Viikkokatsaus 35/2018: Bitcoin on kasvussa

Bitcoin näyttäisi olevan nousussa, vaikka kryptomarkkinat ovatkin edelleen hyvin epävakaan oloiset. Kirjoitushetkellä bitcoinin kurssi liikkuu noin 6 700 dollarissa. 

Jos asiantuntijoita on uskominen, markkinoiden epävakaus ei ole myöskään mitenkään niin paha kuin mitä se oli vielä muutamia vuosia takaperin, jolloin Bitcoinin infrastruktuuri oli yleisesti kaikin puolin heikompi, keskitetympi ja ylipäätään keskenkasvuisempi. Voi siis olla, että pääsemme jo lähiviikkoina tai -kuukausina nauttimaan kurssin palautumisesta kohti korkeampia tasoja.

Toisaalta tulevaisuuden ennustaminen saattaa olla fundamentaalisesti mahdotonta, etenkin jos kyseessä on korostetun kaoottinen järjestelmä, kuten talous ja kehittyvä teknologia. Mikäli siis ette tahdo pettyä positiivisten arvioiden mahdollisesti osuessa mönkään, kannattaa olla lukematta edellistä kappaletta.

Tällä viikolla uutisissa Bittimaatti-verkostomme parantuminen, Suomen hallituksen saama suositus miettiä lohkoketjupohjaisia vaihtoehtoja sekä tunnetun ja arvostetun asiantuntijan analyysi siitä, miksi nykytilanne on hyvin toisenlainen kuin aikaisemmat laskusuhdanteet. Muissa uutisissa pornoa ja Pohjois-Koreaa.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitcoinin on uskottu pitkään lähtevän loppukesän tai alkusyksyn paikkeilla uuteen nousuun ja nykyinen markkinakäyttäytyminen antaisi vihjeitä, että tuo nousu saattaa olla edessä lähitulevaisuudessa.

Litecoinia voi ostaa nyt Bittimaateista

Bittiraha.fi:n sisarpalvelu ja Suomen laajin ja monipuolisin Bitcoin-automaattien verkosto, Bittimaatti, on lisännyt kaikkiin Bitcoin-automaatteihin mahdollisuuden ostaa bitcoinien lisäksi myös litecoinia. Kaksisuuntaisissa automaateissa voi myös myydä litecoineja.

Litecoinien ostaminen ja myyminen Bittimaateista toimii samalla tavalla kuin bitcoinienkin ostaminen. Myös osto- ja myyntikulut ovat samat.

“Coinmotion tarjoaa jo Litecoin-palveluja. Prasos on alusta asti ollut Suomen ja Pohjoismaiden pioneereja koko kryptoalalla, joten on luonnollista, että altcoin-tuki laajennetaan myös muihin palveluihimme,” Prasos Oy:n toimitusjohtaja Henry Brade kommentoi.

Litecoin on yksi suurimmista altcoineista, eli niistä kryptovaluutoista, jotka eivät ole Bitcoin. Litecoin eroaa Bitcoinista muun muassa siten, että se on luotu nopeampia ja rahalliselta arvoltaan pienempiä siirtoja varten. Litecoin on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2017 sen kurssi kasvoi jopa yli 4 000 prosenttia.

“Litecoin-integraation lisäksi olemme myös tutkimassa muiden kryptovaluuttojen tarjoamista asiakkaillemme eri palveluissamme,” Brade jatkaa.

Bittimaatit toimivat kuin tavalliset käteisautomaatit, mutta niillä voi lisäksi ostaa bitcoineja ja litecoineja.

Suomen hallitukselle suositellaan lohkoketjua

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut kommentteja hallituksen uudesta esitysluonnoksesta Suomen uudeksi sähkömarkkinlaiksi. Esitysluonnon sisältää keskitetyn tiedonvaihdon yksikön, jota arviointineuvosto pitää tietoturvallisuusriskinä.

Hallitus ehdottaa esitysluonnoksessaan, että Suomeen perustettaisiin datahubiksi kutsuttu tiedonvaihdon yksikkö, joka käsittelisi tietoja keskitetysti. Hubi sisältäisi välttämättä paljon henkilötietoja ja sähköalan toiminnanharjoittajien salaisuuksia, minkä vuoksi se olisi todennäköisesti houkutteleva kohde hakkereille tai vihamielisen valtion kyberhyökkäyksille.

Arviointineuvosto suositteleekin, että keskitetyn ratkaisun sijasta hallituksen pitäisi pohtia hajautettuja ratkaisuja, jotta tällainen riski voitaisiin välttää. Arviointineuvosto ottaa yhtenä vaihtoehtona esille lohkoketjut. Lohkoketjujen avulla markkinoita voitaisiin koordinoida hajautetusti ilman yksittäisiä heikkoja kohtia.

Lohkoketjupohjaisia sovelluksia on jo käytetty jonkin verran sähkönjakelun automatisoimisessa ja koordinoimisessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa on tutkittu ja kehitetty erilaisia tapoja, joilla sähkön pientuottajat voivat myydä tuottamaansa sähköä takaisin verkkoon lohkoketjun avulla.

Lohkoketjussa ei ole yksittäisiä heikkoja kohtia, minkä vuoksi se on huomattavasti turvallisempi kuin keskitetyt ratkaisut.

Tutkija: Bitcoin on terveempi nyt kuin vuonna 2014

Kokenut kryptovaluuttatutkija, koodari ja sijoittaja Willy Woon mukaan Bitcoinin nykyinen tilanne ei ole yhtä paha kuin vuoden 2014 korrektio, jolloin bitcoinin kurssi laski 90% ja pysyi matalilla tasoilla muutamia vuosia ennen kuin se saavutti taas korkeamman kurssitason. Woon mukaan Bitcoin-infrastruktuuri ja markkinoiden rakenne on huomattavasti kehittyneempi kuin vuonna 2014.

Vuonna 2014 Bitcoinin kurssi koki historiansa suurimman laskun. Kurssi tippui noin 90% eikä se palautunut samoille tasoille ennen kuin kolme vuotta myöhemmin vuonna 2017. Vuoden 2017 joulukuussa bitcoinin kurssi nousi jopa 20 000 dollarin paikkeille, minkä jälkeen se on laskenut kuluvana vuonna lähes neljännekseen siitä, mitä se oli korkeimmillaan.

Woon mukaan vuoden 2014 lasku oli paljon pahempi muun muassa markkinoiden keskittyneisyyden vuoksi. Esimerkiksi Mt.Goxilla oli lähestulkoon monopoli kryptomarkkinoista, minkä vuoksi pörssin kaatuminen oli vakava isku koko Bitcoin-taloudelle.

Bitcoinin kurssi onkin ollut laskusta huolimatta paljon vakaampi kuin vuonna 2014. Bitcoinin kurssi on myös käynyt 6 000 dollarin alapuolella jo kolme kertaa, mutta ei ole tästäkään huolimatta laskenut alle 5 500 dollarin. Woon mukaan tämä on merkki siitä, että myyntien dominoivien markkinoiden aika alkaa olla ohi.

Willy Woon mukaan näyttää todennäköiseltä, että bitcoin tulee palautumaan korkeammalle tasolle, minkä lisäksi tutkija on optimistinen, että palautuminen on huomattavasti nopeampaa kuin vuonna 2014.

Kiina sensuroi Bitcoin-sivustoja ja -pörssejä

Kiina jatkaa kryptovaluutan ja Bitcoinin vastaista toimintaansa. Kiinan valtiollisen uutispalvelu Shanghai Securities Newsin mukaan viranomaiset ovat estäneet kiinalaisia käyttämästä yli 124 ulkomaalaista nettisivua, jotka tarjoavat bitcoin- tai kryptovaluuttavaihdantaa ja tietoa.

Samoihin aikoihin Chaoyangin piirikunnan viranomaiset ovat kieltäneet hotelleja ja tapahtumapaikkoja vuokraamasta tilojaan kryptovaluuttoja käsitteleviä tapahtumia varten. Tieto kiellosta päätyi mediaan alunperin tietovuodon myötä, mutta Chaoyangin viranomaiset vahvistivat sen myöhemmin.

Kiina oli vielä muutama vuosi sitten maailman johtava valtio kryptovaluuttavaihdannassa. Helmikuussa Kiina kuitenkin ryhtyi systemaattisesti toimimaan kryptovaluuttoja vastaan, aluksi kieltäen ICO-sijoittamisen ja sitten laajentaen erilaisia kieltoja, sensuuria ja sääntelyä.

Kiinan viranomaisten ja poliitikkojen uskotaan pelkäävän, että kryptovaluutat ja muu hajautettu finanssiteknologia voi uhata kommunistisen puolueen ja Kiinan keskuspankin valtaa talousjärjestelmän yli. Viranomaiset ovat perustelleet kieltoja turvallisuudella, rikollisuuden ehkäisemisellä sekä kryptovaluuttojen epävakaudella.

Kiinassa Internet-sensuuri on arkipäivää ja hallitus pyrkii tarkkaan säätelemään, minkälaiseen tietoon kansalaiset pääsevät käsiksi.

PornHub implementoimassa kryptoja laajemmin

Viime viikolla maailman suurimman Internet-pornosivuston PornHubin tytärpalvelu Tube8 paljasti, että se on aikeissa kehittää uuden järjestelmän, jonka avulla käyttäjille maksetaan VIT-kryptovaluuttaa heidän katsoessaan pornovideoita Tube8:sta. Nyt PornHub on paljastanut, että se on implementoimassa kryptovaluuttoja palveluihinsa myös laajemmin.

Lohkoketjuyritys Decentralized Vision on kertonut, että PornHub tulee ottamaan käyttöönsä yrityksen kehittämän avoimeen koodiin perustuvan PumaPay-lohkoketjumaksujärjestelmän. PumaPay eroaa monista muista lohkoketjusovelluksista siten, että se mahdollistaa esimerkiksi toistuvat maksut.

“PumaPayn PullPayment-protokolla antaa mahdollisuuden kääntää kryptovaluuttamaksamisen mekaniikka. Palveluntarjoajavat voivat ‘nostaa’ kryptovaluuttaa asiakkaidensa tililtä,” kertoo PumaPayn toimitusjohtaja Yoav Dror.

PumaPayn lisäksi PornHub hyväksyy myös muita kryptovaluuttoja, kuten Vergen, Tronin ja ZenCashin.

“Yhtenä maailman katsotuimmista nettisivuista, jolla on yli 90 miljoonaa päivittäistä vierailijaa, on meidän velvollisuutemme pysyä innovaation etulinjassa ja varmistaa käyttäjiemme yksityisyydensuoja. Hajautettujen maksujärjestelmien suosio on kasvussa ja kryptovaluutat ovat erityisen hyviä aikuisviihdebisneksessä, sillä ne antavat käyttäjille monia yksityisyysvaihtoehtoja, jotka eivät ole mahdollisia perinteisen rahan kanssa,” PornHubin varajohtaja Corey Price kertoi.

Oli asiasta mitä mieltä hyvänsä, on faktaa, että porno on ollut merkittävä tekijä erilaisten teknologioiden yleistymisessä.

Pohjois-Korea tartutti Bitcoin-pörssin uudella viruksella

Venäläisen Internet-turvallisuusyritys Kaspersky Labsin mukaan pohjoiskorealaiset hakkerit ovat onnistuneet ensimmäistä kertaa tartuttamaan bitcoin-pörssiin haittaohjelman, joka kohdistuu sekä Windowsiin että macOS:iin. Kaspersky Labsin mukaan Applejeus-niminen haittaohjelma pääsi pörssin tietoverkkoihin työntekijän ladattua saastuneen ohjelman.

Kaspersky Labsin mukaan hyökkäyksen taustalla on pohjoiskorealainen hakkeriryhmä Lazarus Group. Lazarus Groupin uskotaan toimivan Pohjois-Korean hallituksen siunauksella. Yleensä ryhmä on kohdistanut hyökkäyksensä eteläkorealaisiin kryptovaluuttapörsseihin tarkoituksenaan varastaa kryptovaluuttoja Pohjois-Korean valtiolle.

Pohjois-Korea on rahoittanut toimintaansa kasvavissa määrin kyberrikollisuudella ja kryptorahojen kurssin kasvaessa niistä on tullut entistä houkuttelevampia kohteita hakkereille. Kaspersky Labsin mukaan pohjoiskorealaiset näkevät kyberrikollisuuden selkeästi tuottoisana alana.

“Hakkerit kehittivät sekä macOS-käyttäjiin että Windows-käyttäjiin kohdistuvan viruksen ja kokonaan valheellisen yrityksen ja sen tarjoaman ohjelmiston. Tämän mittaluokan operaatio kertoo, että hakkerit näkevät potentiaalisesti suuria tuottoja tällaisissa operaatioissa,” Kaspersky Labsin GReAT APAC -kehitystiimin johtaja kertoo.

Pohjois-Koreassa hakkerointi on pitkälti valtiollisten toimijoiden käsissä. (KUVA: KNCA)

Pohjois-Koreassa järjestetään maan ensimmäinen kryptokonferenssi

Kryptojen mahdollisuuksista innostuneessa Pohjois-Koreassa suunnitellaan myös maan ensimmäisen kryptokonferenssin järjestämistä. Radio Free Asian tietojen mukaan tapahtuma järjestetään Pjongjangissa 1-2. lokakuuta. Konferenssin tavoitteena on houkutella paikalle lohkoketjualan toimijoita eri puolilta maailmaa.

Pohjois-Korean kryptoinnostuksen taustalla arvellaan olevan niissä nähty mahdollisuus kiertää maahan kohdistettuja talouspakotteita. Etelä-Korelaisten lehtitietojen mukaan maassa olisi yritetty kehittää myös louhintateollisuutta, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Ehkä kryptokonferenssi tuo maahan lisää osaamista ja louhintabisneksetkin pääsevät kunnolla vauhtiin.

Pjongjangin kryptokonferenssi on varmasti mielenkiintoinen matkakohde seikkailuhenkisille bittirahan lukijoille. Emme uskalla suositella tilaisuutta saatujen vähäisten tietojen perusteella, mutta lupaamme maksaa palkkion kattavasta matkaraportista.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un on valmis vastaanottamaan kryptotaloudesta kiinnostuneita tutustumaan alan liiketoimintamahdollisuuksiin maassaan.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].