Kryptomarkkinat vahvassa nousussa

Myös yleinen kiinnostus bitcoinia kohtaan on jälleen nousussa ainakin, jos indikaattorina käytetään bitcoin-aiheisten Google-hakujen määrää. Hakujen määrä on noussut marraskuussa selvästi. Hakumäärät ovat nyt korkeimmalla tasollaan sitten tämän vuoden huhtikuun. Googlen hakumäärät ja bitcoinin kurssi ovat historian valossa olleet vahvassa korrelaatiossa keskenään.

Google-hakujen kovin piikki nähtiin viime vuoden lopussa. Hakujen määrä on jälleen nousussa, vaikka joulukuun 2017 luvuista ollaan vielä kaukana.

Ripple on noussut toiseksi suurimmaksi kryptovaluutaksi

Marraskuun aikana kryptovaluuttojen voimasuhteissa on nähty muutoksia. Laskukaudesta monia muita altcoineja paremmin selvinnyt Ripple nousi markkina-arvoltaan toiseksi arvokkaimmaksi kryptovaluutaksi.

Toiseksi arvokkaimman kryptovaluutan titteliä koko vuoden pitänyt Ethereum on sen sijaan ollut yksi eniten arvostaan menettäneistä. Sen lasku viime vuoden lopun huipuista on jo yli 90 prosenttia. Tosin myös Ethereumin kohdalla vapaapudotus näyttää toistaiseksi päättyneen, sillä senkin arvo on noussut tällä viikolla yli 20 prosenttia.

 

Markkina-arvoltaan arvokkaimmat seitsemän kryptovaluuttaa ovat kaikki olleet tällä viikolla noususuhdanteessa. Sunnuntain pohjiin verrattuna eniten on noussut litecoin, jonka kurssi on kirinyt yli 30 prosenttia.

Bitcoin on suurin myös ostotarjousten määrässä

Kryptomarkkinoita tilastoiva palvelu coinmarketbook listaa etusivullaan kryptovaluutat ostotarjousten määrän mukaiseen järjestykseen. Myös tällä listalla bitcoin on omassa luokassaan. Muilta osin järjestys poikkeaa markkina-arvolistauksen kärkipäästä.

Tällä listalla Ethereum on pitänyt kakkostilansa ja Ripple on vasta neljäntenä. Listalla bitcoin cashin ja stellarin tilalla ovat litecoin ja neo. Bitcoin cashilla ero sijoituksissa on kaikista suurin, sillä tällä listalta markkina-arvolistan nelonen löytyy vasta sijalta 11.

 

Bitcoin on selvä ykkönen myös ostotarjousten määrässä. Tässä listassa ethereum on edelleen ripplen edellä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *