitcoineja, Ethereumeja ja Litecoineja. Aussi tiesi todella paljon Bitcoineihin liittyvistä riskeistä, mutta osasi vakuuttaa Bitcoinit turvallisemmaksi kuin media antaa ymmärtää. Hänen tietämyksensä virtuaalivaluutoista sai kiinnostukseni heräämään Bitcoinia ja Bitcoin-sijoittamista kohtaan.

Aloin etsimään suomen kielisiltä sivustoilta tietoa Bitcoineista. Ensimmäisenä sattui silmiin Bittiraha.fi -sivusto, jolta löysin paljon tietoa muun muassa sijoittamiseen, sijoittamisen aloittamiseen, riskeihin ja virtuaalirahan verotukseen liittyen. Juttelin vielä kollegani kanssa ja hän osasi vastata joihinkin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin omien kokemuksiensa pohjalta.

Etsin netistä eri Bitcoin-lompakoita ja testasin alussa muutamaa ulkomaalaista vaihtoehtoa, mutta niiden käyttöliittymät tuntuivat melko kankeilta. Lopulta päädyin kuitenkin Bittiraha.fi -sivuston kautta löytämääni Coinmotion -palveluun, jonne tein tunnukset ja sain luotua ensimmäisen Bitcoin-lompakkoni. Olin edelleen hiukan kieli keskellä suuta muun muassa siinä, mihin aikaan ja mihin hintaan olisi hyvä vaihtaa valuuttaa ja otin uudelleen yhteyttä australialais-kollegaan, joka neuvoi alkuun.

Itse Coinmotionin käyttö tuntui alusta asti helpolta. Osto- ja myyntihinnat olivat selkeästi esillä ja rahan siirto pankkitililtä Coinmotioniin oli nopeaa, vaivatonta ja turvallista. Ainakin alussa rahan siirtäminen ulkomaisille palvelimille tuntui turhan riskaapelilta, joten Coinmotionin suomalaisuus oli plussaa. Coinmotionin asiakaspalvelu vastasi nopeasti muutamiin kysymyksiini. Omalla kohdallani Coinmotionin käyttöön ottamisessa helpotti se, että tiesin osakkeita seuranneena ja ostaneena esimerkiksi miten niin sanottu ”ostotarjous” toimii. Siirsin palveluun rahaa pankkitililtäni ja ne olivat jo saman päivän aikana käytettävissä Coinmotionissa.

Alun varovaisuuden takia ostin ensimmäiset Bitcoinit ostotarjouksella, eli asetin hintarajan ja kurssin mentyä hintarajan alle, palvelu vaihtaa eurot automaattisesti Bitcoineiksi. Bitcoinin hinnan oli muutaman foorumin ja australialaisen kollegan puheiden perusteella odotettu nousevan, joten sijoitin heti hiukan lisää. Samalla Coinmotionin ottama 2% välityspalkkio laski portaittain alaspäin. Kun vaihdoin ensimmäiset Bitcoinit, Coinmotionissa oli voimassa 30 päivän vaihtoon perustuva välityspalkkio, mutta uudistuksen jälkeen se on huimat 90 päivää.

Ensimmäiset viikot seurasin Bitcoinin kurssia jatkuvasti, koska olin vielä epävarma vaihtokurssin kehityksestä. Saatoin käydä katsomassa kurssin kehittymistä jopa tunnin välein. Olin myös hiukan levoton Bitcoinin suhteen ja mietin ehkä liikaa Bitcoinin kurssin kehittymistä, sekä mahdollisia voittoja ja tappioita.

Samanlainen ilmiö oli, kun aloitin aikanaan osakkeihin sijoittamisen. Mutta koska alusta asti suunnittelin sijoittavani Bitcoineihin vain ”Osta ja pidä” -periaatteella, kuten olin tehnyt aiemmin osakesijoituksieni kanssa, tajusin kurssien jatkuvan seuraamisen olevan turhaa. Huomasin pian kurssin olevan pitkällä aikavälillä noususuuntainen, vaikka välillä onkin lyhyitä laskusuhtanteita. Toki samoin on osakkeiden laita. Toisinaan osakkeet ampaisevat nousuun ja toisinaan on taantumakausia. Ehkä se mikä virtuaalivaluuttaan sijoittamisessa veti omalla kohdallani puoleensa, oli nimenomaan sijoittamisen ”osakemmaisuus”.

