Viikkokatsaus 23/2017: Bitcoin hipoo kolmen tuhannen dollarin maagista rajaa

Bitcoin elää tällä hetkellä todennäköisesti yhtä vahvimmista ajoistaan koko historiassa. Bitcoinin kurssi on rikkonut ennätyksen viikosta toiseen, eikä tämä viikko ole erilainen, sillä myös kuluneella viikolla nähtiin uuden ennätyksen rikkoutuvan bitcoinin kurssin lähennellessä 3 000 dollarin maagista rajapyykkiä. Voiko tällainen kasvu kestää vai olemmeko pääsemässä rauhallisempaan vaiheeseen markkinoilla? Tähän retoriseen, ohjattelevaan kysymykseen vastaa tietysti vakioanalyytikkomme Toni Kosonen tuoreimmassa teknisessä analyysissään.

Bitcoinin nousu kohti valtavirtaa näyttäisi vääjäämättömältä yhä uusien ihmisten syleillessä pankeista riippumatonta valuuttaa, joka on tuonut mukanaan valtavasti uusia mahdollisuuksia sekä teknologisia mullistuksia. Tiesittekö esimerkiksi, että presidentti Vladimir Putin on innostunut lohkoketjuteknologiasta ja tahtoo viedä Venäjän uudelle digitalouden aikakaudelle? Ei tiennyt kukaan muukaan, ennen kuin Pietarissa järjestetystä salaisesta tapaamisesta vuoti muutamia mielenkiintoisia näkemyksiä naapurimaamme presidentiltä.

Tämä on mitä erinomaisinta aikaa tutustua Bitcoiniin sekä siihen liittyviin ilmiöihin, kuten lohkoketjuteknologiaan sekä Bitcoin-sijoittamiseen. Tämän vuoksi järjestämmekin ilmaisen webbiseminaarin, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti siitä, miten virtuaalivaluuttaan voi sijoittaa, miten se käyttäytyy markkinoilla ja ennen kaikkea minkä vuoksi asiat ovat näin. Webbiseminaari, eli webinaari, järjestetään keskiviikkona 14.6. ja tapahtuma on maksuton.

Muissa uutisissa tällä viikolla käsittelemme muun muassa eri puolilla Yhdysvaltoja voimaan tulleita Bitcoiniin ja lohkoketjuun vaikuttavia lakeja sekä Kiinan keskuspankin bitcoin-pörsseille asettamia vaatimuksia. Lisäksi kannattaa kuunnella nettipankki Nordnetin tuore podcast, jossa vierailee Bitcoin-asiantuntija Joel Lehtonen.

Prasos Oy etsii tällä hetkellä useita ohjelmistokehittäjiä! Mikäli työ yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista Fintech-yrityksistä kiinnostaa, tsekkaa rekryilmoitus täältä.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitcoin suuren norjalaisen talousjulkaisun etusivulla: “Ostan kaikilla säästöilläni bitcoineja”

Bitcoinin ennätysten rikkominen jatkuu

Bitcoinin kurssi saavutti kuluneella viikolla jälleen kerran uuden ennätyksensä. Yhden bitcoinin arvo nousi tiistaina 6.6. yli 2 933 dollarin. Kirjoitushetkellä kurssi on hieman alhaisempi, noin 2 890 dollaria. Edellinen kurssiennätys rikottiin 25. toukokuuta, jolloin kurssi nousi 2 791 dollariin.

Bitcoinin potentiaalisesta arvosta on ollut paljon spekulointia. Monet arvioivat, että kurssi voi nousta nykyisestä vielä moninkertaiseksi. Villeimpiä arvioita esitti CNBC:n Jim Cramer, joka kertoi uskovansa bitcoinin kurssin nousevan vielä joku päivä miljoonaan dollariin. Bittiraha.fi:n oma Toni Kosonen kertoo oman analyysinsä kurssin tulevaisuudesta tuoreimmassa teknisessä analyysissään.

Bitcoinista on varoiteltu koko sen historian ajan, mutta kerta toisensa jälkeen Bitcoin on todistanut epäilijät vääräksi. “No niin, nyt se romahtaa…”

Presidentti Putin ja Ethereumin kehittäjä tapasivat

Pietarissa on järjestetty kuluneella viikolla Maailmantalousfoorumin kansainvälinen tapaaminen. Kuten nykypäivän trendeihin kuuluu, Bitcoin, kryptovaluutat ja lohkoketju olivat tapahtumassa vahvasti esillä. Mielenkiintoisimpia tapaamisia tapahtumassa oli todennäköisesti Ethereum Foundationin kehittäjän Vitalik Buterinin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin yllätystapaaminen.

Kremlinin mediasihteeri Dimitri Peskovin mukaan Putin ja Buterin keskustelivat lohkoketjuteknologian käyttämisestä Venäjällä. Tapahtumasta kuuluneiden tietojen mukaan Putin kannattaa uudenlaisia lohkoketjuteknologian mahdollistamia talous- ja bisnesmalleja.

