Viikkokatsaus 26/2016: Bitcoin on digitaalista kultaa

Brexit tuli ja meni (tai siis tuli) ja nyt on aika miettiä tulevaisuutta sen jälkeen. Ainakin Brexit osoitti, että bitcoin kestää. CNBC:n mukaan Brexit ja sen jälkeiset markkinatapahtumat olivat käytännön esimerkki siitä, miten bitcoinista on muodostumassa digitaaliajan kultaa. Uutiskanavan mukaan bitcoin käyttäytyy kuin kulta ja valtioista irrallisena valuuttana se toimii hyvänä suojana.

Mutta eipä se nyt yksi äänestys loppukädessä paina vaakakupissa niin paljoa, kun kyse on Internetin kaltaisesta teknologiasta, joka on tullut tänne jäädäkseen – tai ainakin Yhdysvaltain Hillary Clinton uskoo näin. Clintonin mielestä Bitcoinin taustalla olevaa teknologiaa tulisi soveltaa USA:n julkisissa palveluissa. Kiina taas menee vielä pidemmälle ja aikoo julistaa Bitcoinin kansalaisoikeudeksi.

Ja meillä Suomessa? Meillähän on täällä vaikka mitä kivaa! Jyväskylässä ja Helsingissä järjestetään Halving-bileet ja sisarpalvelumme Denarium on julkaissut uusia hienoja kolikoita sekä pistänyt vanhoja alennusmyyntiin.

Myös yrittäjien Bitcoin-adaptaatio etenee. Uusimmat bitcoineja vastaanottavat yritykset Suomessa ovat laadukkaita mylar-säilöntätuotteita tarjoava Mylarkauppa ja tiedonpalautuspalvelu Turvamies, joka auttaa 24/7 muun muassa kadonneiden/vaurioituneiden vertaisvaluuttalompakoiden palauttamisessa ja tarjoaa 20 % vihjepalkkion jokaisesta toteutuneesta tiedonpalautuskeikasta.

Viime viikon (erittäin mielenkiintoiseen) katsaukseen voit tutustua täältä.

CNBC: Brexit osoitti bitcoinin digikullaksi

Yhdysvaltain merkittävimpiin uutiskanaviin lukeutuva CNBC on uutisoinut Brexit-äänestyksen osoittaneen, että bitcoin on vakiinnuttanut asemaansa digitaalisena kultana. CNBC uutisoi bitcoinin kurssin nousseen heti äänestyksen jälkeen ihmisten siirtäessä varojaan bitcoineiksi samaan aikaan, kun punta puolestaan laski. CNBC katsoo, että bitcoin toimii kullan tapaan valtioista ja pankeista erillisenä arvonsäilyttäjänä.

Bitcoinin vertaaminen digitaaliseen kultaan ei ole uusi ajatus, vaan jo Bitcoinin kehittäjä Satoshi Nakamoto käytti tätä vertausta alkuperäisessä Bitcoinin perusideaa esittelevässä artikkelissaan. Kuten kultaa, myös bitcoineja on vain rajallinen määrä. Kullan tavoin bitcoinit ovat myös arvokkaita puhtaasti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Satoshi jopa koodasi Bitcoinin siten, että uusien bitcoinien syntyminen noudattaa samaa kaavaa kuin kullan löytyminen on historiallisesti noudattanut.

Vaikka bitcoinin kurssi on ollut viime aikoina liikkeessä lähestyvän lohkopalkkioiden puoliintumisen sekä muun muassa Brexitin vuoksi, Bitcoin on jo pitkään osoittanut kehittyvänsä jatkuvasti vakaammaksi valuutaksi. Esimerkiksi maalis- ja huhtikuussa bitcoin oli vakaampi kuin kulta. Bitcoinilla on hyvä potentiaali tulla yhdeksi merkittävimmistä suojista talouden myrskyjä vastaan.

CNBC:n mielestä bitcoinin markkinakäyttäytyminen Brexitin jälkeen osoitti sen olevan kuin digitaalista kultaa (KUVA: CNBC)

Bitcoin-puoliintumisjuhlat Helsingissä ja Jyväskylässä

Yksi Bitcoin-maailman mielenkiintoisimmista tulevista tapahtumista on epäilemättä lohkopalkkioiden puoliintuminen. Tapahtumaa juhlistaakseen Helsingissä ja Jyväskylässä järjestetään puoliintumista juhlivat halving-bileet. Molempiin juhliin on vapaa pääsy ja niissä on tarjolla muun muassa saunomista ja muuta kivaa.

Helsingin tapahtuma järjestetään Helsingin Vallilan Saunamestassa 16. heinäkuuta. Jyväskylän tapahtuma järjestetään Technopoliksen Innova 4:n saunatiloissa 9. heinäkuuta. Tapahtumista on lisätietoa tapahtumien Facebook-sivuilla (linkit yläpuolella).

Pähkinänkuoressa puoliintuminen tarkoittaa, että uusia bitcoineja syntyy puolet hitaammin kuin ennen. Siinä missä niitä ennen syntyi 25 kappaletta noin 10 minuutin välein, puoliintumisen jälkeen niitä syntyy enää 12,5 per 10 minuuttia. Puoliintumisen arvioidaan tapahtuvan 9.7.

Puoliintuminen on Bitcoin-protokollaan rakennettu ominaisuus, jonka tarkoituksena on pitää inflaatio alhaisena ja bitcoinien määrä vakaana. Aikaisemmin puoliintuminen on nostanut bitcoinin kurssia, sillä kysynnän kasvaessa ja tarjonnan laskiessa arvo yleensä nousee. Viime puoliintumisen jälkeen on kuitenkin menty paljon eteenpäin ja infrastruktuuri on valovuosia pidemmällä kuin vuoden 2012 lopulla, jolloin edellinen puoliintuminen tapahtui. Tiedossa on siis mielenkiintoiset ajat.

Puoliintumisesta on tulossa mielenkiintoinen tapahtuma

Hillary Clinton tukee lohkoketjua

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkaaksi povattu Hillary Clinton on ilmoittanut kannattavansa lohkoketjuteknologian soveltamista julkiselle sektorille. Maanantaina julkaisemassaan teknologiaa ja innovaatioita koskevassa tavoitepaperissaan hän kertoo, että Yhdysvaltain politiikkaan tulisi liittyä lohkoketju.

“Meidän tulee antaa amerikkalaisille innovaattoreille mahdollisuus johtaa maailmaa uuden sukupolven teknologiavallankumouksissa autonomisista ajoneuvoista keinoälyyn ja lohkoketjun julkisiin sovelluksiin”, Clinton vaatii kampanjassaan.

Hillary Clinton on ensimmäinen demokraattien presidenttiehdokas, joka on ilmoittanut tukensa lohkoketjuteknologialle. Aikaisemmin tuestaan ovat kertoneet presidenttipelistä jo pudonneet Rand Paul sekä Rick Perry.

Hillary Clintonin mielestä lohkoketju kuuluu tulevaisuuden yhteiskunnan rakennuspalikoihin (KUVA: Lorie Shaul)

Kiina tekemässä Bitcoinista kansalaisoikeuden

Kiinan hallitus ehdottaa uutta lakia, joka tekisi bitcoinien ja muiden digitaalisten valuuttojen käyttämisestä kansalaisoikeuden. Digivaluuttojen lisäksi lakialoite antaisi kansalaisille laajemman suojan ja omistusoikeuden myös muihin digitaalisiin hyödykkeisiin, kuten nettipelipoletteihin ja yleisesti Internetissä olevaan dataan.

“Uskon, että laki tulee antamaan Bitcoinin ystäville uutta luottamusta edistää lohkoketjuteknologiaa”, kertoi kiinalaista Bitcoin-uutis- ja -tietopalvelua BTCKania pyörittävä Dan Li.

Lakiehdotus jättää vielä toistaiseksi ilmaan avoimia kysymyksiä, kuten miten esimerkiksi varastetun bitcoinin arvo määriteltäisiin tai millaisten pörssien arvioita hinnan määrittelyssä voitaisiin käyttää. Se on kuitenkin valtava askel valtiolle, jonka vielä muutama vuosi sitten uskottiin kieltävän Bitcoin.

Jännää, jos suljetusta Kiinasta tuleekin avoimen Bitcoinin suurin puolestapuhuja

Uusi Bitcoin-kolikko saatavilla ja vanhat alennuksessa

Bittiraha.fi:n sisarpalvelu Denarium on julkaissut uuden lippulaivatuotteensa, rajallisen erän patinoidun 1 bitcoinin hopeakolikon. Denariumilla on myös meneillään tavallisten messinkikolikoiden loppuunmyynti, mikä tietysti tarkoittaa asiakkaille mieleisiä alennuksia!

Patinoidun erikoiskolikon hinta on 149,90 € kappale ja alennusmyynnissä olevat messinkikolikot maksavat 7,90 € kappale. Tilaamalla enemmän kuin 10 kolikkoa saa lisäksi 10% alennuksen. Yli 100 kolikkoa tilaavat saavat 20% alennuksen. Kolikot voi ostaa myös täytettynä bitcoineilla.

Kolikkomme ovat turvallisia ja korkealaatuisia ja olemme niistä erityisen ylpeitä. Kolikot ovatkin menestyneet erinomaisesti arvosteluissa ja ne luetaan maailman parhaimpien Bitcoin-kolikoiden joukkoon.

Denariumit ovat esimerkiksi erinomaisia lahjoja ja keräilykohteita

Ethereumin soft fork -ratkaisu mahdoton?

Ethereum-alustalla toimivan DAO:n hakkerointitapaus saa uusia käänteitä. Ethereumin kehittäjätiimi on löytänyt uuden haavoittuvaisuuden ehdotetusta ratkaisusta, jossa DAO:lta varastetut rahat mustalistattaisiin siten, että niitä ei voisi enää käyttää eteenpäin. Kehittäjien mukaan ehdotettu ratkaisu hidastaisi ether-louhintaa ja voisi estää transaktioiden tekemisen.

Ensimmäiseksi hajautetuksi autonomiseksi organisaatioksi itseään kutsuva DAO menetti miljoonia, kun hakkeri löysi DAO:n koodista heikkouden, jota hyväksikäyttämällä hän saattoi siirtää DAO:n varat itse kontrolloimalleen “ala-DAO:lle”. Hakkerointitapauksen seurauksena sekä Ethereumin natiivivaluutta etherin että DAO:n kurssi laski huomattavasti ja ajoi koko Ethereum-yhteisön kaaokseen.

Alunperin hakkerointiin ehdotettiin kolmea erilaista reagointitapaa. Niin sanotulla hard fork -ratkaisulla koko Ethereum-verkon rakennetta muutettaisiin siten, että varat palaavat hakkerilta niiden alkuperäisille omistajille. Toisaalta hakkerointiin voidaan olla reagoimatta mitenkään ja luottaa siihen, että järjestelmä kestää markkinajärkytyksen. Tämä oli Bitcoinin ratkaisu, kun aikoinaan suurin bitcoin-pörssi Mt.Gox menetti suuren osan bitcoineistaan.

Kolmanneksi mietittiin, niin sanottua soft fork -ratkaisua, jossa hakkerin varastamat varat asetettaisiin kieltolistalle, mutta tämä ratkaisu on törmännyt nyt siitä löytyneen heikkouden myötä ongelmiin. Näyttäisi siis siltä, että Ethereum-yhteisö joutuu valitsemaan ratkaisunsa hard forkin ja sen väliltä, että asialle ei tehdä mitään. Molemmat ratkaisut nähdään ongelmallisina; toisaalta hard forkin nähdään rikkovan Ethereum-verkon luotettavuutta, toisaalta taas hakkerin rankaisematta jättäminen voisi antaa viestin, että yhteisö ei ole valmis reagoimaan ongelmiin.

DAO:n oli tarkoitus olla organisaatio, joka toimii autonomisesti ilman keskitettyä hallintaa ja voi tehdä esimerkiksi sijoituksia käyttäjiensä hajautettujen päätösten perusteella

Älysopimukset Bitcoiniin syksyllä

Samaan aikaan, kun Ethereum-yhteisö taistelee DAO -hakkerin kanssa, Bitcoiniin ollaan kehittämässä monia samoista funktioista kuin mitä Ethereumissa on. Bitcoinin päälle rakennetaan Counterparty-nimellä kulkevaa järjestelmää, joka mahdollistaa Bitcoin-verkossa Ethereumin kaltaiset älysopimukset. Counterparty on tarkoitus julkaista kuluvan vuoden syksyllä.

DAO -hakkerointiin liittyen Counterparty on myös tiedottanut uudesta periaatteesta. Periaatteen mukaan Counterpartyn kehittäjät eivät saa julkaista koodia, joka peruuttaisi tehtyjä muutoksia lohkoketjuun tai mahdollistaisi samankaltaisen hard fork -ratkaisun kuin mitä Ethereum-yhteisö on miettinyt ratkaisuksi hakkeroinnille. Counterparty katsoo, että mikäli itse järjestelmässä ei ole bugeja, vaan bugit johtuvat sen päälle huonosti ohjelmoiduista älysopimuksista, ei bugeja voida korjata puuttumalla koko lohkoketjun toimintaan.

Bitcoinin päälle on jo pitkään voitu rakentaa erilaisia palveluja, jotka hyödyntävät älykkäiden sopimusten periaatteita. Bitcoinin lohkoketjuun on muun muassa rekisteröity avioliittoja sekä lasten syntymätodistuksia. Counterpartyn myötä Bitcoinin päälle on mahdollista rakentaa huomattavasti monipuolisempia sovelluksia.

Älysopimusten avulla Bitcoinin lohkoketjun käyttömahdollisuudet moninkertaistuisivat entisestään (KUVA: Counterparty)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].