Aloitin sijoittamisen muutamilla satasilla, mutta kun tajusin Bitcoinin olevan mielikuviani vaarattomampi sijoituskohde, siirsin tilitäni Coinmotioniin lisää rahaa. Coinmotionissa pystyy myös säilyttämään kätevästi euroja, joten pidän nykyään koko ajan ostotarjousta yllä mahdollisten nopeiden hinnanmuutosten takia.

Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin Bitcoin-sijoittamisen aloittamisesta käyn tarkistamassa vaihtokurssin kerran päivässä. Bitcoin-omistukseni arvo on noussut monta kymmentä prosenttia muutaman kuukauden aikana. Osakemaailmassa prosentuaalisesti samanarvoisen voiton tekemiseen menisi helposti monia vuosia ja siihen tarvitsisi todella hyvää sijoitustietämystä ja jatkuvaa kurssien seuraamista.

Tulevaisuudessa aion pysytellä osta-pidä -taktiikassa. Jos tuntuu, että tarvitsen rahaa, vaihdan Bitcoineja takaisin euroiksi ja siirrän pankkitilille. Jos taas pankkitilillä on ylimääräisiä euroja roikkumassa, siirrän ne Bitcoin-lompakkoon. Rahan säilyttäminen Bitcoineina tuottaa kuitenkin enemmän ”korkoa” kuin rahan säilyttäminen pankkitilillä. Bitcoin on myös yleistymässä maksuvälineenä kaupoissa, joten tulevaisuudessa Bitcoineja ei välttämättä tarvitse vaihtaa ollenkaan takaisin euroiksi!

Joudun töiden puolesta matkustamaan paljon ja itseäni kiinnostaa henkilökohtaisesti muun muassa lentolippujen maksaminen Bitcoineilla. Tällä hetkellä ainakin AirBaltic -lentoyhtiö tarjoaa Bitcoinia maksuvaihtoehtona. Olen myös erittäin innoissani Coinmotioniin tuloillaan olevasta mahdollisuudesta vaihtaa muita virtuaalivaluuttoja, sillä ne tuovat valuutanvaihtamiseen lisää syvyyttä. Muun muassa Etheriumin ja Litecoinin vaihtaminen mahdollistaisivat myös sijoittamisen nousu- ja laskukausina suoraan eri virtuaalivaluuttojen välillä.

Alun riskiajatukset ovat muuttuneet kuukausien aikana lähinnä hämmästykseksi siitä, kuinka korkealle Bitcoinin arvo on kivunnut. Olen alkanut luottamaan Bitcoiniin - jopa niin paljon, että olen suunnitellut myyväni kaikki osakesijoitukseni ja sijoittavani nuo rahat Bitcoineihin. Olen tajunnut, kuinka paljon media vaikuttaa ihmisten päätöksiin muun muassa Bitcoiniin liittyen. Monet sijoittajat ovat pitäneet Bitcoineja riskinä ja myös erityylisissä sijoituslehdissä on lytätty virtuaalivaluuttaa, mutta todellisuus on tyystin toinen.

Katsoin vähän aikaa sitten Coinmotionin Facebook-live -lähetyksen, jossa avattiin Bitcoin-sijoittamista, Bitcoin-uudistuksia ja vastattiin moniin katsojien kysymyksiin. Coinmotioniin on tulossa paljon uusia ja mielenkiintoisia uudistuksia, jotka monelta osin syventävät Bitcoiniin sijoittamista.

Uskonkin, että Bittirahan ja Coinmotionin aktiivisuuden ansiosta Bitcoineihin sijoittaminen on Suomessa kasvamaan päin. Myös maailmanlaajuisesti Bitcoin on melko pienen piirin sijoituskohde. Muun muassa kollegani sanoi, että vaikka Bitcoin on sijoituskohteena paljon isompi juttu Australiassa ja Itä-Aasiassa Eurooppaan verrattuna, silti siihen sijoittaa vain pieni määrä ihmisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että Bitcoinin kurssissa on edelleen potentiaalista kasvuvaraa, vaikka kurssit ovat nousseet todella huimasti.

Mikäli sijoittaminen kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Bittirahan kautta Bitcoin-sijoittamiseen ja testaamaan vaikka Coinmotionin kautta sijoittamista pienellä summalla. Jos Bitcoin ei tunnukaan omalta jutulta, on Coinmotionista helppo siirtää rahat takaisin pankkitilille ja sulkea Bitcoin-tili.

 

Facebook icon
Twitter icon
LinkedIn icon
Reddit icon
Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Rekisteriseloste

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 11-19, La-Su klo 11-17