Viikkokatsaus 52/2015: Bitcoin on vuoden 2015 voittaja

On tullut aika vuoden viimeiselle viikkokatsaukselle. Vuosi on ollut Bitcoinille erinomainen ja villi. Vuoden aikana on rikottu monia ennätyksiä ja voitettu monia taisteluja. Näyttäisikin siltä, että vuosi 2015 oli se vuosi, jolloin Bitcoin onnistui tekemään itsestään varteenotettavan sekä uskottavan valuutan ja teknologian.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bittiraha.fi toivottaa onnellista uutta vuotta! Bittirahan palvelut ovat toiminnassa normaalisti koko uuden vuoden. Huomautamme kuitenkin, että Bittipörssin tilauskäsittelyt hoidetaan uudenvuoden aattona pyhäpäivän käsittelyajoilla (klo 11 ja 16).

Mediatalot: Bitcoin on vuoden 2015 voittaja

Bitcoinin kurssi nousi vuoden aikana 37 prosenttia 313 dollarista 430 dollariin. Samaan aikaan esimerkiksi kullan arvo on laskenut 10 prosenttia ja energiahyödykkeiden kurssi puolestaan 30 prosenttia. CNBC:n mukaan bitcoin onkin ollut mahdollisesti vuoden parhaiten menestyneitä sijoituskohteita. Myös Bloomberg View katsoo bitcoinin olleen “vuoden 2015 voittaja”.

Kurssin nousun lisäksi vuosi on ollut erinomainen Bitcoinin kehitykselle. Bitcoin- ja lohkoketjuyrityksiin sekä hankkeisiin on sijoitettu satoja miljoonia ja yhä useammat toimijat, mukaan lukien valtiot sekä suuret pankit, ovat tänä vuonna alkaneet käyttää tai tutkia Bitcoinia ja lohkoketjua. Bitcoinia käytetään nykyään enemmän kuin koskaan.

Myös Bitcoinia koskeva sääntely-ympäristö on edennyt vuoden aikana harppauksin. Esimerkiksi Euroopan tuomioistuin katsoi Bitcoinin olevan verotuksessa verrattavissa muihin valuuttoihin ja erilaiset Bitcoinia koskevat sääntelyhankkeet ovat edenneet ympäri maailman.

Ensi vuosi vaikuttaa sekin lupaavalta. Sijoittajien kiinnostus saa mukaan yhä uusia sijoittajia ja ensi vuonna monet tänä vuonna aloitetut projektit alkavat kantaa hedelmää ja tuottaa käytännön sovelluksia. Vuonna 2016 on myös tiedossa Bitcoin-louhinnasta saatavien palkkioiden puolittuminen, mikä hidastaa uusien bitcoinien syntymistä markkinoille. Saatavuuden rajoittumisen puolestaan uskotaan nostavan bitcoinin kurssia. 

Kysyimme viikon kysymyksenä “Uskotko bitcoinin kurssin nousevan uusiin kaikkien aikojen huippuihin vuonna 2016?“, johon 2/3 vastaajista antoi myöntävän vastauksen. Jäädään siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. 

Bitcoin on nousussa

TM: Digivaluutta voi mullistaa koko pankkialan

Tekniikan Maailma on julkaissut kattavan artikkelin Bitcoinista. Artikkeli kertoo ymmärrettävässä muodossa, miten Bitcoin teknisesti toimii, minkä lisäksi se käsittelee Bitcoinin ja sen luomisen historiaa.

Tekniikan Maailma visioi artikelissaan myös Bitcoinin tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lehden mukaan Bitcoin mahdollistaa länsimaissa ensimmäistä kertaa rahan ja valtion erottamisen. Lehti arvioi, että laajamittainen digivaluuttaan siirtyminen mullistaisi koko pankkialan.

Tuoreille käyttäjille artikkeli tarjoaa myös erinomaisen oppaan, miten bitcoineja voi hankkia ja käyttää helposti ja kätevästi.

Venäjällä halutaan “laillistaa lohkoketju”

Venäjän Internet-kehityksen instituutti on valmistellut kehittämisohjelman, joka sisältää myös ehdotuksia lohkoketjun sääntelemiseksi. Ehdotettu ohjelma on esitelty presidentti Vladimir Putinille viime viikolla.

Ohjelma ehdottaa lohkoketjun “laillistamista” vuoden 2017 vuoteen mennessä. Yksi ehdotuksen vahvimmista tukijoista on Andrei Romanenko, yksi maksupalveluja tarjoavan Qiwin perustajista. Romanenko on myös ollut mukana kehittämässä ehdotusta.

Venäjän valtionvarainministeriö on ollut aktiivisesti Bitcoinia vastaan, eikä ehdotuksessa pyritä puhumaan Bitcoinin puolesta. Ehdotus käsitteleekin vain lohkoketjun laillistamista, jättäen Bitcoinin edelleen lain ulkopuolelle.

Nigerian pankkikorttikielto nostamassa bitcoinia

Nigerian keskuspankki on kieltänyt nigerialaisten pankkikorttien käyttämisen ulkomailla. Nigerian keskuspankki antoi kaikille maassa toimiville pankeille määräyksen estää luotto- ja pankkikorttien käyttämisen maan ulkopuolella. Määräys astuu voimaan 1. tammikuutta.

Bitcoin-yhteisö tietääkin, mikä seuraus taloudellisen toiminnan rajoittamisella on bitcoinille. Nigerialaiset bitcoin-vaihtajat ovat jo kertoneet bitcoinien kysynnän kasvaneen niin vauhdilla, että pörssien on vaikea vastata siihen.

“Bitcoinille on jo korkea kysyntä, johon me vaihtajat pystymme hädintuskin vastaamaan. Mitähän tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen tapahtuu?” miettii digivaluuttavaihtopalvelu Africash Internationalin toimitusjohtaja Victor Yerima.

“Keskuspankin asettama kielto on hyvä mahdollisuus bitcoinille nousta valtavirtaan täällä päin maailmaa – välittömin seurauksin”, kertoo puolestaan Afrikan suurimpiin tietoverkkojen tarjoajiin kuuluvan Phase3 Telecomin Tony Fakah.
Kiellon taustalla on keskuspankin huoli Nigerian omasta rahasta. (KUVA: Shutterstock)

Visa Europe: Lohkoketju ei ole enää valinta

Visa Europe on korostanut Bitcoinin ja lohkoketjun merkitystä tuoreessa blogikirjoituksessa, jossa tarkastellaan mennyttä vuotta ja sen tuomia taloudellisia muutoksia. Blogissa arvioidaan, että perinteinen finanssimaailma joutuu omaksumaan teknologiat käyttöönsä piakkoin, eikä niitä ole enää mahdollista sivuuttaa.

“Vuosi 2015 on tehnyt lohkoketjusta jotain, jonka kanssa teollisuuden on vain elettävä. Lohkoketju ei ole enää valintakysymys”, Visa Europe toteaa.

Blogi arvioi, että ensi vuonna Bitcoinilla ja lohkoketjulla on edessään kahdenlaisia haasteita. Toisaalta alan on käsiteltävä kysymyksiä luottamuksesta ja toisaalta taas kehitettävä käytännön sovelluksia kuluttajille ja yrityksille.

Bitcoin-tietokoneen dokumentaatiota julkiseksi

21 Bitcoin Computerin kehittäjät ovat julkaisseet dokumentaatiota, jonka tarkoituksena on tehdä 21 Bitcoin Computerin ohjelmistokirjastoista helppokäyttöisiä kehittäjille sekä käyttäjille. 21 Bitcoin Computer katsoo, että dokumentaation avaaminen on ensimmäinen askel kohti avoimen koodin julkaisua.

21 Bitcoin Computer on pieni Linux-pohjainen tietokone, joka pystyy louhimaan pieniä määriä bitcoinia ja käsittelemään bitcoin-siirtoja. Tietokoneen kehittäjät uskovat tietokoneen mahdollistavan muun muassa tietokoneiden keskisen kaupankäynnin sekä maksujärjestelmien implementoinnin tavanomaisiin laitteisiin, kuten autoihin sekä kodinelektroniikkaan.
21 Bitcoin Computerin päämääränä on tehdä Bitcoinista Internet-protokolla

Garzik ja Andresen ottivat kantaa lohkokokokeskusteluun

Bitcoin-kehittäjät Jeff Garzik ja Gavin Andresen ottivat kirjoituksessaan kantaa viime viikolla uutisoituun Gregory Maxwellin ehdotukseen, joka pyrkii kevyeen ratkaisuun lohkokokokiistassa. Ehdotuksen toteutus mahdollistaisi suuremmat transaktiomäärät bitcoin-verkossa, mutta Garzikin ja Andresenin mukaan se samalla muuttaisi bitcoinin taloutta.

Ehdotus aiheuttaisi verkkoon “kulumarkkinat”, joissa yksittäiseen siirtoon laitetut kulut vaikuttaisivat siirron läpimenemiseen, mikä yleisesti nostaisi bitcoin-siirtojen hintaa. Samalla 1 megan lohkokoko toimisi Bitcoin-taloudessa “näkyvänä kätenä”, joka siirtäisi poliittista valtaa kehittäjille, joiden konsensuksella päätetään nostetaanko lohkokokoa tulavaisuudessa vai ei. Ihmisten päätettäväksi jäisi siis päättää, millainen kulutaso on hyvä bitcoinille. Pelkona on, että Bitcoin ajautuu pois alkuperäisestä vertaisverkossa toimivasta maksujärjestelmästä muuttuen pelkäksi alustaksi sen päälle rakennetuille keskeneräisille rinnakkaislohkoketjuille ja maksujärjestelmille.

Garzik ja Andresen muistuttavat, että lohkokokoon liittyvien päätösten viivyttely aiheuttaa konkreettisia muutoksia markkinoilla. Monilla ei ole aikaa odotella Bitcoinin päälle rakennettavia maksujärjestelmia, ja kaikilla käyttäjillä ei ole varaa maksaa mahdollisesti nousevia kustannuksia. Tällä hetkellä positiivista kuitenkin on se, että Scaling Bitcoin -konferenssissa päästiin 2 megan lohkokoon konsensukseen, kunhan toteutuksessa otetaan huomioon esille nousseita korjaustarpeita. 

Garzik ja Andresen pitävät tärkeänä rehellistä keskustelua käyttäjien kanssa, jotta jokainen osapuoli ymmärtää eri vaihtoehtojen riskit. He itse puhuvat dynaamisen lohkokokoon puolesta, jotta tulevaisuudessa lohkokoko ei olisi ihmisten käsissä. 

Kirjoitus herätti paljon keskustelua mm. Redditissä, jossa aiheesta on meneillään useita keskusteluja.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].