Miltä kryptomarkkina voi näyttää vuonna 2027?

Kryptomarkkinoiden tulevaisuus

Perustavanlaatuisia muutoksia ei vielä tapahdu vuodessa, mutta viidessä vuodessa ekosysteemi voi näyttää täysin erilaiselta. 

Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti todella vaikeaa, mutta se on hyvä ajatuskoe ja tapa käsitellä tämän hetken haasteita.

Käsittelemme artikkelissa yhdeksää asiaa, jotka ovat todennäköisesti muuttuneet vuoteen 2027 mennessä. Aiheet on jaettu neljään kategoriaan: massa-adoptio, markkinat, teknologia ja Bitcoin. 

Massa-adoptio

Kryptovaluuttojen adoptiota verrataan usein Internetiin, mutta miltä käyttö näyttää viiden vuoden päästä?

Miljardi käyttäjää

Kryptovaluuttojen uskotaan joidenkin lähteiden mukaan saavuttavan miljardi käyttäjää vuoteen 2027 mennessä.

Vaikka kryptovaluuttojen käyttäjät muodostavat tällä hetkellä vain pienen osan maailman väestöstä, Web3:n nousun odotetaan nopeuttavan käyttöönottoa. 

Mikään teknologia ihmiskunnan historiassa ei ole kasvanut yhtä nopeasti kuin kryptovaluutat. Kryptovaluuttojen käyttöönoton kasvua verrataan usein Internetiin, sillä se oli aikoinaan historian nopeimmin kasvanut teknologia.


Internetin ja somen tapaan myös Bitcoin hyötyy verkostovaikutuksesta. Se on ilmiö, jossa käyttäjämäärän kasvu lisää verkon arvoa. Jos olisit X:n (Twitter) ainoa käyttäjä, olisiko palvelulla mitään arvoa? Mitä useampi käyttäjä, sen arvokkaampi palvelu.

Kryptovaluuttojen käyttäjämäärä on kasvanut eksponentiaalisesti viime vuosina, ja arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti jo yli 300 miljoonaa ihmistä käyttää kryptovaluuttoja. Se on hieman yli 4 prosenttia koko maailman väkiluvusta. 

Yleinen suuntaus on selvä; suurella todennäköisyydellä Bitcoinin maailmanlaajuinen käyttöönotto jatkaa kasvuaan ja kiihtyy merkittävästi lähitulevaisuudessa ja samalla Bitcoinin arvon uskotaan nousevan.

Ensimmäisen miljardin käyttäjän saavuttamiseen menee arviolta 18 vuotta, jos aloittaa laskemisen Bitcoinin julkaisusta vuonna 2009. Eksponentiaalisen kasvun myötä toinen miljardi olisi saavutettu jo tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Massa-adoption kiihtymiseen on ennen kaikkea kaksi syytä: järkevä regulaatio ja parantunut käyttökokemus. 

Monet instituutiot ja yritykset pysyvät kaukana kryptomarkkinoista reguloinnin puutteen takia. Yksityishenkilöiden puolella syy taas piilee monimutkaisuudessa. Kun globaali regulointi saa yhteisiä suuntaviivoja, se antaa turvaa yrityksille. Palveluiden täytyy puolestaan tulla helppokäyttöisemmiksi, jotta tavalliset ihmiset pystyvät käyttämään niitä.

Kryptovaluutoista on tullut osa arkea

Kryptovaluutat ovat integroituneet osaksi maailmaa eikä niitä ajatella enää erillisenä osana.

Sosiaalinen media oli aikoinaan mullistava keksintö ja siihenkin suhtauduttiin varauksella. Emme enää ajattele sitä edistyneenä teknologiana vaan itsestään selvänä osana päivittäistä elämäämme. 

Perinteinen media suorastaan pelkäsi digitalisaatiota, sillä he uskoivat sen vievän heiltä markkinaosuutta. Nykyään kaikki uutiset ovat netissä ja se on mahdollistanut valtavan levikin ja uudenlaisia bisnesmalleja.

Sama kaava näyttää toistuvan aina, kun kyseessä on uusi teknologia. Kryptovaluutat eivät ole poikkeus. Uutisointi on vielä vahvasti negatiivissävytteistä ja media tarttuu ainoastaan epäkohtiin mainitsematta mahdollisuuksia. Muutos on tunnetusti pelottavaa.

Internet täytti 20 vuotta vuonna 2010. Viimeistään silloin sekä ihmiset että yritykset alkoivat ymmärtää sen mahdollisuudet. Tietokoneet ja älypuhelimet yleistyivät vauhdilla. Media ei ollut enää pitkään aikaan uutisoinut, että Internet on vain ohimenevä villitys.

Kryptovaluuttojen käyttöönottoa verrataan usein Internetiin. Vuonna 2027 kryptovaluutat ovat olleet olemassa lähes 20 vuotta. 

Markkinat

Markkina kehittyy, kasvaa ja jättää tarpeettomat projektit taakseen. Se on merkki terveestä markkinasta.

Projektit kaatuvat ja uusia syntyy tilalle

Vuonna 2022 markkinoilla on yli 20 000 eri kryptovaluuttaa. Vuoteen 2027 mennessä suurin osa niistä on romahtanut, kadonnut ja unohdettu.

99 % projekteista on käytännössä tarpeettomia. Toiset ovat spekulatiivisia tieteellisiä kokeiluja ja toiset suoranaisia huijauksia. Nousuhuuman aikana syntyy valtava määrä projekteja, joiden ainoa tarkoitus on tehdä perustajansa nopeasti rikkaaksi. Ne eivät onneksi ole yleensä kovin pitkäikäisiä.

Jo vuonna 2018 uutisoitiin, että keskimääräinen kryptoprojektin elinkaari on hieman yli 14 kuukautta. 92 % kryptoprojekteista oli epäonnistunut.

Tarpeettomien projektien kaatuminen on hyvä asia. Oikeaa ongelmaa ratkaisevat laadukkaat kryptoprojektit saavat osakseen enemmän huomiota ja pääomaa. Se on merkki terveestä markkinasta.

Ne projektit, jotka pystyvät tuottamaan sijoittajille ja ekosysteemille arvoa, ovat olemassa vielä vuonna 2027.

Kryptomarkkinoiden arvo

Samalla kun kryptovaluuttojen käyttö yleistyy, markkinat kasvavat. Kun kaikki projektit lasketaan yhteen, kryptomarkkinoiden arvo on tällä hetkellä noin 2 500 miljardia dollaria, eli 2,5 biljoonaa. 

Helmikuussa 2022 julkaistu raportti ennakoi kryptomarkkinoille hurjaa 58 prosentin vuosikasvua vuosina 2022-2027. Arvion mukaan kryptomarkkinat olisivat viiden vuoden päästä yli 30 kertaa suuremmat kuin nyt. Tarkemmin sanottuna 32,4 biljoonaa dollaria.

Jos Bitcoinin markkinadominanssi säilyy samana, eli noin 50 prosentissa, Bitcoinin markkina-arvo olisi 12,8 biljoonaa dollaria. Toisin sanoen yhden Bitcoinin hinta olisi yli 600 000 dollaria, eli noin 30 kertaa suurempi kuin vuonna 2022.

Samalla Bitcoin olisi ohittanut maailman kultavarannot markkina-arvoltaan. Kultavarantojen yhteenlaskettu arvo on noin 10,8 biljoonaa dollaria. Kulta on maailman arvokkain yksittäinen omaisuusluokka markkina-arvolla mitattuna. 

Kryptomarkkinoiden kasvun avaintekijänä on digitalisaatio. Kun nopeat internet-yhteydet, saatavuus ja helppokäyttöisyys lisääntyvät, se tarkoittaa positiivisia uutisia markkinoiden kasvulle.

Muita kasvuun vaikuttavia tekijöitä ovat kryptovaluuttojen regulaatio ja hyväksyminen kehittyneissä maissa. 

Kryptovaluuttoja reguloidaan

Ennemmin tai myöhemmin se on edessä, nimittäin regulointi. Järkevästi toteutettuna se on kuitenkin enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Päättäjillä ja keskuspankkijohtajilla on kolme vaihtoehtoa: jättää kryptovaluutat huomioitta, kieltää ne tai säännellä niitä.

Huomiotta jättäminen

Tämä on helpoin toimintatapa. Miksi keskuspankkiirit edes vaivautuisivat? Kryptomaailma on erittäin kilpailtu ja monet projektit katoavat markkinoilta. Niitä ei pidetä todellisena uhkana rahalle.

Niin kauan kuin hallitukset hyväksyvät keskitetyt fiat-valuutat, kuten dollarit ja eurot, ainoana maksuvälineenä, siirtyminen kryptoihin vastaisi siirtymistä hankalaan kaksoisvaluuttajärjestelmään, josta monet eivät pidä.

Kieltäminen

Kryptovaluuttojen kieltämisessä ei olisi juurikaan järkeä, elleivät viranomaiset pelkää, että suuret kryptovaluuttojen liiketoimet voisivat horjuttaa fiat-valuuttojen vaihtokursseja. Lisäksi kryptovaluuttojen kiellon on välttämättä oltava globaali liike. Se menettäisi uskottavuutensa, jos jotkut maat kieltäytyisivät noudattamasta määräyksiä. 

Tämän lähestymistavan perusongelma on se, että kryptovaluuttojen ja kryptojohdannaisten olemassaolo ei ole rikos, ja ei ole läheskään selvää, että ne toimisivat yleistä etua vastaan.

Lisäksi kieltäminen on lähes mahdotonta, sillä Bitcoinin kaltaiset järjestelmät eivät ole yhdenkään tahon hallinnassa. Se ei lakkaa olemasta vaikka sen käyttö kiellettäisiin. Käytön valvominen on äärimmäisen vaikeaa ja turhaa – sitä käytettäisiin silti. Kieltolait eivät ole koskaan toimineet.

Regulointi

Loppujen lopuksi sääntely näyttää olevan turvallisin strategia. Ilman realistista lyhyen aikavälin uhkaa fiat-rahalle maksuvälineenä tai todisteita niiden käytöstä rahanpesussa, ainoa todellinen viranomaisten huolenaihe on kryptovaluuttojen verotus

Tämä on ainoa asia, johon sääntelijät todennäköisesti keskittyvät. Verottaja haluaa tietää, kuinka paljon omaisuutta veronmaksaja on varastoinut ja tällä hetkellä on vaikeaa selvittää, onko veronmaksajalla kryptovaluuttoja.

Tulevat sääntelytoimet pyrkivät lisäämään avoimuutta tavoitteena seurata ja verottaa digitaalista omaisuutta.

Teknologia

Nyt rakentaminen on keskittynyt infrastruktuuriin ja perustuksiin. Tulevaisuudessa se keskittyy enemmän käyttäjäkokemukseen.

Ketjut toimivat yhteen saumattomasti

Lohkoketjujen yhteentoimivuus on avainroolissa massa-adoption kannalta. Käyttäjälle se tarkoittaa helpompia, nopeampia ja turvallisempia transaktioita, eli parempaa käyttökokemusta. 

Lohkoketjun yhteentoimivuus mahdollistaa tiedon ja arvon siirtämisen eri verkkojen välillä. Siitä on tullut yhä tärkeämpi Web3:n ominaisuus.

Vaikka yksittäisissä verkoissa, kuten Ethereumissa ja Solanassa on jo olemassa monipuolisia ekosysteemejä, eri lohkoketjut eivät vieläkään kommunikoi tarpeeksi hyvin keskenään. Ketjujen saumaton yhteentoimivuus mahdollistaisi laajan valikoiman eri tuotteita ja palveluita.

Asiantuntijoiden mielestä yhteentoimivat älysopimukset voivat kiihdyttää toimialoja, kuten terveydenhuoltoa, lakia tai kiinteistöalaa, esimerkiksi mahdollistamalla tärkeän tiedon lähettämisen yksityisten ja julkisten verkkojen välillä muokattavalla ja hallittavalla tavalla.

Tavallisessa käytössä se tarkoittaisi, että kaikki tarvittavat transaktiot voisi suorittaa yhdestä kryptovaluuttalompakosta. Ei olisi tarvetta siirrellä varoja useita eri verkkoja ja pörssejä pitkin vain vaihtaakseen tokenia toiseen. Yhteentoimivuus virtaviivaistaa käyttökokemusta.

Lompakoista tulee “supersovelluksia”

Aktiivinen DeFi-käyttäjä käyttää päivittäin jopa kymmeniä eri sovelluksia. Palveluita, kuten kryptolompakkoja, pörssejä, siltoja, lainauspalveluita ja rajapintoja on satoja ja niiden määrä kasvaa päivittäin. 

Tällaisen sovellusarsenaalin kanssa eläminen on hankalaa jopa edistyneemmille käyttäjille. Puhumattakaan tavallisen arkisesta käyttäjästä, joka haluaa mahdollisimman vaivattoman kokemuksen. Massa-adoption kannalta on tärkeää, että palvelut ovat nopeasti saatavilla yhdestä paikasta.

Tavalliselle käyttäjälle paras skenaario on, että kaiken onnistuisi tehdä yhden tai korkeintaan muutaman sovelluksen kautta. Mieti vaikka, miksi Facebook integroi aikoinaan pelit ja markkinapaikan sovellukseensa? Miksi hypermarketista voi ostaa ruoan lisäksi vaatteita, hygieniatarvikkeita, pelejä, urheiluvälineitä tai kodin elektroniikkaa? Koska se helpottaa elämää.

Kryptolompakoilla on merkittävä rooli DeFi-palveluiden integroinnissa. Kuvittele, että voisit säilyttää, vaihtaa, siirtää, steikata ja lainata kryptovarojasi yhden sovelluksen kautta. Se on syy, miksi kryptopörssit panostavat palveluvalikoimaansa. 

Kryptolompakoissa on jo nyt sisäänrakennettuja selaimia, joiden kautta pääsee käsiksi erilaisiin DeFi-palveluihin. Trendi tulee yleistymään. Käyttäjää ei kiinnosta, mitä pörssiä tai siltapalvelua he käyttävät, kunhan se on turvallinen, nopea ja edullinen. 

Tämä ei suinkaan tarkoita, että suurin osa projekteista kaatuisi. Päinvastoin. Kun kryptolompakoissa on tavallaan sisäänrakennettu sovelluskauppa, se tuo DeFi-projekteille enemmän näkyvyyttä.

Ne projektit tulevat menestymään, joiden palvelut voidaan integroida osaksi näitä supersovelluksia.

Bitcoin

Miltä maailman suurin kryptovaluutta Bitcoin näyttää 5 vuoden päästä?

Bitcoinin lohkoketjuun syntyy miljoonas lohko

Satoshi Nakamoto louhi Bitcoin-verkon ensimmäisen lohkon, eli genesis-lohkon, 3. tammikuuta vuonna 2009. Lohkon myötä ensimmäiset 50 Bitcoinia laskettiin liikkeelle.

Tuo tapahtuma käynnisti valtavan dominoefektin, jonka seurauksena maailmaan ei ainoastaan syntynyt biljoonan dollarin arvoinen kryptovaluuttamarkkina, vaan kokonaisen talousjärjestelmän muutos.

Satoshi Nakamoto upotti lohkon raakadataan mystisen viestin

“The Times 03/Jan/2009 Chancellor on brink of second bailout for banks.”

Vaikka Nakamoto ei koskaan kommentoinut tekstin merkitystä, useimmat uskovat, että se toimii missiona Bitcoinille itselleen.

Teksti on The London Times -lehden otsikko 3.1.2009 ilmestyneelle artikkelille, jossa kerrottiin Britannian hallituksen epäonnistumisesta elvyttää taloutta vuosien 2007–2008 finanssikriisin jälkeen. 

Nakamoto vihasi tunnetusti ajatusta rahoituslaitoksista, jotka “olivat liian suuria kaatumaan”. Hän halusi Bitcoinin olevan erilainen. Monet uskovat, että Nakamoton viittaus Genesis-lohkon koodin artikkeliin oli vihje siitä, kuinka Bitcoin eroaa suurista investointipankeista, jotka tarvitsivat valtion tukia vuonna 2008.

Tämän jälkeen uusia lohkoja on syntynyt keskimäärin 10 minuutin välein. Tahdin pysyessä samana Bitcoinin miljoonas lohko syntyy arvion mukaan vuonna 2027. Bitcoin on tuolloin ollut olemassa 18 vuotta. 

Nykyhetken ja vuoden 2027 välissä on nähty myös yksi lohkopalkkion puoliintuminen. Vuonna 2024 louhijoiden saama lohkopalkkio putoaa 3,125 Bitcoiniin, joten uusien Bitcoinien luominen vuonna 2027 on 50 prosenttia hitaampaa kuin nykyisin. 

Sitä seuraava puoliintuminen tapahtuu vuonna 2028 lohkon 1 050 000 kohdalla.

Lue lisää aiheesta Bitcoin halving:

Bitcoin laillisena valuuttana useassa maassa

Kryptoyhteisöllä on suosittu sanonta: “slowly, then suddenly”. “Hitaasti, sitten yhtäkkiä”. 

Se viittaa kryptovaluuttojen adoptioon ja on eräänlainen symbolinen vasta-argumentti niille, joiden mielestä kryptovaluutoilla ei ole käyttötarkoitusta, koska “niillä ei voi edes maksaa ruokakaupassa”. Uusien teknologioiden käyttöönotossa kestää aina aikaa, mutta muutos on jo alkanut.

El Salvador teki vuonna 2021 kryptovaluuttahistoriaa hyväksymällä ensimmäisenä maana maailmassa Bitcoinin lailliseksi maksuvälineeksi. Huhtikuussa 2022 Keski-Afrikan tasavallasta tuli toinen Bitcoinin valuutaksi hyväksynyt maa. 

Ne saattavat vaikuttaa merkityksettömiltä talouksilta globaalissa mittakaavassa, mutta ne ovat omaksuneet ensimmäisenä muutoksen. Se ei ole pikkujuttu, kun on kyse koko maailmaa koskettavasta talousjärjestelmästä.

El Salvador on joutunut irvailevan median kynsiin “epäonnistuneen Bitcoin-kokeilunsa” takia, mutta jos uskaltaa kurkata otsikoiden taakse, näkee mistä oikeasti on kyse. Koko maailma katselee mielenkiinnolla El Salvadorin kokeilua. Maa, joka ei ennen vuotta 2021 ollut juuri kenenkään tiedossa, on noussut sekä kryptomyönteisten että kriitikoiden huulille.

On hyvinkin todennäköistä, että moni muu rajusta inflaatiosta kärsivä kehittyvä maa adoptoi Bitcoinin lailliseksi valuutaksi lähitulevaisuudessa. Jo nyt useat maat tutkivat Bitcoinin mahdollisuuksia ja voivat seurata El Salvadorin ja Keski-Afrikan Tasavallan jalanjäljissä.

Potentiaalisimmat kandidaatit Bitcoinin adoptoinnille löytyvät Latinalaisesta Amerikasta. Monessa maassa on hurjan korkea inflaatio, mikä syö kansalaisten säästöjä. Lisäksi maiden välillä siirretään jopa miljardeja dollareita vuodessa, kun toisessa maassa työskentelevät perheenjäsenet lähettävät kotiin rahaa.

Argentiina, Paraguay ja Venezuela voivat mahdollisesti olla seuraavia Bitcoinin hyväksyviä maita. CoinMarketCapin sivustolla voi antaa oman ennustuksen seuraavasta Bitcoin-maasta.


Bittiraha.fi-logo
Bitcoin-palveluita suomalaisille


Uskomme Bittirahalla, että kryptovaluutoista tulee osa jokapäiväistä elämäämme. Missionamme on tehdä kryptovaluutoista helposti saatavilla olevia kaikille, kokemuksesta ja tietotaidosta riippumatta. Luo tili ja sijoita Bitcoiniin helposti Coinmotionissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *