Viikkokatsaus 20/2017: Yhden bitcoinin arvo kävi yli 2000 dollarissa

Bitcoinin kurssi jatkaa nousuaan, ja on nyt kuluvalla viikolla ylittänyt ensimmäistä kertaa historiassa 2000 dollarin rajapyykin. Syitä nousulle on useita, mutta keskeisin syy on Bitcoinin yleinen suosion kasvu ympäri maailman.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ympärillä kuohuu ja epäilykset kasvavat, voiko hän toteuttaa lupaamiaan verouudistuksia. Tämä on luonut markkinoille epäluuloja Yhdysvaltoja kohtaan, mikä puolestaan on saanut ihmiset siirtämään omaisuuttaan turvallisemmaksi kokemiinsa kohteisiin. Taloudellisesti epävarmoina aikoina erinomaiseksi suojaksi osoittautunut Bitcoin on hyötynyt tästä ja sen kurssi on edelleen nousussa kohti korkeuksia.

Kurssinousun lisäksi käsittelemme tässä viikkokatsauksessa muun muassa merkittävää nostetta saanutta SegWit-päivityksen uutta käyttäjävetoista aktivointitapaa (UASF), Bitmainin tuoretta patenttiongelmaa, Bitcoinin ja terrorismin sidettä (jota ei juuri ole) sekä WannaCry-haittaohjelmaa (josta Suomessa selvittiin vähällä).

Bittiraha.fi:n sisarpalvelu Denarium on julkaissut bitcoinin kultaakin vahvemman vakauden ja arvon kunniaksi uuden, toistaiseksi kaikista upeimman Bitcoin-kolikon koskaan. Ei siis vain Denariumilta, vaan koskaan yhtään mistään. Tietysti tämä on subjektiivinen mielipide, mutta katsokaa nyt itsekin, miten kauniisti se kimaltelee! Kyseessä on 1 bitcoinin ja 1 kultaunssin pariteettikolikko. Ensimmäisestä erästä huutokaupataan 3 kolikkoa erityissarjanumeroilla. Lisätietoa kolikoista saa Bitcointalk-ketjusta.

18489574_10155150267844765_5046224000185635209_o.jpgHienosti kimalteleva pariteettikolikko; Sievä kuin vastasyntynyt karitsa auringonlaskussa!

Bitcoinin kurssinoususta ja kurssin tulevasta suunnasta voi lukea tarkemmin Toni Kososen teknisestä analyysistä.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitcoinin arvo ensimmäistä kertaa yli 2000 dollarin

Bitcoin on noussut yli 2000 dollarin ensimmäistä kertaa koskaan. Bitcoinin kurssi nousi kuluneella viikolla kaikissa merkittävissä pörsseissä ympäri maailman yli 2 000 dollarin. Kirjoitushetkellä bitcoinin kurssi liikkuu 2 000 dollarin tienoilla. Bitcoinin kurssi on siis korkeammalla kuin koskaan.

Kurssinousu tarkoittaa, että bitcoinien arvo on kaksinkertaistunut kuluneen vuoden aikana. Tammikuun 1. päivä bitcoinia vaihdettiin hiukan yli tuhannen dollarin hinnalla. Kurssia nostavat etenkin Aasian maiden kasvava kiinnostus Bitcoinia kohtaan. Bitcoinin käyttö on kasvanut huomattavasti Japanissa, Etelä-Koreassa ja Intiassa.

Myös maailman poliittinen tilanne sekä USA:n ja Brasilian tapahtumat ovat olleet omiaan nostamaan bitcoinin arvoa. USA:n presidentin Donald Trumpin hallinnon ongelmat ovat tuoneet epäluuloa USA:n taloutta kohtaan. Puolestaan Brasilian presidentti Michel Temeriä kohtaan esitetyt korruptiosyytökset ovat saaneet brasilialaiset osakemarkkinat syöksyyn.

Bitcoinia on perinteisesti pidetty kullan kaltaisena turvasatamana taloudellisesti epävarmoina aikoina. Bitcoinin on immuuni esimerkiksi poliittiselle peukaloinnille, minkä ansiosta se on ollut hyvä säilyttämään arvonsa. Maailmanpolitiikka ja siitä seurannut taloudellinen epävakaus ovat saaneet kasvavissa määrin pääomaa siirtymään bitcoineihin.

The-Eagle-Has-Landed-mod.jpgIhminen astui Kuun kamaralle ensimmäistä kertaa vuonna 1969. Nyt bitcoinin kurssi on samoissa lukemissa. Enne vai kaukaa haettu aasinsilta? (KUVA: allinat40)

SegWitin vaihtoehtoinen aktivointitapa saanut merkittävää nostetta

Bitcoinissa on pitkään vellonut skaalauskiista, joka hakee yhä ratkaisua. Ratkaisu olisi tärkeää saada aikaan, sillä Bitcoinin käyttö lisääntyy kokoajan, ja nykyisellä käyttötasolla nopea bitcoin-siirto maksaa peräti euron. Ongelman ratkaisemisen hitaus johtuu pääasiassa siitä, että Bitcoinilla ei ole mitään yhtä valtiasta joka voisi päättää tälläisistä asioista, vaan muutokset täytyy ajaa sisään laajan käyttäjäryhmän yhteisellä päätöksellä.

Nyt ratkaisu voi olla lähellä, sillä joukko Bitcoin-aktiivikäyttäjiä on ilmoittanut että he aikovat ajaa SegWit-pohjaista versiota Bitcoinista 1. elokuuta 2017 lähtien. Tämä versio hylkää sellaisten louhijoiden lohkot, jotka eivät pohjaudu SegWitiin. Tarkoituksena on pakottaa louhijat mukaan päivitykseen sen sijaan, että odotetaan louhijoiden epätodennäköistä konsensusta asian tiimoilta.

Tämä aktivointitapa on nimeltään UASF (User Activated Soft Fork) ja tarkempi metodi jolla sitä nyt yritetään on BIP 148. Core-kehittäjä luke-jr on aktiivisesti mukana UASF-projektissa, ja kirjoitti äskettäin näkemyksistään liittyen BIP 148:n riskeihin.

BIP 148:n suosio Bitcoin-aktiivien keskuudessa tuntuu kasvavan päivä päivältä. Sillä alkaa olla jo kohtalaiset mahdollisuudet onnistua. Mikäli haluat itse osallistua UASF-päivityksen tukemiseen, voit lukea siitä tarkemmin UASF:n infosivulta.

Vaikka BIP 148 -päivitykseen liittyykin joitakin riskejä, on merkittävä osa Bitcoin-käyttäjistä sitä mieltä, että skaalauskiista on nyt saatava loppumaan. Päivä päivältä suosiotaan kasvattava BIP 148 UASF -liike voi olla ratkaisu tähän.

Kryptovaluutat nousseet yli 66 miljardin

Kryptovaluuttojen yhteenlaskettu markkina-arvo nousi ennätyksellisen korkealle keskiviikkona rikkoessaan 60 miljardin dollarin rajan. Kirjoitushetkellä kryptovaluuttojen yhteenlaskettu markkina-arvo on hiukan yli 66 miljardia dollaria, josta noin 50 % muodostuu bitcoinista.

Kryptovaluuttojen kasvu on ollut huimaavaa. Kryptovaluutat ovat kasvaneet viikossa 18%, kuun aikana 115% ja kuluneen neljännesvuoden aikana 220%. Kaikki merkittävimmät kryptovaluutat ovat olleet merkittävässä nousussa ja kryptovaluuttoja vaihdetaan ennätyksellisen paljon. Päivittäin kryptovaluuttoja vaihdetaan yli 2 miljardin dollarin edestä.

“Kryptovaluutat ovat vihdoin pääsemässä yleiseen tietoisuuteen, siinä missä ne olivat aikaisemmin marginaalissa – paitsi ehkä korkeintaan bitcoin” kertoo kryptovaluuttarahasto Crypto Asset Managementin puheenjohtaja Tim Enneking.

g2__urTQ.pngPienemmät kryptovaluutat ovat nousseet tasaisesti Bitcoinin vanavedessä.

Intiassa päivittäin 2 500 uutta Bitcoin-käyttäjää

Bitcoinin kysynnän kasvu on ollut huimaa Intiassa sen jälkeen, kun maan hallitus ryhtyi toteuttamaan politiikkaa, jonka tarkoituksena oli hankkiutua eroon suuresta osasta maassa käytettävästä käteisestä. Käteisen arvon mitätöinti on aiheuttanut maassa monia ongelmia, joiden vuoksi intialaiset ovat kasvavissa määrin ryhtyneet siirtämään varojaan bitcoiniin.

Bitcoinin virallinen asema on Intiassa epäselvä. Intian hallitus on kertonut aikomuksistaan selventää bitcoinin virallisen aseman vielä tämän vuoden aikana, mutta sitä ennen Intia on varoittanut kansalaisiaan bitcoinin ja muiden digivaluuttojen käytöstä niihin liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Merkittävän intialaisen bitcoin-pörssin ZebPayn mukaan pörssiin virtaa noin 2 500 uutta asiakasta joka päivä. Vaikka suurin osa uusista asiakkaista ei ryhdykään välittömästi Bitcoinin aktiivikäyttäjiksi, kertovat luvut digivaluuttojen kysynnän kasvusta maassa selvää kieltä. ZebPay uskoo, että tilanne ei tule ainakaan toistaiseksi muuttumaan, vaan Bitcoin jatkaa kasvuaan Intiassa.

REU-INDIA_1.jpgBitcoin on vapauttamassa intialaisia maan hallituksen ryhdyttyä tiukkoihin käteisen käyttöä rajoittaviin toimenpiteisiin. (KUVA: Danish Siddiqui)

Lakitoimisto syyttää Bitmainia patenttirikkomuksesta

Bitcoin-louhintalaitteistovalmistaja Bitmainin tapaus on saanut uuden käänteen. Lakitoimisto Getech Law on julkaissut avoimen kirjeen, jossa se syyttää joidenkin louhintalaitevalmistajien rikkovan AsicBoostia koskevaa patenttihakemusta. AsicBoost-patenttia hakevan tutkija ja matemaatikko Timo Hanken mukaan avoin kirje on annettu hänen hyväksynnällään. Kirjeessään Getech Law vaatii laitevalmistajia lopettamaan AsicBoostia käyttävien laitteiden valmistamisen ja myymisen välittömästi.

Vaikka Getech Law ei nimeä Bitmainia suoraan, on tämä kritiikin kohteeksi joutunut louhintafirma varmasti se, mitä lakitoimisto tarkoittaa. Aikaisemmin Bitmainin laitteistosta löydettiin AsicBoostia hyväksikäyttävää teknologiaa. Bitmainin uskotaan harjoittaneen AsicBoostin avulla louhintatoimintaa, joka on antanut Bitmainille paremmat tulot, mutta samaan aikaan hidastanut Bitcoin-verkkoa louhimalla esimerkiksi tyhjiä lohkoja.

AsicBoost liittyy vahvasti myös keskusteluun Bitcoinin skaalaamisesta. Bitmain on ollut vahvasti SegWit-skaalauspäivitystä vastaan ja yhtenä suurimmista louhijoista sen mielipiteellä on ollut asiassa paljon painoarvoa. SegWit-skaalauspäivitys parantaisi Bitcoin-verkon tehokkuutta ja nopeutta, mutta se myös estäisi sellaiset louhintakäytännöt, joista Bitmainia syytetään. AsicBoost-paljastuksien jälkeen yhä useampi on alkanut epäillä, että Bitmain on vastustanut SegWitiä kyseenalaisista syistä.

Getech Law on kertonut, että jos louhintalaitevalmistajat eivät lopeta AsicBoostin implementoimista laitteistoihinsa, tulee lakitoimisto viemään asian oikeuteen ja hakemaan korvauksia laitevalmistajilta.

bitmain.jpgBitmainin louhintalaitteisto voidaan todeta laittomaksi, mikäli sen katsotaan rikkovan patenttihakemusta. (KUVA: Janet Zhao)

Ei näyttöä Bitcoinin käytöstä terrorismissa

Yhdysvaltain kongressi on ryhtymässä tutkimaan virtuaalivaluuttojen ja terrorismin rahoituksen yhteyksiä. Kongressi on säätämässä lakia, jonka tarkoituksena on “selvittää, millaista todellista tai potentiaalista uhkaa aiheuttavat yksilöt, jotka rahoittavat virtuaalivaluutalla ulkomaalaisia terroristiorganisaatioita”.

Bitcoinin ja terrorismin yhteydestä on puhuttu käytännössä niin pitkään kuin Bitcoin on ollut olemassa, mutta mitään todellisia näyttöjä tästä yhteydestä ei olla vielä saatu. Coin Centerin toimitusjohtaja Jerry Briton mukaan on aika selvittää, minkä verran virtuaalivaluuttoja oikeasti käytetään terrorismin tukemiseen.

Brito vetoaa tuoreeseen Center for a New American Securityn julkaisemaan raporttiin, jonka mukaan terrorismin ja virtuaalivaluuttojen yhteydestä on vain anekdotaalisia todisteita. Raportin mukaan vuosina 2015-2017 terrorismia on rahoitettu alle 8 bitcoinilla. Suhteutettuna kulloiseenkin kurssiin tämä tarkoittaa hiukan runsasta 2 000 dollaria, mikä on vähemmän kuin mitä itse raportin laatimiseen meni.

“Uskon, että kongressin tutkimukset tulevat päätymään samoihin johtopäätöksiin kuin CNAS:n raportti. Finanssipolitiikan laatijoiden tulisikin nyt miettiä, miten aktiivisesti edistää virtuaalivaluuttojen positiivista kehittämistä” Brito kommentoi.

No-Bitcoin-Allowed-630x336.jpgBitcoinin julkinen lohkoketju tekee siitä huonon keinon rahoittaa terrorismia eikä bitcoinia olekaan käytetty juuri lainkaan terrorismissa. (KUVA: Editti elokuvasta District 7)

WannaCry ei ongelma Suomessa

Kansainvälisessä mediassa on noussut puheeksi viime viikolla maailmalla levinnyt WannaCry-kiristysohjelma. Kiristysohjelma lukitsee käyttäjän tietokoneen ja vaatii käyttäjältä bitcoineja koneen avaamisesta. Suomessa WannaCry ei ole noussut juuri minkäänlaiseksi epidemiaksi eikä esimerkiksi keskusrikospoliisille ole tehty asiasta vielä yhtäkään ilmoitusta.

Mikrobitin haastatteleman keskusrikospoliisin rikoskomisario Tero Muurmanin mukaan kenenkään ei tule maksaa vaadittuja lunnaita rikollisille, vaan heidän tulee tarvittaessa ottaa yhteyttä viipymättömästi poliisiin. Muurmannin mukaan viranomaiset tekevät kansainvälistä yhteistyötä, että virtuaalivaluutan kiristykseen löydettäisiin ratkaisu.

WannaCry antoi hyvän osoituksen siitä, että Suomessa tietoturva-asiat ovat suhteellisen kunnossa. Vastaisuudessakin on hyvä muistaa päivityksien, tietoturvan ja varmuuskopiointien tärkeys – etenkin silloin, kun tietokoneella voi olla omaisuuksien arvosta virtuaalivaluuttaa.

Wana_Decrypt0r_screenshot.pngWannaCry lukitsee käyttäjän tietokoneen ja vaatii bitcoin-lunnaita.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].