Whiskey and Gunpowderissa artikkelin julkaissut Detlev Schlichter ei säästele sanoissaan.
Detlev Schlichter
Teksti: Detlev Schlichter. Suomennos: Henry Brade.
Yksi asia on selvää taviksellekin: pankit eivät ole kapitalistisia yrityksiä. Nykyisessä muodossaan niillä on hyvin vähän tekemistä vapaiden markkinoiden kanssa. Pankeilla on kaksi roolia ja ne vaihtelevat niiden välillä jatkuvasti:
Yhdellä hetkellä he ovat valtion suojatteja, epätoivoisessa avuntarpeessa valtion rahapainon ja veronmaksajien loputtoman kukkaron perässä, koska ilman sitä tukea me olemme mukamas menossa kohti yhteiskunnallista romahdusta.
Hetken päästä ne ovat käytännöllisiä työkaluja toteuttamaan valtion rahapolitiikkaa, valmiita ottamaan vastaan rahaa reserveihinsä ja samalla houkuteltu alhaisten korkotasojen avulla luomaan yhä vaan lisää halpaa luottoa, jonka avulla saadaan aikaan taas yksi keinotekoinen nousukausi.
Joko pankit ovat pysyviä hyvinvointivaltion elättejä tai käytännöllisiä työkaluja makrotaloudellisten keskussuunnittelijoiden pelilaudalla. Jokatapauksessa se on selvää, että tältä kapitalistisen bisneksen ei kuuluisi näyttää.
Keskuspankit ja modernit liikepankit ovat yksinkertaisesti kapitalistisen järjestelmän häpeäpilkkuja. Jotta kapitalismi voi toimia sujuvasti, täytyy ne ennen pitkää saada pois pelistä. Pyrkimykset reformoida nykyistä järjestelmää ovat ajanhukkaa. Se on erityisen sopimatonta libertaareille, jotka reformiin pyrkiessään riskeeraavat joutumisen valtiojohtoisten aatteiden saastuttamiksi. Unohdetaan reformit, korvataan tämä järjestelmälle paremmalla. Korvataan se markkinavetoisella rahajärjestelmällä.
On vaikea sanoa tarkalleen ottaen milloin ja miten nykyinen järjestelmämme romahtaa. Uskoakseni se vetää tällä hetkellä viimeisiään. Ympäri maailmaa kaikki keskuspankit ovat ottaneet käyttöön korkotasot, jotka ovat joko nollassa tai hyvin lähellä nollaa ja he käyttävät epätoivoisia keinoja välttääkseen nykyisen turboviritetyn pankkijärjestelmän romahduksen. Jos ajattelet tämänhetkisen tilanteen olevan vain väliaikaista, ja että kaikki on taas hyvin kun talous “elpyy”, olet luultavasti vahvassa lääkityksessä tai olet kuunnellut liikaa valtavirtaekonomisteja. Pääosa heistä on tyytyväisiä toimiessaan nykyjärjestelmän puolustelijoina ja puolestapuhujina.
Uskon edelleen, että on täysin mahdollista, että jossain vaiheessa laitetaan kaasu pohjaan ja aloitetaan rahanluonnin viimeinen vaihe, se lopullinen raharuisku, joka työntää koko järjestelmän rotkonreunan yli. Tämä tulee olemaan se hetki, kun keskuspankkiirit ymmärtävät kantapään kautta, että heidän kykynsä printata rahaa saattaa olla loputon, mutta ihmisten luottamus rahaan ei tosiaankaan ole. Koko järjestelmä räjähtää tulipallona, jonka polttoaineena on hyperinflaatio. Tämä on ollut useimpien aikaisempien paperirahajärjestelmien kohtalo. Ne ovat loppuneet siirtymällä hyödykerahaan ennen kuin luottamus järjestelmään on täysin menetetty. Mahdollisuudet kultakantaan palaamisesta tuntuvat tällä hetkellä varsin heikoilta. Tämä tosin ei ole tämän esseen aihe.
Tulevaisuuden raha
Minulta kysytään usein, mitä tulee nykyjärjestelmän romahduksen jälkeen? Täytyykö meidän mennä takaisin vaihtokauppaan? Ei sentään. On itsestäänselvää, että moderni kapitalistinen talous tarvitsee toimivan rahajärjestelmän. Minun toiveeni on, että nykyisen järjestelmän tuhkista nousee uudenlainen rahajärjestelmä, joka on täysin yksityinen. Siinä ei saa olla epäpyhää pankkien ja valtion allianssia ytimessään, allianssia joka on vastaan kaikkea mistä vapaissa markkinoissa on kysymys.
Toimituksen kommentti: Yksityisellä tarkoitetaan tässä artikkelissa sitä, että raha ei ole minkään tahon, valtion tai yrityksen, kontrollissa vaan markkinavoimien yhteishallinnassa.
Kukaan ei pysty sanomaan miltä tämä uusi järjestelmä näyttää tarkalleen ottaen. Markkinat loppupeleissä päättävät sen ominaisuudet. Tällä alalla, kuten monella muullakin, on olemassa hyvin vähän rajoja ihmisten kekseliäisyydelle ja nerokkuudelle. Voimme kuitenkin jo nyt käydä läpi muutamia konsepteja tulevaisuuden järjestelmään liittyen, ja meidän tulisi miettiä tulevan järjestelmän muotoa nyt, kun vanha järjestelmä on kuolemassa.
Yksityinen kultakanta
Vapaiden markkinoiden rahajärjestelmät, sellaiset joissa rahavaranto on poliittisen vallan tavoittamattomissa, ovat mitä luultavimmin järjestelmiä, joissa raha on hyödyke, jonka rahavaranto on suhteellisen niukka ja joustamaton. On epätodennäköistä, että vapaat markkinat antaisivat millekään yksityiselle taholle oikeuden luoda paperirahaa tai elektronista rahaa vapaasti ja ilman rajoituksia. Nykyinen järjestelmämme on epätavallinen tässä mielessä eikä se selvästikään ole vapaan markkinan ratkaisu. Se ei ole myöskään kestävällä pohjalla.
Itsestäänselvät ehdokkaat ovat kulta ja hopea, jotka ovat toimineet rahana tuhansia vuosia. Voisimme visioida modernin rahajärjestelmän, jonka ytimessä ovat yksityiset firmat, jotka tarjoavat kullan ja hopean säilytystä, luultavasti monessa paikkaa ympäri maailman.
Tämän arvometallien säilytykseen perustuvan ytimen ympärillä olisi finanssijärjestelmä, joka perustuu tuoreimpiin informaatio- ja maksuteknologioihin, jotka mahdollistavat helpon, turvallisen ja edullisen tavan vaihtaa järjestelmän ytimessä olevan metallirahan omistajaa kaupan osapuolelta toiselle. Eli kyllä, tämänkaltaisessa järjestelmässä olisi edelleen luottokortteja ja pankkisiirtoja, Internet-maksuja ja mobiilimaksuja. Siinä ei olisi keskuspankkiirien kokouksia, ei keskuspankkiireja kirjoittamassa kirjeitä valtionjohdolle, siinä ei itseasiassa olisi minkäänlaista rahapolitiikkaa.
Olisivatko nämä kultaa ja hopeaa säilyttävät yritykset pankkeja? No, niistä voisi tulla pankkeja. Itseasiassa juuri näin nykyinen pankkijärjestelmämme syntyi. On kuitenkin tärkeitä eroavaisuuksia, joista sanon muutaman sanan myöhemmin. Jokatapauksessa tässä olisi kyse kovasta, kansainvälisestä, yksityisestä ja epäpoliittisesta rahasta. Tämä olisi kapitalistista rahaa.
Vai Bitcoin?
Toinen ratkaisu voisi olla yksityinen virtuaalinen raha, kuten Bitcoin. Bitcoin on immateriaalia rahaa, Internet-rahaa. Se on tietokone-ohjelma.
Bitcoinia voi ajatella eräänlaisena kryptografisena hyödykkeenä. Bitcoinit luodaan prosessin avulla, jota kutsutaan “louhimiseksi”. Louhintaan käytetään merkittäviä määriä tietokoneiden laskentatehoa ja Bitcoinin ytimessä oleva monimutkainen algoritmi tekee bitcoinien louhimisesta vaikeampaa (ja siten kalliimpaa) mitä enemmän laskentatehoa louhintaverkossa on. Bitcoinien kokonaismäärä on rajoitettu 21 miljoonaan yksikköön. Tämä on määritetty Bitcoinin ytimessä olevassa algoritmissa, jota ei voi manipuloida.
Tällä tavalla Bitcoinissa on saatu rahanluonti täysin yksityiseksi, mutta samalla sellaiseksi että se ei ole ilmaista tai rajoittamatonta. Useimmat ihmiset eivät tietenkään koskaan “louhi” bitcoineja, samaan tapaan kuin kultakannan alla useimmat ihmiset eivät louhi kultaa. Ihmiset hankkivat bitcoineja kaupankäynnin avulla, vaihtamalla tuotteita ja palveluita bitcoineiksi ja sitten käyttämällä bitcoineja muihin rahansiirtoihin.
Bitcoin on kovaa rahaa. Sen rahavaranto ei jousta eikä se ole minkään auktoriteetin hallinnassa. Se on kansainvälistä ja todellista, kapitalistista rahaa, joskin rahaksi sitä voi kutsua vain jos ihmiset haluavat käyttää sitä rahana.
On luontaisesti olemassa suuri määrä kysymysmerkkejä Bitcoiniin liittyen, joita ei voida käydä läpi tässä esseessä. Onko se turvallinen? Voiko Bitcoinin algoritmia muuttaa tai väärentää? Ovatko virtuaaliset “lompakot”, joissa bitcoineja säilytetään, turvallisia? Nämä ovat kysymyksiä tietoturva-asiantuntijalle tai kryptograafikolle, ja minä en ole kumpaakaan. Minun argumenttini on käsitteellinen. Päämääräni ei ole analysoida Bitcoinia sinällään vaan spekuloida virtuaalisen hyödykerahan seuraamuksista, joita pidän mahdollisina periaatetasolla. Tämän argumentin takia oletan, että Bitcoin on jo ratkaisu ongelmiimme. Onko Bitcoin oikeasti se ratkaisu vai ei, sitä en osaa sanoa. Se on, edelleenkin, markkinoiden päätettävissä.
Tähän liittyy yksi kysymys, johon ekonomisti voi vastata. Voiko Bitcoin kehittyä laajalti hyväksytyksi rahaksi? Eikö tämä olisi ristiriitaista Misesin regressioteorian kannalta, joka sanoo että raha ei voi syntyä valmiiksi vaihdonvälineeksi suoraan, vaan sillä täytyy olla aikaisemmin ollut jonkinlaista hyödykekäyttöä.
Minun vasta-argumenttini tähän on seuraavanlainen: mietitäänpä vaikkapa pankkiseteliä, joka aloitti elämänsä ei hyödykkeenä vaan maksuvälineenä. Se oli tosite, jonka voi vaihtaa oikeaan rahaan, joka oli aikaisemmin kultaa tai hopeaa. Sitten, kun setelit olivat levinneet riittävän laajalle ja niitä hyväksyttiin yleisesti maksuvälineenä, setelien kultatakaus voitiin ottaa pois ja kierrossa olevat setelit olivat edelleen rahaa. Niistä tuli itsessään rahaa.
Samaan tapaan Bitcoinia voi ajatella alkuvaiheessa maksuteknologiana, halpana ja kätevänä tapana vaihtaa valtion paperirahan omistajuutta (bitcoineja voi vaihtaa paperirahaksi useissa vaihtopörsseissä). Bitcoinien rahavaranto on kuitenkin rajoitettu ja paperirahan määrä jatkuvasti kasvaa, joten bitcoinien vaihtokurssi tulee väistämättä nousemaan. Jossain vaiheessa Bitcoinista voi kehittyä itsenäinen, oikea raha.
Rahajärjestelmä, joka on rakennettu kovan, kansainvälisen ja epäpoliittisen rahan varaan, on se sitten yksityinen kultakanta tai Bitcoin, olisi oikeasti kapitalistinen järjestelmä, järjestelmä joka mahdollistaa vapaan ja vapaaehtoisen vaihdannan yksityishenkilöiden ja yritysten välillä maiden rajoista piittaamatta. Tämä olisi vakaa, poliittisen kontrollin tavoittamattomissa oleva järjestelmä. Siitä olisi rahankäyttäjälle monenlaisia hyötyjä, mutta nykyisenlaisille pankeille ei olisi kovinkaan suurta roolia tässä järjestelyssä, joka kertoo siitä että nykyiset pankit ovat modernin valtion kontrolloiman paperirahajärjestelmän luomuksia.
Pankit tekevät voittoa rahanluonnilla
Pankit toteuttavat rahanluontitekniikkaa nimeltä vähimmäisvarantojärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että he vastaanottavat talletuksia joita ajatellaan turvallisina ja likvideinä ja maksavat tallettajalle pientä korkoa, ja sitten käyttävät näitä talletuksia reserveinä epälikvidien ja riskipitoisiin lainojen antamiseen, joista maksetaan pankille korkeaa korkoa. Luotonlaajennuksen avulla pankit laajentavat talouden rahavarantoa, heistä tulee rahanluojia, joka on tietysti hyvää bisnestä.
Monet valtavirtaekonomistit pitävät tätä keinona laajentaa rahaa ja luottoa ja “stimuloida” taloutta ja siten luoda uutta kasvua. Mutta kuten Iso-Britannian valuuttakoulukunta 1800-luvulla ja erityisesti Itävaltalainen koulukunta Misesin ja Hayekin johdolla 1900-luvulla todisti (tästä kirjoitan yksityiskohtaisesti kirjassani Paper Money Collapse: The Folly of Elastic Money and the Coming Monetary Collapse), tämä prosessi ei ole pelkästään riskialtis pankeille vaan se aiheuttaa epävakautta koko talouteen. Se aiheuttaa aina rajuja nousu- ja laskukausia.
Yksi asia täytyy todeta: pankit voivat harrastaa luotonlaajennusta myös yksityiseen kultakantaan tai Bitcoiniin pohjautuvassa järjestelmässä. Olennaista on se, että ilman keskuspankkien tukea mahdollisuudet vähimmäisvarantotoimintaan ovat erittäin rajalliset. Pankeille olisi vaarallista alentaa reservivaatimuksiaan kovin alhaisille tasoille, koska talletuspaon riski olisi merkittävä.
Minulle joskus sanotaan, että olen liian kriittinen keskuspankkeja ja valtiota kohtaan. Sanotaan, että minun pitäisi kohdistaa vihani “ahneita” liikepankkeja kohtaan, koska liikepankit tosiasiassa luovat suurimman osan rahasta, luotonlaajennuksen avulla. Tämä on tietysti totta, mutta luotonlaajennus sellaisessa mittakaavassa on vain ja ainoastaan mahdollista sen takia, että heitä tuetaan ja kannustetaan sellaiseen toimintaan keskuspankkien toimesta.
Erityisesti nykyään, kun keskuspankilla on täydellinen ja rajoittamaton kontrolli pankkien reservien osalta. Kovaan rahaan perustuvassa järjestelmässä (joko kultaan tai Bitcoiniin, joissa rahan määrällä on raja) vaikka pankit perustaisivat oman keskuspankkinsa, se taho ei voisi luoda enempää kultaa tai bitcoineja kuin niitä oikeasti on.
Vähimmäisvarantojärjestelmä on erityisen epätodennäköinen Bitcoin-taloudessa, koska Bitcoinin kanssa ei ole tarvetta tallelokeroille, holveille eikä millekään palvelulle, jossa siirretään rahan fyysisiä elementtejä (kultaa tai paperitositteita) paikasta toiseen.
Bitcoin-käyttäjällä on tili, joka on vähän kuin sähköpostitili. Hän hallitsee sitä itse ja tallettaa bitcoininsa itse. Bitcoin on rahaa, joka on samantien käytettävissä mihin tahansa rahansiirtoon, missä päin maailmaa tahansa, Internetin välityksellä. Pankki on välikäsi, joka menee tässä kohtaa täysin tarpeettomaksi. Bitcoin-käyttäjä ottaa suoran hallinnan omiin rahoihinsa ja hän pääsee niihin käsiksi missä tahansa, älypuhelimensa kautta.
Rahavarannon valtava kasvu luotonlaajennuksen avulla oli mahdollista sen takia, että turvalliset rahansiirrot pitkillä matkoilla olivat vaikeita fyysisellä kullalla tai fyysisillä paperiseteleillä. Tämä loi vahvan kannustimen tallettaa fyysistä rahaa pankkeihin ja sen jälkeen siitä tuli pankkien “reservejä”, joita he pystyivät käyttämään uusien rahainstrumenttien luomiseen.
Oikeiden säästöjen kanavointi investointeihin on erittäin tärkeää, mutta vähimmäisvarantojärjestelmä on jotain aivan muuta. Siinä luodaan rahaa ja luottoa ilman mitään todellisia, vapaaehtoisia säästöjä, jotka tukisivat sitä. Vähimmäisvarantojärjestelmä ei ole pelkästään tarpeeton, vaan se on taloudellista epävakautta aiheuttava asia. Kultakannan aikaan se aiheutti suhdannevaihteluja. Rajattoman paperirahan ja keskuspankkien masinoimassa järjestelmässä se aiheutti supersyklin, joka on nyt viimeisessä, turmiollisessa vaiheessaan.
Toimituksen kommentti: Schlichterin analyysi on tässä kutakuinkin koskemattomana, oikaisimme pienen Bitcoin-louhintaa koskevan väärinymmärryksen.
