Viikkokatsaus 34/2016: Kuluttajille suunnatut louhintalaitteet tekevät paluuta

Maailman johtava Bitcoin-louhintapiirien valmistaja Bitmain on julkaissut uuden kuluttajille suunnatun louhintalaitteen, Antminer R4:n. Sen erikoisuutena on laitteen alhainen melutaso, ja tietysti markkinoiden kärkitasoa oleva energiatehokkuus. Bitmain pyrkii tuotteellaan edistämään Bitcoin-louhintaverkon hajautusta.

Lisäksi Bitcoinin tarina on saanut jälleen uuden mysteerisen kappaleen. Harry Potterin Voldemort-vihollisen aliaksella operoiva kryptografi on julkaissut neuvoja, joiden avulla Bitcoinista voisi rakentaa entistä tehokkaamman. Monet Bitcoinin kehittäjät ovat ottaneet hänet tosissaan ja huomanneet, että Voldemortilla on oikeasti painavaa sanottavaa.

Samaan aikaan jästien maailmassa suuret pankit koittavat rakentaa omaa Bitcoiniaan käyttämällä Bitcoinin lohkoketjuteknologiaa, mutta sitomalla uuden kryptovaluuttansa kansallisiin valuuttoihin ja pitämällä itsellään vallan siitä. Lohkoketjupohjainen valuutta tekisi pankeista parempia, vaikka sen keskitetty luonne ei pärjäisikään Bitcoinin hajautukselle.

Ympäri maailman Bitcoinin käyttö kasvaa. Intiasta on raportoitu kasvaneita lukuja ja maailman suurin pelistreamauspalvelu Twitch on ryhtynyt hyväksymään bitcoineja. Samoin on tehnyt Ranskan kolmanneksi suurin bussiyhtiö. Moskovassa puolestaan halutaan siirtää venäläistä demokratiaa korruptoitumattomaan lohkoketjuun. Sen sijaan Suomessa Tulli on paljastanut suuren nettihuumekaupan, jossa käytettiin bitcoineja. 

Viikolla on myös julkaistu mielenkiintoinen podcast Bitcoinin ensimmäisiin kehittäjiin kuuluvalta suomalaiselta Martti Malmilta. Malmi oli Satoshi Nakamoton jälkeen heti toinen henkilö, joka ryhtyi kehittämään Bitcoinia. Haastattelussa hän kertoo lohkoketjusta, älysopimuksista sekä näiden teknologioiden tulevaisuudesta.

Perjantaina Helsingissä pidettiin Pohjoismaiden ensimmäinen Blockchain-konferenssi. Vaikka tilaisuus oli järjestetty kohtalaisen lyhyellä varoitusajalla, sai se erittäin suuren suosion. Tapahtumassa oli yli 200 ihmistä, ja tilaa oli vapaana ainoastaan seisomapaikkoina. Prasos Oy oli pitchaamassa kyseisessä tapahtumassa.

Lisäksi Bittiraha.fi:tä ylläpitävä Prasos Oy on ostanut Bitcoinkaupat.comin. Voimme iloiten kertoa, että tämä tarkoittaa Prasos Oy:n palvelujen monipuolistumista ja kehittymistä entisestään.

Toni Kososen kurssianalyysissä uskotaan, että bitcoinin kurssin lähitulevaisuuden kehitys on positiivista.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Bitmain tuo markkinoille kuluttajille suunnatun Bitcoin-louhintalaitteen

On yleisesti tiedossa, että Bitcoin-louhintaverkkoa pyörittävät nykypäivänä pääasiassa louhintaan erikoistuvat yritykset, joilla on halleja täynnä louhintalaitteita. Näitä yrityksiä on satoja, mutta selvää on se että tavallisen kuluttajan tai harrastajan on nykyään hyvin hankala louhia kotoaan. Laitteet ovat joko liian tehottomia, hankalia ylläpitää, liian äänekkäitä tai tuottavat liikaa lämpöä, ja lämpöä ei osata hyödyntää.

Maailman johtava Bitcoin-louhintalaitteiden valmistaja Bitmain on nyt julkaissut uuden tavallisille kuluttajille ja harrastajille suunnatun louhintalaitteen nimeltään Antminer R4. Laitteessa on muun muassa kehittynyt jäähdytysjärjestelmä, jonka avulla se on erityisen hiljainen. Siinä on uusimman sukupolven louhintapiirit, joiden energiatehokkuus on 0,098 J/GHs.

Jokaisessa R4-laitteessa on 126 louhintapiiriä ja tehoa irtoaa yhteensä 8,6 terahashia, ja laite on täysin plug & play. Yhden laitteen hinnaksi on arvioitu noin 1000 dollaria, ja laitteet tulevat myyntiin 29.8. Bitmainin uusimman tuotteen toivotaan hajauttavan Bitcoin-louhintaverkkoa entisestään.

Streamaus-jätti Twitch hyväksyy bitcoinit

Maailman suurin videopeli- ja e-sport-streamauspalvelu Twitch on ottanut bitcoin-maksut palveluunsa. Twitchillä on yli 1,5 miljoonaa sisällöntuottajaa ja yli 100 miljoonaa katsojaa kuukaudessa. Palvelun omistaa Amazon.com.

Twitch tarjosi aikaisemmin kiertotien kautta bitcoin-maksuja. Kaksi vuotta sitten Twitch otti yhteistyökumppanikseen pelimaksuja välittävän Xsollan, joka tarjosi vielä tuolloin Coinbasen kautta bitcoin-maksamista. Xsolla kuitenkin myöhemmin lopetti Coinbase-maksujen tarjoamisen, mikä suututti monet Twitch-käyttäjät, jotka vaativat bitcoin-maksujen palauttamista.

Twitchin on ollut ennen vaikea vastata näihin vaatimuksiin sen jälkeen, kun Amazon.com osti sen ja Twitch menetti osan itsenäisestä päätäntävallastaan. Kuitenkin 21. elokuuta Twitch palautti täydet bitcoin-palvelunsa.

Twitchin bitcoin-maksut on ensimmäinen kerta, kun Amazonin omistama yritys suoraan tukee bitcoinia. Amazonilta on haluttu jo pitkään bitcoinin lisäämistä palveluihinsa ja monet uskovat, että Twitch on ensimmäinen askel Amazonin laajemmassa bitcoin-integraatiossa.

Twitchin kautta pelaajat voivat jakaa pelikokemuksiaan toisilleen.

Bitcoinin käyttö kasvaa Intiassa

Bitcoinin käyttö on ollut Intiassa aikaisemmin varsin vähäistä ottaen huomioon maan valtavan asukasmäärän. Tilanne näyttäisi kuitenkin olevan kääntymässä ja bitcoinin käyttö maassa kasvussa.

Intian johtavan Bitcoin-pörssin ja -lompakkopalvelun Coinsecuren mukaan Intiassa on noin 50 000 käyttäjää. Vaikka käyttäjiä on vielä verrattain pieni määrä, mielenkiintoista on, että käyttäjistä noin 30 000 käyttää valuuttaa aktiivisesti vaihdantaan. Coinsecure näkee bitcoinin tilanteen Intiassa hyvänä.

Bitcoinista voisi olla suuri hyöty Intian kaltaisille maille. Bitcoinin avulla esimerkiksi kansainvälinen kauppa nopeutuu ja muuttuu huomattavasti edullisemmaksi.

Ranskan kolmanneksi suurin bussiyhtiö käyttämään bitcoinia

Ranskan kolmanneksi suurin bussiyhtiö, Isi lines, on alkanut ottaa vastaan bitcoin-maksuja. Bitcoin-maksut ovat osa kuuden kuukauden kokeilujaksoa. Yhtiö on alansa ensimmäisiä yrityksiä, jotka hyväksyvät bitcoin-maksut.

Isi lines uskoo, että bitcoin voi tehdä bussilla matkustamisesta halvempaa kuluttajille. Yhtiö kertoi, että se joutuu maksamaan bitcoin-maksuista 0,59 prosenttia palveluntarjoajalleen. Tämä on vähemmän kuin perinteisillä korttimaksuilla.

Bitcoin-maksut ovat erityisen hyödyllisiä turisteille. Bitcoin-maksut vahvistetaan nopeasti ja bitcoinia käyttämällä turistit voivat välttää normaaleihin korttimaksuihin kuuluvat valuutanvaihtomaksut.

Isi lines on Ranskan suurimpia bussiyhtiöitä ja merkittävä tekijä turistiliikenteessä.

Anonyymi kryptografi haluaa parantaa bitcoinia

Anonyymi kryptografi on julkaissut artikkelin, jossa hän esittelee joukon erilaisia parannusehdotuksia, joiden asiantuntijat uskovat voivan parantaa Bitcoin-verkkoa usealla merkittävällä tavalla. Vielä mielenkiintoisemmaksi artikkelin tekee anonymiin kryptografin käyttämä nimimerkki; Tom Elvis Jedusor. Tom Elvis Jedusor on Harry Potterin arkkivihollisen Voldemortin koko nimi kirjasarjan ranskalaisessa versiossa. Itse artikkeli on nimeltään ”Mimblewimble”, nimetty Harry Potterissa esiintyvän kirouksen mukaan.

Artikkelin koomis-mystisestä sävystä huolimatta Bitcoin-ekspertit ovat tutkineet siinä esitettyjä ehdotuksia ja päätelleet, että niissä saattaisi olla jotain perää. Esimerkiksi Bitcoin Coren kehittäjät näkevät, että tämä kryptografian musta velho tietää, mistä puhuu.

”Pidämme Voldemortia oikeasti vakavastiotettavana kryptografina ja hänen artikkeliaan selkeästi oivaltavana”, kertoi Bitcoin Coren kehittäjiin kuuluva Bryan Bishop.

Bitcoinin skaalautuvuus on puhuttanut pitkään, sillä verkko on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin mihin oli varauduttu. Mimblewimblessä ehdotetaan tapaa, jolla lohkojen tarpeellinen tieto voidaan pakata huomattavasti pienempään tilaan. Skaalautuvuudeen lisäksi Mimblewimble tekee Bitcoinista entistä anonyymimmän antamalla mahdollisuuden transaktioihin, joiden suuruuden vain lähettäjä ja vastaanottaja tietävät.

