Viikkokatsaus 50/2018: Markkinoiden epävarmuus jatkuu edelleen

Bitcoin-markkinoiden tilanne on edelleen hyvin epävarma. Yleinen konsensus näyttäisi olevan, että “kyllä se nousee, mutta voihan se laskeakin” – eli lyhyellä tähtäimellä voi tapahtua mitä tahansa.

Pitkällä tähtäimellä sen sijaan tilanne näyttäisi edelleen aivan yhtä hyvältä kuin ennenkin. Mikään Bitcoinin olennaisimmista piirteistä ei ole muuttunut, paitsi korkeintaan parempaan suuntaan. Bitcoinin louhinnan kuormitus ympäristölle on ollut laskussa, kryptoja koskeva tietoisuus ja lainsäädäntö ovat kehittyneet valtavasti ja teknologia on ottanut huomattavia harppauksia eteenpäin.

Mikäli edelleen miettii joululahjaa itselleen tai kavereilleen, on matalasta kurssista myös hyötyä. Nyt sitä saa edullisesti vaikka koko perheelle! Voi olla hauska lahja muistaa muutaman joulun päästä!

Viime viikon katsaus löytyy tästä.

Vaikka bitcoinin kurssi on laskenut kuluvan vuoden, on sen kehitys ja infrastruktuuri juossut vauhdilla kohti parempaa.

Bitcoin on nostanut vahvuuttaan suhteissa muihin kryptoihin

Bitcoinin dominanssi kryptomarkkinoilla on kasvanut huomattavasti viime viikoilla. Parhaimmillaan 6. päivä joulukuuta dominanssi kävi jopa 55,38%, mikä oli korkeimmillaan lähes kolmeen kuukauteen. Kirjoitushetkellä dominanssitaso on noin 54,9%.

Dominanssilla tarkoitetaan sitä, kuinka suuren osan bitcoinien yhteenlaskettu markkina-arvo muodostaa kaikkien kryptovaluutoiden yhteenlasketusta arvosta. Vaihtoehtoisten kryptovaluuttojen ja ICO-hankkeiden buumin ollessa korkeimmillaan bitcoinin dominanssi on käynyt jopa alle 40%, mutta se on kasvanut ja pysynyt vahvana tämän vuoden.

Dominanssin kasvu osoittaa, että luottamus bitcoiniin pysyy sijoittajien keskuudessa edelleen huomattavasti suurempana kuin muihin kryptovaluuttoihin. Vaikka bitcoinin arvo on laskenut kuluvan vuoden aikana huomattavasti viime joulukuun huipuista, on monien muiden kryptojen arvo laskenut vielä enemmän. Esimerkiksi ethereum on laskenut tammikuun huippulukemistaan yli 90%.

On todennäköistä, että riippumatta kryptomarkkinoiden yleisestä kasvusta tai noususta Bitcoin tulee edelleen olemaan ylivertainen ykkönen. Toistaiseksi mikään toinen kryptovaluutta ei ole pystynyt tarjoamaan aidosti mitään sellaista, mitä Bitcoin ei jo tarjoaisi.

Bitcoinin kehitys on myös ollut kuluvana vuonna vauhdikasta huolimatta markkinoiden laskujohtoisesta suunnasta. Esimerkiksi Salamaverkko-ratkaisu, joka nostaa Bitcoinin siirtokykyä kertaluokkia suuremmaksi, on nähnyt tänä vuonna kasvavissa määrin käyttöä ja se on tulossa hyvää vauhtia myös laajemmille kuluttajamarkkinoille.

Bitcoin on pysynyt aina ylivertaisesti suurimpana kryptovaluuttana, mutta viime aikoina se on vahvistunut huomattavasti verrattuna muihin kryptoihin.

Lohkoketjussa nähdyt “valasliikkeet” olivat Coinbasen päivityksiä

Bitcoinin lohkoketjussa näkyi viime viikolla massiivinen siirto, kun muutamista suurimpiin kuuluvista lompakoista lähetettiin suuria määriä bitcoineja lukuisiin eri lompakoihin. Tämä aiheutti huhuja, että tuntematon suuri omistaja olisi valmistautumassa jonkinlaiseen myyntiliikkeeseen.

Nämä huhut ovat kuitenkin perättömiä. Vain muutama päivä ennen kuin siirrot alkoivat tapahtua lohkoketjussa, maailman suurimpiin kuuluva Bitcoin-pörssi Coinbase oli antanut tiedotteen, jossa se kertoi tekevänsä päivityksiä järjestelmiinsä. Coinbasen mukaan tämä voisi näkyä myös lohkoketjussa seuraavan viikon aikana.

“Seuraavana seitsemänä päivänä Coinbase tulee käymään läpi suunniteltuja ylläpitotoimenpiteitä, mikä saattaa aiheuttaa liikkeitä lohkoketjussa. Nämä liikkeet ovat kontrolloituja ja valvottuja siirtoja, jotka teemme parantaaksemme asiakkaidemme turvallisuutta,” Coinbase kertoi.

Suurista sijoittajista puhutaan monesti termillä “valas”, mutta tällä kertaa valas olikin vain pörssin päivitys.

Bitcoineja ostetaan yhä enemmän talouskriisejä kärsivissä maissa

LocalBitcoinsin tilastojen mukaan bitcoinien kysyntä on kasvanut Argentiinassa ja Venezuelassa räjähdysmäisesti joulukuun aikana. Molemmat maat kärsivät vakavista talouskriiseistä, joissa rahan arvo laskee päivästä toiseen ja pelkkien perushyödykkeiden saaminen on haaste: puhumattakaan mistään kehittyneemmistä palveluista, kuten rahansiirroista tai luotettavista ja turvallisista pankeista.

Venezuelassa bitcoinien ostot ovat kasvaneet tasaisesti maaliskuun 17 miljoonasta bolivarista noin 3 miljardiin bolivariin. Joulukuussa kasvu nousi eksponentiaalisesti, eikä loppua vielä näy.

Etenkin joulukuussa Venezuelan bitcoin-kauppa näyttäisi räjähtäneen kasvuun.

Argentiinassa tilanne näyttäisi tilastojen valossa monella tavalla hyvin samankaltaiselta kuin Venezuelassa, vaikkakaan ei aivan yhtä äärimmäiseltä. Myös Argentiinassa on korkea inflaatio, minkä vuoksi yhä useampi argentiinalainen on ryhtynyt siirtämään rahojaan pitävämpiin kohteisiin. Lisäksi myös argentiinalaisille on vaikeaa päästä yhteyteen laajempien maailmanmarkkinoiden kanssa.

Argentiinassa bitcoin-ostot eivät ole kasvaneet yhtä jyrkästi, vaan kasvu on ollut tasaisempaa. Tästä huolimatta myös Argentiinassa saavutettanee vuoden aikana myyntiennätykset. Viime vuonna tähän aikaan myynnin liikkuivat alle 5 miljoonan peson kieppeillä, mutta joulukuussa rikottanee 10 miljoonan peson myyntiennätykset.

Myös Argentiinassa kasvu on ollut nopeaa ja huomattavaa.

Venezuelan presidentti haluaa myydä öljyä petroilla

Venezuelan presidentti Nicolás Maduro aikoo ohittaa dollarin öljykaupassa ja alkaa myydä öljyään Maduron omaa, paljon kritisoitua petro-kryptopolettia vastaan. Venezuelan valtiollisen TeleSUR-median mukaan Maduro aikoo käyttää petroa heikentääkseen dollarin dominanssia globaaleilla markkinoilla sekä tehdäkseen markkinoista monipuolisempia.

“Tällä tavalla vapaudumme Washingtonin eliitin käyttämästä valuutasta,” Maduro kertoi lehdistölle.

Maduron suunnitelma on tarkoitus toteuttaa kuuden seuraavan vuoden aikana useissa eri vaiheissa. Ensimmäiseksi petroa on tarkoitus alkaa vaihtaa useita eri rahoja vastaan ja myöhemmässä vaiheessa antaa muille valtioille mahdollisuuden ostaa öljyä petroilla.

Petroa on kritisoitu muun muassa sanomalla, että sen todellinen tarkoitus on siirtää presidentin käyttöön öljyvaroja, jotka muutoin olisivat presidentin ulottumattomissa. Toistaiseksi petro ei olekaan saavuttanut erityistä suosiota, vaikka Venezuelan hallitus pyrkiikin pakottamaan kansalaisensa käyttämään sitä muun muassa vaatimalla heiltä petroja passin hankkimiseksi.

Vaikka presidentti Maduro itse uskoo petroon, kansainvälinen yhteisö tai muut merkittävät markkinatoimijat eivät ole vielä vakuuttuneita.

Espanjaan halutaan moderni kryptosääntely

Espanjan suurin parlamenttipuolue, Kansanpuolue, aikoo esittää parlamentille ja hallitukselle lakiehdotuksen koskien kryptovaluuttojen ja lohkoketjun sääntelyä, kertoo paikallinen La Vanguardia -sanomalehti. Kansanpuolueen puoluesihteeri Teodoro Garcia Egean mukaan sääntelyn tarkoituksena on luoda sijoittajille turvallisuutta ja luoda juridiset puitteet uusien kryptovaluuttojen luomiselle.

Kansanpuolueen mukaan Espanja voi nousta yhdeksi lohkoketju- ja kryptovaluuttateknologioiden johtomaista sen sijaan, että se vain laahaa kansainvälisen kehityksen perässä.

Selkeiden lakien lisäksi Egea mainitsi, että myös erilaiset verohelpotukset lohkoketjua käyttäville yrityksille voisivat olla mahdollisia. Hän myös näkee mahdolliseksi, että hallitus voisi kehittää omia instituutioitaan tutkimaan lohkoketjuteknologiaa ja kannustamaan sen tutkimukseen.

Uuden lakiehdotuksen odotetaan jätettäväksi parlamentille tämän viikon kuluessa tai viimeistään ensi viikon alussa.

Mikäli lainsäätäjät päättävät hyväksyä uuden lakiehdotuksen, saattaa Espanja saada hyvinkin lyhyellä aikataululla erittäin kryptopositiivisen ympäristön.
Uusi palvelu auttaa lähettämään viestejä Salamaverkolla

Bitcoiniin on ollut alusta asti mahdollista liittää viestejä. Jo Satoshi Nakamoto kirjasi ensimmäiseen koskaan louhittuun Bitcoin-lohkoon viestin: “The Times 03/Jan/2009 Chancellor on brink of second bailout for banks.”

Yleensä viestien kirjaaminen lohkoketjuun on ollut suhteellisen vaikeaa, eivätkä monet ohjelmat ole tukeneet sitä. Nyt joukko koodareita on perustanut palvelun, jonka avulla kuka tahansa voi lähettää lyhyitä viestejä lohkoketjuun, jossa ne säilyvät ikuisesti kaikkien nähtävillä.

Blockchainsareforever.comissa käyttäjä voi kirjoittaa viestin ja lähettää sen Bitcoinin lohkoketjuun. Viesti voi olla vain 80 kirjainta pitkä ja sen voi lähettää käyttämällä joko Salamaverkkoa tai tavallista Bitcoin-siirtoa. Salamaverkon kautta lähetetyt viestit ovat hyvin halpoja, maksaen vain muutamia senttejä. Tavallinen bitcoin-maksu taas voi tulla monta kertaa kalliimmaksi.

Palvelu on vielä testivaiheessa, mutta se on hyvä osoitus siitä, miten Salamaverkko ja Bitcoin voivat tulevaisuudessa tarjota muitakin hyötyjä kuin vain rahansiirrot, kuten uudenlaisia viestintäsovelluksia tai jopa sosiaalisia medioita.

Salamaverkko mahdollistaa tai helpottaa palvelujen rakentamista Bitcoinin päälle.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *