Viikkokatsaus 28/2016: Paheellinen kaupankäynti ei ole Bitcoin-talouden keskipisteenä

Tämä viikko on ollut erinomainen maineenpalautus Bitcoinin kasvoille, joita media on yrittänyt mustata siitä asti, kun keksi, että Internetin pimeyksien syövereissä tapahtuva huumekauppa on erinomainen tapa kerätä klikkauksia ja mainostuloja. Nimittäin peräti kaksi raporttia kertoo siitä, että media on väärässä. Kansainvälisen tutkijaryhmän tekemä raportti kertoo, että suurin osa bitcoin-kaupasta ei tapahdu huumeilla viranomaisten silmiltä piilossa, vaan bitcoin-kaupankäynnistä on muodostunut oikein legitiimiä liiketoimintaa.

Iso-Britannian parlamentin tekemä raportti puolestaan kertoo, että myös väitteet ISIS:in Bitcoin-bisneksestä ovat puppua, jolle ei löydy ainoatakaan todistetta.

Lisäksi Bitcoinin lohkopalkkioiden puoliintuminen on nyt tapahtunut toisen kerran maailmanhistoriassa. Nykyään bitcoineja syntyy siis päivittäin maailmaan enää puolet siitä, mitä aikaisemmin. Siinä missä ennen viime viikonloppua uusia bitcoineja syntyi 25 kappaletta 10 minuutissa, nykyään niitä syntyy enää 12,5 kappaletta. Toimitusjohtajamme Henry Brade on ollut kansainvälisen median haastateltavana kertomassa, mitä puoliintumisen seuraukset oikein tarkoittavat.

Tämän kaiken lisäksi viikkokatsauksessa on juttua myös Kim Dotcomin uudesta Bitcoinin voimistamasta Megauploadista sekä saksalaisesta pilvipalvelusta, joka siirtyi Bitcoiniin menetettyään luottamuksensa PayPaliin.

Lisäksi arvatkaapa mitä? Venäjä. Venäjähän se tälläkin kertaa on uutisissa. Ja kaiken tämän voi lukea viikkokatsauksestamme. Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Olemme myös julkaisseet videon, jossa kerrotaan nopeasti Bitcoinin perusteet sekä miten Bitcoinia käytetään. Se on pätevä perussetti kaikille, joita aihe kiinnostaa, mutta jotka eivät ole vielä päässeet sisälle Bitcoinin ihmeelliseen maailmaan.

Tuore tutkimus: Bitcoin-kauppa kasvanut ulos paheista

Tuoreen raportin mukaan Bitcoin-talous on kehittynyt pisteeseen, jossa niin kutsutut “paheelliset aktiviteetit”, kuten huumeet, uhkapelaaminen ja porno, eivät enää toimi Bitcoin-talouden vetojuhtina. Raportin mukaan nykyään ylivertaisesti suurin osa bitcoineilla käytävästä kaupankäynnistä on perinteisesti kunniallisena pidettyä toimintaa.

Saksan keskuspankin, Lontoon yliopiston ja Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan tämä kehitys on tapahtunut huolimatta siitä, että Internetin mustien markettien, huumekauppojen ja uhkapelisivustojen määrä on ainoastaan kasvanut. Tutkijat uskovat, että paheellisen liiketoiminnan ja laittoman kaupankäynnin määrä myös tulee suhteessa laskemaan entisestään, sillä Bitcoin-talous on edelleen kehittymässä.

Bitcoin-toimijat ovat teorisoineet jo jonkin aikaa, että Bitcoin-talous on kasvanut yli Silk Roadeista ja uhkapelaamisesta. Tutkimuksen mukaan se ei ole myöskään pelkästään teoriaa, vaan Bitcoin todellakin toimii nimenomaan legitiimin kaupankäynnin välineenä.

Paheet eivät dominoi Bitcoin-taloudessa (KUVA: Barborakucer)

ISIS ei käytä Bitcoinia

Bitcoinia on syytelty jo vuosia kaikenlaisesta kyseenalaisesta asekaupasta salamurhiin. Viime vuosina se on yhdistetty muun muassa terrorismiin ja ISIS:iin. Kuitenkaan yksikään tutkimus tai raportti ei ole vielä antanut todisteita siitä, että Bitcoin olisi mukana terrorismissa. Iso-Britannian parlamentin uusi raportti jatkaa tätä samaa linjaa. Raportin mukaan ei ole todisteita, että ISIS käyttäisi Bitcoinia.

Bitcoinin sijasta raportti löytääkin ISIS:in rahoitukselle paljon paremman syyllisen: perinteisen talousjärjestelmän. Raportin mukaan noin 40% ISIS:in rahaliikenteestä tapahtuu käteisellä. Lisäksi raportti toteaa, että on liki mahdotonta estää ISIS:iä esimerkiksi myymästä öljyä kansainvälisille markkinoille tai verottamasta valtaamiensa alueiden asukkaita.

Raportti ottaa kantaa myös väitteisiin Bitcoinista rahanpesun apuvälineenä. Raportin mukaan ei ole todisteita, että ISIS käyttäisi Bitcoinia rahanpesuun. Bitcoinin sijasta rahanpesu tapahtuu paikallispankeissa sekä kansainvälisissä rahanvaihtopalveluissa.

Bitcoin ei ole terrorismin ystävä (KUVA: Cointelegraph.com)

Bittirahan Henry Brade: Puoliintuminen oli osoitus kryptovaluutan suuruudesta

Bittiraha.fi:tä ylläpitävän Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade on ollut kansainvälisen JaxEnter-digimedian haastateltavana koskien viime viikonloppuna tapahtunutta Bitcoinin lohkopalkkioiden puoliintumista. Braden mukaan lohkopalkkioiden puoliintuminen ja sen seuraukset olivat osoitus kryptovaluutan suuruudesta sekä Bitcoinin kestävyydestä.

“Tapahtui juuri, kuten oletinkin ja kuten sijoittajat tahtoivatkin. Bitcoin-järjestelmä pysyi vakaana, vaikka tarjontaan kohdistui kovempi muutos. Viime kuukausien kurssinousu on korvannut kaikki ne negatiiviset vaikutukset, joita puoliintumisesta olisi saattanut tulla louhijoille, joten en uskonut, että mitään merkittävää tapahtuisi. Mitä kurssiin tulee, uskoisin sen nousevan tulevina kuukausina”, Brade kommentoi.

“Lohkopalkkioiden puoliintuminen on osoitus kryptovaluutan suuruudesta. Bitcoinilla ei ole mitään keskitettyä auktoriteettia, joka päättää, minkä verran rahaa luodaan. Sen sijaan protokollassa on tietyt säännöt, jotka yksinkertaisesti tapahtuvat. Nämä säännöt ovat kaikille läpinäkyvät ja ennakkoon tiedossa, mikä on hyvä asia. Tällaista ei tapahdu perinteisissä valuutoissa.

Lohkopalkkioiden puoliintumisen kaltaisilla tapahtumilla on suuri symbolinen merkitys, sillä niistä kryptovaluutoissa on kyse; ei pelkästään hienosta maksujärjestelmästä, vaan vallankumouksellisesta valuutasta. Bitcoin on mielestäni maailman ensimmäinen aidosti kansainvälinen valuutta”, Brade jatkaa.

Seafile vaihtaa PayPalin Bitcoiniin

Saksalainen pilvitalennuspalvelu Seafile on ilmoittanut luopuvansa PayPal-maksuista ja suosittelevansa asiakkailleen bitcoinia. Seafilen ilmoituksen mukaan päätöksen takana on PayPalin vaatimus tarkkailla Seafilen asiakkaiden käyttäytymistä sekä tutkia heidän tallentamansa tiedostot mahdollisen laittoman materiaalin vuoksi.

“Näihin vaatimuksiin suostuminen rikkoisi Euroopan unionin henkilötietolakeja ja olisi mielestämme myös moraalisesti väärin, joten olemme päättäneet kieltäytyä vaatimuksista”, kertoo Seafile asiaa koskevassa tiedotteessaan.

Seafilen ilmoituksen jälkeen PayPal pahoitteli vaatimuksiaan ja väitti niiden olleen virheellisiä, mutta Seafile katsoo tapauksen rikkoneen pysyvästi luottamusta PayPalia kohtaan. Seafile on myös ilmoittanut, että vaikka yritys oli aluksi skeptinen Bitcoinia kohtaan, PayPalin tapaus on osoittanut, että Bitcoin on erinomainen maksujärjestelmä sekä ylimääräinen tapa suojella käyttäjien yksityisyyttä sekä turvallisuutta.

PayPal on saanut aikaisemminkin negatiivista julkisuutta sen käyttäytymisestä asiakkaitaan kohtaan

Kim Dotcom palauttamassa Megauploadia Bitcoinin avulla

Suomalais-saksalainen liikemies ja Internet-aktivisti Kim Dotcom on ilmoittanut tuovansa kuuluisan Megaupload-tiedostonjakopalvelun takaisin Internetiin. Bitcoin-maailmalle mielenkiintoisinta lienee Dotcomin ilmoitus, että uusi Megaupload tulee käyttämään hyväkseen Bitcoinia.

Vielä ei ole varmaa, miten uusi Megaupload tulee Bitcoinia hyödyntämään. Yksinkertaisinta olisi luonnollisesti mahdollistaa Megauploadin palvelujen ostaminen bitcoineilla, mutta Internetissä on myös esiintynyt spekulaatioita, että palvelussa käytettäisiin Bitcoinin lohkoketjua esimerkiksi käyttäjien latauksien ja jakojen seuraamiseksi.

Kim Dotcomin on tarkoitus julkaista uusi Megaupload tammikuun 20. päivä 2017, eli viisi vuotta sen jälkeen, kun poliisi teki hänen kotiinsa ratsian epäiltyjen tekijänoikeusrikosten vuoksi.

Kim Dotcom on sekä liikemies että Internet-aktivisti (KUVA: William Stadtwald Demchick)

Venäläinen puolue haluaa laillistaa Bitcoinin

Venäläiset Bitcoin-uutiset toistavat kuukaudesta toiseen pitkälti samaa kaavaa. Poliitikot ja viranomaiset kilpailevat keskenään siitä, kuka onnistuu ehdottamaan päättömimpiä rangaistuksia ja kieltoja bitcoinille. Välillä Venäjälläkin kuitenkin tapahtuu positiivista kehitystä.

Venäläinen liberaali Prajove delo -puolue on ryhtynyt kampanjoimaan Bitcoinin laillistamisen puolesta Venäjällä. Prajove delo ehdottaa lakimuutoksia, jotka tekisivät niin bitcoinin myynnistä, ostamisesta, louhimisesta kuin käyttämisestäkin laillista. Puolue haluaa myös säätää venäläiset omaisuudensuojasäännökset koskemaan bitcoinia. Puolue on myös ryhtynyt puoliavoimesti kettuilemaan Venäjän viranomaisille vihjailemalla ajatuksella, että puolue ryhtyisi ottamaan vastaan bitcoin-lahjoituksia.

Puolueen puheenjohtaja Boris Titov uskoo, että Bitcoin voisi hyödyttää Venäjän ajastaan jäljessä olevaa taloutta valtavasti ja parantaa venäläisten hyvinvointia. Titov myös näkee, että Bitcoin on elinvoimainen Venäjällä huolimatta maan kieltolaista.

“Arvioidemme mukaan noin 2 miljoona venäläistä ovat jo avanneet oman Bitcoin-lompakkonsa”, Titov arvioi.

Puoluejohtaja Boris Titov uskoo Bitcoinin voivan parantaa Venäjän heikentynyttä taloutta

Golden Globella palkittu sarja visioi Bitcoinia

Ylelläkin näkyvä menestynyt yhdysvaltalainen Golden Globen voittanut hakkereista kertova televisiosarja Mr. Robot on aloittanut toisen kautensa vahvasti Bitcoin-henkisissä merkeissä. Monet tarkkasilmäiset katsojat ovat bongailleet Bitcoin-logoja ja -viittauksia sarjasta, ja uuden kauden perusjuoni on vahvasti Bitcoinin inspiroima. Alla spoilereita uusimmasta kaudesta, joten etene varoen!

Mr. Robotin toisella tuotantokaudella maailmantalous on hajoamassa käsiin. Pankkien järjestelmät eivät pysty käsittelemään tilitietoja ja pankeilla ei ole käsitystä edes siitä, paljonko niiden asiakkailla on rahaa. Transaktiot ovat muuttuneet käytännössä mahdottomiksi eivätkä pankit pysty varmistamaan kenenkään varoja. Kaiken kukkuraksi hakkerit kiristävät pankeilta miljoonia ja joka hetki, kun hakkereiden vaatimuksiin ei suostuta, kiristyssumma nousee.

Samaan aikaan sarja vihjailee Bitcoinista sekä siitä, miten Bitcoin olisi voinut ratkaista pankkien ongelmat. Bitcoinin lohkoketjun avulla pankit olisivat esimerkiksi voineet varmistaa, että niillä on tarkka tieto asiakkaidensa varoista, minkä lisäksi Bitcoin olisi kestänyt hakkereiden hyökkäyksiä perinteistä järjestelmää paremmin.

Bitcoin toimii Mr. Robotissa hyvän rahan symbolina (KUVA: Mr. Robot)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].