Aiemmin Venäjän pääministeri Igor Shuvalov kommentoi foorumilla, että Putin kannattaa vahvasti uudenlaisen digitaalisen talouden rakentamista Venäjälle. Shuvalov paljasti, että Venäjällä on kehityksen ja testauksen alla ainakin kolme merkittävää käyttökohdetta lohkoketjuteknologialle.

Presidentti Putinin ja Buterinin tapaamisen yksityiskohdat on pidetty toistaiseksi salassa, mutta keskustelusta vuotaneiden yksityiskohtien mukaan presidentti Putin olisi valmis antamaan täyden tuen lohkoketjun kehittämiseksi.

Vladimir Putinilla näyttäisi olevan vahva näkemys Venäjän talouden nopeasta modernisoinnista ja saattamisesta nykyaikaan. (KUVA: Venäjän hallitus)

Kiinan keskuspankki kertoo uudet bitcoin-sääntönsä kuun lopussa

Kiinan keskuspankki on saanut maan bitcoin-pörssejä koskevat tutkimuksensa valmiiksi ja se on aikeissa julkaista uudet bitcoin-pörssejä koskevat säännöksensä myöhemmin tämän kuun aikana. Kiinan suurimmat bitcoin-pörssit avasivat kuukausia jäissä olleet nostopalvelunsa viime viikolla.

Kiinan keskuspankin liiketoimintaosaston ohjaajan Xuedong Zhoun mukaan pörsseiltä todennäköisesti kielletään liiketoimintamallit, joilla pyritään vaikuttamaan keinotekoisesti markkinoihin. Kiinalaisia pörssejä luultavasti estetään tarjoamasta marginaalikauppaa ja ilmaista vaihtokauppaa. Pörssien uskotaan kasvattaneen vaihtovolyymiään keinotekoisesti ilmaisten vaihtokulujen avulla ja sijoittaneen bitcoineihin enemmän kuin niillä todellisuudessa olisi varaa, jotta bitcoinin kurssi saataisiin pidettyä korkeana.

Kiinalaiset bitcoin-pörssit muodostivat leijonanosan maailman bitcoin-vaihdannasta vielä viime vuoden loppupuolella. Kuluneen vuoden alussa Kiinan keskuspankki asetti pörssit erilaisten tarkastusten alaisiksi, mikä pakotti monet pörssit rajoittamaan vaihdantaansa. Rajoitusten myötä Kiina putosi markkinajohtajan asemasta, mutta bitcoin-pörssien normaalien toimintojen palautumisen uskotaan saavan maan bitcoin-kaupankäynnin takaisin nousujohteiseksi.

Kiinan keskuspankin ja Bitcoinin suhde on monimutkainen rakkaustarina. Toisaalta Bitcoin on hyvä ja tuottava teollisuudenala koko Kiinalle, mutta toisaalta valtio tahtoisi kontrolloida sitä enemmän. (KUVA: China.gov, America’s Cardboard)

Bitcoin-asiantuntija Joel Lehtonen Nordnetin podcastissa

Suomen kokeneimpiin Bitcoin-kehittäjiin kuuluva lohkoketjuasiantuntija Joel Lehtonen oli vieraana pohjoismaisen nettipankki Nordnetin Rahapodi-lähetyksessä. Lähetyksessä Lehtonen kertoo kansantajuisesti ja selkeästi, mistä Bitcoin- ja kryptovaluuttateknologioissa on kyse.

Bitcoin-koneen moottoriin kurkistamisen lisäksi podcastissa keskustellaan bitcoinin arvonmuodostuksesta sekä käyttökelpoisuudesta valuuttana ja mietitään, minkä vuoksi bitcoinin kurssi nousee. Podcastissa asiaa verrataan esimerkiksi osakkeisiin ja siihen, miten muidenkin rajallisten resurssien hinta määräytyy markkinoilla.

Joel Lehtonen on yksi Suomen johtavista Bitcoin-asiantuntijoista. (KUVA: Prasos Oy)

Yhdysvalloissa voimaan uutta lohkoketjusääntelyä

Yhdysvaltojen suhtautuminen bitcoiniin on vaihdellut viime kuukausina rajusti riippuen osavaltiosta. Miltei kaikki osavaltiot ovat tavalla tai toisella perehtymässä Bitcoiniin ja lohkoketjuihin sekä säätämässä niitä koskevia lakeja. Osa osavaltioista on lähtenyt rajusti mukaan kontrollointiin, mistä kenties tunnetuimpana esimerkkinä on epäonnistuneena pidetty New Yorkin BitLicence-laki. Toiset osavaltiot ovat puolestaan ottaneet huomattavasti vapaamman näkemyksen siihen, miten lohkoketjuihin tulisi suhtautua.

Nevadassa astui viime viikolla voimaan uusi lohkoketjulaki, joka suojelee lohkoketjusovelluksien käyttäjiä ja kehittäjiä valtiolliselta puuttumiselta. Uuden lain mukaan “paikalliset hallitukset eivät saa asettaa veroja, maksuja tai vaatimuksia, jotka liittyvät lohkoketjujen tai älysopimuksien käyttöön. Hallitukset eivät saa myöskään vaatia lisenssejä tai lupia näiden teknologioiden käyttöön.” Nevadalaisten päättäjien mukaan laki tulee varmistamaan, että osavaltio pysyy teknologisessa kehityksessä mukana.

New Hampshiressa puolestaan on astunut voimaan laki, jonka mukaan Bitcoinia eivät koske rahanvälittäjiä koskevat säännökset ja vaatimukset. Laki on muutos aikaisempaan HB666-nimiseen lakiin, joka sääti Bitcoin-vaihdannan rahanvälityslakien alaiseksi. Uusi laki tulee todennäköisesti merkittävästi helpottamaan osavaltiossa tapahtuvaa Bitcoin-toimintaa. Väkilukuun suhteutettuna New Hampshiressa käytetään Bitcoinia eniten koko Yhdysvalloissa.

Sen sijaan Washingtonin osavaltiossa Bitcoineja kohtaan on otettu pikkuisen toisenlainen linjaus. Washingtonissa ensi kuussa voimaan tuleva laki säätää Bitcoin-toimijoille monia uusia velvoitteita. Ensinnäkin laki asettaa Bitcoin-vaihdannan osavaltion rahanvälityslakien alaiseksi. Toiseksi laki edellyttää Bitcoin-vaihtopalveluja asettamaan 10 000 – 550 000 dollarin suuruisen pantin, josta vaihtopalvelujen asiakkaat voivat hakea hyvityksiä mahdollisissa korvaustilanteissa. Poikkeuksellisissa tapauksissa tämä pantti voi nousta jopa miljoonaan dollariin.

Nähtäväksi jää, millainen lainsäädäntöstrategia osoittautuu voitokkaaksi muuttuvan maailman ja teknologisten myllerryksien ajaessa läpi koko yhteiskunnan.

Bitcoinin ja lohkoketjun asema Yhdysvalloissa vaihtelee rajusti osavaltioittain. Tämä kotka taas on tässä muuten vaan edustamassa vapautta. (KUVA: Shutterstock)

Bitcoin ratkaisemassa USA:n kannabiskauppiaiden rahaongelman

Kannabiksen laillinen asema on ollut Yhdysvalloissa juridisesti kummallisessa kimurassa sen jälkeen, kun monet Yhdysvaltain osavaltiot ryhtyivät laillistamaan kannabiksen viihdekäytön ja myynnin. Näissä osavaltioissa kannabiskäyttäjät ja kasvattajat saavat tehdä laillisesti veronalaista kauppaa ilman pelkoa rangaistuksista, mutta itse liittovaltion oikeusjärjestelmässä kannabis kuitenkin pysyy edelleen laittomana.

Tämä ristiriita on aiheuttanut monia epäkohtia ja ongelmia liittovaltion kansalaisille. Koska kannabisteollisuus on edelleen laitonta liittovaltion silmissä, liittovaltio pitää myös kannabiksella hankittuja tuloja laittomina. Tämä on saanut esimerkiksi pankit kieltäytymään ottamasta vastaan kannabiskaupasta saatuja tuloja, mikä puolestaan on aiheuttanut ongelmia muun muassa maksamisessa ja varojen säilyttämisessä.

Tämä on antanut Bitcoinille tilaisuuden kasvaa Yhdysvaltain miljardien arvoisen kannabisteollisuuden kanssa. Monet kannabiskauppiaat ovat alkaneet käyttää bitcoinia sekä varojensa säilyttämiseksi että eräänlaisena välikätenä, jolla kiertää liittovaltion ja osavaltioiden välisen lainsäädännön ristiriitoja.

Hankintayhtiö SinglePoint ja lohkoketju-startup First Bitcoin Capital ovat ryhtyneet nyt kehittämään maksusovellusta, jonka avulla Yhdysvaltojen kannabiskauppiaat voivat ottaa bitcoin-maksuja vastaan suoraan kivijalkakauppojensa maksupäätteiltä. SinglePointin toimitusjohtaja Greg Lambrechtin mukaan bitcoin-maksujen kysyntä on hurjassa kasvussa ja kannabisvälittäjät tarvitsevat jonkinlaista ratkaisua nopeasti.

Bitcoinin ja Yhdysvaltain kannabiskauppojen yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, miten moderni teknologia voi ratkaista myös kankean ja epätäydellisen lainsäädännön aiheuttamia ongelmia.

Laillinen kannabis tuottaa Yhdysvalloissa miljoonien verotulot, mutta liittovaltio ei hyväksy sitä.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].