Paras bitcoin-lahjatuote ja -keräilykohde

Viikkokatsaus 19/2014: Wahlroos, hotelli Helka ja muuta ajankohtaista

Olemme muuttaneet viikkokatsauksen numerointia seuraamaan viikkonumeroita, joten tästä lähtien otsikosta huomaa heti kyseessä olevan viikon ja vuoden. Viime viikon katsauksen (32) voi lukea täältä.

Suomen Bitcoin-uutisissa on tällä viikolla bitcoinit hyväksyvä hotelli Helka ja Björn Wahlroosiin Bitcoin-kommentit. Muissa uutisissa on mm. viimeisintä raporttia Mt. Goxista ja Kiinan Bitcoin-taloudesta.

Bitcoinin kehittäjä Martti Malmi oli Radio Rockin haastattelussa, jonka voi kuunnellä täältä.

Björn Wahlroos kertoo mielipiteensä Bitcoinista

Bitcoinista keskusteltiin kirjan “Euron tulevaisuus - Suomen vaihtoehdot” julkaisutilaisuudessa, jossa se nousi esille yleisökysymyksen johdosta. Keskustelemassa olleet Björn Wahlroos, Erkki Tuomioja ja Vesa Kanniainen kertoivat suhtautuvansa Bitcoiniin skeptisesti.

Eniten asiaa kommentoinut Björn Wahlroos pitää Bitcoinin suurimpana ongelmana anonymiteettiä ja ennaltamäärättyä varantoa. Samuli Pahalahden kirjoittamassa blogissa puitiin keskustelijoiden mielipiteitä tarkemmin. Myös Yle uutisoi aiheesta.

Hotelliyöpymistä bitcoineilla Helsingissä

Helsinkiläinen hotelli Helka hyväksyy bitcoineja. Helka tarjoaa hotellipalvelujen lisäksi kokous- ja virkistäytymistiloja ja laadukkaan ravintolan. Helka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Kampissa, lähellä Tennispalatsia ja Kampin keskusta.

Bittirahan tiimi on henkilökohtaisesti käynyt testaamassa Helkan Keittiön, ja voimmekin todeta että kyseessä on erittäin laadukas ravintola. Kannattaa käydä.

Hotelli Helkassa käy bitcoinit (lähde)

Äskettäin Bitcoin-maksut ovat lisänneet myös Luontaistuotteet.net, Konsolinet ja Jyväskylän Vegemesta. Lue lisää about Viikkokatsaus 19/2014: Wahlroos, hotelli Helka ja muuta ajankohtaista

Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Yksityisyys

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 10-18, La-Su klo 10-16
Puhelinasiakaspalvelu 029-1701190: Ma-Pe 13-15