Raportti: Bitcoin-konferenssi 2012

Vuoden 2012 Bitcoin-konferenssi järjestettiin Lontoossa 15-17.9. Bittiraha.fi oli mukana kahden miehen voimin keräämässä ajatuksia, sekä kuva- ja videomateriaalia tuodaksemme tapahtuman antia Bitcoinista kiinnostuneille.

Mukana tapahtumassa oli myös Jeremias Kangas, yrittäjä ja tunnettu mm. Easywallet.org ja Localbitcoins.com-palveluiden kehittämisestä ja ylläpidosta. Hänellä oli myös Bitcoinia käyttävien palveluiden kehittämiseen keskittyvä puhe konferenssissa. Jeremias koosti tapahtuman: “Kansainvälinen verkostoituminen ja yhteistyöhalukkuus oli vaikuttavaa. Älytön tunnelma, paljon erilaisia projekteja ja kaikki oli fiiliksissä. Paikalla oli myös ns. “privacy extremist” -tyyppejä, kovemman luokan krypto-anarkisteja. Huomattavaa oli myös tietoturvan painottaminen useammassa esiintymisessä.”

Perjantai

Tapahtuma alkoi perjantai-iltana illallisella turkkilaisessa ravintolassa. Paikka oli jo alusta alkaen tupaten täynnä, eli ehkä tilan tarve perjantain osuudelle oli hieman aliarvioitu. Vapaamuotoinen keskustelu tutustutti meitä pöytäkunnan porukkaan. Pöydän äärellä olikin montaa kansallisuutta: Suomi, Tanska, Saksa, Intia ja Ranska ainakin.

Eniten ehdin jutella tanskalaisen Lasse Birk Olesenin kanssa. Hän on Bitcoin Nordicin ylläpitäjä, yritys välittää Bitcoineja 9% + siirtokulut hinnalla ja käyttää vain yhtä pörssiä. Hän vaikutti hieman huolestuneelta edullisemmasta suomalaisesta kilpailijastaan ja myönsikin suomalaisten tilausten määrän romahtaneen Bittiraha.fi avaamisen jälkeen.

Illan antia hyvien ruokien ja juttuseuran lisäksi lyhyet 5min speakit, jotka oli tarkoitettu uusien Bitcoin-aiheisten ideoiden esittelyyn. Pari ideaa kuultiinkin, mutta kiinnostavimpia puhujia olivat kuitenkin Bitpayn Tony (kuvassa) ja Butterflylabsin Josh. He kertoivat miten heidän yrityksillään menee ja miltä tulevaisuus näyttää. Tony muisti mainita Suomen Bitcoinin käytön kärkimaana! Josh taasen lupaili kaikkien ennakkotilattujen ns. Asic:ien ehtivän viimeistään jouluksi kaikille ennakkotilaajille, ja sai tästä raikuvat aplodit.

Lauantai

Varsinainen konferenssi alkoi lauantaiaamuna ja teki suoraan sanottuna hieman tiukkaa herätä kuuntelemaan puheita heti aamusta. Illanvietto perjantain “pre-event” päivänä jatkui nimittäin myöhään. Olimme kuitenkin kurinalaisia eli mukana alusta asti.

Lauantaina kävi heti selväksi se, että tapahtumaan on valittu hyvin kirjava joukko puhujia. Heti alkuun lähdettiin liikkeelle Eli Sklarin puheella “Bitcoin as a stepping stone for the moneyless society”. Hänen korkealentoiset visionsa niukkuuden jälkeisestä taloudesta olivat hieman yllättävä puheenaihe Bitcoin-konferenssissa.

Lauantain kohokohtia puheiden osalta olivat Bitcoinin kehittäjän Mike Hearnin “The future of Bitcoin: new applications and rebuilding the banking system”, Juri Mattilan esitys Bitcoinin lakiteknisistä haasteista, Birgitta Jonsdottirin “No Privacy – No Freedom” ja lauantain pääpuhujan Richard Stallmanin puhe “Digital Freedom: the context for Bitcoin”.

Stallmanin puhe oli monilta osin sitä samaa paasausta mitä hän yleensäkin harrastaa eli hän painotti open sourcen ja free softwaren eroa, sekä valitteli useaan kertaan siitä, että Linuxin nimessä ei aina ole mainintaa GNU:sta. GNU on siis hänen kehittämä käyttöjärjestelmä johon Linux itseasiassa pohjautuu.

Kohokohtana Bitcoinin osalta voidaan sanoa Stallmanin maininta siitä, että hän saattaa käyttää Bitcoinia tulevaisuudessa.

Lauantaina oli myös Bitcoin Magazinen puhe, jossa he paljastivat, että numero #4 tulee myyntiin kaikkiin WHSmith -kirjakauppoihin Iso-Britanniassa. Tämä oli merkittävä uutinen ja tästä pääsemmekin aasinsiltana lauantain illanviettoon. Tutustuimme Bitcoin Magazinen taustalla oleviin ihmisiin aika hyvin konferenssin aikana. Bittirahan ensi viikolla julkaistavassa verkkokaupassa tullaan myymään Bitcoin Magazineja yksittäiskappaleina ja 6kk/12kk kestotilauksina. Lisäksi Bittirahan Henry Brade tulee kirjoittamaan kolumneja Bitcoin Magazinen tuleviin numeroihin.

(Kuvan lähde: Vice.com)

Sunnuntai

Jos lauantaiaamuna oli vaikea herätä, niin sunnuntaiaamuna oli vielä vaikeampi. Lauantainakin illanviettoa riitti myöhään, mutta se on tavallaan todella tärkeä osa tämänkaltaisia konferensseja. Ei keskustelua synny riittävästi pelkän konferenssiajan puitteissa. Sinnikkäinä olimme kuitenkin paikalla myös sunnuntaiaamuna.

Sunnuntain kohokohtia esitysten osalta olivat Pieter Wuillen ja Jeff Garzikin puheet Bitcoin-tekniikan tulevaisuudesta ja nykytilanteesta. Niistä jäi käteen muun muassa se, että Bitcoin on monen tilaston valossa kasvanut paljon tänä vuonna. Toinen asia on se, että Bitcoiniin ollaan tekemässä merkittäviä skaalausta parantavia muutoksia, eli tekniikka tukee jatkossa suurempaa määrää käyttäjiä ja transaktioita. Erityisesti tuleva 0.8 -versio tulee olemaan merkittävä virstanpylväs.

Sunnuntaina oli myös James McCarthyn puhe GLBSE:stä, joka on bitcoineilla toimiva osakepörssi. Multibitin ja BitcoinSpinnerin kehittäjät pitivät myös puheen. Merkittävien puhujien osalta edustamassa oli sunnuntaina David Birch aiheella “Money in 2050: Is there a place for Bitcoin a generation from now?” ja ihme kyllä hänen puheensa ei ollut täysin negatiivinen Bitcoinia kohtaan, toisin kuin aikaisemmin. Kehitystä on tapahtunut.

Pääpuhujana oli Max Keiser, joka on tunnettu anti-bank / anti-wallstreet aktivisti. Keiser on työskennellyt aiemmin Wall Streetillä ja kritisoi finanssimaailmaa nykyään rajusti. Hän on innostunut Bitcoinista paljon ja pitää sitä vastarintaliikkeen rahana. Hän kertoi puheessaan muun muassa kullan ja Bitcoinin yhtäläisyyksistä, positiivisessa mielessä. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että Keiser on kovan luokan Bitcoin-evankelisti.

 

Samanaikaisesti konferenssissa oli kolmas huone, johon oli sunnuntaina kerätty varsin mielenkiintoisia puhujia. Hakkereita, yksityisyysradikaaleja, todellisia anarkistifriikkejä. Tapasimme itseasiassa illanvietossa yhden näistä, hän kulkee nimimerkillä “Smuggler”. Kuvassa oikealla. Vasemmalla oleva on “Frank”, joka piti puheen konferenssissa. Puhe oli itseasiassa varsin hyvä, siinä painotettiin OTC-tyyppisen Bitcoin-vaihdannan tärkeyttä, jota edistää palvelut kuten Localbitcoins.com.

(Kuvan lähde: Vice.com)

Onko vasemmalla Satoshi itse? Tämä kävi mielessä muutaman kerran. Kaveri oli konferenssiesityksensä perusteella todella fiksu. Maskin käyttö on aika friikkiä, mutta sille on syynsä. Syy miksi hän käyttää maskia on se, että hän ei halua pärstänsä leviävän valvontakoneiston käyttöön Facebook-kuvien ja valvontakamerakuvien kautta. Kenties nämä kaksi henkilöä ovat yhdessä Satoshi, ken tietää. Keskustelimme oikealla olevan “Smugglerin” kanssa illalla ja hänellä oli mielenkiintoisia tarinoita CCTV-kameroista. Ilmeisesti on kameroita, joissa ei ole tuki pelkästään näkyvälle valolle ja infrapunalle, vaan myös ultravioletille. Sellaista tällä kertaa.

Yhteenveto

Tapasimme suuren määrän Bitcoin-harrastajia ja yrittäjiä, kuulimme mielenkiintoisia puheita ja tapasimme värikkäitä persoonia. Itseasiassa Bittiraha on lähtenyt konferenssin jälkeen viemään eteenpäin muutamaa isoa projektia, joista tulette kuulemaan lisää myöhemmin. Emme halua kertoa yksityiskohtia vielä tässä vaiheessa, koska ne ovat vasta alkutekijöissään, mutta sen voimme sanoa että potentiaalisesti puhutaan isoista asioista Bitcoinin kannalta. Erityisesti Suomessa.

Rakentavana kritiikkinä toivoisimme, että seuraava konferenssi olisi enemmän bisnespainotteinen. Tähän oli tuotu mukaan liikaa erilaisia ideologioita ja teknistä asiaa. Pitäisi mennä enemmän käytännön tasolle ja siihen miten Bitcoinille rakennetaan toimivia bisnesmalleja ja viraaleja sovellutuksia. Järjestämisessä on muutakin parantamisen varaa; netti ei toiminut kunnolla, puheiden aiheita ei oltu järjestelty selkeästi, ravintolassa tai missään ei voinut maksaa bitcoineilla. Livestreamia ei ollut, jatkotapahtumat olivat huonosti järjestetty eikä sosiaalista mediaa ollut tapahtuman aikana hyödynnetty.

Mistäs sen tietää, jos seuraava Bitcoiniin liittyvä konferenssi pidetään vaikka Suomessa.