Viikkokatsaus 2/2018: CoinMarketCap ja Etelä-Korea ravistelevat kursseja

Kuluneella viikolla on tapahtunut taas monia merkittäviä asioita, joista Bitcoin-harrastajan on hyvä tietää. Maailman suurin kryptokurssipalvelu CoinMarketCap teki pienen muutoksen, minkä seurauksena monet luulivat köyhtyneensä. Todellinen vaikutus tällä oli kuitenkin hyvin vähäinen.

Samaan aikaan Etelä-Koreasta kuuluu huhuja, että bitcoinien ja muiden kryptovaluuttojen vaihtaminen voitaisiin kieltää maassa. Toistaiseksi mitään sitovaa päätöstä ei ole tehty, mutta jo pelkästään huhujen kantautuminen on saanut maan bitcoin-käyttäjät ja oppositiopoliitikot varpailleen.

Mutta vielä mielenkiintoisempi hallituksen viralliseen suhtautumiseen liittyvä asia tulee Venäjältä. Venäjän valtionvarainministeriö on ilmoittanut saaneensa aikaiseksi uuden bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja koskevan lain, eikä tämä laki suinkaan ole kieltävä. Venäjä aikoo ilmeisesti ottaa Japanin suunnan ja sittenkin laillistaa bitcoinien vaihtamisen.

Muissa uutisissa on luvassa Kodak-hetkiä, kun joka huushollista tuttu brändi lähtee lohkoketjubisnekseen. Luvassa on myös herkkuja, paitsi jos jostain kummallisesta syystä olet muualta kuin Kanadasta.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Kovalle kryptogurulle markkinoiden pieni heiluminen on tuttua hommaa, etenkin sen johtuessa uutisissa ja väärinymmärryksistä.

CoinMarketCap pudotti eteläkorealaiset pörssit

Maailman suurin kryptovaluuttojen kurssitilastoja tarjoava palvelu CoinMarketCap ilmoitti maanantaina pudottavansa kolme eteläkorealaista pörssiä pois sen seuraamista tilastoista. CoinMarketCapin mukaan kryptorahojen kurssit ovat näissä pörsseissä kohtuuttoman korkealla, minkä lisäksi pörsseillä on vain rajoitettu kyky toimia markkinoilla. CoinMarketCapin mukaan tilastointitavan muutos antaa käyttökelpoisemman ja luotettavamman kuvan todellisesta markkinatilanteesta.

Pörssien tiputtamisen seurauksena lähestulkoon kaikki kryptovaluutat näyttivät menettävän jopa kymmeniä prosentteja arvostaan. Vaikka tämä “romahdus” oli lähinnä näennäinen eikä johtunut mistään todellisesta markkinoilla tapahtuneesta, riitti se aiheuttamaan markkinapaniikkia ja saamaan monet myymään digivaluuttojaan tappiolla. Tämä puolestaan aiheutti myös aitoa tippumista markkinoilla.

Jotkin kryptovaluutat laskivat enemmän kuin toiset. Esimerkiksi keskitetyn lohkoketjun Ripple tippui 4 dollarista lähestulkoon 2 dollariin. Litecoin puolestaan tippui ennätyksellisen korkeasta 300 dollarista 230 dollariin. Myös bitcoinin kurssi laski hitusen, mutta tästä huolimatta se on pysynyt koko alkuvuoden vahvana. Markkinat ovat jo alkaneet palautua ennalleen sijoittajien tottuessa uusiin tilastoihin.

Vaikka CoinMarketCapin tilastot näyttivät, että kryptorahojen kurssista suli pois kymmeniä prosentteja, oli todellinen vaikutus paikallisilla markkinoilla paljon vähäisempää. (KUVA: Владимир Чуприков)

Etelä-Korean bitcoin-kielto epävarma

Toinen kryptovaluuttojen markkinoita kuluneella viikolla kuohuttanut tapahtuma liittyy Etelä-Koreaan. Viime keskiviikkona Reuters uutisoi, että Etelä-Korea voisi olla kieltämässä koko kryptorahavaihdannan. Reutersin mukaan Etelä-Korean oikeusministeriö aikoo kieltää kryptorahojen vaihdannan johtuen niihin liittyvästä vaarallisesta spekulaatiosta.

Pian uutisoinnin jälkeen Etelä-Korean presidentin kanslia antoi medialle ilmoituksen, jossa se korjasi uutisointia. Presidentin kanslian mukaan vaihdantakielto on vain yksi keinoista, joista päättäjät keskustelevat, mutta mitään varmoja päätöksiä ei ole vielä tehty.

“Kryptorahapörssien sulkeminen on yksi keinoista, joita oikeusministeriö valmistelee, mutta siitä ei ole tehty mitään lopullisia päätöksiä” presidentin kanslian tiedottaja kertoi.

Huolimatta presidentin rauhoittelevista kommenteista sekä kansa että poliitikot ovat ilmaisseet jo vahvasti vastustavansa mahdollista kieltoa. Yli 100 000 eteläkorealaista on jo allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan hallitusta lopettamaan kaikki mahdolliset vaihdantakieltoa koskevat hankkeensa.

Myös oppositiopuolueet ovat kritisoineet kieltoa. Opposition mukaan kielto on yksipuolista lainvalmistelua ja siitä ei ole käyty kunnollista parlamentaarista keskustelua. Opposition mukaan hankkeella ei ole poliitikkojen tai edes hallituksen tukea.

“Kryptorahavaihdannan kielto ei ole hallituksen kanta, vaan ainoastaan oikeusministeriön ja ehkä presidentin kanta. Hallituksen kannanoton tulee perustua asioiden huolelliseen läpikäyntiin ja yhteistyöhön. Jos päätökseen liittyy ongelmia, niihin tulee valmistautua ja niistä tulee varoittaa etukäteen” oppositio vaatii kannanotossaan.

Toistaiseksi varmuutta Etelä-Korean kryptorahapolitiikasta ei ole. Vaikka kryptorahavaihdanta kiellettäisiin Etelä-Koreassa, ei kielto tule astumaan voimaan vielä lähiaikoina. Jotta kielto voidaan hyväksyä, sen tulee saada enemmistö parlamentissa. Reutersin mukaan tässä prosessissa voi kestää kuukausia tai jopa vuosia.

Etelä-Korea on noussut nopeasti kasvavan kryptoteollisuuden kärkimaaksi, mutta kryptorahavaihdannan kielto voisi romahduttaa tuon kasvun nopeasti.

Venäjä laillistaa kryptovaihdannan

Venäjän valtionvarainministeriö on laatinut uuden lakiehdotuksen, joka laillistaa kryptovaluuttojen vaihdannan hyväksytyissä pörsseissä. Varavaltionvarainministeri Aleksei Moiseevin mukaan lakiehdotuksella hallitus aikoo parantaa kykyään seurata kryptorahamarkkinoita.

“Päätöksen tarkoituksena on, että kryptovaluuttojen myynti ja ostaminen saadaan jollain tavalla standardisoitua. Perusidea on, että kryptovaluuttoja voi ostaa ja myydä virallisesti hyväksytyissä vaihtopalveluissa” Moiseev kertoi lehdistölle.

Vaikka Venäjän poliitikot ovat toistuvasti vaatineet erilaisia rajoituksia ja kieltoja Bitcoinille ja kryptovaluutoille, Aleksei Moiseevin mukaan on ollut alusta asti selvää, että Bitcoin tulee pysymään laillisena, mutta sitä kohtaan laaditaan selventävää lainsäädäntöä.

Toistaiseksi ei ole vielä varmaa, millä kriteereillä valtionvarainministeriö tulee hyväksymään vaihtopalvelut. Moiseev kuitenkin kertoi, että yleinen lainsäädäntö on enemmän tai vähemmän selvillä. 

Jos laillistaminen vaikuttaa Venäjällä kuin Japanissa, tulee uusi sääntely todennäköisesti merkitsemään valtavia uusia investointeja Venäjän kryptoteollisuuteen. (KUVA: victorgrigas)

Bitcoin-pörssi Kraken alhaalla vuorokausia

Kryptovaluuttapörssi Krakenilla on ollut viime kuukausina vaikeaa. Maailman suurimpiin kuuluva pörssi ei ole pystynyt pysymään mukana kasvaneen kysynnän kanssa. Krakenin käyttäjät ovat raportoineet muun muassa yhteysvirheistä, hitaudesta sekä jopa tuhansia dollareita maksaneista tilauksien epäonnistumisista.

Viime joulukuussa Kraken ilmoitti suuresta päivityksestä, jonka olisi tarkoitus parantaa sen skaalautuvuutta ja korjata käyttäjien ongelmat. Viime torstaina Kraken sulki palvelunsa päivitystä varten, mutta pörssi ei ole vieläkään palannut linjoille.

Krakenin tiedotuksen mukaan päivityksessä kohdattiin muutamia ongelmia, mikä viivästytti pörssin avaamista. Sunnuntai-iltana 14.1. tulleen tiedotteen mukaan pörssi on taas toiminnassa, mutta toiminnoissa on toistaiseksi paljon rajoitteita.

Hirmuinen merihirviö Kraken on itse merihädässä. Toivottavasti käyttäjät saavat rahansa liikkumaan lähitulevaisuudessa.

Kodak julkaisee oman digivaluutan

Valokuvausteollisuuden jätti Kodak on kertonut, että se aikoo julkaista oman lohkoketjuun perustuvan kryptovaluuttansa sekä pitää ICO-rahoituskierroksen tammikuun lopussa. Kodakin mukaan sen uuden lohkoketjuprojektin tarkoituksena on toimia digitaalisena tekijänoikeustietopankkina valokuvaajille.

Yksi lohkoketjun mullistuksista on sen mahdollisuus lisätä aikaulottuvuus digitaaliseen tietoon. Lohkoketjun avulla on esimerkiksi mahdollista varmistaa, milloin tieto on luotu. Koska lohkoketjuun tallennettua tietoa on käytännössä mahdotonta väärentää, on tämä tieto myös luotettavaa.

“Monille teknologiateollisuudesta lohkoketju ja kryptovaluutta ovat vain kuumaa ilmaa, mutta valokuvaajat ovat pitkään painineet sen kanssa, miten he voisivat hallita oikeuksia töihinsä ja miten tietoja käytetään. Lohkoketju ja kryptovaluutta ovat ratkaisun avain tuohon ratkaisemattomaan ongelmaan. Kodak on aina halunnut demokratisoida valokuvaamista ja tehdä lisensoimisesta reilua artisteille. Nämä uudet teknologiat antavat valokuvaajille helpon ja innovatiivisen keinon tehdä juuri sitä” Kodakin toimitusjohtaja kertoi.

Kodakin lohkoketjun avulla valokuvaajat voivat tallettaa tekijänoikeustietonsa sekä maksaa muille valokuvaajille käyttämällä lohkoketjun omaa kryptopolettia KODAKCoinia. Kodak on jo myynyt jonkin verran KODAKCoineja suurille sijoittajille.

Oman lohkoketjunsa lisäksi Kodak on astumassa muutenkin vahvasti lohkoketjuteollisuuden maailmaan. KODAKCoinin lisäksi Kodak on julkaisemassa myös omaa Bitcoin-louhintalaitettaan. Markkinat ovat ottaneet Kodakin uuden aluevaltauksen positiivisesti vastaan. Kryptouutisten jälkeen Kodakin osakkeiden kurssi on noussut yli 75%.

Kodakilla on vahva kokemus valokuva-alasta, ja se uskoo lohkoketjun voivan mullistavan alaan liittyviä tekijänoikeuskysymyksiä. (KUVA: Scott Olson)

KFC myy Bitcoin-ämpäriä

Kanadan KFC on alkanut myydä paistettua kanaa bitcoineja vastaan. KFC Canada on lyöttäytynyt yhteen BitPayn kanssa ja aloittanut kampanjan, jossa se myy Bitcoin-teemaista “The Bitcoin Bucket”-kanakoria.

Kanakori maksaa noin 20 Kanadan dollaria ja sen voi luonnollisesti maksaa bitcoineilla. Kanakori toimitetaan suoraan tilaajan ovelle. KFC Canadalla on Facebook-sivuillaan reaaliaikainen laskuri, joka laskee hinnan bitcoineissa kulloisenkin kurssitilanteen mukaan.

“Emme tarkalleen tiedä, mitä bitcoinit ovat tai miten ne toimivat, mutta sen ei pitäisi tulla sinun ja herkullisen kanan väliin” KFC Canada kertoi Twitterissä.

“Jos Satoshi paljastaa henkilöllisyytensä, hänen kanakorinsa on meidän piikkiin” KFC Canada vitsaili.

Jos olet Kanadassa ja bitcoinit polttelevat taskuissa, niin voit tilata herkkuja suoraan ovelle. (KUVA: KFC)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].