Viikkokatsaus 27/2018: Verohallinnon uusi kryptovaluuttaohjeistus puhututtaa

Kulunut vuosi ei ole ollut Bitcoinille todellakaan helppo. Krypton arvo on pudonnut huomattavasti viime vuosien kuplahuipuista ja jo toisena vuosineljänneksenä peräkkäin kolikon kurssi on laskenut. Toisaalta se on aiheuttanut monille pettymyksiä, mutta toisaalta myös loistavia osto- ja sijoituspaikkoja.

Bittiraha.fi onkin julkaissut männäviikolla artikkelin, joka koskee hyvän ostopaikan löytämistä. Sellaisia saattaa olla tulossa – tai sellainen saattaa olla menossa.

Prasos Oy on myös uudistamassa Bittiraha.fi:n sisarpalvelua, Coinmotionia. Olemme julkaisseet uudesta Coinmotionista beta-version, josta kaipaamme käyttäjiltä palautetta. Käyttäjille on myös luvassa pullaa, sillä jos käyttäjä havaitsee beta-versiossamme puutteita tai virheitä, olemme valmiita maksamaan hänelle siitä palkkion! Kannattaa siis tulla tökkimään aukkoja järjestelmiimme, niin saadaan homma skulaamaan kaikkien kannalta paremmin.

Viikon kotimaan merkittävin uutinen lienee verottajan uusi ohjeistus, joka koskee bitcoinin ja muiden kryptojen arvonnousun verotusta. Kuten arvata saattaa, Suomen verottaja kyllä ottaa omansa, eivätkä kryptot ole poikkeus. Uusi ohjeistus selventää suomalaista kryptoverotusta, vaikkakin useita kysymyksiä jää edelleen auki.

Lisäksi puhumme Intiasta. Intian korkein oikeus on vahvistanut maan hallituksen säätämän bitcoin-kiellon. Hallituksen mukaan Bitcoinia voidaan käyttää terrorismin rahoittamiseen, rahanpesuun, kiristykseen ja kaikkeen muuhun rikolliseen toimintaan. Kryptopörssit ovat kieltäneet, että tällaista tapahtuisi ainakaan mitenkään laajamittaisesti, mutta hallitus on eri mieltä.

Hallitus saattaa hyvinkin tietää, mistä se puhuu. Suosittu intialainen oppositiojohtaja epäilee, että monet korkea-arvoiset jäsenet maan hallituspuolueessa ovat itse syyllistyneet bitcoin-petoksiin, -rahanpesuun ja muuhun touhuun. Hallitus tietty kieltää tämän. Jos syytöksille löytyy perää, joutuu hallituksen kryptopolitiikka hyvin kummalliseen valoon.

Muissa uutisissa Maltan uusi kryptoyrityksiä houkutteleva lainsäädäntö, näytönohjainvalmistajien uudet haasteet sekä Bitcoinien todellinen määrä, joka ei ole 21 miljoonaa, vaan paljon vähemmän.

Coinmotionin beta-testaus on kuin jännä aarrejahti! (Terveisin Häpeilemätön Mainos)

Verottajalta uutta ohjeistusta kryptojen verotukseen

 

Verottaja on julkaissut uuden ohjeistuksen koskien krypto- ja virtuaalivaluuttojen verottamista. Uuden ohjeistuksen mukaan virtuaalivaluuttojen arvonnousu on veronalaista tuloa, jonka verotus realisoituu maksettavaksi, kun kryptovaluutta vaihdetaan joko euroihin tai rahanarvoisiin tuotteisiin tai palveluihin. Uuden ohjeistuksen mukaan hankintameno-olettamaa ei voida soveltaa kryptovaluuttoihin, eikä kryptovaluuttojen mahdollinen arvonlasku oikeuta tekemään verovähennyksiä.

 

Merkittävää uudessa ohjeistuksessa on, että sen mukaan myös kryptovaluuttojen vaihtaminen toisiin kryptovaluuttoihin voidaan nähdä veronalaiseksi toiminnaksi, mikäli tällä tavalla saadaan euromääräisiä voittoja. Aikaisemmin verottaja on katsonut kryptovaluuttojen vaihtamista keskenään sormien läpi. Uusi ohjeistus antaa kuitenkin louhijoille myös pienen porkkanan, sillä sen perusteella louhimista varten ostettu tietokone voidaan vähentää osittain tai kokonaan verotuksessa.

Uusi vero-ohjeistus ottaa kantaa myös virtuaalivaluuttojen louhimiseen. Ohjeistuksen mukaan louhiminen on veronalaista tuloa, jossa kryptovaluutan hankintahinnaksi oletetaan sen hinta louhimishetkellä. Verotuksen mukaan louhija on verovelvollinen sillä hetkellä, kun hän saa louhimansa kryptot haltuunsa. Käytännössä ohjeistus kuitenkin antaa oikeuden louhijalle laskea esimerkiksi viikkokohtaisten tuottojen keskiarvo ja ilmoittaa verotuksensa sen perusteella.

Vero-ohjeistus ottaa kantaa myös lukuisiin ns. “erikoistilanteisiin”, kuten ICO-sijoittamiseen, kryptovaluuttojen hard forkeihin ja kryptojen saamiseen perintönä.

Uudet vero-ohjeet tuovat selkeytystä, sillä aikaisemmin ohjeistus on ollut erittäin puutteellista. Tästä huolimatta uusi ohjeistus herättää paljon kiukkua, sillä tappioita ei edelleenkään saa vähentää, ja krypto-krypto vaihdannan veronalaiseksi määrittämistä pidetään hyvin kyseenalaisena.

Mikäli uudesta verotuksesta on kysymyksiä, suositellaan yhteydenottoa suoraan verottajaan.

Verottajan mielestä kryptot kuuluvat myös sille.

Ensimmäistä kertaa bitcoin ei noussut 2. vuosineljänneksellä

Vuoden 2018 ensimmäinen vuosineljännes oli historian ensimmäinen kerta, kun bitcoinien kurssi ei noussut toisella vuosineljänneksellä. Kaikkina aikaisempina vuosina bitcoinin kurssi on noussut huomattavasti toisen vuosineljänneksen aikana.

Esimerkiksi vuoden 2011 toinen vuosineljännes oli bitcoinille paras koskaan kryptokolikon kurssin noustessa melkein 2 000 prosenttia kolmen kuukauden aikana. Myös muina vuosina bitcoin on pärjännyt toisella vuosineljänneksellä hyvin, nousten yleensä vähintään kymmeniä prosentteja. Näyttäisi siltä, että tällä kertaa historia ei toistanut itseään.

Vuosineljännes on ollut bitcoinille muutoinkin vaikea. Kesäkuussa bitcoinin kurssi tippui alle 6 000 dollarin ensimmäistä kertaa sitten viime marraskuun. Bitcoin-markkinoiden hiljaisuus on vaikuttanut myös muihin kryptovaluuttoihin, ja myös useat muut merkittävät kryptot ovat nähneet huhtikuusta kesäkuuhun tappioita.

Heinäkuu on alkanut bitcoinin kohdalta hyvin ja kryptojen kuningatar onkin lievässä kasvussa. Monet asiantuntijat uskovat, että bitcoinin kurssi tulee nousemaan kuluvan vuoden aikana, mutta ovat erimielisiä siitä, tullaanko ennen nousukautta käymään vielä syvemmällä.

Bitcoin on kasvattanut arvoaan kaikkien muiden vuosien toisella neljänneksellä, paitsi nyt. (KUVA: CoinDesk)

Intian korkein oikeus vahvisti bitcoin-kiellon

Intian korkein oikeus on vahvistanut hallituksen aikaisemmin tänä vuonna säätäneen bitcoin-kiellon, joka koskee maassa toimivia kryptovaluuttayrityksiä. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan laki, joka kieltää bitcoinien vaihtamisen valtiolliseen fiat-rahaan, on laillinen, eikä rajoita yrittäjien tai käyttäjien perusoikeuksia.

Bitcoinien suosio alkoi kasvaa Intiassa räjähdysmäisesti vuoden 2016 lopulla, kun hallitus määräsi monet suuremmat setelit arvottomiksi. Bitcoinin käytön kasvu puolestaan sai hallituksen reagoimaan ryhtymällä säätämään bitcoineja rajoittavia lakeja. Yrityksiä koskeva myyntikielto astui voimaan tämän vuoden huhtikuussa.

Bitcoin-kielto on vaikuttanut maan kryptovaluuttakaupankäyntiin merkittävästi. Bitcoinien saaminen edellyttää nykyään kasvokkain tapahtuvaa kaupankäyntiä, mikä puolestaan on johtanut bitcoin-käyttäjiin kohdistuvien ryöstöjen kasvuun. Kielto on myös heikentänyt merkittävästi maan yritysten valmiuksia käyttää finanssiteknologiaa.

Intialaiset bitcoin-pörssit ovat ryhtyneet kiertämään hallituksen kieltoa siirtymällä kryptoista toiseen tapahtuvaan vaihdantaan. Vaikka laki kieltääkin kryptojen ostamisen virallisella valuutalla, on kryptovaluuttojen vaihtaminen toisiin kryptovaluuttoihin edelleen sallittua.

Tästä huolimatta monet intialaiset yritykset ovat vaikeuksissa. Poistamalla niiltä mahdollisuuden myydä bitcoineja Intian virallista valuutta vastaan, on yritykset pakotettu kilpailemaan globaaleilla markkinoilla kaikkia muita kryptoja toisiin vaihtavia yrityksiä vastaan.

“Jotta Intian bitcoin-teollisuus voi pitkällä tähtäimellä selvitä, on bitcoinien vaihtaminen fiat-valuuttaan sallittava,” kommentoi malesialaisen kryptopörssi Belfricsin operatiivinen johtaja Praveen Kumar.

Intian hallituksen bitcoin-vastainen politiikka on saanut korkeimmalta oikeudelta hyväksynnän – ainakin toistaiseksi.

Intian hallituspuolueen johtoa syytetään BTC-rahanpesusta

Intian oppositiojohtaja Shaktisinh Gohil syyttää maan hallituspuolue Bharatiya Janatan jäseniä rahanpesusta bitcoineilla, kertoo Hindustan Times. Gohilin mukaan monet puolueen johtotason jäsenet ovat käyttäneet bitcoinia pestäkseen rahaa sekä kiristykseen.

“Poliisin raporttien mukaan erästä suratilaista liikemiestä on kiristetty, ja uhri nimesi yhdeksi kiristysringin pomoista entisen Bharatiya Janatan kongressimiehen,” Gohil kertoi Hindustan Timesille.

“Vaadimme puolueetonta korkeimman oikeuden valvomaa tutkintaa tässä ‘mega-bitcoin-huijauksessa’, jotta saamme totuuden ilmi,” hän vaati.

Bharatiya Janatan mukaan oppositio käyttää likaisia temppuja ja mustamaalaa hallitusta. Hallituspuolueen mukaan poliisi on jo ratkaissut tapauksen ja oppositio levittelee tarkoituksella valheita.

Shaktisinh Gohilin mukaan monet hallituspuolueen johdossa ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, ja hän vaatiikin korkeimman oikeuden valvonnanalaista tutkintaa hallituspuolueesta. (KUVA: OneIndia)

Malta on hyväksynyt uudet bitcoin-ystävälliset lakinsa

Maltan parlamentti on hyväksynyt 3 uutta lakia, jotka muodostavat rungon maan lohkoketjuteollisuudelle. Parlamentti hyväksyi uudet lait yksimielisesti.

Maltan poliitikot ovat ottaneet tietoiseksi tavoitteekseen kehittää maasta niin sanotun “lohkoketjusaaren”, eli alueen, jolla lohkoketju- ja kryptovaluuttayritykset voisivat toimia tehokkaasti ja ilman kohtuutonta painetta. Uusien lakien tarkoituksena onkin antaa kryptovaluutta- ja lohkoketjuyrityksille paremmat puitteet toimia maassa.

Malta uskoo, että moderni finanssiteknologia voi tuoda valtiolle miljardien edestä uutta teollisuutta ja parantaa maan taloudellista toimintaa. Maltan viranomaiset myös pyrkivät kehittämään omia lohkoketjusovelluksia, joiden avulla maan byrokratiaa voitaisiin vähentää ja tehdä läpinäkyvämmäksi. 

Maltaa voidaan pitää yhtenä “kryptoystävällisimmistä” maista maailmassa, etenkin maan uuden sääntelyn myötä.

Sen lisäksi, että Malta on paratiisi maan päällä, on sillä kova tohina päällä tullakseen myös bittirahaparatiisiksi. (KUVA: Rachelle Lucas)

Kryptomarkkinat laskevat näytönohjainten hintoja

Digitimes-lehden mukaan monet näytönohjainten jakelijat ovat aikeissa laskea näytönohjainten hintoja kryptomarkkinoiden viime kuukausina kokeman jähmettyneisyyden vuoksi. Lehden lähteiden mukaan kryptomarkkinoiden kehitys on laskenut kysyntää uusille louhintalaitteille, minkä vuoksi näytönohjaimia ostetaan vähemmän.

Digitimesin lähteiden mukaan näytönohjainten hinnat tulevat tippumaan kesän aikana noin 20%, kun jakelijat pyrkivät tyhjentämään varastojaan. Lisäksi näytönohjainvalmistajat suunnittelevat julkaisevansa uusia näytönohjaimia myöhemmin ehtiäkseen myydä jo olemassaolevat näytönohjaimet varastoista.

“Parhaimmillaan maailmanlaajuisillä näytönohjainmarkkinoilla on useiden miljoonien näytönohjainten inventaario. Nvidialla on puolestaan noin miljoonan kappaleen varasto uusia, vielä julkaisemattomia näytönohjaimia. Kun tähän otetaan huomioon, että louhijoiden uskotaan ryhtyvän myymään vanhoja näytönohjaimiaan markkinoille, on jakelijoiden leikattava huomattavasti hintoja, jotta ne pystyvät kilpailemaan,” Digitimesin lähteet kertoivat.

Mikäli Digitimesin lähteet osoittautuvat olevan oikeassa, on se merkki kryptovaluuttalouhinnan kasvusta merkittäväksi seikaksi, joka näytönohjainvalmistajien pitää ottaa huomioon. Aikaisemmin näytönohjainvalmistajat ovat tehneet tuotteensa lähinnä pelaamista ja mallintamista varten, mutta finanssiteknologian nousun myötä myös niiden asiakaskunnassa tapahtuu muutoksia.

Muun muassa NVidia on kohdannut vaikeuksia kryptolouhinnan suosion laskiessa. (KUVA: NVidia)

Viidennes bitcoineista on kadotettu

Bitcoinien maksimimäärän sanotaan yleensä olevan 21 miljoonaa, mutta todellinen luku on paljon matalampi. The Wall Street Journalin mukaan noin viidennes kaikista bitcoineista on kadonnut joko pysyvästi tai siten, että niiden palauttaminen on hyvin vaikeaa.

Bitcoinit voivat kadota lukuisilla eri tavoilla. Jos yksityisen bitcoin-avaimen menettää, muuttuu bitcoinien palauttaminen hyvin vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Bitcoinit saatetaan myös lähettää vahingossa tai tarkoituksella lompakkoon, jota ei ole olemassa.

Joskus on mahdollista, että hävitetyt bitcoinit on mahdollista palauttaa tai löytää uudelleen, vaikkakin suuren vaivan kautta. Jos käyttäjä muistaa esimerkiksi osan salasanasta, saattaa bitcoinien palauttaminen olla mahdollista murtamalla loppuosa salasanasta. Monet yritykset ovat ryhtyneet tarjoamaan erilaisia palveluja bitcoinien palauttamiseksi, mutta niiden onnistumistodennäköisyydet vaihtelevat villisti, eivätkä yritykset ole keksineet varmaa ja käyttökelpoista tapaa palauttaa hukattuja bitcoineja.

Mahdollisuus, että bitcoinit voivat kadota enemmän tai vähemmän pysyvästi, vähentää todellisuudessa käytettävissä olevien bitcoinien määrää ja nostaa käytettävissä olevien bitcoinien arvoa.

Bitcoineja ei voi syntyä loputtomasti lisää, mutta ne voivat tuhoutua. Tämä on yksi syy, miksi bitcoinin arvon uskotaan kasvavan entisestään.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].