Viikkokatsaus 41/2018: Bitcoin-yritykset varautuneita eurosääntelyyn

Viime viikko on jatkanut samaa kehitystä kuin muutama viikko sitä ennen.  Bitcoinin ja kryptovaluuttojen volatiliteetti – eli hinnan heilunta – on laskenut ja rikkonut uusia ennätyksiä. Tämä kertoo kahdesta asiasta: sekä bitcoinin varttumisesta valuuttana että markkinoiden odottavasta tunnelmasta.

Suomessa eniten keskustelua kryptomaailmassa on herättänyt hallituksen eduskunnalle antama lakiehdotus, joka perustuu Euroopan Unionin direktiiviin. Direktiivi velvoitti hallituksen muuttamaan rahanpesulainsäädäntöä. Koska kryptovaluuttojen merkitys kasvaa jatkuvasti, koskettaa tämä laki myös kryptoyrityksiä.

Viikkokatsauksessa perehdymme enemmän direktiiviin ja muuhun eurooppalaiseen kryptovalvontaan. Lisäksi seuraamme bitcoinin volatiliteetista kertovia tilastoja. Muissa uutisissa muun muassa akateemista kryptosijoittamista sekä ammattipelaaja, jolta puijattiin kryptoja puhelinpetoksella.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Bitcoinia ja muita kryptoja on väheksytty niiden heilunnan vuoksi, mutta nyt taas tilanne on ollut täysin päinvastainen.

Euroopan direktiivi vaikuttaa bitcoin-yrityksiin

Helsingin Sanomat on uutisoinut Suomen hallituksen uudesta lakiehdotuksesta, joka täyttäisi Euroopan Unionin tuoreen rahanpesudirektiivin säätämät vaatimukset. Direktiivi muun muassa määrää kansallisia lainsäätäjiä säätämään erilaisia lakeja ja asetuksia, joiden avulla viranomaiset pääsevät helpommin käsiksi kansalaisten tilitietoihin.

Sinällään uusi lainsäädäntö ei lisää viranomaisten tiedonsaantioikeuksia, vaan se ainoastaan lisää niiden käytännön keinoja päästä helpommin käsiksi näihin tietoihin.

Uusi lakiehdotus koskisi myös bitcoineilla ja kryptovaluutoilla käytävää kauppaa. Lakiehdotus muun muassa asettaisi kryptoyritykset Finanssivalvonnan virallisen valvonnan alaiseksi.

“Niiden pitää myös noudattaa rahanpesun estämissääntöjä eli muun muassa velvollisuutta tuntea ja tunnistaa asiakkaansa. Jos asiakas esimerkiksi vaihtaa dollareita tai euroja virtuaalivaluuttaan pitää tietää kuka asiakas on ja mistä rahat ovat peräisin”, lainsäädäntöneuvos Armi Taipale kertoo Helsingin Sanomille.

Alkuperäisessä lakiuudistusluonnoksessa kryptoyritykset velvotettiin pitämään jokaisen asiakkaan varat eri lompakoissa. Säädöstä kuitenkin helpotettiin niin, että yritykset joutuvat ainoastaan erottelemaan omat sekä asiakasvaransa toisistaan. Asiakkaille tällä ei ole merkittävää vaikutusta, mutta se helpottaa monien kryptoyrityksien teknistä toimintaa. Uudistuksen myötä kryptoyrityksille tulee vastaava velvote pitää omat ja asiakasvarat erillään kuin muilla sijoituspalveluiden tarjoajilla.

Monet lakiehdotuksen vaatimukset ovat sellaisia, joihin eurooppalaiset kryptoyritykset ovat varautuneet ennakoivasti jo pitkään sekä käytäntöjen että teknologian tasolla. Uusi lainsäädäntö ei siis välttämättä tule vaikuttamaan konkretian tasolla niin merkittävästi kuin mitä media väittäisi.


Seuraavaksi hallituksen esitys menee eduskunnan käsiteltäväksi. (KUVA: Eduskunta)

Peliammattilaiselta nyysittiin kryptoja sosiaalisella hakkeroinnilla

League of Legends -pelin ammattilainen Yililang “Doublelift” Peng on joutunut huijauksen kohteeksi, minkä johdosta hän menetti 200 000 dollaria sekä tuntemattoman määrän kryptovaluuttaa. Huijari oli onnistunut kirjautumaan Pengin Coinbase-tilille ja siirtämään sieltä varoja itselleen.

“Joku esitti minua liittymäntarjoajani T-Mobilen asiakaspalvelulle ja sanoi, että puhelimeni on kadonnut. Hän pyysi aktivoimaan numeroni toiselle SIM-kortille,” Peng kertoi.

Huijari oli käyttänyt uutta SIM-korttia kirjautuakseen Pengin Coinbase-tilille, minkä jälkeen hän siirsi sekä dollareita että kryptovaluuttoja itselleen. Peng uskoo saavansa dollarit takaisin Coinbaselta, mutta kryptojensa hän uskoo olevan menetetty, koska lohkoketjussa tehtyjä siirtoja ei voi kumota.

Tapauksessa oli kyseessä kaikista perinteisin hakkerointi, eli niin sanottu “sosiaalinen hakkerointi”, jossa tietoihin päästään käsiksi huijaamalla ihmisiä. Vaikka kaikki tekniikka pelaisi moitteettomasti, on inhimillisten virheiden mahdollisuus huomattavan vaikeaa mitätöidä.

League of Legendsillä voi tienata nykyään omaisuuksia, mutta inhimillinen virhe voi viedä ne nopeasti.

Yalen yliopisto sijoittaa kryptoihin

Yalen yliopisto on sijoittanut merkittävän summan uuteen kryptovaluuttarahastoon, joka on kerännyt 400 miljoonan dollarin edestä sijoituksia, kertoo Bloomberg. Bloombergin lähteiden mukaan Yale sijoitti uuteen Paradigm-rahastoon, jonka perustajiin kuuluvat muun muassa Coinbasen perustaja Fred Ehrasm sekä Pantera Capital -rahaston entinen työntekijä Charles Noyes. Yale on yksi suurimmista instituutioista, jotka ovat sijoittaneet kryptovaluuttamarkkinoille.

Yhdysvaltalaiset yliopistot harjoittavat ahkerasti sijoittamista. Yhteensä yliopistoilla arvioidaan olevan noin 550 miljardin edestä hyödykkeitä. Yalen yliopisto on toisiksi suurin omistaja heti Harvardin yliopiston jälkeen. Noin 60% Yalen ensi vuoden sijoituksista on kohdistettu erilaisiin “vaihtoehtoisiin” sijoituskohteisiin.

Paradigm-rahaston tarkoituksena on sijoittaa varhaisessa vaiheessa oleviin projekteihin, kuten uusiin kryptovaluuttoihin, erilaisiin lohkoketjuihin sekä kryptovaluuttapörsseihin.

Yale on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista.

Volatiliteetin alhaisuudesta uusi indikaattori

Bitcoinin volatiliteetti laskee edelleen. Bitcoinin hinta on jälleen rikkonut erään ennätyksen, sillä bitcoinin viikoittainen volatiliteetti oli viime viikolla alhaisempi kuin 15 kuukauteen. Viime viikolla bitcoinin alhaisimman ja korkeimman kurssin välillä oli ainoastaan 317 dollaria, mikä on matalampi heilunta kuin koskaan tänä vuonna.

Tekniset analyytikot uskovat, että tämä ennätyksellisen matala heilunta tarkoittaa vahvoja liikkeitä lähitulevaisuudessa. Sen sijaan siitä ollaan eri mieltä, tulevatko nuo liikkeet tarkoittamaan suurta nousua vai suurta romahdusta.

Vaikka tällaiselle uskolle on hyviä ja vahvoja perusteita, on myös mahdollista, että volatiliteetin yleinen lasku näkyy näissä tulevissa liikkeissä. Esimerkiksi uutisointi ei enää näyttäisi vaikuttavan yhtä vahvasti kurssikäyröihin kuin ennen, joten hypen ja paniikin aiheuttamat markkinaliikkeet saattavat olla aikaisempaa huomattavasti rauhallisempia.

