Maksimalisti uskoo Bitcoinin olevan planeettojen arvoinen – Viikkokatsaus 10/2021

Miettikääpä, jos bitcoinilla voisi ostaa planeettoja tai jopa tähtijärjestelmiä. Maailman suurimpien kryptopörssien, Krakenin, toimitusjohtaja uskoo, että tulevaisuudessa asia voi todellakin olla näin. Tulevaisuudessa bitcoinista tulee kaikista käytetyin valuutta, joka korvaa kaikki alemmat valuutat, kuten dollarit, eurot ja ruplat. Tämän jälkeen sen arvo kasvaa rajattoman korkeaksi ja Lamborghinin sijasta sillä voidaan ostaa galakseja.

Toki tällainen tulevaisuus edellyttää vähintään muutamia kehitysaskelia, joita ei ainakaan ihan heti ole tapahtumassa. Aivan aluksi meidän tulisi luultavasti parantaa tapamme ihmiskuntana siten, että emme tuhlaisi niin paljoa resursseja sen miettimiseksi, miten voisimme pommittaa koko planeetan kivikaudelle. Mutta ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on matkalla kohti Star Trek -utopiaa.

Tässä viikkarissa Powellin ennustuksien lisäksi tutkimme muun muassa edelleen kasvussa olevaa hodlaamista, kadonneita bitcoineja, Dogecoinilla kaahaavaa ralliautoa sekä Intian väitettyä Bitcoin-kieltoa.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Lohkoketjulla toimiva kryptovaluutta olisi huomattavasti realistisempi scifi-valuutta kuin pelkkään mielikuvitukseen perustuva fiat.

Krakenin toimitusjohtaja: Bitcoinilla voi ostaa tulevaisuudessa planeettoja

Kryptovaluuttapörssi Krakenin toimitusjohtaja Jesse Powell on tehnyt kovan ennustuksen. Hänen mukaansa bitcoin tulee aluksi korvaamaan kullan globaalina arvonsäilyttäjänä. Tämän jälkeen bitcoinista tulee globaali valuutta, joka korvaa kaikki perinteiset valuutat.

Powell uskoo, että bitcoinin kurssi tulee nousemaan dollariin verrattuna äärettömyyksiin, eikä sitä enää tulevaisuudessa voi verrata dollariin. Sen sijaan bitcoinin arvoa tullaan ajattelemaan sen perusteella, mitä sillä voi ostaa. Powellin visioissa tämä voi tulevaisuudessa tarkoittaa jopa planeettoja tai aurinkokuntia.

“Jos katsotaan kurssin kehitystä kymmenen vuoden ajalta, bitcoin on pärjännyt paremmin kuin mikään muu asia maailmankaikkeudessa,” Powell tykittelee.

Powellin scifi-utopia on luonnollisesti vielä kaukana lajille, joka ei ole vielä päässyt edes Marsiin. Tästä huolimatta bitcoinin on selkeästi osoittanut nousupotentiaalia ja uskottavuutta etenkin nuorempien ja teknologisesti valveutuneempien ihmisten silmissä.

Jos Powell on oikeassa, silloin Kuu on vielä hyvin maltillinen tavoite Bitcoinille.

Bitcoinia hodlataan yhä enemmän

Pörsseissä ja vaihtopalveluissa säilöttyjen bitcoinien määrä on laskenut noin viidenneksen edellisen 12 kuukauden aikana. Kryptoanalyysiyritys Glassnoden tietojen mukaan vaihtopalveluissa säilöttyjen bitcoinien määrä olisi tippunut noin 20%.

Yleensä bitcoineja säilötään pörsseissä tai muissa vaihtopalveluissa silloin, kun niillä on tarkoitus tehdä vaihdantaa. Sen sijaan pidemmän aikavälin sijoittajat tyypillisesti siirtävät merkittävät määrät bitcoinia omiin yksityisiin lompakkoihinsa.

Glassnoden tietojen mukaan noin 57% kaikista bitcoineista on pysynyt liikkumattomana yli vuoden ajan. Noin kolmannes näistä bitcoineista taas on pysynyt paikoillaan yli viisi vuotta, minkä vuoksi vähintään osan näistä kolikoista uskotaan olevan pysyvästi hävitettyjä kolikoita.

Glassnoden data antaa ymmärtää, että niiden, joilla on tarkoitus pitää bitcoineja hallussaan pidempään, määrä on kasvussa suhteessa päivittäisvaihtajiin ja lyhyen tähtäimen sijoittajiin. Tällä taas voi olla bitcoinin kurssia nostava vaikutus, sillä se rajoittaa markkinoilla liikkuvien bitcoinien määrää.

Hodlaaminen, eli bitcoinien säilyttäminen pidemmällä tähtäimellä, on yhä suositumpi sijoitusstrategia.

Intiaan tuskin tulee kryptovaluuttojen kieltoa

Intian keskuspankin aikaisemmin ehdottama kryptovaluuttojen kielto näyttäisi osoittautuvan paljon vähäisemmäksi kuin aikaisemmin oletettiin. Intian talousministeri Nirmala Sitharaman kertoi CNBC-uutiskanavalle, että väitetty yleiskielto on median liioittelua ja lopullinen sääntely tulee olemaan paljon maltillisempaa.

“Käymme parhaillamme keskusteluja Intian keskuspankin kanssa. Keskuspankin on otettava kantaa siihen, miten kryptovaluuttoja tulisi reguloida. Haluamme myös varmistaa, että laki antaa mahdollisuuden erilaisille kryptokokeiluille,” kommentoi ministeri Sitharaman.

Sitharamanin mukaan maailman teknologinen kehitys on nopeaa eikä Intia voi jäädä vain katsomaan sivuun. Sen sijaan Intia tutkii erilaisia keinoja, joilla se voisi olla osa tätä tulevaisuutta.

Intian keskuspankki ei haluakaan kieltää Bitcoinia, vaan ainoastaan sääntelemään sitä.

Trafille ilmoituksia bitcoin-kiristyksistä

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on sanonut saaneensa useita viestejä kiristysviesteistä, joissa kiristäjä uhkaa paljastaa kohteesta noloja pornosalaisuuksia, jos tämä ei lähetä hänelle bitcoineja.

Kiristysviestit on kirjoitettu täysin oikeaoppisella suomen kielellä, mikä on melko epätyypillistä kiristysviesteille. Lisäksi ne näyttäisivät tulevan kohteen omasta sähköpostiosoitteesta.

Kiristyksissä vaaditaan maksamaan noin 1 450 euron suuruiset bitcoin-lunnaat. Kiristäjä väittää saaneensa kohteesta haltuunsa videoita, joissa kohde masturboi katsellessaan aikuisviihdesivustoja. Kiristäjä on saanut lohkoketjun mukaan jo ainakin 5 570 euron edestä bitcoineja.

Todellisuudessa kiristäjällä ei tietenkään ole mitään materiaalia kohteestaan, vaan koko kiristys perustuu pelkästään pelotteluun ja toiveeseen, että kohde ei olisi riittävän perehtynyt tietotekniikkaan. Kiristäjille ei kannatakaan koskaan maksaa senttiäkään.

Kryptovaluuttojen kurssinousut varmistavat, että rikolliset tulevat olemaan entistä kiinnostuneempia niistä.

Dogecar on taas ajoradoilla

Dogecar, eli Dogecoin-vaihtoehtokryptolla sponsoroitu ja doge-teemaisilla kuvioilla koristeltu NASCAR-auto, on tehnyt paluun kilparadoille. NASCAR-kuski Stefan Parsons pääsi Dogecarin rattiin NASCAR Xinifinity Series -kilpailussa.

Alkuperäinen Dogecar syntyi vuonna 2014 Dogecoin-yhteisön läpästä. Dogecoin-käyttäjät keräsivät noin 67,8 miljoonaa dogecoinia (arvoltaan tuolloin noin 55 000 dollaria) ja sponsoroivat sillä NASCAR-kuski Josh Wiseä. Wisen auto koristeltiin Dogecoin-kuvioilla ja doge-meemistä tutulla Shiba Inulla.

Tällä kertaa Dogecoin saatiin auton kyytiin auto-osavalmistaja Springratesin ansiosta. Springrates toimii Parsonsin pääsponsorina.

“Viime aikoina olen ollut obsessoitunut lohkoketjusta ja hajautetun valuutan tulevaisuudesta. Sain idean Dogecoinin ottamisesta tähän kilpaan sen jälkeen, kun juttelin Stefanin kanssa. Se oli ironista, sillä tuolloin en vielä tiennyt, että hänen isänsä rallitiimi oli ollut alkuperäisen Dogecarin takana vuonna 2014,” kertoo Springratesin toimitusjohtaja Sean Taylor.

Asiaa sivuten on hyvä myös muistaa, että Dogecar on lopusta alkuun luettuna “Race God”.

Alkuperäinen Dogecar nähtiin radoilla vuonna 2014. (KUVA: Josh Wise)

2 thoughts on “Maksimalisti uskoo Bitcoinin olevan planeettojen arvoinen – Viikkokatsaus 10/2021

  1. Bitcoin fani Suomesta says:

    Aivan johdonmukaista, mikäli maailmassa operoi 1 Ylivoimainen ketju, kuten nyt, ja levikki on rajattu, kuten Bitcoinissa. Se on vaan kyseenalaista miten tehokas Lightning on, varsinkin, kun sitä rahoittaa eliittipankkiirit. Mikäli koodiin tulee haavoittuvuuksia homma kusee pahasti Lisäksi siirtokustankukset tuottavat ongelmia, siinä vaiheessa, kun satosheja on jotain parikymmentä 1ihmistä kohden, miten päivittäistavara kauppa siinä vaiheessa toimii? Tuleeko Lohkokoot kasvamaan hurjasti tai toimiiko altcoinit, sitten käteisen roolissa, ja Bitcoin suuren varallisuuden omaisuutena. Entäpä Ethereumiin lukitut btc.t niihin pystyisi lisäämään yksiköitä jotenkin älysopimuksilla. Arvon säilyttäjänä Ja kasvattajana Bitcoin toimii valtavasti. Asia kehittyy varmasti. 100 Vuoden päästä on todennäköisesti rahakin muuttunut ulkoapäin kovasti. Bitcoin on tavallaan aarre mistä maksetaan julmetusti. Ja, kun ihminen asuttaa joskus galakseja niin kaupankäynti siellä toimii uudella tavalla. Euroista ei kannata välittää, kun käsissämme on kirjaimellisesti maailmaa mullistava asia, ja seuraavat vuodet on tulee olemaan uskomattomia, kun Bitcoin ottaa verkkona vallan eurolla ja dollarilta, ja Ylittää 500 000 euroa, sitten 10 000 000 euroa, ja lopulta 76 000 000 euroa. Ja kasvaa sitten maailmantalouden mukana yhtä matkaa!

    • Arttu says:

      Moi, en itse usko että bitcoin tulee suoraan käyttöön kuluttajalle. Bitcoinista tulee enemmänkin talouden selkäranka, jota käyttävät pankit ja rahoituslaitokset ja mahdollisesti valtiot. Kuluttajat tulevat käyttämään toisen tai 3. kerroksen ratkaisuja kuten pankkien omia maksujärjestelmiä, joita ei tarvitse kirjata suoraan blockchainiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *