Chainanalysis: kryptovaluuttojen käyttö rikollisessa toiminnassa hyvin vähäistä

Kryptovaluuttojen käyttö rikollisuudessa
Bittiraha.fi-logo
Bitcoin-palveluita suomalaisille

Julkisuudessa esitetyissä mielikuvissa kryptovaluutat liitetään monesti rikollisuuteen ja hämäräperäiseen toimintaan. Todellisuus on kuitenkin toinen. Ainakin tätä mieltä on kryptovaluutta-asiantuntija Anatol Hooper. Myös lohkoketjudatayhtiö Chainanalysisin teettämä tutkimus tukee tätä näkemystä.

Viime vuonna kryptovaluutoilla tehtyjen laittomien siirtojen määrä (20,6 $ miljardia) oli koko maailman tasolla mitattuna kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Silti laittoman toiminnan osuus kryptovaluuttojen kokonaisvaihdosta oli lohkoketjudatayhtiö Chainanalysisin mukaan vain 0,24 %. Eli siirroista vain 0,24 % liittyi laittomaan toimintaan.

Tämä luku on silti kaksi kertaa suurempi kuin edellisenä vuonna 2021, jolloin laittoman toiminnan osuus kokonaisvaihdoista oli n. 0,12 %. Laittoman toiminnan osuus oli korkeimmillaan vuonna 2019, jolloin kryptovaluutoilla tehdyistä siirroista 1,9 % liittyi laittomaan toimintaan. Viimeisen kuuden vuoden ajanjaksolla mitattuna laittoman toiminnan osuus ei ole lisääntynyt vaan ennemminkin vähentynyt (Chainanalysis, The 2023 Crypto Crime Report. 2/2023. s. 6–7).

Kryptovaluuttojen kokonaisvaihdosta laittoman toiminnan osuus on siten hyvin pientä verrattuna esimerkiksi perinteiseen finanssisektoriin, jossa YK:n (Yhdistyneet kansakunnat) mukaan pelkästään rahanpesun osuuden on arvioitu olevan n. 2–5 % koko maailman BKT:sta eli n. 800 $ miljardia – 2 $ biljoonaa.

Chainanalysisin mukaan suurin osa laittomista kryptovaluutoilla tehdyistä siirroista oli sanktioitujen toimijoiden tekemiä siirtoja (43 %), jotka sanktioista huolimatta kuitenkin pystyivät jatkamaan toimintaansa. Esimerkkinä mainitaan mm. venäläinen Garantex-pörssi.

Sveitsin Baselin hallintoinstituutti ja Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto Europol ovat korostaneet kryptovaluuttojen roolia taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Suuria määriä kryptovaluuttoja on lähes mahdotonta siirtää ilman, että niistä ei jäisi jälkiä, joka taas helpottaa huomattavasti rikosten selvittämistä.

Hooperin mukaan yksi lohkoketjun keskeisimmistä ominaisuuksista on sen luontainen läpinäkyvyys. Kaikki tapahtumat kirjataan julkisesti saatavilla olevaan pääkirjaan, jolloin kuka tahansa voi tarkastella koko siirtohistoriaa milloin tahansa. Kryptovaluuttojen käyttö laittomaan toimintaan jättää selkeän jäljen todisteista, joita esimerkiksi syyttäjät voivat käyttää syytteidensä todisteina.

Suurin osa kryptovaluutoista kuten esimerkiksi Bitcoin ei mahdollista käyttäjilleen täydellistä anonymiteettiä. Kryptopörssit vaativat lainsäädännön mukaisesti asiakkaitaan tunnistautumaan (Know-Your-Customer). Tämän lisäksi viranomaisten on yleensä hyvin helppo selvittää laittomassa toiminnassa käytettyjen kryptovaluuttojen laittomat siirrot julkisesta ja lohkoketjudatasta, jota ei voida jälkikäteen enää muuttaa.

On toki totta, että kryptovaluuttoja käytetään laittomiin tarkoituksiin, mutta tämän laittoman toiminnan osuus on hyvin vähäistä.


MicroStrategy hankki 1045 bitcoinia lisää

Maailman suurimman bitcoin-varallisuuden omaava yksittäinen yritys MicroStrategy on ilmoittanut hankkineensa 1045 bitcoinia lisää. MicroStrategyn päätoimiala on business intelligence, mobiiliohjelmistot ja pilvipohjaiset ​​palvelut. Yhtiö on kuitenkin tullut parhaiten tunnetuksi valtavista bitcoin-omistuksistaan.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi maailman tunnetuimmista bitcoinin puolestapuhujista Michael Saylor ilmoitti asiasta Twitter-tilillään. Hänen mukaansa bitcoin-osto oli arvoltaan n. 29,3 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (26,78 miljoonaa euroa). Ostosten keskihinta puolestaan oli 28 016 $.

MicroStrategy pitää hallussaan yhteensä 140 000 bitcoinia. Näiden varojen hankintahinta on yhteensä 4,17 $ miljardia. Kaikkien yhtiön hallussa olevien bitcoinien keskimääräinen hankintahinta taas on n. 29 803 $. Yhtiön bitcoin-varallisuuden arvo on tällä hetkellä n. 12,6 $ miljardia.

Saylor on jo pitkään puhunut bitcoinin omistamisen puolesta. Hän on erityisesti korostanut, että yhtiöiden tulisi hankkia bitcoineja taseeseensa ”reservivaluutaksi”. Tällä Saylor tarkoittaa sitä, että yhtiön bitcoineina oleva tilivarallisuus on kaikkein turvallisin ja luotettavin arvonsäilyttäjä pitkällä aikavälillä. Sen lisäksi Saylor korostaa bitcoinin tarjoamaa inflaatiosuojaa yhtiön varallisuudelle.

MicroStrategy on kuitenkin ollut viime vuoden kryptotalven (crypto winter) aikana vaikeuksissa: yhtiö joutui tekemään merkittävät arvonalenemista koskevat kirjaukset yhtiön taseessa olevien bitcoineille. Viime vuonna bitcoinin dollarihinta laski jopa yli 60 % vuoden 2022 huippuhinnoista.

Vuoden 2023 aikana bitcoinin hinta on noussut jo lähes kaksinkertaiseen arvoon viime vuoden pohjahinnoista, joten yhtiön tase on siten jo taloudellisesti huomattavasti paremmassa kunnossa.

MicroStrategy sai myös maksettua velkansa toimintansa lopettaneelle kryptomyönteiselle mutta nyt jo konkurssiin menneelle Silvergate-pankille. Saylor ja MicroStrategy käyvät edelleen oikeutta väitettyyn veropetokseen liittyen, joten haasteita Saylorilla on siten vielä edessä.

Columbian piirikunnan syyttäjä syyttää Sayloria ja MicroStrategya veropetoksesta, joka liittyy n. 25 $ miljoonan maksamattomiin veroihin. Mikäli Saylor ja MicroStrategy tuomitaan, heidät voitaisiin velvoittaa maksamaan valtiolle yhteensä yli 100 $ miljoonan arvosta erilaisia sanktiomaksuja.

Kaikki yhtiöt eivät ole kuitenkaan selvinneet kryptotalvesta yhtä hyvin. Yksi maailman suurimmista vertaisverkossa (P2P) toimivista kryptovaluuttapörsseistä Paxful on ilmoittanut lopettavansa toimintansa. Paxfulin toimitusjohtaja Ray Youssef ilmoitti asiasta yhtiön nettisivuilla.

Youssefin mukaan päätöksen taustalla on yhtiön avainhenkilöiden poistuminen yhtiöstä sekä lainsäädäntöympäristön kanssa koetut hankaluudet. Aikaisemmin viime viikolla Youssef ilmoitti yhtiön maksavan heidän asiakkaidensa Paxful Earn -palveluun menettämiä varoja takaisin.

Lue lisää henkilöstä Michael Saylor:


Luksusbrändit tulossa entistä vahvemmin mukaan kryptovaluuttoihin

Italialainen luksusautovalmistaja Bugatti ja mm. luksuskoruistaan tunnettu Asprey ovat yhdessä julkaisseet rajoitetusti tarjolla olevan NFT-munakokoelman Bitcoinin lohkoketjuun. Kokoelma kirjataan Bitcoinin Ordinals -protokollaan. NFT:llä (Non-Fungible-Token) tarkoitetaan uutta digitaalisen taiteen esittämismuotoa.

Bugattin tiedotteen mukaan: ”Kyseessä on kahden luksusbrändin kaikkien aikojen ensimmäinen kokoelma, joka käyttää uusinta teknologiaa digitaalisen sisällön kirjoittamisessa Bitcoin-lohkoketjuun, mikä varmistaa, että taideteos säilyy ikuisesti.”

Digitaaliset taide-esineet (munat) valmistetaan hiilikuidusta ja taide-esineiden innoittajina on mm. hollantilaisen taidemaalari Rembrandtin (Rembrandt Harmenszoon van Rijn) elefanttia kuvaavat teokset.

Aspreyn luovan johtajan Ali Walkerin mukaan: ”Olemme ylpeitä voidessamme esitellä Asprey Bugatti Egg Collectionin, joka ei ainoastaan siirrä rajoja tuotantotasolla vaan se on myös strategisen kumppanimme ja Bitcoin-asiantuntijoiden Metagoodin koodaama generatiivinen taide, joka käyttää todellisen veistoksen munamuodon yhtälöä NFT:nä. Bitcoinissa on uusi ilmaisumuoto ja se on jo taidetta itsessään.”

Myös luksusvaatemerkki Ralph Lauren on ottanut askeleen digitaaliseen aikaan. Miamin liikkeessä pystyy maksamaan jatkossa myös bitcoineilla. Maksut onnistuvat BitPayn kanssa tehtävän yhteistyön avulla.

Miami tunnetaan yhtenä bitcoinereiden suosikkikaupungeista USA:ssa. Miamissa järjestetään lukuisia Bitcoin-aiheisia tapahtumia. Miamissa bitcoinin päivittäinen käyttäminen on myös hyvin yleistä.


USA:ssa kryptovaluuttoja voi käyttää pian asuntolainan velan vakuutena

Lainapalvelu Moon Mortgage on mahdollistamassa kryptovaluuttojen käyttämisen asuntovelan lisävakuutena. Asuntolainatuotteen on tarkoitus toimia perinteisten asuntolainojen tavoin. Tähän lainatuotteeseen on kuitenkin lisätty myös mahdollisuus saada lainalle lisävakuutta digitaalisten valuuttojen avulla.

Kryptovaluuttojen käyttäminen asuntolainan lisävakuutena on jatkossa mahdollista Coloradon, Floridan ja Texasin osavaltioissa. Tämä lainatuote on tarkoitettu vain varakkaimmille asiakkaille, koska asuntolainan tulee olla arvoltaan vähintään 1 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Moon Mortgagen operatiivinen johtaja Tristan Marino toteaa: ”Kryptovaluutan käyttöhyödyn (use case) on ylitettävä investointipotentiaali. Sijoittajan on pystyttävä tekemään voittoa… Silloin sijoittajat voivat todella muuntaa digitaalisen varallisuutensa kiinteistösijoituksiksi mahdollisimman yksinkertaisesti, lakien mukaisesti ja turvallisesti.”

Marino lisäsi, että Moon Mortgage pyrkii kuromaan umpeen perinteisen finanssitoimijoiden ja bitcoinin välistä kuilua, ja sen asuntolainatuote on osa sen pyrkimyksiä muuttaa bitcoin- ja kryptovaluuttamarkkinat todelliseksi rahoitusjärjestelmäksi.


Bittiraha.fi-logo
Bitcoin-palveluita suomalaisille



Uskomme Bittirahalla vahvasti, että kryptovaluutoista tulee osa jokapäiväistä elämäämme. Missionamme on tehdä kryptovaluutoista helposti saatavilla olevia kaikille, kokemuksesta ja tietotaidosta riippumatta. Luo tili ja sijoita Bitcoiniin helposti Coinmotionissa.

Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan (kirjoittajien) omia, eikä niitä voida pitää Bittirahan / Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *