Viikkokatsaus 29/2015: Kuuban ensimmäinen Bitcoin-transaktio, Bitcoin-lähimaksut ja pankkiirien Bitcoin-konferenssi

Kuluneen viikon Bitcoin-aiheisissa uutisissa on muun muassa ensimmäisestä todistetusta Bitcoin-siirrosta Kuubassa ja Bitcoin-maksamista helpottavasta lähimaksusovelluksesta sekä pankkiirien Bitcoin-konferenssista. Viime viikon katsaus on luettavissa täältä.

Kuubassa ensimmäinen Bitcoin-transaktio
Kuubassa on todistetusti onnistuttu käyttämään Bitcoinia ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen siirto lähetettiin Kuubaan vähän aikaa sitten maata kauppasaarrosta pitäneestä USA:sta. BitcoinCuban perustaja Fernando Villar onnistui vastaanottamaan bitcoinit Kuubassa ja vielä lähettämään niitä eteenpäin.
Hänen mukaan siirrolla oli tarkoitus osoittaa, että Bitcoinia on mahdollista käyttää Kuuban valtiollisen wi-fin puitteissa huolimatta siitä, että valtio kontrolloi yhteyksiä vahvasti. Bitcoin-infrastruktuurin kehittyessä Bitcoin voi auttaa Kuubaa avaamaan talouttaan.

Bitcoinilla voi pian maksaa kaikissa lähimaksut hyväksyvissä firmoissa

Bitcoin-startup OneBit on kehittämässä sovellusta, jonka avulla Bitcoin-käyttäjä voi maksaa bitcoineilla missä tahansa liikkeessä, jossa on mahdollista käyttää lähimaksua. Sovellus on tällä hetkellä alfa-testivaiheessa ympäri maailmaa. OneBit kehitettiin alunperin MasterCardin lähimaksuohjelmistoksi, mutta sen kehittäjän mukaan se toimii erinomaisesti myös Bitcoin-ympäristössä.

American Banker järjesti Bitcoin-konferenssin

Pankkiireille suunnattu mediatalo American Banker järjesti vahvasti Bitcoiniin liittyvän digitaalivaluuttakonferenssin. Aiheena oli Bitcoin ja lohkoketjut. Keskustelun keskipisteenä oli väittely siitä miten tärkeä Bitcoin itsessään on lohkoketjuinnovaationa.

Bitcoin-rahasto GBTC:n perustaja Barry Silbert oli sitä mieltä, että Bitcoinin kurssinousupotentiaali on keskeinen kannustin Bitcoinin eteenpäinviemiseksi, ja bitcoin valuuttana on ylipäätään olennainen komponentti hajautetussa kryptovaluutassa. Vastapuolella kritisoitiin Bitcoinin epäyhteensopivuutta perinteisen rahamaailman ja regulaation kanssa – koska se on hajautettu ja hallitsematon – ja puhuttiin enemmän yksityisten lohkoketjusovellusten puolesta.

Välimaaston näkemyksenä esitettiin mahdollisuus siitä, että hajautetut ja yksityiset lohkoketjusovellukset tulevat elämään rinta rinnan, ja aika näyttää mikä osoittautuu hyödyllisimmäksi. Se on kuitenkin selvää, että haasteet nykyisen sääntelyn yhteensovittamisessa digitaalivaluuttoihin ovat suurempia Bitcoinin kaltaisen hajautetun valuutan tapauksessa.

Kuitenkin ehkä yllättävintä oli konferenssin osallistujien bitcoin-omistukset – nimittäin kun konferenssissa kysyttiin kuinka moni omistaa bitcoineja, yllättävän moni käsi nousi ylös.

Ensimmäinen hajautettu vaihtopalvelu julkaistu

Espanjalainen startup Coinffeine on julkaissut maailman ensimmäisen hajautetun Bitcoin-vaihtopalvelun. Palvelu on tällä hetkellä vasta beta-testivaiheessa, mutta se toimii jo yli 70 maassa, mukaan lukien Suomessa. Toistaiseksi fiatin siirtäminen palvelussa tapahtuu OKCoinin kautta, mutta Coinffeinella on tarkoitus pyrkiä hajauttamaan ja monipuolistamaan myös fiatin siirtämistä.

Suosittu uutisohjelma hyväksyy Bitcoin-lahjoituksia

Yksi online-maailman suurimmista uutisohjelmista The Young Turks hyväksyy Bitcoin-lahjoituksia. Toistaiseksi lahjoitusosoite on ollut esillä vain yhdessä ohjelman Youtube-videoista, mutta lahjoituksia otetaan ohjelman mukaan vastaan tulevaisuudessakin. The Young Turks on liberaali poliittinen ohjelma, joka ottaa kainostelematta kantaa ajankohtaisiin uutisaiheisiin. Ohjelmaa on tuotettu yli kymmenen vuotta ja sillä on Youtubessa 2,2 miljoonaa seuraajaa.

Bitcoiniin enemmän sijoituksia kuin varhaiseen Internetiin

International Business Timesissä paneuduttiin Coindeskin julkaisemaan State of Bitcoin raporttiin, jonka mukaan Bitcoin-yrityksiin tehdään enemmän sijoituksia kuin mitä Internetiin sijoitettiin Internetin alkuaikoina. Raportin mukaan Bitcoin-startupeihin investoidaan vuonna 2015 noin 786 miljoonaa dollaria, siinä missä Internetiin investoitiin sen alkuaikoina vuonna 1996 noin 639 miljoonaa dollaria. Bitcoin-startupeihin tehdyt investoinnit ovat myös huomattavassa kasvussa, ja ensi vuonna yrityksiin saatetaan laittaa jopa yli 2 miljardia dollaria.

Accenture ja Greenwich puhuvat lohkoketjun puolesta

Teknologiakonsultointijätti Accenturen mukaan lohkoketju tulisi erottaa Bitcoinista. Julkaisemassaan kirjoituksessa Accenturen johtohahmot Owen Jeff ja Sigrid Seibold toteavat, että lohkoketjuteknologia voi tuoda valtavasti kasvumahdollisuuksia niille rahoitusalan toimijoille, jotka ottavat sen aikaisessa vaiheessa käyttöön. Samalla he kuitenkin korostavat tarvetta erottaa lohkoketju Bitcoinista. Jeff ja Seibold perustelevat, että lohkoketjun ei tulisi olla kiinni yhdessä rahassa eikä sen tulisi kenen tahansa louhittavissa. He eivät kuitenkaan esittele konkreettista ratkaisua siihen, miten lohkoketju saataisiin pidettyä turvallisena ja toimivana ilman Bitcoinia.

Greenwich Associatesin tekemässä rahoitusalan ammattilaisia haastatelleessa tutkimuksessa kävi ilmi, että suurin osa alalla uskoo lohkoketjun potentiaaliin alalla. Melkein puolet 102 haastatellusta kertoivat, että heidän yrityksissään ollaan jo tutkimassa lohkoketjun hyödyntämistä. Accenturen tapaan Greenwich ei usko Bitcoinin valuuttana tuovan merkittäviä etuja rahoitusalan yrityksille. Raportissa tuodaan kuitenkin esille tärkeä kysymys siitä, voiko yksityinen lohkoketju toimia yhtä hyvin kuin Bitcoinin hajautettu ja julkinen lohkoketju.

Lohkoketjun yhteiskunnalliset käytöt esittelyssä 

Microsoft NY ja Massachusetts Institute of Technologyn MIT Media Lab pitivät tilaisuuden, jossa esiteltiin lohkoketjuteknologian hyödyntämistä yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Tilaisuudessa käytiin läpi miten lohkoketju voi auttaa mm. yhteisössä tehtävien projektien toteutumista ja sosiaaliavustusten jakamista. Tilaisuus on nähtävissä täällä.

Mike Tyson Bitcoin-automaatin kylkeen

Mike Tyson on lähtänyt mukaan Bitcoin-automaatin sponsoriksi. Mike Tysonin kuvaa kantavat automaatit tulevat käyttöön Las Vegasissa elokuussa.

Mike Tyson sponsoroi Bitcoin-automaattia (lähde)