Viikkokatsaus 22/2017: Kiinan pörssit poistivat pitkään jatkuneet nostorajoitukset

Bitcoinin kuukausia kovassa nousussa ottanut kurssi teki alkuviikosta pitkään odotetun korjausliikkeen, jolloin bitcoinin kurssi laski jopa alle 1 900 dollarin. Ovelat sijoittajat ovat tietysti huomanneet, että bitcoinin kohdalla tällaiset dipit ovat olleet mitä parhaimpia ostopaikkoja, sillä aikaisemmin bitcoinin kurssi on lähtenyt korjausliikkeiden jälkeen nopeasti palautumaan nousujohtoiseksi. Niin kävi myös tällä kertaa ja kurssi onkin palautunut alkuviikosta. Kirjoitushetkellä kurssi on yli 2 500 dollaria.

Mistä tässä kaikessa oikein on kyse? Isoista asioista, ystäväiseni, isoista asioista! Bitcoin on muuttumassa nopeasti ja varmasti osaksi valtavirtasijoittajien salkkuja. Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa viranomaisilla onkin haluttomuutta viedä Bitcoin pörssiin, muualla maailmassa tätä tapahtuu jo. Nimittäin naapurimaamme Ruotsin pörssissä voi ostaa bitcoineja.

Samaan aikaan liki puoli vuotta ongelmissa olleet Kiinan bitcoin-jättiläiset ovat kertoneet iloisia uutisia; ne ovat nyt saaneet paikallisen keskuspankin tyytyväisiksi ja normaali toiminta voi jatkua. Onkin oletettavaa, että miljoonat kiinalaiset ryhtyvät jälleen työntämään Bitcoin-rakettia entistä korkeammille.

Muissa uutisissa pohdimme muun muassa sitä, onko “kupla” aina huono asia – tai siis The Economist pohtii. Lisäksi perehdymme naapurimaamme tulevaan lainsäädäntöön ja vilkaisemme lentäviä lohkoketjudroideja, jotka tuovat tuoretta kalaa kansalaisille.

Prasos Oy etsii tällä hetkellä useita ohjelmistokehittäjiä! Mikäli työ yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista Fintech-yrityksistä kiinnostaa, tsekkaa rekryilmoitus täältä.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Kiinan pörssit palaavat arkeen

Kiinalaiset bitcoin-pörssit ovat kertoneet varautuvansa uudelleen täysien vaihdantapalvelujensa avaamiseen. Kaksi Kiinan suurimmista vaihdantapalveluista, Huobi ja BTCC, ovat kertoneet, että pörssit avaavat nostopalvelunsa lähipäivinä. Kiinan suurin pörssi, OKCoin, on jo avannut täydet nostopalvelunsa ja muut pörssit seuraavat perässä.

Kiinan bitcoin-pörssit joutuivat alkuvuodesta Kiinan keskuspankin tarkastuksien kohteeksi, minkä johdosta ne joutuivat rajoittamaan nostopalvelujaan. Kiinan keskuspankki vaati pörssejä päivittämään käytäntöjään ja mekanismejaan, jotta ne täyttäisivät Kiinan lainsäädännön vaatimukset. Kiinalaiset pörssit ovat tehneet kuukausien ajan työtä saadakseen palvelunsa toimimaan.

Ennen keskuspankkien tarkastuksia Kiina oli bitcoin-vaihdannan ykkösmaa, mutta tarkastuksien myötä Japani ja USA ovat nousseet sen ohi. Bitcoinien kysyntä ei kuitenkaan ole laskenut Kiinassa. Onkin todennäköistä, että nostopalvelujen avaaminen tulee nostamaan bitcoinin kurssia miljoonien kiinalaisten saadessa normaalit bitcoin-pörssipalvelut käyttöönsä.

Chinese_Dragon_statue.jpgKiinalainen lohikäärme on lohikäärme on heräämässä unesta, johon keskuspankki sen vaivutti. (KUVA: wingsancora93)

Bitcoineihin voi sijoittaa Ruotsin pörssissä

Isobritannialainen investointiyritys Global Advisors on tuonut Ruotsin pörssimarkkinoille kaksi erilaista pörssinoteerattua velkakirjaa, joiden avulla pörssissä voi sijoittaa bitcoineihin. Nämä velkakirjat on sidottu bitcoinien kurssiin. Velkakirjojen avulla esimerkiksi tietynlaiset rahastot, jotka eivät normien vuoksi saa sijoittaa suoraan bitcoiniin, voivat käydä kauppaa bitcoineilla välillisesti.

Global Advisorsin investointijohtajan Daniel Mastersin mukaan kysyntä näille velkakirjoille on kovassa kasvussa. Mastersin mukaan bitcoinin “kysyntä hioo stratosfääriä” ja näyttää selvältä, että tulevina vuosina bitcoin-markkinoille virtaa yhä enemmän ja enemmän sijoituksia. Hän uskoo, että Ruotsin ja Euroopan bitcoin-markkinoiden kasvu tulee olemaan kestävää ja kysyntä tulee kasvamaan myös pitkällä tähtäimellä.

Yhdysvalloissa on pyritty tuomaan markkinoille sijoitusinstrumenttia, joka toimisi vastaavalla tavalla kuin Ruotsin pörssin noteeramat velkakirjat, mutta ainakin toistaiseksi Yhdysvaltojen tuomioistuimet ovat hylänneet nämä hakemukset. Eurooppalainen bitcoin-sijoitusinfrastruktuuri on nopeasti kehittymässä USA:n ohi.

800px-Market_day_in_Sigtuna_Sweden.jpgRuotsalaiset ja todennäköisesti myös muut eurooppalaiset saavat nauttia bitcoin-pörssisijoittamisesta ennen amerikkalaisia. (KUVA: Brorsson)

The Economist: “Bitcoin on terve kupla”

Maailman johtaviin talousjulkaisuihin kuuluva The Economist on kirjoittanut printtijulkaisussaan Bitcoinista ja sen nykyisestä huimasta arvonnoususta. The Economistin mukaan “jos digivaluuttojen arvossa on kupla, se on terveellinen kupla”.

The Economist käsittelee perinteisiä tulppaani- ja kulta-argumentteja sekä vertaa digivaluuttojen ja lohkoketjun nousua taannoiseen Dotcom-kuplaan. Lehden mukaan bitcoinia ei voi verrata tulppaaniin, koska toisin kuin tulppaaneilla, bitcoineilla voi oikeasti ostaa kaikkea mahdollista pitsoista taloihin. Lehti ei myöskään pidä kultaa hyvänä vertauskohteena Bitcoinille, koska toisin kuin kulta, Bitcoin tarjoaa teknologisia innovaatioita ja tapoja vaihtaa arvoa helposti.

The Economist näkeekin, että parhaaksi vertaukseksi Bitcoinin nousulle voidaan ottaa Internetin, Facebookin ja vastaavien kaltaisten ilmiöiden nousu. The Economistin mukaan myös näiden alkuvaiheissa oli havaittavissa selkeitä kuplia sijoittajien laittaessa rahojaan vielä epävarmoihin teknologioihin, joiden tulevaisuuteen he uskoivat. The Economistin mukaan tämä oli hyvä asia, koska vaikka sijoitukset olivat epävarmoja, antoivat ne mahdollisuuksia kehittää näitä teknologioita. Ilman epävarmoja sijoituksia Internet ei olisi siinä pisteessä, missä se on.

“Jos on olemassa terveitä kuplia, niin tämä on sellainen. Liian piikikkäänä oleminen voisi puhkaista kuplan ja estää monia innovaatioita, joita siitä voi seurata” The Economist summaa.

750px-Analog_Computing_Machine_GPN-2000-000354.jpgThe Economistin mukaan vahvaan uskoon perustuvat “kuplat” ovat olleet tärkeitä tekijöitä kehittämään teknologioita. (KUVA: NASA)

Silk Road -elinkautinen pysyy

Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä on hylännyt Ross Ulbrichtin valituksen. Ulbricht tuomittiin vuonna 2015 elinkautiseen vailla mahdollisuutta armahdukseen pyöritettyään Internet-kauppapaikka Silk Roadia. Hänet katsottiin syylliseksi muun muassa huumeiden välittämiseen, rahanpesuun sekä hakkerointirikoksiin.

Ross Ulbrichtin puolustuksen mukaan Ulbricht ei ollut saanut reilua oikeuskäsittelyä. Puolustuksen mukaan on myös kohtuutonta antaa elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta niistä teoista, joihin Ulbricht on syyllistynyt.

Silk Road -tapaus on sisältänyt alusta asti kyseenalaisia piirteitä. Muun muassa kaksi Silk Roadia tutkinutta agenttia on tuomittu vankeuteen heidän varastettuaan Silk Roadin bitcoineja tutkinnan aikana. Puolustuksen mukaan muun muassa tällaiset tapaukset antavat aihetta uskoa, että Ulbricht ei ole saanut reilua käsittelyä.

ross-ulbricht.pngSilk Roadin ylläpitäjä Ross Ulbrichtin kohtalo on herättänyt kiivasta keskustelua niin oikeus- kuin digivaluuttayhteisöissäkin. (KUVA: Ulbricht)

Venäjän Bitcoin-laki parlamentille jo kesäkuussa

Venäjän keskuspankin kaavailema Bitcoin- ja kryptorahalainsäädäntö on saamassa muotoaan. Talousjulkaisu Bloombergin mukaan Venäjän parlamentti on kuullut Venäjän keskuspankki Olga Skorobogatovaa uuden lain yksityiskohdista ja piirteistä.

Vaikka uusi laki voi vielä muuttua, lain pääpiirteet tulevat todennäköisesti pysymään samanlaisina. Uusi laki tunnustaisi bitcoinin ja kryptovaluutat digitaalisiksi hyödykkeiksi, joita koskisivat samat verot kuin muita digitaalisia hyödykkeitä. Laki myös asettaa valtiolle tapoja, joilla se valvoo ja sääntelee Venäjän sisäisiä bitcoin-markkinoita.

“Kryptovaluuttoja tulee säännellä, koska niiden vaihtovolyymit ovat kasvussa verrattuna edellisiin vuosiin. Jos ihmiset päättävät käyttää digivaluuttoja, heidän tulisi myös maksaa siitä ja meillä tulee olla selkeä käsitys siitä, miten voimme kontrolloida tätä toimintaa” Skorobogatova kertoi parlamentille.

Skorobogatovan mukaan uusi lainsäädäntö tullaan esittelemään parlamentille mahdollisesti jo kesäkuun aikana. Keskuspankki on aikaisemmin ilmoittanut pyrkivänsä saamaan lain voimaan vuoteen 2018 mennessä.

Russia-Officially-Legalizes-Bitcoin.jpgUusi laki tulee todennäköisesti päättämään Venäjällä vuosia jatkuneen veivaamisen bitcoinin ja digivaluuttojen laillisuudesta. (KUVA: Anonymous)

Walmart kehittää lentäviä lohkoketjudroneja

Yhdysvaltojen suurin vähittäistavarakauppaketju Walmart on jättänyt patenttihakemuksen, joka koskee tuotteiden lähettämistä droneilla sekä lähetyksien seuraamista lohkoketjussa.

Patenttihakemuksen mukaan “Lähetyspaketteihin voidaan lisätä salausjärjestelmä sekä niiden seuraaminen lohkoketjussa. Lohkoketjussa voitaisiin seurata esimerkiksi pakettien sijaintia, tuotteen myyntiketjua, asiakkaan ja lähettäjän varmistamista, paketin lämpötilaa lähetyksen aikana ja niin edelleen.”

Walmart on aikaisemmin kehittänyt IBM:n kanssa yhteistyössä lohkoketjuun perustuvaa seurantajärjestelmää, jonka tarkoituksena on ollut nopeuttaa tuotteiden lähettämistä ja varmistaa, että lähetetyt tuotteet ovat tuoreita.

1429545032_parrot-bebop-drone-new-01.jpgTulevaisuudessa lohkoketju ohjaa tällaiset laitteet tuomaan ruokakassillisen ovellemme varmemmin kuin me itse sen tekisimme. (KUVA: Parrot)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].