Paras bitcoin-lahjatuote ja -keräilykohde

Uutiset

Viikkokatsaus 3/2019: Lohkoketju parantaa kaiken tiedon turvallisuutta

Lohkoketju on mullistava teknologia, eikä siitä pääse mihinkään. Vaikka sillä ei voisi tehdä muuta kuin erilaisia kryptovaluuttoja, olisi se silti yksi suurimmista keksinnöistä, mitä koko olemassaolomme aikana on tehty. Mutta eipä se tietenkään jää siihen, vaan lohkoketju taipuu hyvin moneen suuntaan.

Informaatio on yhä tärkeämmässä asiassa tietoyhteiskunnassamme. Se, kuka hallitsee tietoa, hallitsee maailmaa. Aikaisemmin tieto on ollut manipuloitavassa ja ohjattavissa, mutta lohkoketjun avulla informaatiosta voidaan tehdä luotettavampaa kuin koskaan aikaisemmin Internetin aikana. Lohkoketju voi esimerkiksi varmistaa, että uutisia ei sensuroida tai että tutkintotodistuksia ei väärennetä. Tulevaisuudessa se saattaa olla ikuinen ja muuttumaton rekisteri esimerkiksi demokratiassa annetuista äänistä tai tieteellisestä tutkimuksesta.

Tässä viikkokatsauksessa tutustumme muutamaan tuollaiseen asiaan. Suuret instituutiot, kuten WordPress ja yliopistot, ovat kasvavissa määrin kiinnostuneita lohkoketjusta ja nimenomaan sen kyvystä säilöä tietoa turvallisesti ja muuttumattomana. Mikäli merkit osoittavat mitään, tämä saattaa hyvinkin olla lohkoketjun seuraava tuleva käyttötarkoitus.

Muissa uutisissa muun muassa Ethereumin lohkoketjun halkeaminen - jos se nyt saadaan päivitettyä - sekä uudenlaiset tavat mitata bitcoinin volatiliteettia.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Lohkoketjuissa ei ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös kasvavissa määrin tiedosta ja siitä, kuka hallitsee tietoa. Lohkoketjun avulla tiedosta voidaan tehdä turvallista ja luotettavaa. Lue lisää about Viikkokatsaus 3/2019: Lohkoketju parantaa kaiken tiedon turvallisuutta

Viikkokatsaus 2/2019: Suurin osa keskuspankeista tutkii omaa kryptoa

Bitcoin on kokeillut nyt alkuvuoden uusia asemia, joista lähteä loikkaamaan kuluvaan vuoteen. Se ei kuollutkaan vielä viime vuonna, vaikka se julistettiin menehtyneeksi noin sata kertaa erilaisissa medioissa. Kryptovaluutta näyttäisi vakiintuneen ainakin toistaiseksi noin 4 000 dollarin tuntumaan, mikä saattaisi kieliä sitä, että pohjat nähtiin viime vuoden lopulla. Nyt ollaan taas uusilla vesillä.

Tällä viikolla perehdymme muun muassa keskuspankkien omaan kryptokehitykseen sekä Intian yrityksiin, jotka käyttävät kryptoja parantaakseen omaa toimintaansa - vaikka maan valtio ainakin näennäisesti on kieltänyt kryptot. Muissa uutisissa muun muassa Ethereum Classiciin kohdistunut hyökkäys ja uudet keinot kiertää sensuuria.

Bitcoinin viime vuonna nähdyn laskun tasaannuttua loppuvuoden aikana ovat sijoittajien odotukset kääntyneet jälleen positiivisempaan suuntaan. Historian aikana on nähty monta vastaavaa voimakasta laskua, mutta bitcoin on toipunut toistaiseksi jokaisesta vielä vahvempaan kasvuun.

Jos haluat olla mukana menossa uuden nousun alkaessa, niin bitcoineja hankit helpoiten ostopalvelumme kautta.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Bitcoinin kokemat vaikeudet eivät näyttäisi olleen kuolinisku, vaan lähinnä asettaneen uuden alustan tulevaisuudelle. Lue lisää about Viikkokatsaus 2/2019: Suurin osa keskuspankeista tutkii omaa kryptoa

Viikkokatsaus 50/2018: Markkinoiden epävarmuus jatkuu edelleen

Bitcoin-markkinoiden tilanne on edelleen hyvin epävarma. Yleinen konsensus näyttäisi olevan, että “kyllä se nousee, mutta voihan se laskeakin” - eli lyhyellä tähtäimellä voi tapahtua mitä tahansa.

Pitkällä tähtäimellä sen sijaan tilanne näyttäisi edelleen aivan yhtä hyvältä kuin ennenkin. Mikään Bitcoinin olennaisimmista piirteistä ei ole muuttunut, paitsi korkeintaan parempaan suuntaan. Bitcoinin louhinnan kuormitus ympäristölle on ollut laskussa, kryptoja koskeva tietoisuus ja lainsäädäntö ovat kehittyneet valtavasti ja teknologia on ottanut huomattavia harppauksia eteenpäin.

Mikäli edelleen miettii joululahjaa itselleen tai kavereilleen, on matalasta kurssista myös hyötyä. Nyt sitä saa edullisesti vaikka koko perheelle! Voi olla hauska lahja muistaa muutaman joulun päästä!

Viime viikon katsaus löytyy tästä.

Vaikka bitcoinin kurssi on laskenut kuluvan vuoden, on sen kehitys ja infrastruktuuri juossut vauhdilla kohti parempaa. Lue lisää about Viikkokatsaus 50/2018: Markkinoiden epävarmuus jatkuu edelleen

Viikkokatsaus 49/2018: Bitcoin laski marraskuussa historiallisen kovasti

Bitcoinin kurssi on laskenut rauhallisesti lähes koko vuoden ajan saavutettuaan viime vuoden joulukuussa järjettömän kovat huippuennätykset. Marraskuussa bitcoin näki kovinta laskua vuosikausiin ja muut kryptot tulivat tiukasti perässä. Tämä sai median ja sosiaalisen median koiranleuat luonnollisesti vääntämään vitsiä siitä, miten Bitcoin on kuollut.

Mutta eipä se nyt vielä kurssilaskusta huolimatta mitenkään erityisen kuolleelta vaikuta. Kurssi on kasvanut alle vuosikymmenessä muutamista senteistä useisiin tuhansiin, mikä on melko hyvä suoritus, vaikka lyhyemmällä skaalalla onkin nähtävissä kuplia, niiden puhkeamisia, korjausreaktioita ja muuta vastaavaa.

Tästä on tietty täysin mahdotonta sanoa, että mihin suuntaan seuraavaksi lähdetään. Tätä toimittajaa paremmin kysymykseen osaakin vastata tekninen analyytikkomme Toni Kosonen, joka käsittelee tuoreimmassa analyysissään nykytilanteen epävarmuutta ja muita tekijöitä. Joka tapauksessa ainakin tällä hetkellä bitcoin on edullista, jos on miettinyt vaikka joululahjaa jollekin asiasta kiinnostuneelle kaverilleen.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitcoin haluaa sinut ja kurssin lähestyessä pohjalukemia alkaa olla hyvät paikat hypätä mukaan junaan. Lue lisää about Viikkokatsaus 49/2018: Bitcoin laski marraskuussa historiallisen kovasti

Viikkokatsaus 48/2018: Bitcoineja saa nyt halvemmalla kuin aikoihin

Jos viime vuoden loppupuolella tuntui siltä, että bitcoin on aivan liian kallis, että sitä voisi ostaa, niin nyt tilanne on päinvastainen. Kurssi on matalimmillaan yli vuoteen, mikä tarkoittaa monille kiinnostuneille hyviä ostopaikkoja. Kaikella todennäköisyydellä kurssi ei pysy näin matalalla, ainakaan mikäli kurssiliikkeet noudattavat yhtään vastaavanlaista liikettä kuin menneisyydessä.

Tässä viikkokatsauksessa tsekkaamme tietysti tuota kurssilaskua, mutta koska siitä saatte varmasti lukea aivan jokaiselta foorumilta tällä hetkellä, ajattelimme myös tutkia muutamia muita asioita. Kurssilaskusta huolimatta tekninen kehitys kulkee erinomaisesti, minkä lisäksi yhä uudet tahot ovat alkaneet ymmärtää kryptorahan arvon: viimeisimpänä Ohion osavaltio, joka hyväksyy bitcoinit jopa verojen maksamiseksi.

Muissa uutisissa Bitmain, joka näyttäisi koittaneen kähveltää sähköä ja louhintatehoa asiakkailtaan, Salamaverkko sekä tuore tieteellinen tutkimus, joka osoittaa sen, minkä olemme tienneetkin todeksi: Bitcoin on todellakin turvallinen. Tällä hetkellä ei ole mitään, joka voisi tuhota sen. Jos tällainen taho joskus nousisi, pitäisi sen olla vähintään vihamielinen kansallisvaltio.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Yksi bitcoinin kurssilaskun parhaista puolista ovat olleet siitä seuranneet meemit. Lue lisää about Viikkokatsaus 48/2018: Bitcoineja saa nyt halvemmalla kuin aikoihin

Viikkokatsaus 472018: Kryptomarkkinat romahtivat

Tulihan sitä liikettä sitten, ja kunnolla tulikin - tosin vähän eri suuntaan kuin mitä optimistisesti arvioidaan. Eipä siinä, vaikka romahdus onkin rankka, tämä ei ole historiallisesti mitenkään ainutlaatuista ja samat positiiviset fundamentit pätevät edelleen. Tässä viikkokatsauksessa tutkimme tietysti tuota markkinatilannetta, kuten mistä se voisi johtua ja kauanko tällainen voi kestää. 

Tarkempaa analyysiä asiasta toimittaa Toni Kosonen teknisessä analyysissään, johon kannattaa ehdottomasti perehtyä - kuten Kososen teksteihin muutenkin - jos asian teknisempi tarkastelu kiinnostaa. Kosonen ennakoi viimeisimmässä analyysissaan laskun jatkuvan vielä tovin ja osui tässä oikeaan.

Muissa uutisissa käymme läpi muun muassa Bitcoin Cashin hajoamisen kahtia, IMF:n hankkeet omaksi digivaluutaksi sekä paljon muuta mielenkiintoista.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

“Wihii, taas mennään!” Lue lisää about Viikkokatsaus 472018: Kryptomarkkinat romahtivat

Viikkokatsaus 46/2018: Asiantuntijoiden mukaan myrsky on tulossa

Kuukausi on jatkunut tähän asti hyvin samankaltaisena kuin edellinenkin: kurssi on ollut hyvin vakaa ja liikkeet ovat olleet varsin pieniä. Mitään erityislaatuisen omituista ei ole tapahtunut sillä rintamalla. Odotamme edelleen, milloin jotain radikaalia tapahtuu. Tuurillani juuri tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen, jotta kirjoitettu informaatio menee välittömästi vanhaksi. Jos niin käy ja bitcoin raketoi, voitte sitten kiittää (tai syyttää) minua.

Tällä viikolla uutisissa muun muassa vähän analyysiä tuosta, mitä matala volatiliteetti oikein tarkoittaa. Lisäksi muutamia uusia merkkejä Bitcoinin ja lohkoketjun tulemisesta arkipäiväisemmiksi asioiksi: Bitcoin-automaattien määrä kasvaa päivittäin, lohkoketjua ollaan käyttämässä tutkintojen tallentamiseen ja varmentamiseen ja tutkimuksen mukaan ylivertaisesti suurin osa Yhdistyneen kuningaskunnan asukkaista tuntee Bitcoinin.

Meillä on täällä toimistolla myös pieni ongelma. Nimittäin näyttäisi vahvasti siltä, että tarvitsemme uutta työkaveria jakamaan kanssamme työn finanssivallankumouksen edistämiseksi ja uuden entistä vapaamman maailman luomiseksi. Mikäli olet ihminen, jolta luontuu taloushallinto, kannattaa hakea meille ja ratkaista tämä ongelma!

Alhainen volatiliteetti on toisaalta antanut mahdollisuuden chillata. Näistäkin ajoista kannattaa nauttia, koska ne harvoin kestävät pitkään. Lue lisää about Viikkokatsaus 46/2018: Asiantuntijoiden mukaan myrsky on tulossa

Viikkokatsaus 44/2018: Onneksi olkoon, 10-vuotias Bitcoin!

Hyvää syntymäpäivää, mä sinulle toivon, hyvää syntymäpäivää, mä toivotan! Sattumanvarainen fakta: tiesittekö, että klassikkobiisi “Hyvää syntymäpäivää”, eli klassinen “happy birthday to you!”-rallatus on tekijänoikeuksien alainen? Nytpä tiedät. Et voi ainakaan väittää, etteikö Internetistä voisi oppia asioita.

Bitcoin täyttää huomenna 10 vuotta. Nämä kymmenen vuotta ovat olleet oikeaa vuoristorataa, vaikkakin pääasiallinen suunta on ollut selkeästi kohti stratosfääriä ja lopulta Kuuta. Olemme kulkeneet kymmenen vuoden aikana pitkän matkan marginaalisesta matemaattisesta kikkailusta ekonomiseen infrastruktuuriin, jonka avulla on mahdollista lähettää rahaa minne tahansa päin maailmaa ilman, että kukaan voi tulla estämään sitä. Bitcoin on jo nyt pisteessä, jossa se antaa jokaiselle mahdollisuuden olla oma pankkinsa.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Onneksi olkoon! Enää runsas puoli vuosikymmentä ja Bitcoin saa kantaa laillisesti haulikkoa. Lue lisää about Viikkokatsaus 44/2018: Onneksi olkoon, 10-vuotias Bitcoin!

Viikkokatsaus 43/2018: Bitcoinin liike jämähti jälleen sivusuuntaan

Kesästä alkanut rauhallinen aikakausi kryptomarkkinoilla näyttäisi jatkuvan, vaikka viime viikolla kurssit osoittivatkin pientä liikettä vihjaillen jostain suuremmasta tulevasta. Toistaiseksi sitä suurta tulevaa ei kuitenkaan ole näkynyt, vaan olemme palanneet sivuttaiseen markkinaliikkeeseen, jossa bitcoinin kurssi sahaa $6.500 kieppeillä.

Tällä viikolla käsittelemme muutamia raportteja. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen on sitä mieltä, että EU ei välttämättä tarvitsekaan uutta sääntelyä kryptosijoittamisen kontrolloimiseksi, vaan jo olemassaolevien sääntöjen laajempi soveltaminen voisi tehdä saman tempun. Toinen raportti puolestaan kertoo, että jos haluat töitä ja paljon palkkaa, kannattaa opiskella koodaamaan lohkoketjujuttuja.

Muissa uutisissa käsittelemme muun muassa ASICBoostin uutta tulemista, Rotterdamin sataman lohkoketjusovelluksia sekä valtiollista kryptosijoittamista.

Viime viikon katsauksen voit lukea tästä linkistä.

Sinällään bitcoinin tasainen hinta ei ole paha juttu, sillä pysyvyyden vuoksi bitcoin on käyttäytynyt enemmän perinteisen valuutan tavoin. Lue lisää about Viikkokatsaus 43/2018: Bitcoinin liike jämähti jälleen sivusuuntaan

Viikkokatsaus 27/2018: Verohallinnon uusi kryptovaluuttaohjeistus puhututtaa

Kulunut vuosi ei ole ollut Bitcoinille todellakaan helppo. Krypton arvo on pudonnut huomattavasti viime vuosien kuplahuipuista ja jo toisena vuosineljänneksenä peräkkäin kolikon kurssi on laskenut. Toisaalta se on aiheuttanut monille pettymyksiä, mutta toisaalta myös loistavia osto- ja sijoituspaikkoja.

Bittiraha.fi onkin julkaissut männäviikolla artikkelin, joka koskee hyvän ostopaikan löytämistä. Sellaisia saattaa olla tulossa - tai sellainen saattaa olla menossa.

Prasos Oy on myös uudistamassa Bittiraha.fi:n sisarpalvelua, Coinmotionia. Olemme julkaisseet uudesta Coinmotionista beta-version, josta kaipaamme käyttäjiltä palautetta. Käyttäjille on myös luvassa pullaa, sillä jos käyttäjä havaitsee beta-versiossamme puutteita tai virheitä, olemme valmiita maksamaan hänelle siitä palkkion! Kannattaa siis tulla tökkimään aukkoja järjestelmiimme, niin saadaan homma skulaamaan kaikkien kannalta paremmin.

Viikon kotimaan merkittävin uutinen lienee verottajan uusi ohjeistus, joka koskee bitcoinin ja muiden kryptojen arvonnousun verotusta. Kuten arvata saattaa, Suomen verottaja kyllä ottaa omansa, eivätkä kryptot ole poikkeus. Uusi ohjeistus selventää suomalaista kryptoverotusta, vaikkakin useita kysymyksiä jää edelleen auki.

Lisäksi puhumme Intiasta. Intian korkein oikeus on vahvistanut maan hallituksen säätämän bitcoin-kiellon. Hallituksen mukaan Bitcoinia voidaan käyttää terrorismin rahoittamiseen, rahanpesuun, kiristykseen ja kaikkeen muuhun rikolliseen toimintaan. Kryptopörssit ovat kieltäneet, että tällaista tapahtuisi ainakaan mitenkään laajamittaisesti, mutta hallitus on eri mieltä.

Hallitus saattaa hyvinkin tietää, mistä se puhuu. Suosittu intialainen oppositiojohtaja epäilee, että monet korkea-arvoiset jäsenet maan hallituspuolueessa ovat itse syyllistyneet bitcoin-petoksiin, -rahanpesuun ja muuhun touhuun. Hallitus tietty kieltää tämän. Jos syytöksille löytyy perää, joutuu hallituksen kryptopolitiikka hyvin kummalliseen valoon.

Muissa uutisissa Maltan uusi kryptoyrityksiä houkutteleva lainsäädäntö, näytönohjainvalmistajien uudet haasteet sekä Bitcoinien todellinen määrä, joka ei ole 21 miljoonaa, vaan paljon vähemmän.

Coinmotionin beta-testaus on kuin jännä aarrejahti! (Terveisin Häpeilemätön Mainos) Lue lisää about Viikkokatsaus 27/2018: Verohallinnon uusi kryptovaluuttaohjeistus puhututtaa

Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Yksityisyys

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 10-18, La-Su klo 10-16
Puhelinasiakaspalvelu 029-1701190: Ma-Pe 13-15