Viikkokatsaus 35/2015: Blythe Masters uskoo lohkoketjun muuttavan maailman

Kuluneen viikon Bitcoin-aiheisissa uutisissa on ollut mm. Blythe Mastersin Bitcoin- ja lohkoketjunäkemyksistä, lisää keskustelua lohkokoosta, ja veikkauksia uhkailtun “stressitestin” alkamisesta. Viime viikon katsaus on luettavissa täällä.

Toni Kososen tiistainen kurssianalyysi on luettavissa täällä, aiheena fundamentaalien vaikutus kurssiin.

Blythe Masters uskoo lohkoketjun muuttavan maailman

Bitcoinin ja etenkin lohkoketjun puolesta puhunut rahoitusalan rautainen ammattilainen Blythe Masters esiintyy Bloomberg Markets -julkaisun pääartikkelissa. Lukemisen arvoinen artikkeli löytyy Bloombergistä.

Bitcoinin kehittäjiltä avoin kirje yhteisölle

Suurin osa (noin 90 %) Bitcoin Coren kehitykseen lähiaikoina osallistuneista kehittäjistä on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa kerrotaan halusta ja suunnitelmista konsensuksen ja lohkokokoratkaisun saavuttamiseksi. Kirjeessä haluttiin tuoda esille, että eroavat mielipiteet ovat ennenkin olleet osa Bitcoinin kohtaamia vaativia ja ristiriitoja herättäneitä muutoksia. Tämän vuoden aikana järjestetään kaksi työpajaa (syyskuussa ja joulukuussa), joissa yhteisö kokoontuu keksimään ratkaisuja Bitcoinin kehitykselle ja joihin on kirjeen mukaan osallistumassa useita kiinnostuneita.

Avoin kirje otti kantaa Bitcoinin kehitykseen (lähde)

Viime viikon tapaan keskusteluissa on yhä esillä BIP100- ja BIP101-ehdotukset. BIP100:n kannatus louhijoiden keskuudessa on kasvanut 25 %:sta yli 50 %:iin. Vaihtoehtoinen Bitcoinin versio “Bitcoin XT”  on menettänyt kannatustaan, sillä lohkokoko-ongelman ratkaisu on mahdollista lisätä suoraan Bitcoin Coreen ja XT:n kehityksen keskittyminen yhden henkilön (Mike Hearnin) ympärille ei ole herättänyt luottamusta.

Mike Hearn julkaisi vastineen avoimeen kirjeeseen, jossa hän kritisoi sen sisältöä. Hän toi esille tosiasian, että Bitcoinin kehityksessä ei ole kunnollista dokumentoitua prosessia päätöksentekoon. Hänen mielestään kehitystä vietiin onnistuneesti eteenpäin johtohahmon avulla (aiemmin Satoshi Nakamoto ja Gavin Andresen).

Bitcoin-viikon seminaarivideot on julkaistu

Bittiraha.fi:n järjestämän Bitcoin-viikon seminaarin puheenvuorot on julkaistu netissä kaikkien nähtäväksi. Seminaarin puheenvuoroissa Bittiraha.fin toimitusjohtaja Henry Brade esittelee Bitcoinin ja lohkoketjuteknologian, Pasi Tasanen kirjanpitotoimisto Valjaasta kertoo Bitcoinin verotuksesta ja kirjanpidosta ja Max Edin kertoo LocalBitcoinsin tarinan. Videot on nähtävissä alla:  

 
Bitcoin-verkossa oli ruuhkaa – Kyseessä suurin “stressitesti”?

Keskiviikkona Bitcoin-verkossa oli erityisen paljon siirtoja (jopa 20 000 vahvistamatonta), ja pienillä kuluilla laitetut siirrot jumiutuivat. Coinwallet varoitteli viime kuussa aikovansa tehdä ennennäkemättömän “stressitestin” Bitcoin-verkolle syyskuussa, joten kyse voi nyt olla siitä. Siirtojen määrä laski kuitenkin keskiviikkona, mutta vielä ei tiedetä onko uusi “stressitesti” tulossa lähiaikoina.

Palvelu kertoi haluavansa spämmätä Bitcoin-verkkoon niin paljon pieniä Bitcoin-siirtoja, että verkon hyväksymistä odottavia siirtoja olisi jumissa kolmenkymmenen päivän viiveellä. Sellaista ei kuitenkaan alkanut keskiviikkona, joten joko uhkailtu stressitesti ei vielä alkanut tai suunnitelmat menivät mönkään.

Alunperin tätä spämmiä on pidetty verkon “stressitestinä”, mutta nyt monet ovat alkaneet suhtautumaan näihin suorana hyökkäyksenä Bitcoin-verkkoa kohtaan. Osa louhijoista on jo alkanut jättämään spämmääjän siirtoja ulos Bitcoinin kirjanpitolohkoista.

Barclays-pankki suunnittelee bitcoinin käyttöönottoa jo tänä vuonna

Barclays-pankin Bitcoin-kokeilun on määrä tulla käyttöön vuoden loppuun mennessä. Bitcoin-yrityksen kanssa yhteistyössä tehdyn ratkaisun on tarkoitus mahdollistaa bitcoin-lahjoitusten tekeminen hyväntekeväisyyskohteille. Yhteistyökumppanina on luultavasti Safello, jonka proof-of-concept -diilistä pankin kanssa uutisoitiin kesäkuussa.

Yliopistotason Bitcoin-kurssi netissä

Princeton University tarjoaa Bitcoin-kurssin ilmaiseksi netissä Courserassa. Kurssin sisällön perusteella se tarjoaa syväluotaavan katsauksen Bitcoiniin etenkin teknisestä näkökulmasta, mutta myös käyttäjän ja yhteiskunnan näkökulmasta. Kurssi alkaa 4. syyskuuta ja päättyy 23. lokakuuta. Se koostuu lyhyistä videoista ja tehtävistä.

Democracy Now! hyväksyy bitcoin-lahjoituksia

Suosittu yhdysvaltalainen uutis- ja ajankohtaisohjelma Democracy Now! on lisännyt bitcoinit lahjoitustavaksi. Ohjelma pyrkii tuomaan ajankohtaisiin aiheisiin uusia näkökulmia, joita yritysten sponsoroimat mediajätit eivät ohjelman mukaan voi tuoda esille. Arkisin lähetettävä Democracy Now! on suosittu etenkin netissä, mutta se pyörii myös yli tuhannella radio- ja televisiokanavalla. Democracy Now! pyörii täysin lahjoituksilla.

Iso-Britannian hallitus tutkii lohkoketjua

Iso-Britannian hallitus tutkii lohkoketjuteknologian hyödyntämistä valtiollisten asiakirjojen ja rekisterien ylläpidossa. Tekninen arkkitehti Paul Downey kertoo valtiollisen digitaalisia järjestelmiä ja palveluja tarjoavan Government Digital Servicen blogissa, miten valtio on tutkinut erilaisia keinoja parantaa rekistereitä. Hänen mukaansa rekisterien on oltava luotettavia, julkisia ja niistä on oltava mahdollista varmistaa, että kukaan ei ole käsitellyt niitä.Lohkoketjuteknologia tarjoaisi valtioille mahdollisuuden ylläpitää rekisterejä ja säilöä asiakirjoja luotettavammin kuin mikään nykyisin käytössä oleva malli.

Kansainyhteisön Bitcoin-lainsäädäntöä suositellaan kehitettäväksi

Kansainyhteisön Virtual Currencies Working Group suosittelee Kansainyhteisön jäsenvaltioille virtuaalivaluuttojen lainsäädännön kehittämistä. Työryhmä tunnistaa, että virtuaalivaluutat tarjoavat sekä mahdollisuuksia että riskejä, joiden ansiosta lainsäädännön on tuettava innovaatioita ja samalla varmistettava, että rikollista toimintaa ei pääse syntymään. Lisäksi viranomaisten ja rahoitusalan olisi saatava koulutusta ja opastusta virtuaalivaluuttoihin. Työryhmä julkaisee myöhemmin raportin virtuaalivaluutoista ja aikoo kokoontua uudelleen ensi vuonna.

Suositus on tulosta elokuussa pidetyn kolmipäiväisen konferenssista, johon osallistuivat työryhmän lisäksi edustajat Kansainvälisestä valuuttarahastosta, Maailmanpankista ja Yhdysvaltain hallituksesta ja joukko kryptovaluuttayrityksiä ja tutkijoita. Kansainyhteisön 53 jäsenvaltioon lukeutuu mm. Iso-Britannia, Kanada, Australia, Intia ja useita Brittien entisiä siirtomaita Afrikasta.

“Blockchain” ja “Miner” Oxfordin sanakirjaan

Sanojen “blockchain” ja “miner” (sekä verbi “mine”) määritelmät on lisätty Oxford University Pressin omistamalle OxfordDictionaries.com-sivustolle. 

“Blockchainin” määritelmä on “A digital ledger in which transactions made in bitcoin or another cryptocurrency are recorded chronologically and publicly”.

“Minerin” määritelmä on “A person who obtains units of a cryptocurrency by running computer processes to solve specific mathematical problems”.

“Bitcoinin” määritelmä on ollut sivustolla jo kahden vuoden ajan.

Agentti myöntänyt Bitcoin-varkaudet

820 000 dollarin edestä bitcoineja varastanut USA:n liittovaltion agentti on myöntänyt syyllisyytensä. Agentti Shaun W Bridges oli mukana pimeän verkon markkinapaikka Silk Roadia koskevissa tutkimuksissa. Tutkimusten aikana hän siirsi 20 000 Silk Roadin bitcoinia omalle lompakolleen, josta hän siirsi ne myöhemmin edesmenneeseen Mt.Goxiin.

Bridges tuomitaan 7. päivä joulukuuta. Maksimirangaistus Bridgesin tekemistä rikoksista on 20 vuotta vankilaa ja 250 000 dollarin sakot.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].