Hidasteita pankkien välisissä rahansiirroissa

Päivitys: Tilisiirrot toimivat taas ongelmitta.

Pankkien välisissä siirroissa on tänään ollut ongelmia Euroopan laajuisesti. Rahansiirrot pankista toiseen eivät ole liikkuneet normaalisti vaan maksut ovat jääneet jumiin. Useat suomalaiset pankit ovat raportoineet ongelmista rahaliikenteessä.

Ongelma johtui häiriöstä Euroopan laajuisesti käytössä olevasta SEPA-maksuvälitysjärjestelmästä, mutta on pankkien ilmoitusten mukaan jo korjaantunut.

Pankkien väliset rahansiirrot ovat olleet tänään jumissa. Bitcoin-siirrot sen sijaan ovat liikkuneet tänään nopeasti ja pienillä transaktiokuluilla.

Häiriö vaikuttaa myös ostojen käsittelyyn Prasoksen palveluissa. Käsittelemme ostot heti, kun maksut tilittyvät meille. Pankkien tiedotusten mukaan tilanteen pitäisi korjaantua tämän päivän aikana. On kuitenkin mahdollista, että maksujen tilitys ja ostojen käsittely lykkääntyy huomiselle.
 

Muun muassa Osuuspankki raportoi aamulla ongelmista rahansiirroissa. Heidän tiedotuksensa mukaan ongelma korjaantui aamupäivän aikana.