(KUVA: Coindesk)

Kryptopörssien vaihtovolyymi on alhainen

Bitcoinin volatiliteetin lasku näkyy myös kryptopörssien vaihtovolyymeissä. Coin360:n datan mukaan sen seuraamien kryptopörssien vaihtamat rahamäärät laskivat sunnuntaina matalimmilleen 13 kuukauteen. Julkisia kryptoaiheisiin liittyviä tietoja keräävän Bitcoinityn mukaan vaihtomäärät eivät ole olleet näin matalia vuosikausiin. Vaihdantamäärien lasku koskee sekä bitcoinia että pienempiä kryptovaluuttoja.

Vaihtomäärien uskotaan myös pysyvän lokakuussa suhteellisen matalana, sillä esimerkiksi mitään merkittäviä päätöksiä tai uutisia ei näyttäisi olevan tulossa vielä lokakuussa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen päätökset koskien pörssissä vaihdettavien bitcoin-rahastojen laillisuutta tulevat vasta ensi kuussa.

Samaan aikaan nykyiset omistajat ja sijoittajat näyttäisivät haluttomilta myymään omistamiaan kryptoja, keskittyen ensisijaisesti käyttämään kryptoa suojarahastona globaalien markkinoiden epävarmuutta kohtaan.

Sekä markkinoiden volatiliteettia että volyymia koskevissa uutisoinneissa on järkevää muistaa, että sekä volatiliteetti että volyymi vertautuvat tuoreimmissa uutisissa yleensä vuoteen 2017. Viime vuosi oli poikkeuksellinen kryptovaluuttojen suhteen. Sekä niiden kurssikehitykset että pörssien volyymien kasvut olivat historiallisestikin katsottuna suuria.

Kryptojen kauppamäärät koko maailmassa ovat alhaisemmat kuin vähintään vuoteen.

EU:n arvopaperiviranomainen tutkii ICO:t tapauskohtaisesti

Euroopan arvopaperiviranomainen, ESMA, kertoi maanantaina Reutersille tutkivansa, miten nykyinen lainsäädäntö suhtautuu ICO-sijoittamiseen. ESMAN:n johtajan, Steven Maijoorin, mukaan tällä hetkellä ESMA tutkii jokaisen ICO-hankkeen kohdalla tapauskohtaisesti, pätevätkö arvopapereita koskevat säännökset niihin.

ICO-sijoittaminen eroaa perinteisestä sijoittamisesta muun muassa siten, että eri yrityksien tarjoamat kryptokolikot palvelevat hyvin monenlaisia erilaisia tarkoituksia, siinä missä osakkeet toimivat pääsääntöisesti aina samalla tavalla. Jotkin ICO:ta käyttävät yritykset saattavat esimerkiksi vaihtaa myymänsä kryptokolikot palveluihin, siinä missä toiset saattavat vaihtaa ne suoraan omistusosuuksiin yrityksissä. Tämän ICO-hankkeiden monimuotoisuuden vuoksi onkin hyvin hankala luoda mitään sellaisia sääntöjä, jotka pätisivät yksinkertaisesti ja samalla tavalla kaikkiin tapauksiin.

“Jotkin ICO:t ovat lähes finanssi-instrumentteja. Mikäli ne käyttäytyvät tällä tavalla, koskevat eurooppalaiset arvopaperisäännökset myös niitä. Seuraava kysymys on, että miten me käsittelemme niitä ICO-tapauksia, joihin nykyiset säännökset eivät päde,” Maijoorin kertoi.

Eurooppalainen ICO-valvonta on siis monella tavalla hyvin samankaltaista kuin USA:ssa, jossa myös ICO:t tutkitaan useimmiten tapauskohtaisesti. ESMA uskoo saavansa vuoden loppuun mennessä raportin, miten nykyistä suhtautumista tulee muuttaa etenkin niiden ICO-hankkeiden kohdalla, joihin nykyinen lainsäädäntö ei päde.

ESMA on toistaiseksi toiminut samalla tavalla kuin amerikkalaiset vastineensa, mutta loppuvuosi osoittaa, tuleeko siihen muutoksia vai ei.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].