Viikkokatsaus 27/2016: Bitcoin ja arvometallit kesäkuun voittajia

Viikonlopusta on tulossa todennäköisesti jännimpiä pitkään aikaan, mikä on paljon sanottu, kun jo viime kuukausi oli sellaista hurjastelua, että Kimi Räikköstäkin hirvittäisi. Bitcoinin onnistuminen taloudellisessa epävarmuudessa on herättänyt medioita ympäri maailman ja bitcoin näyttäisikin saavuttaneen vastaavan aseman kuin arvometalleilla.

Bitcoinin erinomainen onnistuminen kerta toisensa jälkeen ja jokaisen vastaantulleen vaikeuden voittaminen näkyy jatkuvasti enemmän myös valtavirrassa. Taloustieteilijät, teknologistit ja sijoittajat ovat ymmärtäneet, että Bitcoin on toimiva ratkaisu. Tämän vuoksi Bitcoinin taustateknologia onkin ollut menneellä viikolla niin Ylen kuin Pohjoismaiden Nasdaqin huulilla.

Mutta vielä suurempaa on edessä, sillä nyt viikonloppuna tulemme näkemään lohkopalkkioiden puoliintumisen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maailmaan syntyy päivittäin uusia bitcoineja viikonlopun jälkeen puolet vähemmän kuin aikaisemmin. Bittiraha.fi Suomen suurimpana (ja kauneimpana) kryptovaluutta- ja lohkoketjuportaalina kertoo tietysti myös tarkemmin, mistä tässä puoliintumisessa on kyse ja miten se saattaa vaikuttaa bitcoinin kurssiin. Kyseisen artikkelin voit lukea täältä.

Viikon aikana maailma on myös saanut ensimmäiset Bitcoin-maisterinsa ja Pohjois-Carolinan osavaltio on säätänyt Bitcoin-myötämielisimmän lainsäädännön koko USA:ssa. Entä mitä EU tarkoittaa, kun se tahtoo taas kerran etsiä terroristeja digivaluutan joukosta? Kaikki tämä ja enemmän viikkokatsauksessa!

Uutena bitcoinit hyväksyvänä kauppiaana tältä viikolta löytyy kultaa ja koruja myyvä Kultax Oy.

Eilen julkaistun teknisen kurssianalyysin voi lukea täältä.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Jos haluat juhlistaa lohkopalkkion puoliintumista tai muuten vaan jutella Bitcoinista, osallistu tämän kuun Halving-juhliin! Ensimmäinen on nyt lauantaina Jyväskylässä ja toinen ensi viikolla Helsingissä.

Kauppalehti: Bitcoin ja arvometallit kesäkuun voittajia

Kauppalehti kirjoittaa bitcoinin viime kuun erinomaisesta kurssimenestyksestä. Kauppalehden mukaan bitcoin kuului arvometallien kanssa kesäkuun selkeisiin kurssivoittajiin.

Bitcoinin arvo nousi kesäkuussa viidenneksellä ja oli heinäkuun alussa noin 672 dollaria. Tämä vertautui erinomaisesti arvometalleihin. Kullan hinta nousi viime kuussa kymmennyksellä 1 352 dollariin. Hopea nousi kuukaudessa melkein 30 prosenttia 20,5 dollariin. Platina puolestaan nousi kymmenen prosenttia 1 063 dollariin unssilta.

Sekä bitcoinin että jalometallien kovimmat nousut nähtiin Brexit-äänestyksen kynnyksellä ja juuri sen jälkeen. Bitcoin näyttäisi saavuttaneen vastaavan aseman turvalliseksi miellettynä arvonsäilyttäjänä kuin arvometallit.

Bitcoin oli arvometallien kanssa kesäkuun kurssivoittajia (KUVA: Coindesk)

Pohjoismaiden Nasdaqin toimitusjohtaja: Lohkoketju mullistaa talouden

Nasdaqin Pohjoismaiden pörssien toimitusjohtaja Lauri Rosendahlin mielestä Bitcoinin lohkoketjuteknologia tulee mullistamaan koko pörssikaupan 5-10 vuodessa, kertoo Kauppalehti. Rosendahl uskoo, että lohkoketju tulee muuttamaan koko markkinainfrastruktuurin täysin uudenlaiseksi.

Rosendahl kertoo, että jo nyt suuret pörssitoimijat, Nasdaq etunenässä, ovat rakentamassa lohkoketjusovelluksia ja kehittämässä keinoja siirtää pörssi- ja kaupankäyntitoiminta lohkoketjuun. Hänen mukaansa lohkoketju tuo valtavia säästöjä vähentämällä kuluja sekä nopeuttamalla ja automatisoimalla toimintaa. Lohkoketju yleisesti vähentää kaikkea kaupankäynnin kitkaa.

”Sanotaan, että olisin yllättynyt, jos kymmenen vuoden kuluttua kaupankäynnin selvitys ja toteutus kestäisi enemmän kuin kymmenen minuuttia, kun nyt se kestää kaksi päivää”, Rosendahl sanoo.

Nasdaq uskoo rautaisesti lohkoketjun voimaan. Nasdaqin lohkoketjuteknologiaa kokeillaan jo käytännössä Yhdysvaltojen markkinoilla. Nasdaq aikoo myös kehittää samaan teknologiaan perustuvan sovelluksen yhtiön sisäisiä äänestyksiä varten.

Lauri Rosendahlin mukaan lohkoketju mullistaa pörssikaupan 5-10 vuodessa (KUVA: Erja Lempinen)

Lohkoketjuhype leviää valtamediassa

Bitcoinin ja sen lohkoketjuteknologian kiinnostavuus kasvaa päivä päivältä, mikä näkyy jatkuvasti kasvavassa uutisoinnissa. Yle on kirjoittanut Bitcoinista sekä lohkoketjusta, pitkän artikkelin, jossa pohditaan kaikkia tapoja, joilla Satoshi Nakamoton keksintö voi muuttaa maailmaa.

Perinteisten pörssi- ja finanssiesimerkkien lisäksi Yle ottaa esille lohkoketjun muita käyttötarkoituksia. Lohkoketjulla voidaan muun muassa rakentaa luotettava tapa kuluttajille siirtää edelleen tuottamaansa energiaa verkkoon ja jakeluun. Lohkoketju myös mahdollistaa esimerkiksi autojen vuokraamisen ilman välikäsiä jopa luotettavammin ja turvallisemmin kuin nykyaikana.

“Blockchainia voisi verrata internetin alkukauteen. Vielä emme osaa edes kuvitella mitä kaikkia elämää helpottavia palveluita se voi mahdollistaa”, kiteyttää Lappeenrannan teknillisen yliopiston yksikönjohtaja Anne Jalkala.

Lohkoketju- ja Bitcoin-sovellusten kehittäminen kiihtyy maailmalla jatkuvasti. Teknologiat näyttävät tarjoavan liki rajattoman potentiaalin hyödylliselle kehitykselle.

“Tämä on megatrendi maailmalla, ja tämä vuosi on ratkaiseva. Jos suomalaiset eivät lähde aidosti mukaan kehityksen eturintamaan, joku muu tuo teknologian ensimmäiset sovellukset tänne”, kertoo finanssikonsultti Kirsi Larkiala.

Argentiinan Uber käyttää Bitcoinia kiertääkseen rajoituksia

Kuljetuspalvelujätti Uberilla on suuria haasteita toimia Argentiinassa. Taksiliitot haastavat heitä oikeuteen, ja heidän korttimaksunsa on saatu suljettua. Uber on löytänyt ovelan tavan kiertää heihin kohdistuvia maksurajoituksia.

Bitcoin-yhtiö Xapo tarjoaa Visa-kortteja, jotka eivät ole paikallisesti myönnettyjä, vaan myönnetään ulkomailla. Ja koska Xapon kortteihin ladataan rahaa pelkästään bitcoineilla, heillä ei ole ongelmaa ottaa asiakkaita joka puolelta maailmaa. Täten argentiinalaiset Uber-käyttäjät voivat nyt rekisteröidä Xapo-tilin, ladata korttiin rahaa bitcoineilla, ja maksut onnistuvat.

Tämä tapaus on loistava esimerkki siitä miten Bitcoinin rajattomuus ja epäpoliittisuus voi olla valtava voimavara.

Euroopan komissio haluaa säännellä digivaluuttoja

Euroopan komissio on esitellyt uuden lainsäädäntöhankkeen, jolla se pyrkii suitsimaan terrorismin rahoitusta ja rahanpesua. Yhtenä osana pakettia Euroopan komissio haluaa virtuaalivaluuttapalveluntarjoajat, kuten pörssit ja digilompakkopalvelut, Unionin rahanpesulainsäädännön piiriin.

Komission ehdotus ei ole vielä lopullista lakitekstiä ja mikäli ehdotus pääsee direktiiviksi asti, on epävarmaa, miten jäsenvaltiot tulevat ehdotusta implementoimaan. Ennakkotietojen mukaan ehdotus kuitenkin tarkoittaisi, että digivaluuttayritykset olisivat velvoitettuja tuntemaan asiakkaansa ja ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta rahanpesukeskukselle. Bitcoinin lisäksi komissio ehdottaa rajoituksia anonyymeille etukäteen ladattaville sähköisille maksuvälineille, kuten prepaid-korteille. Lain takana on ajatus siitä, että anonyymin sähköisen rahan käyttö internetissä ei olisi jatkossa mahdollista.

Samassa lainsäädäntöpaketissa otettaisiin käyttöön pankki- ja maksutilirekisteri tai tiedonhakujärjestelmä, jonka kautta viranomaiset esimerkiksi saisivat tietoa yksittäisten henkilöiden tai yhtiöiden pankkiasiakkuuksista. Lisäksi jäsenvaltioiden välistä viranomaistyötä halutaan laajentaa.

EU:n valtiovarainministerien on tarkoitus keskustella ehdotuksesta 12. heinäkuuta pidettävässä Ecofin-neuvostossa. Jäsenvaltioiden neuvottelut komission ehdotuksesta käynnistyvät heinäkuun lopulla. Eduskunta käsittelee ehdotusta syysistuntokauden alussa. 

Euroopan komission uusi lainsäädäntö haluaa anonyymin rahan pois interetistä

Pohjois-Carolinaan ystävällinen Bitcoin-laki

Pohjois-Carolinan kaavailema Bitcoin-sääntely on päässyt laiksi asti. Uusi laki säätelee Bitcoin- ja kryptovaluuttakauppaa monipuolisesti ja sitä on kiitelty Bitcoin-piireissä. Laki nähdään askeleena eteenpäin digivaluuttoja koskevassa sääntely-ympäristössä.

Uusi laki muun muassa antaa digivaluuttakauppiaille ja -yrityksille paremman ja varmemman oikeudellisen aseman sekä tiedostaa digivaluuttojen poikkeuksellisen luonteen verrattuna moniin perinteisempiin yrityksiin. Tämä on merkittävä parannus aikaisempaan tilanteeseen, jossa digivaluutat toimivat ikään kuin lain harmaalla alueella. Lain uskotaankin lisäävän alan kiinnostusta Pohjois-Carolinassa.

Lain valmistelu alkoi viime vuonna. Jo lakia valmistellessa Bitcoin-maailma oli optimistinen, sillä lakiluonnoksen valmistelussa oli toimittu yhteistyössä useiden Bitcoin- ja lohkoketjualan merkittävimpien yrityksien kanssa. Bitcoin sai äänensä vahvasti kuulumaan, mikä näkyy myös toteutuneessa lainsäädännössä.

Ensimmäiset Bitcoin-maisterit valmistuneet

Akateeminen maailma on saanut ensimmäiset Bitcoin-maisterinsa. Kyproksen suurimman yliopiston, Nicosian yliopiston Bitcoin- ja lohkoketjuohjelmasta valmistui kesäkuun 6. päivä 15 onnellista maisteria, joiden tutkintojen ydin on tulevaisuuden finanssiteknologiassa sekä kryptovaluutassa.

Nicosian yliopiston tutkinto alkoi vuonna 2013 kokeiluna lukukausimaksujen maksamisesta bitcoineilla, mutta se kehittyi nopeasti kokonaiseksi maisteriohjelmaksi. Ohjelma on laaja ja se käsittelee Bitcoinia sekä lohkoketjua niin talouden kuin myös teknologian kannalta. Koulutus onkin omiaan tuomaan syvempää Bitcoin- ja lohkoketjutietämystä laajemmin niin akatemiaan kuin yritysmaailmaankin.

Valmistuneet maisterit ovat kotoisin 9 eri maasta ja heidän taustansa ovat vaihtelevasti taloustieteessä, teknologiassa ja yrittäjyydessä. Osalle uusista maistereista tutkinto on ensimmäinen ylempi korkeakoulututkinto, siinä missä toiset ovat jo tohtoreita. Bitcoin-maisterin tarkoituksena on valmistaa tutkinnon suorittaneet toimimaan kaikilla lohkoketju- ja digitaalialan osa-alueilla konkreettisesta valmistamisesta konsultointiin.

Nicosian yliopiston valmistuneet ovat ensimmäisiä Bitcoin-tutkinnon suorittaneita maailmassa, mutta tulevaisuudessa akateemisia digivaluuttatutkintoja nähdään jatkuvasti kasvavissa määrin. Useat yliopistot ympäri maailman ovat alkaneet tutkia lohkoketjua ja Bitcoinia sekä kehittää erilaisia tutkimus- sekä koulutusohjelmia näiden teknologioiden sekä alojen ympärille. Tulevaisuudessa sinäkin voit olla Bitcoin-teekkari.

Nicosian yliopistosta valmistui ensimmäiset Bitcoin-maisterit (KUVA: Salon.com)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].