Bitcoinin arvo

Euroissa

Dollareissa


Viikkokatsaus 3/2016: Bitcoin on (jälleen kerran) kuollut

Viikon merkittävin uutinen on ollut Bitcoin-kehittäjä Mike Hearnin ilmoitus, että hän lopettaa omalta osaltaan kaiken Bitcoinin kehitystyön ja myy kaikki omistamansa bitcoinit. Hearnin ilmoitus on uutisoitu laajasti niin Bitcoin-mediassa kuin valtamediassakin. Samaan aikaan kun Hearn kertoo Bitcoinin epäonnistuneen, Kiina on ilmoittanut aikeistaan luoda pitkällä tähtäimellä oma valtiollinen digivaluuttansa. Yhdysvalloissa puolestaan on nimetty hallitukselle ensimmäinen virallinen […]

Bitcoin-kurssianalyysi 19.1.2016: Epävarmuutta ilmassa

Pientä laskua ollut viime viikolla, onko kyseessä korrektio vai suurempi trendin muutos? Tilanne harvoin on kovin selvä ja ei se sitä ole tälläkään kertaa, mutta yritetään saada siihen hieman selvyyttä teknisen analyysin avulla. Artikkelin lopussa jälleen teknisen analyysin termit ja vinkit. Viikkokaaviossa lasku törmäsi SMA100:n ja Ichimoku-pilveen. MACD kääntyi alaspäin, mutta on vielä selkeästi positiivisen […]

Bittimaatit Helsingin Aikataloon ja Kuopion Kauppakeskus Kolmisoppeen

Olemme asentaneet Bittimaatit Helsingin Aikataloon ja Kuopion Kauppakeskus Kolmisoppeen. Nämä korvaavat Helsingin Kampin ja Toivalan Ostosmarketin lokaatiot. Tällä hetkellä Bittimaatti-verkostossa on yhteensä 8 automaattia kuudella paikkakunnalla. Lähitulevaisuudessa verkosto tulee kasvamaan 10 automaattiin, ja tiedotamme niistä sijainneista erikseen. Aikatalon Bittimaatille pääsee parhaiten Mikonkadun sisäänkäynniltä, oikealta puolelta liukuportaat ylös. Maatti löytyy siis Aikatalon toisesta kerroksesta. Automaatin malli […]

Viikkokatsaus 2/2016: Bitcoin tulossa Netflixiin?

Tällä viikolla Bitcoin on kiinnostanut vahvasti viihdealaa sekä Netflixin että useiden nettikasinoiden otettua positiivisessa mielessä kantaa Bitcoiniin. Lisäksi PayPal on ilmoittanut, että Bitcoin-yhtiö Xapon perustaja Wences Casares on nimetty yhtiön hallitukseen. Laillisella rintamallakin tapahtuu. Bitcoinia kiristyskampanjassaan käyttäneet hakkerit on saatu kiinni ja Silk Roadin Ross Ulbricht on hakenut uutta oikeudenkäyntiä. Viime viikon viikkokatsaukseen voit tutustua […]

Viikkokatsaus 1/2016: Odotukset Bitcoinin kahdeksannelta vuodelta ovat korkealla

Vuoden ensimmäinen viikko on ollut Bitcoin-maailman itsetutkiskelun aikaa. Vuoden vaihtuminen onkin erinomainen paikka katsoa taakse ja miettiä kaikkea sitä, mitä tänä vuonna on saavutettu, sekä myös katsoneet tulevaisuuteen ja siihen, mitä kaikkea vielä voidaankaan saavuttaa. Tämä on näkynyt myös kansainvälisen median uutisoinneissa, joissa on tutkittu Bitcoinin vuotta 2015 sekä arvioitu, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Ja […]

Bitcoin-kurssianalyysi 6.1.2016: Tällä hetkellä selkeä riski isommalle trendimuutokselle

Kurssi on ollut odotetun rauhallinen pienellä laskulla, viimeisen kahden viikon aikana. Haluaisin tällä kertaa analysoida ensin isomman aikavälin aaltorakenteita Elliott Wave -teorian avulla, koska tällä hetkellä on olemassa selkeä riski isommalle trendin muutokselle. Artikkelin lopussa jälleen teknisen analyysin termit ja vinkit. Tässä tämän hetken EW-vaihtoehdot. Vihreässä vaihtoehdossa bear market olisi iso ABC tai WXY -korrektio, […]

Viikkokatsaus 52/2015: Bitcoin on vuoden 2015 voittaja

On tullut aika vuoden viimeiselle viikkokatsaukselle. Vuosi on ollut Bitcoinille erinomainen ja villi. Vuoden aikana on rikottu monia ennätyksiä ja voitettu monia taisteluja. Näyttäisikin siltä, että vuosi 2015 oli se vuosi, jolloin Bitcoin onnistui tekemään itsestään varteenotettavan sekä uskottavan valuutan ja teknologian. Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä. Bittiraha.fi toivottaa onnellista uutta vuotta! Bittirahan palvelut […]

Viikkokatsaus 51/2015: Bitcoinin kurssi ensi vuonna uusiin kaikkien aikojen huippuihin?

Joulu kolkuttelee ovia, mutta Bitcoin-maailmassa tykitetään. Tällä viikolla arvostetut talouslehdet niin maailmalla kuin Suomessakin uutisoivat bitcoinin arvosta. Arvon arvioidaan nousevan ensi vuonna kaikkien aikojen huippuunsa, joten rytinää on luvassa! Muissa uutisissa käsitellään muun muassa lohkokokokysymystä sekä Bitcoin-patentteja. Lohkokokokysymys ottaa jatkuvasti askeleita ratkaisua kohti, ja patentteja kohtaan Bitcoin-yhteisö on keskimäärin skeptinen. VIikon kysymyksenä oli “Oletko antamassa […]

Bitcoin-kurssianalyysi 22.12.2015: Odotettavissa rauhallinen loppuvuosi

Viime kerralla ennustettu nousun jatkuminen ei ihan uusia huippuja vielä tehnyt ja voi olla että seuraavat viikot kurssikin ottaa hieman rauhallisemmin, joulun ja uudenvuoden yli. Analyysin lopusta löytyy jälleen teknisen analyysin termit ja vinkit. Analysoidaan tällä kertaa viikkokaaviota ja päiväkaaviota yhdessä. Viikkokaaviossa Bollinger Bandsin ylempi standardi deviaatioviiva eli +2 on toiminut resistanssina. RSI on noin 70. […]

Viikkokatsaus 50/2015: Ylen Bitcoin-ohjelma, Satoshin metsästys ja kurssikehitys

Kuluneen viikon Bitcoin-uutisissa on muun muassa Ylen Bitcoin-keskustelu, jatkunut spekulaatio Satoshin henkilöllisyydestä ja pankkien lohkoketjuprojektit. Lisäksi bitcoinin positiivinen kurssikehitys on aiheena. Viikon kysymyksenä oli “Mitä uskot bitcoinin vaihtokurssille tapahtuvan lähitulevaisuudessa?“, ja peräti 2/3 vastaajista (67 %) olivat sitä mieltä, että kurssi tulee lähitulevaisuudessa nousemaan joko maltillisesti tai paljon. Loput vastaajista olivat tasaisesti sitä mieltä, että […]