Viikkokatsaus 23/2018: Bitcoinin lasku johtuu siitä, että se ei ole harvojen hupia

Noin tasan viikko sitten analyytikkomme Toni Kosonen arveli, että nyt voisi olla luvassa hyviä ostopaikkoja sijoittajille. Näyttäisi siltä, että hän oli oikeassa, sillä bitcoin on käynyt viime päivinä alhaisimmillaan kuukausiin, mikä on luonnollisesti antanut tarkkasilmäiselle ostajalle hyviä alennusmyynnissä olevia kryptokolikkoja.

Laskeva kurssi ei sinällään ole mikään yllätys, koska kurssi on ollut varsin vaisu koko kuluneen vuoden ajan. Historiallisesti pidempien vakaiden kausien jälkeen on yleensä myös ollut tiedossa piikki ylös tai alas, eikä bitcoin ollut ottanut mitään suurempia harppauksia suuntaan jos toiseen viikkokausiin.

Tässä viikkokatsauksessa perehdymme, mistä vuoden kurssikehitys johtuu – tai ainakin mistä se hyvin todennäköisesti johtuu, mikäli on uskominen lohkoketjuanalyysiyritys Chainalysiksen sekä Financial Timesin tekemää ja julkaisemaa tutkimusta. Jos tutkimus pitää paikkansa, näyttäisi siltä, että tällä pilvellä on hopeinen reunus, sillä laskeva kurssi voi olla merkki siitä, että bitcoin ei ole enää niin harvojen käsissä kuin ennen.

Tästä analyysistä ja monesta muusta mielenkiintoisesta asiasta lisää viikkokatsauksessa! Opitte varmasti jotain uutta, sillä niin oppi myös toimittajamme tutkiessaan mainittua analyysiä. Ahaa!-elämyksiä tiedossa.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitcoinin mullistus on johtunut omaisuuden hajautumisesta yhä useampiin käsiin, eli massimiesten sijasta bitcoin on yhä useammin tavallisen kansalaisen käyttöväline.

Bitcoinin kurssi on matalimmillaan kuukausiin

Bitcoinin kurssi lähti sunnuntain loppupuolella rajuun laskuun, tippuen vuorokaudessa noin 10% ja rikkoen 7 000 dollarin alarajan. Alimmillaan kurssi kävi noin 6 619 dollarissa, mikä oli matalimmillaan kahteen kuukauteen.

Kurssilasku jatkui hiukan maltillisempana maanantaina, eikä se ole vielä elpynyt. Kirjoitushetkellä bitcoinin kurssi on hiukan alle 6 900 dollaria.

Lyhyellä tähtäimellä kurssilaskun syyksi on arvioitu viimeisintä miljoonaluokan hakkerointitapausta, jossa eteläkorealainen pörssi menetti 40 miljoonan dollarin edestä kryptovaluuttoja. Kuten hakkerointiuutiset yleensä, myös Coinrailin tapaus sai valtamediajulkisuutta, minkä uskotaan vaikuttaneen haitallisesti bitcoinin kysyntään.

Pidemmällä tähtäimellä kurssilaskun syy lienee moniulotteisempi ja syvällisempi. Lohkoketjuanalyysiyritys Chainalysis on julkaissut asiaa koskevan raportin, jonka mukaan viime kuukausin kurssikehitys on voinut johtua bitcoin-omistajapohjan rakenteellisesta muutoksesta.

Kurssissa jyrisee, mikä voi johtua median lisäksi syvällisemmistä muutoksista bitcoinin omistajuussuhteissa.

Coinrail joutui hakkeroiduksi

Eteläkorealainen kryptovaluuttapörssi Coinrail on joutunut hakkeroinnin kohteeksi viime sunnuntaina. Coinrailin mukaan hakkerien onnistui saada jopa 40 miljoonan dollarin edestä erilaisia kryptovaluuttoja ja lohkoketjupoletteja.

“Olemme varmistaneet, että 70% varoistamme ovat tallella ja siirrettyinä turvallisesti kylmälompakkoon, joka ei ole kiinni Internetissä. Olemme aloittaneet tutkimukset myös varastettujen kolikoiden löytämiseksi,” Coinrail kertoi ilmoituksessaan.

Coinrail on viides tänä vuonna tapahtunut merkittävä kryptovaluuttoihin liittyvä hakkerointitapaus. Kuluneen vuoden aikana hakkerit ovat vieneet erilaisissa hyökkäyksissä yli 0,7 miljardin edestä kryptovaluuttoja.

Coinrail on viimeisin hakkeroiduista kryptopörsseistä.

Hodlaajien vähentyminen vaikuttaa bitcoinin kurssiin

Lohkoketjuanalyysiyritys Chainalysiksen mukaan lyhyen tähtäimen kauppaa tekevät sijoittajat omistavat nykyään lähes yhtä paljon bitcoineja kuin pitkän tähtäimen sijoittajat. Chainalysis tutki yhdessä Financial Timesin kanssa, moniko Bitcoin-omistaja on niin sanottu “hodlaaja”, eli omistanut bitcoineja yli vuoden, ja kuinka moni on ostanut bitcoineja vaihtaakseen ne alle vuoden sisällä fiatiin tai muihin kryptoihin.

Chainlysiksen mukaan päivittäiskauppaa tekevät vaihtajat omistavat nykyään jo 5,1 miljoonaa bitcoinia. Tämä on miltei saman verran kuin hodlaajat, joiden arvioidaan omistavat noin 6 miljoonaa bitcoinia.

Chainalysis uskoo, että tämä päivittäistreidaajien kasvu suhteessa pitkän tähtäimen sijoittajiin on suuri syy, minkä vuoksi bitcoinin kurssi on laskenut. Yrityksen mukaan markkinoiden likviditeetin kasvu on suurin yksittäinen syy hintojen laskuun.

“Myös bitcoinin kurssi on laskenut yhtä aikaa kauppamäärien kanssa. Joulukuussa bitcoineja vaihdettiin noin 4 miljardin dollarin edestä päivittäin ja tällä hetkellä enää noin miljardin edestä,” kertoi Chainalysiksen pääekonomi Philip Gradwell.

“Hodl” on Internet-slangia ja se tarkoittaa bitcoinien säilyttämistä ja pitämistä – etenkin vaikeiden aikojen koittaessa.

Laskeva hinta on johtunut omistuksen hajautumisesta

Chainalysiksen analyysi on antanut uutta infoa myös viime joulukuun hinnanlaskuun. Aikaisemmin on uskottu, että hinnanlasku johtui pitkälti heikoista käsistä, eli sijoittajista, jotka olivat ostaneet bitcoineja aikenaan rikastua nopeasti. Chainalysiksen datan mukaan asia ei kuitenkaan ole välttämättä näin.

“Viime joulukuusta alkoi ennennäkemätön myyntiaalto, ja on hyvin epätodennäköistä, että sellainen toistuisi lähitulevaisuudessa,” yritys kertoi raportissaan.

Chainalysiksen datan mukaan viime joulukuusta tämän vuoden huhtikuuhun asti on ollut nähtävissä trendi, jossa pitkän linjan hodlaajat myivät bitcoineja spekulaattoreille. Mikäli spekulaattorit eivät onnistu pitämään bitcoinejaan yhtä tiukasti kuin aikaisemmat hodlaajat, saattaa se heikentää bitcoinin lyhyen tähtäimen kurssikehitystä.

Vaikka hodlaajien määrän laskeminen ja spekulaattorien määrän kasvaminen voi lyhyellä tähtäimellä vaikuttaa kurssiin negatiivisesti, pitkällä tähtäimellä sillä on hyvät puolensa. Bitcoinit ovat jakautuneet yhä hajautetummin, eli yhä useampi ihminen omistaa bitcoineja. Hajautuminen puolestaan tarkoittaa, että yksittäisillä toimijoilla ei ole enää vastaavanlaista valta-asemaa kuin aikaisemmin.

Laskevasta hinnasta huolimatta kehitys voi olla myös positiivista, sillä nykyään Bitcoin ei ole enää harvojen käsissä.

EU haluaa kansan kysyvän lohkoketjusta

EU on kiinnostunut kuulemaan, mitä kysymyksiä Euroopan kansalaisilla on liittyen lohkoketjuun ja Euroopan Unionin rooliin lohkoketjun ja kryptovaluuttojen sääntelyssä. EU:n komission alaisen EU Blockchain Observatoryn AMA-sessio järjestään 18. päivä tätä kuuta.

Kuka tahansa voi osallistua kyselysessioon lähettämällä kysymyksiään etukäteen Twitterissä hastagilla #AMABlockchain tai suoraan käyttäjälle @EUBlockchain. Järjestö vastaa kysymyksiin suorassa lähetyksessä YouTubessa.

AMA-tukio on osa Euroopan komission pyrkimyksiä tiedottaa suurta yleisöä lohkoketjun mahdollisuuksista ja käyttötarkoituksista. EU uskoo, että lohkoketjun avulla olisi mahdollista tehostaa monia julkisia toimintoja ja tehdä esimerkiksi julkisesta rahankäytöstä läpinäkyvämpää.

EU Blockchain Observatory & Forum on EU:n komission alaisuudessa toimiva organisaatio, joka tutkii lohkoketjun käyttöä julkisissa palveluissa.

Mastercard hakee patenttia lohkoketjuluottokortille

Mastercard hakee patenttia lohkoketjuun pohjautuvalle järjestelmälle, joka mahdollistaisi Mastercardin luottokorttimaksujen tekemisen nopeammaksi ja luotettavammaksi. Patentti julkaistiin kesäkuun 7. päivä.

Patentissa Mastercard tunnustaa, että nykyisessä sähköisessä maksujärjestelmässä on ongelmia. Pahantahtoiset tahot voivat esimerkiksi päästä käsiksi maksajan tietoihin, minkä lisäksi monet luottokorttijärjestelmät ovat käyttäjälle kohtuullisen raskaita.

“Tämän vuoksi on selkeä tarve teknologiselle ratkaisulle, jonka avulla maksutietoja voidaan käsitellä luotettavasti, siten että käyttäjän ei tarvitse juurikaan kanssakäydä järjestelmän kanssa,” patentissa todetaan.

Mastercardin järjestelmässä lohkoketjua ja kryptografiaa käytettäisiin varmistamaan käyttäjän omistajatiedot samaan tapaan kuin Bitcoin tekee.

Lohkoketjun avulla perinteiset luottokorttijärjestelmät voisivat hyötyä monista samoista eduista kuin kryptovaluutat, kuten nopeammista ja luotettavimmista rahansiirroista. Onkin todennäköistä, että kryptovaluuttojen nousun ohella myös perinteinen rahajärjestelmä joutuu muuttamaan järjestelmiään paremmaksi.

Mastercard uskoo, että lohkoketju voi tehdä sähköisestä maksamisesta parempaa.

Sveitsin kryptokapitoli kokeilee lohkoketjuäänestystä

Sveitsiläinen Zugin kaupunki on aikeissa testata, miten lohkoketjulla voisi äänestää tietyistä julkisista päätöksistä. Kaupunki tulee käyttämään hankkeessaan kaupungin e-kansalaisuusjärjestelmää, jota kansalaiset voivat käyttää suoraan älypuhelimiltaan.

Lohkoketjuäänestämiseen ja ylipäätään sähköiseen äänestämiseen liittyy hankalia, vielä ratkaisemattomia kysymyksiä, kuten vaalisalaisuus. Toisaalta sen avulla voi olla mahdollista kehittää esimerkiksi niin sanotun “nestemäisen demokratian” menetelmiä, joilla kansalaiset voivat äänestää edustajien puolesta tahtomistaan asioista.

Zugin äänestysprojekti onkin vain testi. Virallisesti se on ainoastaan neuvoa-antava, eikä sillä ole päättäjiä sitovaa vaikutusta samaan tapaan kuin Sveitsin muilla kansanäänestyksillä. Äänestyksen tarkoituksena on saada tietoa lohkoketjun käytöstä demokratiassa sekä nähdä, millaisia käytännön ongelmia siitä voi seurata.

Zug on ollut pitkään maailman lohkoketjukehityksen kärjessä. Kaupungin sähköisen kansalaisuuden järjestelmän lisäksi kaupunki on pyrkinyt aktiivisesti houkuttelemaan krypto- ja lohkoketju-startupeja. Kaupungissa on jopa mahdollista hoitaa tiettyjä julkisia maksuja bitcoineilla ja muilla kryptovaluutoilla.

Sveitsi ja etenkin Zug ovat pyrkineet aktiivisesti olemaan kryptomullistuksen kärjessä.