Viikkokatsaus 31: Bitcoin-dokumentti elokuvafestivaaleilla

Tällä viikolla katsauksen aiheissa on mm. Mt. Goxin konkurssimenettelystä saatu uusi tieto ja hypeä aiheuttanut Bitcoin-dokumentti sekä uudenlainen puettava Bitcoin-lompakko.

Viime viikon katsauksen voi lukea täältä.

Bitcoin-dokumentti elokuvafestivaaleilla

Bitcoinista kertova dokumentti The Rise and Rise of Bitcoin on saanut ensi-iltansa Tribeca Film Festivaleilla. Dokumentissa tarkastellaan Bitcoinia ja sen ympäristöä useasta näkökulmasta, ja dokumentti on saanut hyvää palautetta Bitcoin-yhteisöltä. Dokumentti tulee tekijöiden mukaan laajempaan julkaisuun pian, mutta tähän hätään voi katsoa dokumentin trailerin:

Mt. Goxin konkurssimenettely etenee

Tokion käräjäoikeus on antanut määräyksen Mt. Goxin konkurssimenettelyn aloittamisesta. Yrityksen varat muutetaan rahaksi ja rahat jaetaan vaateiden perusteella velkojille. Ohjeet vaateen tekemiseen ilmoitetaan myöhemmin, ja vapaaehtoinen tapaaminen velkojien kanssa pidetään 23.7. Vaade on tehtävä, jotta rahoja on mahdollista saada takaisin, mutta edelleenkään ei ole tiedossa kuinka paljon Mt. Goxilla on varallisuutta. Tarkempaa tietoa voi lukea Mt. Goxin sivuilta.

Avoimen lähdekoodin ohjelmille Bitcoin-lahjoituksia

OpenSSL Software Foundation on lisännyt bitcoinit OpenSSL-projektin lahjoitustavaksi. Projekti pääsi otsikoihin muutama viikko sitten kun OpenSSL-kirjastossa havaittiin merkittävä haavoittuvuus.

Myös suosittu avoimen lähdekoodin kuvankäsittelyohjelma GIMP ja helppokäyttöisen PGP-salauksen tarjoava Mailvelope vastaanottavat Bitcoin-lahjoituksia.

Hajautettua internet-alustaa kehittävä MaidSafe on alkanut jakamaan omaa virtuaalivaluuttaa muistuttavaa SafeCoinia, jota voi ostaa bitcoineilla. SafeCoinien myynnistä saadut rahat käytetään projektin kehittämiseen, mutta SafeCoinia on tarkoitus käyttää verkon resurssien ostamiseen tulevaisuudessa.

Käsiliikkeillä toimiva lompakko

MEVU on kehittänyt käsiliikkeillä toimivan Bitcoin-lompakon. Lompakkoa pidetään kädessä kuin ranneketta, ja BLE-tekniikkaa hyödyntäen maksut tehdään tietyllä käsiliikkeellä. Kehittäjät uskovat lompakon toimivan parhaiten pienten ostosten maksamisessa tai tippaamisessa, ja suurempien ostoksia maksettaessa siirto voitaisiin varmistaa esimerkiksi puhelimella. Lompakon ennakkotilauksia voi alkaa tehdä kuukauden sisään.

LocalBitcoins ongelmissa viime viikolla

Viime viikolla muutama LocalBitcoins-nettipalvelun käyttäjä väitti usean käyttäjän menettäneen bitcoineja käyttäjätileiltään. Tieto sai monet käyttäjät siirtämään bitcoininsa pois palvelusta, mikä tyhjensi palvelun online-lompakon ja näin ollen hidasti palvelun toimintaa väliaikaisesti. LocalBitcoinsin mukaan kadonneiden bitcoinien taustalla ovat kalastetut käyttäjätunnukset tai haittaohjelmat, eikä palvelussa itsessään ole turva-aukkoja.

Vaalirahoitusta bitcoineilla

Teksasin kuvernöörivaalien ehdokas Greg Abbott on lisännyt bitcoinit kampanjan rahoitustavaksi. Bitcoineilla halutaan tavoittaa laajempi kannattajaryhmä, mikä on osa kampanjan digitaalista vaalityötä.

Samaan aikaan Yhdysvaltojen liittovaltiotason vaalilautakunnassa pohditaan sallitaanko bitcoin-määräistä rahoitusta vaalikampanjoissa. Bitcoin-lahjoitusten ongelma on mahdollisten suurten lahjoitusten anonyymiys. Bitcoin-lahjoitusten sallittu määrä saatetaankin määrittää 100 dollariin, joka on rajana käteislahjoituksissa, ja lahjoituksen tekijän on ilmoitettava henkilötietojaan lahjoituksen yhteydessä.

Ron Paul avasi näkemystään Bitcoinista

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkinyt Ron Paul on avannut näkemystään Bitcoinista. Paul ei pidä Bitcoinia oikeana valuuttana, mutta ihmisten pitäisi pystyä käyttämään sitä täysin vapaasti. Paulin mielestä Bitcoinia ei pitäisi rajoittaa tai verottaa, mutta petoksia ei tietenkään saisi tehdä sitä hyödyntäen. Nykyistä rahajärjestelmää kritisoinut Paul on avoimesti kertonut pitävänsä Bitcoinin ideasta.

Bitcoin-satelliitteja taivaalle

Bitcoinin kehittäjä Jeff Garzik aikoo viedä Bitcoinin lohkoketjun avaruuteen. Bitcoin-verkon noodina toimivat satelliitit varmistaisivat lohkoketjun toiminnan vaikeissakin tilanteissa. Nyt Garzik on aloittanut yhteistyön Deep Space Industriesin kanssa, joka kehittää mm. asteroidien louhimista. Projektin kustannukseksi on arvioitu n. 2 miljoonaa dollaria, jota yritetään kerryttää mm. Bitcoin-lahjoituksilla. BitSat-projektin etenemistä voi seurata täältä.

Dorian Nakamoto vastaanotti Bitcoin-lahjoitukset

Dorian Nakamoto julkaisi Andreas Antonopoulosin kanssa videon, jossa Dorian kertoo vastaanottaneensa hänelle kerätyt Bitcoin-lahjoitukset ja olevansa nyt yksi Bitcoinin käyttäjistä. Antonopoulos keräsi Bitcoinin keksijäksi väitetylle Dorianille vajaat 50 bitcoinia, vaikka Dorian on kieltänyt olevansa Satoshi. Dorian kiittää kaikkia lahjoittaneita.

Chromen lisäohjelma varastanut virtuaalirahaa

Google Chromeen asennettavan lisäohjelman on raportoitu varastavan käyttäjän virtuaalirahaa (mm. bitcoineja ja litecoineja). Cryptsy Dogecoin (DOGE) Live Ticker -lisäohjelma muuttaa virtuaalirahaa siirtäessä oikean osoitteen huijarin osoitteeksi. Lisäohjelmia ja sovelluksia asennettaessa kannattaa olla varovainen, ja vastaanottava osoite kannattaa tarkistaa kahteen kertaan virtuaalirahaa lähettäessä.