Viikkokatsaus 9/2018 : Bitcoin uhkaa pankkeja

Vuoden 2018 toinen kuukausi on nyt ohi. Helmikuuta voidaan kuvata bitcoinin ja kryptovaluuttojen osalta palautumisen kuukautena. Kuukausi alkoi markkinamyllerryksellä, jolloin monet myivät bitcoinejaan ja muita kryptoja paniikissa, mikä sai kurssit heittämään häränpyllyä ja viemään miljardeja kryptovaluuttojen kokonaismarkkina-arvosta.

Tämän jälkeen kuukauden trendinä on ollut tasainen palautuminen ja tasoittuminen. Kurssiromahduksen jälkeen kryptovaluuttojen markkina-arvo oli “vain” 276 miljardia, mutta uuden kuun alkaessa se on jo yli 460 miljardia. Pienestä heilahtelusta huolimatta bitcoinin kurssi on kasvanut rauhallisesti 11 000 dollarin yläpuolelle.

Tarkemmin ja teknisemmin kurssista voi lukea tuoreimmasta Toni Kososen teknisestä analyysistä.

Viime viikolla valtiollinen kanavamme kertoi, miten Prasos Oy on hädässä, sillä jotkin suomalaiset pankit ovat ryhtyneet sulkemaan Prasosin tilejä. Pankit perustelevat toimintaansa sillä, että bitcoinien valvonta on mahdotonta ja niin edelleen. Ongelma ei kuitenkaan ole ihan niin paha kuin Yle näyttää. Tarkemmin asiasta voit lukea viikkokatsauksesta.

Viikkokatsauksessa uutisoimme lisäksi monista positiivisista kehityksistä, joita Bitcoinille ja kryptoille on tapahtunut kuluneella viikolla. Marshallinsaarten tasavalta kertoi julkaisevansa oman kansallisen kryptovaluuttansa, joka tulee toimimaan maan virallisena maksuvälineenä. Puolestaan parikin suurta perinteisen sektorin rahainstituuttia ovat kertoneet Bitcoinin olevan uhka niiden toiminnalle. Muissa uutisissa Suomen uudesta kryptoraha-alan etujärjestöstä sekä Internetin epämääräisistä huijauksista.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Digitaalinen vallankumous syö pankkien ja rahaa käsittelevien laitoksien voittoja tehdessään rahasta jotain, joka todella hyödyttää ihmistä itseään.

Suomalaiset pankit kasvavan Bitcoin-vastaisia

Yle on uutisoinut suomalaisten Bitcoin- ja kryptovaluuttayritysten, kuten Bittiraha.fi:n tarjoajan Prasos Oy:n, kohtaamista pankkiongelmista. Suuret suomalaiset ja pohjoismaalaiset pankit ovat alkaneet suhtautua kryptovaluuttaan entistä epäileväisemmin ja jotkin pankit ovat alkaneet sulkea Bitcoin-toimijoiden tilejä. Osa pankeista, kuten Nordea, on mennyt vielä pidemmälle ja ammattiliittojen vastustuksesta huolimatta kieltänyt työntekijöitään käyttämästä Bitcoinia.

Vaikka Ylen uutisoima ongelma on todellinen, se ei ole niin synkkä kuin miltä Yle saa sen mahdollisesti näyttämään. Pankkien negatiivinen asenne on tunnettu asia kryptovaluuttamaailmassa ja kryptovaluuttatoimijat ovatkin yleensä varautuneet perinteisen finanssimaailman aiheuttamiin haasteisiin.

“Pitkällä tähtäimellä tämä ei tule olemaan minkäänlainen ongelma. Prasos Oy neuvottelee parhaillaan useiden kotimaisten ja ulkomaalaisten pankkien kanssa tilien avaamisesta. Pankkien toiminta ei vaaranna mitään Prasosin palveluita tai asiakkaiden varoja” kertoo Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade.

Prasos Oy on kasvanut nopeasti paikallisesta startupista merkittäväksi eurooppalaiseksi toimijaksi kryptovaluutta-alalla. Bittiraha.fi:n lisäksi Prasos Oy ylläpitää muun muassa kansainvälistä Coinmotion-vaihtopalvelua ja laajaa bittimaattiverkostoa.

“Periaatteessahan me voimme vaikka perustaa oman pankin. Meillä on siihen nykyään riittävästi resursseja ja osaamista” Brade vitsailee.

(…vai vitsaileeko?)

Tuli ukkonen taikka talvi, Prasosilla on suunnitelmat aina valmiit!

Bitcoin uhkaa vanhoja rahajättejä

Maailman suurimpiin kuuluva pankki Bank of America on julkaissut viime vuotta koskevan vuosikatsauksensa. Vuosikatsauksessa Bank of America myöntää kryptovaluuttojen muodostavan riskejä sen toiminnalle.

“Nousevat teknologiat, kuten kryptovaluutat, voivat rajoittaa kykyämme seurata rahansiirtoja” Bank of America kertoo katsauksessa.

Bank of America uskoo, että kryptovaluutat voivat aiheuttaa kilpailua, jonka seurauksena pankkien on pakko joko parantaa liiketoimintaansa tai laskea hintojaan.

“Lisääntynyt kilpailu voi vaikuttaa tuloihimme negatiivisesti painamalla hintoja alas ja pakottamalla meitä panostamaan lisää tuotteidemme ja palvelujemme laatuun” Bank of America arvioi.

Bank of America ei ole ainoa suuri talousalan yritys, joka on huolissaan Bitcoinin vaikutuksesta heidän bisneksiinsä. Maailman suurin raha-automaattien operaattori Cardtronics on kertonut osakkeenomistajille lähettämässään raportissa, että kryptovaluutta yhdessä uusien maksuapplikaatioiden kanssa voi vähentää ihmisten tarvetta käteiselle ja heikentää yrityksen tuloja.

“Uudet maksuteknologiat, kuten Venmo tai Zelle, ja Bitcoinin kaltaiset kryptovaluutat voivat vähentää yleisön tarvetta ja kysyntää käteiselle, mikä vaikuttaisi negatiivisesti yrityksemme siirtomääriin” Cardtronics kertoo.

Suuret perinteisen rahamaailman toimijat ovat alkaneet tunnustaa Bitcoinin uhkaavan niiden markkina-asemaa.

Suomeen perustettu kryptovaluutta-alan etujärjestö

Helsingissä pidettiin 2.3. uuden kryptovaluutta-alan etujärjestön, Konsensus ry:n, perustamiskokous. Konsensuksen perustajiin kuuluu laaja ryhmä kryptovaluutta-alan yrittäjiä, harrastajia, sijoittajia ja vaikuttajia. Yhdistyksen puheenjohtajaksi äänestettiin rakennusinsinööri Niko Laamanen ja sen varapuheenjohtajaksi valittiin Prasos Oy:n Heidi Hurskainen.

Konsensus ry:n tarkoituksena on vaikuttaa positiivisesti kryptovaluutta-alan kehitykseen Suomessa sekä lisäämään kansalaisten kryptovaluuttaharrastusta ja kryptovaluuttojen käyttöä. Kryptovaluuttojen lisäksi Konsensus suhtautuu kannustavasti lohkoketjuteknologian kehitykseen yleisesti.

Yhdistys tulee muun muassa järjestämään koulutusta, tiedotusta ja itsenäistä tutkimusta Bitcoiniin ja kryptovaluuttoihin liittyen. Järjestö myös toimii yhteistyössä alan muiden järjestöjen ja yritysten kanssa. Konsensus on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta se pyrkii vaikuttamaan lainsäädääntöön esimerkiksi tiedottamalla poliitikkoja sekä tekemällä aloitteita viranomaisille.

Konsensus ry:n jäsenyys on avoin kaikille Bitcoin- ja kryptovaluuttaharrastajille. Yhdistys toivoo mahdollisimman monia kiinnostuneita liittymään mukaan yhdistyksen toimintaan.

Yhdistyksen toimintaa voit seurata sen facebook-sivulla. Sieltä löydät myös puheenjohtajan yhteystiedot. Yhteistyöstä ja jäseneksi liittymisestä kannattaa tiedustella puheenjohtalta.

Perustamiskokouksen yhteydessä järjestettiin myös kryptovaluutta-aiheinen paneelikeskustelu. Paneelia veti Konsensus Ry:n hallituksen jäsen Tiitus Kangas. Keskustelemassa olivat lohkoketjututkija Janne Korhonen, Henry Brade Prasokselta sekä ex-nordealainen Jussi Muurikainen. Voit katsoa videotallenteen keskustelusta bittirahan facebook sivulla.

Konsensus ry:n puheenjohtaja Niko Laamanen ja varapuheenjohtaja Heidi Hurskainen

Bitcoinista verovapaa maksuväline Saksassa

Saksan valtionvarainministeri on antanut uusia ohjeita Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen käytön verottamisesta. Ministeriön mukaan bitcoinia kohdellaan samalla tavalla kuin euroja, kun bitcoinia käytetään maksunvälineenä.

Ministeriö perusteli ohjeistustaan Euroopan Unionin tuomioistuimen päätöksellä, jonka mukaan tietynlaiset bitcoin-siirrot ovat ALV-vapaita. Jos bitcoineja kuitenkin vaihdetaan euroihin, voidaan vaihtoa verottaa.

Valtionvarainministeriön päätös on positiivinen uutinen saksalaiselle kryptovaluuttayhteisölle. Saksalainen kryptovaluuttayhteisö on ollut pitkään pioneereja Bitcoinin tuomisessa arkipäiväiseen käyttöön ja Berliini olikin ensimmäinen kaupunki, jossa oli mahdollista elää tavallista elämää pelkillä bitcoineilla. Ministeriön päätöksen myötä bitcoinin asema käyttökelpoisena maksuvälineenä vahvistuu Saksassa entisestään.

Bitcoin-skene on ollut Saksassa lähes koko Bitcoinin olemassaolon ajan hyvin aktiivista ja tuore päätös on varmasti heille positiivinen. (KUVA: Life on Bitcoin)

Marshallinsaarille oma valtiollinen kryptovaluutta

Marshallinsaarten tasavalta on aikeissa ryhtyä ensimmäiseksi valtioksi, joka kehittää oman kansallisena valuuttana toimivan kryptovaluuttansa. Marshallinsaarten oman krypton nimenä on juhlavasti “Sovereign” ja se nousee lailliseksi valuutaksi Marshallinsaarten nykyisen laillisen valuutan Yhdysvaltain dollarin rinnalle.

Aikaisemmin viime kuussa Venezuela julkisti oman petro-kryptovaluuttansa, jonka hallitus sanoo olevan Venezuelan öljyvarojen takaama. Venezuelan petro ei kuitenkaan ole vastaava kansallinen yleisvaluutta kuin millaiseksi sovereignia kehitetään. Petrolla ei esimerkiksi voi maksaa kaikkialla samaan tapaan kuin Venezuelan bolivarilla.

“Tämä on historiallinen hetki kansakunnallemme. Vihdoinkin painamme omaa valuuttaamme. Tämä on uusi askel, kun toteutamme kansallista vapauttamme” julisti Marshallinsaarten presidentti Hilda Heine.

Marshallinsaarilla on aikomuksena levittää valuuttaa kansalaisilleen sekä pitää ICO-rahoituskierros. Rahoituskierros ja kryptovaluutta liittyvät myös Marshallinsaarten aikomuksiin kehittää ympäristöystävällistä teknologiaa, ja 10% ICO-tuloista menevätkin ympäristön hyväksi.

Marshallinsaarten paratiisivaltion oma kryptovaluutta on nykyisen itsenäisen valtion ensimmäinen oma raha.

Goldman Sachsin tukema Circle osti suuren bitcoin-pörssin

Maailman suurimpiin kuuluvan liikepankin Goldman Sachsin tukema Circle on ostanut Poloniexin, joka on puolestaan yksi maailmansuurimmista kryptopörsseistä. Yrityskaupan kautta Goldman Sachs ottaa epäsuoran askeleen bitcoin- ja kryptovaihdannan ytimeen.

Itse yrityskaupan koosta ei ole annettu tietoja julkisuuteen. Fortune-lehden lähteiden mukaan yrityskaupan arvo olisi ollut 400 miljoonaa dollaria, mutta väitteitä ei ole vahvistettu virallisesti.

Poloniexin kautta vaihdetaan jopa 2 miljardin dollarin edestä kryptovaluuttoja päivittäin. Pörssissä vaihdetaan noin 70 erilaista kryptorahaa. Volyyminsä perusteella se on 14. suurin kryptorahapörssi maailmassa.

Poloniexin ostaminen tekee Circlestä markkinajätin bitcoin-pörssien keskuudessa.

Netin Bitcoin-ketkuilijoiden kanssa pitää olla varovainen

Selaillessaan Internetiä Prasos Oy:n community manager Pessi Peura löysi itsensä hymyilemässä epäilyttävässä Bitcoin-aiheisessa mainoksessa. Kuvassa luvataan “kolmen askeleen temppua”, jolla voit vetäytyä viettämään mukavia eläkepäiviä.

Pessistä Ylen artikkeliin otettu kuva oli otettu luvattomasti käyttöön petolliseen Bitcoin-mainokseen. Mainos pyöri ainakin Coindesk-sivulla, jota pidetään yhtenä luotettavimmista Bitcoin-aiheisista uutissivustoista.

“Jos näet tämän miehen Internetissä tarjoamassa tietä rikkauksiin, niin kannattaa suhtautua skeptisesti. Tietojeni mukaan mies ei ole itsekään miljonääri” Pessi vitsailee facebook-päivityksessään.

Vastaavia huijauksia tulee netissä vastaan paljon. Myös yleensä luotettavat sivustot, kuten Uusi Suomi, Facebook tai muut sivustot, voivat pitää sisällään huijauslinkkejä. Mainoksien tarjoajalla on harvoin mahdollisuutta tarkistaa kaikkia mainoksia, joita sen kautta näytetään, minkä vuoksi monet kieroilijat koittavat onneaan petollisilla linkeillä.

Petollisen linkin luonteesta riippuen se voi ohjata käyttäjän haittasivustolle, pyrkiä petkuttamaan käyttäjältä tietoja, louhia käyttäjän koneella hakkerille kryptovaluuttoja tai tehdä jotain muuta haitallista. Myös näennäisen viattomat linkit, kuten “3 Söpöä Koiraa”, saattavat olla petollisia linkkejä.

Käyttäjän kannattaakin olla varovainen Internetissä. Mitä arvokkaammaksi Bitcoinit muuttuvat, sitä useampi huijari yrittää käyttää sen mainetta petollisesti.

Pessi Peura ei hyväksy kuvansa käyttöä kyseenalaiseen markkinointiin.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].