Prasos Oy täytti kahdeksan vuotta

Prasos Oy perustettiin Jyväskylässä keväällä 2012 ja on nyt ollut toiminnassa yli 8 vuotta! Toiminta alkoi Bitcoinista innostuneen kaveriporukan harrastusprojektina. Tuohon aikaan tietoa bitcoinista oli vaikeasti saatavilla ja perustajat halusivat luoda suomalaisen uutisportaalin sekä foorumin aiheen ympärille. Kahdeksassa vuodessa palveluvalikoima on laajentunut ja Prasoksesta on kehittynyt merkittävä 27 ihmistä työllistävä kryptovaluutta-alan finanssilaitos. Yhtiön pääkonttori on edelleen Jyväskylässä, mutta pienempiä konttoreita löytyy nykyään muun muassa Helsingistä ja Tampereelta.

Artikkelin tarkoituksena on avata Prasoksen syntyhistoriaa ja sitä mitä Prasos on saavuttanut tähän mennessä. Nykyään Prasos on konserni, joka koostuu emoyhtiö Prasos Oy:stä ja tytäryhtiö Prasos Cash Management Oy:stä. Tässä artikkelissa käyn läpi toimintaamme koko konsernin laajuudelta.

Aloitetaan luvuista. Vuodesta 2012 lähtien Prasoksen palveluissa on tehty eurovaluutan ja kryptovaluuttojen välistä vaihdantaa yhteensä 400 miljoonalla eurolla. Tästä pääpalvelumme Coinmotionin osuus on 70 %, Bittiraha.fi -palvelun osuus on 22 %, Bittimaatti-verkoston osuus on 5 % ja Private banking toiminnan osuus 3 %.

Toiminta alkoi vuonna 2012 Bittiraha.fi -sivuston lanseerauksella. Perustajat halusivat edesauttaa Bitcoin-tietämyksen kasvattamista Suomessa ja sivuston pääpainona olikin laadukkaan Bitcoiniin keskittyvän sisällön tuottaminen. Samalla haluttiin mahdollistaa turvallisempi tapa bitcoinien ostamiseen ja myymiseen. Tänä päivänä Bittiraha.fi on edelleen Suomen merkittävin Bitcoin-uutissivusto.

Bittimaatit muodostavat Pohjoismaiden suurimman bitcoin-automaattien verkoston

Prasoksen tytäryhtiön Prasos Cash Management Oy:n pyörittämä Bittimaatti-verkosto on myös ollut merkittävä osa yhtiön toimintaa. Toiminta alkoi siitä, kun asensimme Helsingin Asematunneliin yhden Euroopan ensimmäisistä Bitcoin-käteisautomaateista vuoden 2013 joulukuussa.

Nykyään Bittimaatit muodostavat Pohjoismaiden suurimman Bitcoin-automaattiverkoston, joka ulottuu seitsemään kaupunkiin ja kymmeneen lokaatioon.

 

Denarium toi yhtiölle kansainvälistä näkyvyyttä

Vuonna 2015 perustimme Denarium-brändin, jonka alla lähdimme valmistamaan fyysisiä Bitcoin-lompakoita metallikolikoiden, ja myöhemmin jalometalliharkkojen muodossa.

Denarium on ollut Prasoksen kansainvälisin brändi, jonka tuotteita on myyty kymmeniin maihin. Denarium-kolikoita ja -harkkoja tuotettiin yhteensä noin 15 000 kappaletta. Päätimme lopettaa kolikoiden valmistuksen vuoden 2020 alussa keskittyäksemme paremmin muiden palveluiden kehittämiseen. Denariumin verkkokaupassa on parhaillaan käynnissä varaston loppuunmyynti.

Coinmotionista kasvoi yhtiön suurin palvelu

Vuoteen 2016 saakka Bittirahan osto- ja myyntipalvelu sekä myöhemmin lanseerattu laskupalvelu olivat myös Prasoksen merkittävimpiä kaupallisia palveluja. Samana vuonna Prasos osti Coinmotion-alustan liiketoimintakaupassa ja alkoi aktiivisesti kehittämään sitä.

Coinmotion-alusta oli teknisesti kehittyneempi ja se mahdollisti asiakkaille myös turvallisen tavan säilyttää bitcoineja. Palvelun kysyntä kasvoi merkittävästi ja siitä tuli pian konsernin isoin palvelu. Tänä päivänä yhtiön fokus on siirtynyt yhä vahvemmin Coinmotion-palvelun kehittämiseen.

Heinäkuussa 2019 Prasos Oy sai finanssivalvonnalta maksulaitoksen toimiluvan ja rekisteröitiin myöhemmin samana vuonna virtuaalivaluutan tarjoajaksi. Prasoksella on ainoana kryptovaluutta-alan toimijana euro-asiakasvaratili suomalaisessa pankissa.

Tavoitteenamme on laajentaa kryptovaluutta-sijoittamiseen liittyvää palveluvalikoimaamme ja tarjota palveluitamme yhä voimakkaammin muihin Euroopan maihin. 2020-luvun aikana tavoitteemme on kasvaa koko Euroopan johtavaksi kryptovaluutta-alan finanssilaitokseksi.

Suunta eteenpäin

Mitä kaikkea meillä on suunnitelmissa lähitulevaisuussa? Tässä hieman esimakua:

– Parannamme Coinmotionin käytettävyyttä uudistamalla sen ulkoasua sekä julkaisemalla natiivin mobiiliapplikaation
– Mahdollistamme kryptovaluuttojen välisen treidauksen
– Lisäämme uusia välittömiä maksutapoja
– Tarjoamme mahdollisuuden käyttää Coinmotion-tilin varoja maksamiseen lähes kaikissa kaupoissa ympäri maailman
– Kehitämme yksityispankkipalvelumme tarjontaa
– Laajennumme useaan uuteen Euroopan maahan
– Pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden käyttää Coinmotion-tilillä olevaa kryptovaluuttaa lainan vakuutena

Osa mainituista asioista on suunnitelmissa julkaista pian, ja osa vähän myöhemmin. Selvää on kuitenkin se, että Coinmotionin tiimillä tekemistä riittää. Hyvää kesää kaikille, ja palataan asiaan, kun Prasos täyttää 10 vuotta.

Terveisin,

Henry Brade
Perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja
Prasos Oy

3 thoughts on “Prasos Oy täytti kahdeksan vuotta

    • Robin Nyberg says:

      Prasos tarjoaa kyllä palveluja bitcoinien turvalliseen säilytykseen ja kaupankäyntiin. Ilmaiseksi bitcoineja harvemmin tarjotaan, mutta esim. Coinmotionin kutsupalkkioilla on mahdollista tienata euroja ja vaihtaa ne coineiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *