Kryptomarkkinoilla tapahtuu mullistuksia – Viikkokatsaus 9/2021

Kryptomarkkinoita ei voi syyttää viime kuukausien aikana hiljaiselosta. Uusia ennätyksiä tehdään jatkuvasti, minkä jälkeen nähdään suuria korjausliikkeitä ja sen lisäksi erilaiset altcoinit elävät omaa elämäänsä taistellessaan paikasta merkittävien kryptovaluuttojen kanssa. Nyt esimerkiksi kryptovaluuttojen top 3 on muuttunut, mikä jo itsessään on hyvin harvinaista.

Tässä viikkarissa keskustelemme näistä asioista sekä muutamista muista ilmiöistä. Tuoreen selvityksen mukaan bitcoin voisi toimia erinomaisena vakuutena pankkilainoille. Puolestaan tutuksi ja turvalliseksi luultu paperilompakkotarjoaja näyttäisi kääntyneen voiman pimeälle puolelle.

Kaiken kukkuraksi kerromme dystopisen ennustuksen, jonka mukaan juuri Te, arvon bitcoin-omistajat, tulette olemaan tulevaisuuden maailman eliittiä, joka hallitsee kaikkea rahaa ja elelee herroiksi linnoissaan.

Edellinen uutissikermä löytyy täältä.

Ada nousi kolmanneksi suurimmaksi kryptovaluutaksi

Kryptovaluuttojen marssijärjestyksessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Cardano-lohkoketjun Ada-kryptovaluutta nousi viime torstaina maailman kolmanneksi suurimmaksi kryptovaluutaksi yhteenlasketulla markkina-arvolla mitattuna.

Muutos tapahtui nopeasti Adan noustessa kerralla 27%. Ada ohitti Tetherin ja on kirjoitushetkellä noin viiden miljardin dollarin verran Tetherin edellä.

Sittemmin Adan kurssi on lähtenyt kovaan laskuun, mutta pitää silti pintansa kolmanneksi suurimpana kryptovaluuttana heti bitcoinin ja Ethereumin etherin jälkeen.

Cardano on avoimeen koodiin perustuva lohkoketju, jonka tarkoituksena on tarjota kehittyneitä älysopimusmahdollisuuksia. Toisin kuin Bitcoin ja suurin osa muista menestyneistä lohkoketjuprojekteista, Cardano ei käytä proof-of-work-varmentamista, vaan sen turvallisuus perustuu proof-of-stake-varmentamiseen.

Proof-of-stake pystyy teoriassa tarjoamaan turvallisuutta huomattavasti proof-of-workia pienemmällä energiankulutuksella. Sitä ei kuitenkaan ole vielä testattu yhtä laajasti kuin proof-of-workia.

Kryptovaluuttojen top 3 ei ole enää entisensä Adan valloitettua pronssisijan.

Bitcoinista voi tulla lainojen vakuus

Tulevaisuudessa jopa viisi prosenttia bitcoineista saattaa olla käytössä pankkilainojen ja muiden vastaavien vakuuksina. Arvio perustuu kryptotutkimuslaitos Arcane Researchin ja kryptopörssi Bitstampin laatimaan selvitykseen.

Selvistystä koskevan raportin mukaan kryptovaluuttoja ja etenkin bitcoinia käytetään kasvavissa määrin vakuuksina esimerkiksi lainoille. Jos kehitys jatkuu tällaisena, vuoteen 2023 mennessä noin miljoona bitcoinia tulee olemaan lukittuna vakuuksiin.

Vuonna 2019 noin 200 000 bitcoinia olivat vakuuskäytössä. Vuonna 2020 määrä oli kasvanut jo 419 070 kappaleeseen. Vuoteen 2023 mennessä määrän uskotaan kaksinkertaistuvan bitcoinien käytön muuttuessa osaksi valtavirtaa.

Digitaalisena kultana kryptovaluutat toimisivat erinomaisena vaihtoehtona vakuuksille.

Google Finance lisäsi kryptoille oman välilehden

Googlen taloustietopalvelu Google Financeen on lisätty uusi krypto-välilehti. Välilehden kautta Googlen käyttäjät voivat seurata kryptovaluuttojen kursseja ja hakea niihin liittyvää perustietoa.

Toistaiseksi Google Finance listaa pelkästään muutamia kryptovaluuttoja, eli Bitcoinin, Ethereumin, Litecoinin ja Bitcoin Cashin. Sen sijaan monet merkittävät vaihtoehtokryptot, kuten Cardanon Ada ja Ripplen XRP puuttuvat palvelusta.

Kryptojen lisääminen Googlen Financeen ei itsessään muuta kryptojen asemaa merkittävästi tai edes tuo niille huomattavaa lisänäkyvyyttä. Se kuitenkin kertoo siitä, miten kryptoista on tulossa osa arkipäiväisempää talousjärjestelmää ja valtavirtaa.

Google Financen välilehdestä voi jatkossa seurata kryptokursseja.

Suosittu paperilompakkosivusto vie käyttäjiltä rahoja

Yksi suosituimmista Bitcoin-paperilompakoiden valmistamiseen käytetyistä sivustoista, BitcoinPaperWallet.com, näyttäisi kärsivän tietoturvaongelmasta. Tietoturvaongelman vuoksi useista sivuston kautta valmistetuista lompakoista on onnistuttu viemään bitcoineja.

Ilmeisesti sivuston koodissa on ollut takaovi. Tämän takaoven kautta voro on onnistunut viemään useiden käyttäjien bitcoineja, jotka hän on lohkoketjuanalyysin perusteella siirtänyt Binancen ja Poloniexin pörsseihin.

Ainakin puolisen tusinaa uhria ovat joutuneet varkauden kohteeksi. Yhteensä uhrit ovat menettäneet useiden miljoonien dollarien edestä bitcoineja.

Aikaisimmat hakkerointitapaukset näyttäisivät tapahtuneen vuoden 2018 aikana. Vuonna 2018 BitcoinPaperWallet.com myytiin uusille omistajille, minkä jälkeen menetettyjä varoja alkoi ilmaantua. Vuotta 2018 edeltäneet sivustolla luodut paperilompakot näyttäisivät olevan edelleen turvallisia.

Toistaiseksi kenenkään ei suositella käyttävän BitcoinPaperWallet.comia.

Joskus aikaisemmin luotetut sivustot muuttuvat kyseenalaisiksi tai jopa rikollisiksi – ja niin näyttäisi käyneet BitcoinPaperWallet.cominkin kanssa.

YouTube hiljensi CoinDeskin väliaikaisesti

YouTube poisti suositun Bitcoin-media Coindeskin kanavan viime torstaina vedoten “vakaviin tai toistuviin rikkomuksiin”. Samalla YouTube katkaisi Coindeskin All About Bitcoin -ohjelman suoran lähetyksen.

“Sisältö, joka kannustaa laittomaan toimintaan tai kehottaa rikkomaan YouTuben yhteisösääntöjä ei ole sallittua YouTubessa,” YouTube kommentoi aluksi Coindeskin tarkastuspyyntöihin.

YouTube on poistanut aikaisemminkin Bitcoinia ja kryptovaluuttoja koskevia kanavia. Yleensä poistot on perusteltu samoilla laitonta tai haitallista sisältöä koskevilla pykälillä.

Lauantaina 27. päivä YouTube kuitenkin palautti Coindeskin kanavan Coindeskin lähetettyä toistuvia oikaisu- ja kommenttipyyntöjä. YouTube ei kommentoinut tapausta sen enempää.

YouTube on aiemminkin poistanut kryptoaiheista sisältöä, ja usein ilman selvää syytä.

Taloustieteilijä visioi kryptokuninkaiden hallitseman dystopian

London School of Economicsin taloustieteilijä Jon Danielsson on visioinut synkän kryptodystopian, jonka hän otaksuu toteutuvan, mikäli Bitcoin ja muut kryptot saavuttavat niiden tavoitteen ja muuttuvat osaksi valtavirtaa. Danielssonin mukaan tämä johtaisi maailmaan, jossa suurin osa ihmisistä ei haluaisi elää.

“Bitcoinin nykyisistä omistajista tulisi maailman rikkaimpia ihmisiä. Heidän valtansa ja omaisuutensa olisi verrattavissa muinaisaikojen kuninkaisiin ja keisareihin, jotka hallitsivat menneinä vuosisatoina imperiumeja. He kirjaimellisesti omistaisivat kaiken rahan. He voisivat ostaa mitä tahtovat, eikä heitä olisi kuin muutamia,” Danielsson spekuloi.

Danielssonin mukaan valtiot ja hallitukset pakotettaisiin suojelemaan tätä uutta superrikkaiden yläluokkaa, joka on saavuttanut asemansa pelkästään ostamalla bitcoineja tarpeeksi aikaisin. Danielssonin mukaan he eivät tuottaisi mitään nydyllistä yhteiskuntaan, vaan pelkästään istuisivat sen huipulla.

Toisaalta Danielsson myös toteaa, että tällainen tulevaisuus ei ole mahdollinen. Hänen mukaansa bitcoinin arvo tulee väistämättä tippumaan nollaan, koska sillä ei ole todellista arvoa, sen hinta heittelee ja kaikki muut syyt, joilla valtavirtamedia ja Bitcoin-skeptikot ovat perustelleet Bitcoinin ihan nurkan takana odottavaa kuolemaa jo yli vuosikymmenen.

Jon Danielssonin tulevaisuudesta on tehty jopa lyhytelokuva.

One thought on “Kryptomarkkinoilla tapahtuu mullistuksia – Viikkokatsaus 9/2021

  1. Teemu Ranta-Pere says:

    Tuossa ennustuksessahan puhutaan maailman nykytilanteesta ei cryptojen maailmasta 😉 Faktat kuntoon ja sitten suu auki !!! 😛 Näin karrikoidusti ✌️❤️🙏

Leave a Reply

Your email address will not be published.