Viikkokatsaus 30/2015: Bitcoin tulee mullistamaan arvopaperimarkkinat

Tämän viikon katsauksessa juttua muun muassa Bitcoinin avulla rakennetuista arvopaperimarkkinoista, Mt. Gox -pörssin viimeisimmistä käänteistä ja uusista bitcoinit hyväksyvistä kauppiaista.

Viime viikon katsaus on luettavissa täällä.

Toni Kososen viimeisin kurssiraportti on luettavissa täällä.

Bitcoinin avulla rakennetaan uudenlaisia arvopaperimarkkinoita

Tällä viikolla on julkaistu useita Bitcoiniin ja sen teknologiaan pohjautuvia alustoja, joiden tarkoitus on käsitellä osakkeita, sopimuksia ja muita arvopapereita. Overstockin julkaisema T0 on herättänyt mielenkiintoa kuten myös Symbiontin julkaisu. Nämä palvelut voivat mahdollistaa arvopapereiden käsittelyn samalla periaatteilla kuin bitcoin-valuutan käsittelyn Bitcoin-verkossa, eli hajautetusti, riippumattomasti ja luotettavasti.

Erilaiset lohkoketjuun perustuvat hajautetut osakkeiden, lainojen ja muiden vastaavien hyödykkeiden myyntijärjestelmät ottavat jatkuvasti askeleita eteenpäin. Lohkoketju ei ainoastaan mahdollista erilaisten sähköisten valuuttojen luotettavan käytön, vaan sillä on valtavasti muitakin sovelluksia etenkin taloudessa. Esimerkiksi hajautettu osakkeiden myynti ja ostaminen voi tuhota monia perinteisiä pörssejä ja samaan aikaan vapauttaa talouden tavallisten kansalaisten käsiin.

Mt.Goxin pomo Mark Karpeles on pidätetty

Edesmenneen Mt.Gox bitcoin-pörssin johtaja Mark Karpeles on pidätetty Japanissa. Karpelesta epäillään Mt. Goxin tilitietojen väärentämisestä ja osallisuudesta yli 650 000 bitcoinin katoamiseen pörssistä. Viranomaiset epäilevät, että osaa kadonneista bitcoineista ei ollut koskaan olemassakaan. Syytteitä ei ole vielä nostettu.

Mark Karpeles on pidätetty (lähde)

Viranomaisten mukaan Mt. Gox oli varaton jo kuusi kuukautta ennen helmikuussa 2014 jätettyä konkurssihakemusta. Epäilyjen mukaan Karpeles olisi lisännyt väärennettyjä varoja omalle tililleen ja käyttänyt toisten asiakkaiden varoja maksaakseen toisten tekemiä nostoja. Lisäksi hänen epäillään käyttäneen Mt. Goxin varoja omiin ja toisen yrityksen tarpeisiin.

Viranomaisten epäilyjen mukaan Karpeles olisi siirtänyt itselleen varoja miljoonan dollarin edestä — uusimpien tietojen mukaan jopa 9 miljoonan dollarin edestä. Karpeles on myöntänyt muokanneensa pörssin tilitietoja, mutta vain testatakseen järjestelmien toimintaa. Hän on kertonut olevansa syytön ja edelleen syyttää bitcoinien katoamisesta hakkereita.

Karpelesin pidätyksestä uutisoitiin myös Suomen mediassa, muun muassa Yleisradiossa ja MTV:llä.

Nepalilaista ruokaa bitcoineilla Helsingissä

Suomen vanhin nepalilainen ravintola Himalaya on ottanut Bitcoin-maksut käyttöön. Ravintola löytyy Helsingistä Kaartinkaupungin ja Punavuoren välistä osoitteesta Ratakatu 1 b ja se on auki joka arkipäivä 11-23 ja viikonloppuisin 12-23.

LOT Polish Airlines liittyi bitcoineja hyväksyviin lentoyhtiöihin

LOT Polish Airlines on viimeisin Bitcoin-maksut käyttöönottanut lentoyhtiö. Lentoyhtiöstä kerrottiin yhtiön haluavan vastata jokaisen asiakkaan tarpeisiin ja hyödyntää matkustusalalle tulevia innovaatioita. Digitaaliset valuutat ovat tulevaisuudessa yhtä yleisiä kuin luottokortit nykypäivänä, joten yhtiö halusi hyödyntää tämän potentiaalin. Bitcoinit on aiemmin ottanut käyttöön muun muassa airBaltic ja Air Lituanica.

Presidentiksi pyrkivä Rick Perry: “Digirahalle enemmän vapautta”

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Rick Perry on ottanut kantaa bitcoinia ja muita digitaalisia valuuttoja koskevaan sääntelyyn. Perryn mukaan digivaluutoille tulisi antaa enemmän tilaa hengittää ja enemmän vapauksia lainsäädännössä. Perry ei ole ainoa USA:n presidentiksi pyrkivä republikaani, joka on osoittanut tukensa Bitcoinille. Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Rand Paul on myös ilmoittanut kannattavansa Bitcoinia ja ottavansa vastaan bitcoin-lahjoituksia vaalikampanjaansa.

Yhdysvaltain hallitus rahoittamaan kryptorahan tutkimusta

Yhdysvaltain hallituksen alainen National Science Foundation on myöntänyt 3 vuoden ajalle 3 miljoonan dollarin suuruisen rahoituksen kryptovaluuttojen ja niiden sovelluksien tutkimukselle. Instituution mukaan bitcoin ja muut kryptovaluutat tulevat vaikuttamaan vahvasti rahan ja talouden tulevaisuuteen, minkä vuoksi niiden tutkiminen on erittäin tärkeää. Tutkimuksen erityisiä päämääriä on muun muassa ratkaista Bitcoinin kohtaamia käytännön ongelmia. Tutkmukseen osallistuu kolme yhdysvaltalaista yliopistoa.

Bitcoin-haittaohjelmien määrä on laskussa

Kaspersky Labin neljännesvuosittaisessa kyberturvallisuusuhkia käsittelevässä raportissa todetaan Bitcoin-haittaohjelmien määrän olevan laskussa. Rahoitusalaan kohdistuvista haittaohjelmista louhintahaittaohjelmia on 9 % ja bitcoineja varastavia haittaohjemia on 6%. Viime vuonna osuudet olivat 14 % ja 8 %. Vuonna 2013 Kaspersky Lab uskoi Bitcoin-haittaohjelmien määrän kasvun selittyvän Bitcoinin arvon nousulla, joten haittaohjelmien laskua saattaa nyt selittää Bitcoinin arvon lasku.

Bitcoin-haittaohjelmia on reilusti vähemmän kuin pankkihaittaohjelmia (lähde)

Blythe Mastersin puhe American Banker Conferencessa

Viime viikolla American Banker “Digital Currencies + the Blockchain” Conferencessa pidetty Blythe Mastersin puhe on nähtävissä alla (alkaa 12:52): 

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].