Viikkokatsaus 47/2016: Äänestys SegWit-päivityksen käyttöönotosta lähtenyt hyvin liikkeelle

Jos valuutalla ei voi ostaa mitään, valuutalla ei ole todellisuudessa mitään arvoa. Bitcoin ei onneksi kärsi tästä ongelmasta, vaan bitcoinilla on jo nykyään mahdollista ostaa suurin piirtein mitä tahansa sähköautoista vuohiin.

Kuluneella viikolla bitcoin on saanut yhä enemmän käyttökohteita niin bisnesmaailmassa kuin tavanomaisten kuluttajien keskuudessa. Amazon.comin valikoima on tullut ostettavaksi bitcoineilla ja eräässä Leijonan luolassa hoidettiin sijoitus bitcoineissa. Venäläisen Sberbankin toimitusjohtaja uskookin bitcoinin olevan pian osa kaikkien elämää.

Muissa uutisissa käsittelemme muun muassa Suomen pankin lohkoketjuseminaaria, pankkien R3:n kohtaamia ongelmia, SegWitin käyttöönottoa ja 21 Incin uutta louhintapatenttia.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Näin viikkokatsauksen aluksi joudumme pahoittelemaan, että luvattua AMA-tilaisuutta Henry Braden kanssa ei voitu järjestää teknisten ongelmien vuoksi tällä viikolla. Tulemme kuitenkin järjestämään tilaisuuden vielä tulevaisuudessa ja silloin emme anna minkäänlaisten teknisten ongelmien tulla tielle!

Järjestämäämme Bitcoin-aiheiseen sarjakuvakilpailuun voi osallistua vielä muutaman päivän ajan. Voittajalle on tiedossa palkallista työtä, ja parhaalle viidelle arvokkaita palkintoja.

Äänestäminen SegWitin käyttöönotosta on alkanut

Bitcoin Coren uusimmassa versiossa mukana oleva SegWit-päivitys aloitti viime viikolla äänestyksen SegWitin käyttöönotosta. Louhijoilla on mahdollisuus osoittaa tukensa SegWitille ensi vuoteen asti, äänestyksen päättyen 15.11.2017. Jos Bitcoin-verkon edellisestä 2 016 lohkosta 95 % signaloi SegWitin puolesta, äänestyksen katsotaan tukevan päivityksen käyttöönottoa.

Bitcoin-verkon lohkoista noin 30 % on tukenut lähipäivinä SegWitiä, eli voidaan arvioida, että tällä hetkellä noin 30 % louhintatehosta tukee päivitystä. SegWit-tuki on ollut kasvussa ja tekee isompia hyppäyksiä sitä mukaa, kun yksittäiset louhintapoolit päivittävät ohjelmistonsa äänestämään SegWitin käyttöönoton puolesta.

SegWitiä tukevien lohkojen määrä viimeisen 2 000 lohkon aikana. (KUVA: Bitcoin Core)

SegWit muuttaa bitcoin-siirtojen ominaisuuksia, ja mahdollistaa uudenlaisten ominaisuuksien kehittämistä Bitcoinin päälle. Bitcoin Core on julkaissut kirjoitukset sekä SegWitin hyödyistä että riskeistä.

Tuoreiden laskelmien mukaan SegWit lisäisi Bitcoin-verkon kapasiteettia käsitellä siirtoja yli 100 % eli lohkokoko nousee efektiivisesti yli 2 megaan. Lisäksi sen tärkeimpiin korjauksiin kuuluu niin sanotun “transaction malleabilityn” korjaaminen, joka on kehittyneemmän skaalauksen mahdollistavan salamaverkkoteknologian turvallisen käyttöönoton edellytys.

Suomen Pankki ja Valtiovarainministeriö järjestivät lohkoketjuseminaarin

Suomen Pankki ja Valtiovarainministeriö järjestivät tällä viikolla DLT Symposium -nimisen lohkoketjuseminaarin. DLT on lyhenne termistä Distributed Ledger Technology, joka tarkoittaa siis hajautettua tietokantateknologiaa.

Tilaisuus keskittyi lohkoketjuteknologian potentiaalin kartoittamiseen ja käytännön projektien esittelyyn. Puhumassa oli muun muassa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sekä edustajia VTT:ltä, Etlalta, Netsiltä, Fortumilta, Microsoftilta ja Kouvola Innovation -projektista. Seminaari keskittyi valitettavasti lähinnä lohkoketjuteknologiaan, ja kryptovaluutat olivat vähemmistössä.

Mukana oli kuitenkin yksi virtuaalivaluuttoihin keskittyvä esitys eli Visa Vallinvaaran analyysi proof of work -konsensusmenetelmän toiminnasta ja riskeistä. Sen jälkeen salissa saatiinkin paljon Bitcoin-keskustelua aikaan, ja oli Bitcoin aika paljon esillä muissakin keskusteluissa varsinkin kahvitauoilla.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen tuntui olevan innoissaan lohkoketjuteknologian potentiaalista, mutta piti kryptovaluuttoja mahdottomana ajatuksena, koska “valuutat ovat keskuspankkien juttu”. Tämä näkemys ei tullut yllätyksenä, sillä Bitcoin on nimenomaan keskuspankkien kilpailija.

Tilaisuuden yleisössä oli laaja skaala julkista sektoria, suuria yrityksiä, pankkeja, bitcoin- ja lohkoketjuteknologia-alan yrityksiä. Tapahtuma oli varsin positiivinen kehitys Suomen kannalta, mutta näitä tarvitaan lisää. Ja toivottavasti lisää keskustelua kryptovaluutoista, sillä ne ovat yhä edelleen lohkoketjuteknologian vahvin sovellutus.

Suomen pankki pyrkii pysymään ajan hermoilla lohkoketjuun tutustumalla.

Tulossa Slushiin?

Pohjoismaiden merkittävin startup-konferenssi Slush järjestetään jälleen Helsingissä. Prasos on paikalla edistämässä Bitcoin-vallankumousta. Meillä on ständi tapahtumassa eli mikäli olette paikalla, tulkaa ihmeessä moikkaamaan! Ständiltä löytyy tiimimme asiantuntijat, Denarium-kolikoita, kurssikäyrää ja vaikka mitä.

Merkittäviä pankkeja jättäytyy pois R3:sta

The Wall Street Journal uutisoi maanantaina Goldman Sachsin jättäytyvän pois pankkien ja muiden finanssialan firmojen kanssa lohkoketjuratkaisuja kehittävästä R3 CEV -ryhmästä. Goldman Sachs oli yksi R3:n ensimmäisiä jäseniä, mutta nyt pankki aikoo keskittyä omien lohkoketjuprojektiensa kehittämiseen.

Myös Banco Santanderin, Morgan Stanleyn ja National Australia Bankin on uutisoitu jättäytyvän pois ryhmästä, mutta mukaan jää vielä merkittäviä pankkeja, kuten Bank of America, Barclays ja UBS. Yhtäkkinen kato liittynee ainakin osittain R3 CEV:n järjestämään rahoituskierrokseen, jossa ryhmä hakee 150 miljoonan dollarin rahoitusta toiminnalleen.

“Tällaisen teknologian kehittäminen vaatii omistautumista ja huomattavia resursseja, ja meidän jäsenillämme on erilaisia valmiuksia, jotka luonnollisesti vaihtuvat ajan mukaan”, R3:n tiedottaja kommentoi Goldman Sachsin lähtöä Wall Street Journalille.

R3 on yksi puhutuimmista lohkoketjualan hankkeista, suurimmaksi osaksi juuri merkittävien jäsentensä takia. Ryhmä on julkaissut avoimen lähdekoodin Corda-alustan, jonka toivotaan tarjoavan yhteensopivia ja tehokkaita palveluita sitä käyttäville yrityksille.

Ethereum hajosi uuden hard forkin jälkeen

Ethereum-lohkoketjuprojektin lohkoketju on halkaistu (“hard fork”) kolmannen kerran neljän kuukauden sisällä, ja kaikki ei mennyt ihan putkeen. Lohkoketjun halkaisu oli vastaus Ethereum-lohkoketjuun jo kuukausia kohdistuneisiin palvelunestohyökkäyksiin, ja Ethereumin kehittäjät uskovat, että tämä viimeisin päivitys tulee lopettamaan Ethereumia piinanneet DDoS-hyökkäykset.

Valitettavasti uuteen lohkoketjuun siirtymisessä on ollut ongelmia Ethereumin omien järjestelmien yhteensopivuuden kanssa. Ethereumin tiimi on kehottanut pörssejä keskeyttämään siirtojen vastaanottamisen sekä lähettämisen ja louhijoita päivittämään järjestelmänsä. Tiimin mukaan ongelma ollaan korjaamassa pian.

Ethereumin kehittäjät kehottavat käyttäjiä päivittämään järjestelmänsä uutta lohkoketjua tukevaksi. (KUVA: Twitter)

Lohkoketjun halkaisu tarkoittaa, että protokollaan tehdään niin merkittäviä koodimuutoksia, että ohjelmiston vanhat ja uudet versiot eivät ole enää yhteensopivia keskenään. Jos osa käyttäjistä jää käyttämään vanhaa ohjelmistoa osan siirtyessä uusiin, tarkoittaa se kahden toisistaan erillisen lohkoketjun syntymistä.

Näin tapahtui, kun Ethereumin koodia muutettiin vastauksena The DAO -hakkeroinnin yhteydessä. Tällöin muutoksesta seurasi, että Ethereumin lohkoketju halkesi kahtia Ethereumiksi sekä Ethereum Classiciksi. Jos kaikki käyttäjät siirtyvät hard forkin yhteydessä uuteen ohjelmistoon, uutta rinnakkaista lohkoketjua ei synny.

Tämä tuorein ongelma tuskin jää pysyväksi ongelmaksi, mutta se on jälleen osoitus siitä, että Bitcoin ja Ethereum ovat teknologioina täysin eri maturiteettiasteella. Bitcoinin edellinen hard fork eli protokollan täysimittainen päivitys tehtiin vuonna 2010, jolla korjattiin Bitcoinia siihen aikaan piinannut vakava bugi. Ethereum on forkattu tänä vuonna jo monta kertaa, ja se on aiheuttanut paljon päänvaivaa Ethereum-palveluille ja -käyttäjille.

Amazon Direct avaa Amazonin bitcoineille

Bitcoin-maksunvälitykseen erikoistunut iPayYou-yritys on tuonut markkinoille uuden Amazon Direct -palvelun, jonka avulla asiakkaat voivat ostaa tuotteita Amazonista bitcoineilla, vaikka Amazon itse ei suoraan hyväksykään bitcoineja. Palvelu avaa Bitcoin-käyttäjille ostaa mitä tahansa Amazonin yli 100 miljoonasta tuotteesta käyttämättä luottokortteja, PayPalia tai muita perinteisiä maksujärjestelmiä.

iPayYoun toimitusjohtaja ja perustaja Gene Kavner on itse työskennellyt aikaisemmin Amazonilla johtotehtävissä. Amazonilla ollessaan hän kiinnitti huomiota asiakkaiden ja yrityksen välisiin esteisiin ja etenkin siihen, miten ne vaikuttivat maksamiseen.

“Bitcoin on ratkaisu moniin näistä ongelmista. Haluamme, että bitcoinista tulee arkipäiväinen perusvaluutta. Jotta tähän voidaan päästä, meidän tulee tarjota kuluttajille helppoja ja käytännöllisiä keinoja käyttää bitcoineja”, Gene Kavner sanoi.

Amazon Directin avulla kuluttajat voivat ostaa mitä tahansa Amazonin tuotteista bitcoineilla. (KUVA: iPayYou)

21 Inc haluaa tehostaa Bitcoin-lohkojen löytämistä

Bitcoin-tietokoneestaan tunnettu 21 Inc hakee patenttia uusille Bitcoin-louhintapiireille. Hakemuksen mukaan patentti koskee “mukautuvilla vaikeusasteen vertailuominaisuuksilla varustettua digivaluuttojen louhintapiiristöä”.

21 Incin louhintapiiripatentin tarkoituksena on ratkaista Bitcoin-louhinnan vaikeutta koskevia ongelmia. Bitcoin-louhinnan vaatima energiamäärä on kasvanut nopeasti ja Bitcoin-louhinta on siirtynyt kotikoneilta valtaviin louhintakeskuksiin. Patentin mukaan Bitcoin-louhintaan erikoistuneiden laitteistojen nousu on tuonut esille tarpeen kehittää entistä parempia tekniikoita uusien lohkojen löytämiseksi. Tehostamalla lohkojen löytämistä Bitcoin-louhintaa voitanee hajauttaa ja siirtää keskitetyistä louhintakeskuksista takaisin tavallisten käyttäjien käsiin.

21 Inc on jo pitkään esittänyt suunnitelmikseen kehittää Bitcoinin avulla esineiden internetiä. 21 Inc näkee, että sen Bitcoin-tietokoneilla laitteet voivat esimerkiksi maksaa toisilleen ilman ihmisen välikättä sekä louhia bitcoineja, joilla käydä keskenään kauppaa. Tehokkaammat louhintapiiristöt tuovat tätä tavoitetta lähemmäksi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun 21 Inc hakee Bitcoin-louhintateknologiaa koskevia patentteja. Aikaisemmin 21 Inc haki louhintapatenttia vuoden 2014 huhtikuussa.

21 Incin kaavailemassa esineiden Internetissä laitteet voivat kommunikoida ja käydä kauppaa keskenään ilman ihmistä. (KUVA: 21 Inc)

Sberbankin toimitusjohtaja: “Bitcoinista tulee osa elämäämme”

Venäjän suurimpiin kuuluvan pankin, Sberbankin, toimitusjohtaja German Gref on kertonut julkisesti bitcoin-omistuksistaan sekä kokemuksistaan digivaluuttojen maailmassa. Gref kertoi kokemuksistaan Sberbankin ja Googlen yhteisen projektin julkistamistilaisuudessa.

Tilaisuudessa Gref kertoi ostaneensa aikoinaan bitcoineja ja säilyttäneensä niitä kaksi ja puoli kuukautta odottaessaan itselleen sopivaa myyntihintaa. Hän kertoi spekuloineensa erilaisilla digivaluutoilla, vaihtaneensa niitä fiateihin sekä toisiinsa. Hänen sanoi spekuloinnin olleen  eräänlaista peliä.

“Spekulointi ja vaihtaminen tuo tietysti tyydytystä pelkkänä pelinäkin, mutta bitcoin on pian osa elämäämme”, Gref kertoi. Grefin mukaan bitcoinista tulee vielä merkittävä ilmiö venäläiselle yhteiskunnalle.

Venäjän hallitus on sahannut edestakaisin suhtautumisessaan bitcoiniin. Hallitus on aikaisemmin jopa väläytellyt virtuaalivaluuttojen kieltoja, mutta sittemmin suhtautuminen bitcoiniin on kääntynyt myötämieliseksi.

German Gref uskoo, että Bitcoin ei ole pelkkää peliä, vaan sillä on selvä paikka venäläisen yhteiskunnan tulevaisuudessa. (KUVA: WEF)

Leijonan luolassa ensimmäinen bitcoin-sijoitus

Kansainvälinen menestyskonsepti Shark Tank, eli suomalaisittain “Leijonan luola”, on nähnyt ensimmäisen bitcoin-sijoituksensa. Sijoitus nähtiin suositun sijoitusohjelman eteläafrikkalaisessa versiossa. Jaksossa Pokémon Go -tyyppistä lisätyn todellisuuden virtuaalipeliä kehittävä joukko haki sijoitusta peliään varten.

Yksi Etelä-Afrikan Leijonan luolan sijoittajista, Vinny Lingham, on lohkoketjualan yrittäjä ja bitcoinin äänekäs kannattaja. Lingham ehdotti, että Augmentor-nimisessä pelissä voitaisiin käyttää Bitcoinin lohkoketjua. Lohkoketjun avulla pelin esineistä voitaisiin tehdä rajallisia ja siten houkuttelevampia keräilykohteita. Lingham ehdotti pelinkehittäjille 59 bitcoinin arvoista diiliä, jonka kehittäjät hyväksyivät.

Bitcoinin käyttäminen virtuaalipeleissä on osoittautunut toimivaksi konseptiksi paljon huomiota keränneen Spells of Genesis -keräilykorttipelin myötä. Spells of Genesiksessä Bitcoinin lohkoketjua käytetään varmistamaan, että esimerkiksi harvinaisia kortteja on olemassa vain tietty määrä ja niitä ei voida tehdä lisää. Lohkoketjun avulla korttien omistus voidaan myös pitää pelaajilla itsellään sen sijaan, että omistustiedot olisivat keskitetyllä serverillä.

Vinny Lingham on Bitcoin-alan veteraani. (KUVA: Shark Tank)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].