Vaikka Bitcoin-asiantuntijat ja -kehittäjät ovat innostuneet Mimblewimblestä, ei sen implementointi ainakaan sellaisenaan ole tyystin ongelmatonta. Mimblewimble on suunniteltu toimimaan huomattavasti Bitcoinia yksinkertaisemmassa järjestelmässä, minkä vuoksi se ei ole yhteensopiva esimerkiksi älysopimusten kanssa. Ongelmistaan huolimatta kehittäjät uskovat, että artikkelissa esitetyt ideat auttavat Bitcoinia kehittymään entisestään.

Voldemort voi olla paha ruudulla, mutta kryptomaailmassa hän on hyvä… ellei tässä sitten ole kyse jonkinlaisesta juonesta! (KUVA: Warner Bros. Pictures)

Helsingissä pidettiin Pohjoismaiden ensimmäinen Blockchain-konferenssi

Helsingissä pidettiin perjantaina Pohjoismaiden ensimmäinen Blockchain-konferenssi. Tapahtuma järjestettiin kohtalaisen lyhyellä varoitusajalla, mutta se sai siitä huolimatta erittäin suuren suosion. Tapahtumassa kävi yli 200 ihmistä, ja vapaana oli ainoastaan seisomapaikkoja.

Tilaisuudessa oli puheita lohkoketjuteknologiasta ja siihen liittyvistä projekteista, ja lisäksi 9 alan startuppia pääsi pitchaamaan omasta bisneksestään. Prasos Oy oli myös mukana kertomassa omasta toiminnastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Tapahtumaa järjesti CoinTelegraph, ja tilat tarjosi Microsoft Flux. Tilaisuutta sponsoroi Hashflare ja tilaisuuden tukikumppaneina olivat muun muassa Arctic Startup, FIBAN, BAF ja Invesdor.

Pankit julkaisemassa oman digivaluuttansa

Neljä maailman suurimpiin kuuluvaa pankkia ovat vahvistaneet kehittävänsä omaa Bitcoinin lohkoketjuun pohjautuvaa valuuttaansa. Pankit UBS, Deutsche Bank, Santander ja BNY Mellon pyrkivät julkaisemaan valuuttansa vuoteen 2018 mennessä ja niillä on myös aikeena saada keskuspankit käyttämään valuuttaansa. Pankit aikovat rakentaa myös selvittelyjärjestelmän, joka pohjautuu tälle uudelle valuutalle.

Varainsiirrot, tilien selvittelyt, kirjanpito ja muut vastaavat maksavat pankeille 65 – 80 miljardia dollaria vuosittain. Lohkoketjuun pohjautuvan valuutan käyttö yksinkertaistaisi pankkien prosesseja, vähentäisi inhimillisten tai muiden virheiden mahdollisuutta sekä nopeuttaisi rahojen liikettä. Erään tutkimuksen mukaan pankit voisivat säästää jopa 20 miljardia dollaria joka vuosi käyttämällä lohkoketjuun perustuvaa valuuttaa.

Vaikka pankkien uusi valuutta tulee pohjautumaan Bitcoinin teknologiaan, on siinä muutamia olennaisia eroja. Toisin kuin vapaasti markkinoilla kelluva bitcoin, uusi digiraha aiotaan sitoa kansallisiin valuuttoihin. On myös todennäköistä, että pankkikrypto tulee pysymään lähinnä pankkien käytössä ja kontrollissa.

Valuuttaa julkaisevat pankit ovat mukana myös R3CEV:n hankkeessa, jossa kehitetään lohkoketjuratkaisuja finanssialan käyttöön ja jossa on mukana useita kymmeniä pankkeja ja muita finanssialan yrityksiä. R3CEV jätti vastikään patenttihakemuksen kehittämäänsä lohkoketjun inspiroimaan alustaan nimeltä ”Concord”. R3CEV on kertonut tähtäävänsä alustan julkaisuun vuoden 2017 aikana.

Pankkien edustajat ja yhteistyökumppanit uskovat digivaluutan tehostavan pankkien toimintaa huomattavasti. (KUVA: Blockchain Workshop)

Tulli paljasti suuren bitcoineja käyttäneen nettihuumekaupan

Tulli tiedotti perjantaina paljastaneen suureen tor-verkossa toimineen nettihuumekaupan, jossa maksutapana oli käytetty bitcoinia. Epäiltyinä on kolme noin 30-vuotiasta Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta olevaa suomalaista, joiden epäillään myyneen Silkkitie-nimisellä sivustolla huumausaineita 2 miljoonan euron edestä. Tulli kertoi kaupan tapahtuneen anonyymisti tor-verkossa, jossa myyjä ja ostaja eivät kohdanneet vaan ostotapahtumassa käytettiin nimimerkkejä ja PGP-salausta.

Tapaukseen liittyen Tulli pysäytti huhtikuussa 15 kilon huumausainesalakuljetuksen, jonka katukauppa-arvo olisi ollut arviolta 1,1 miljoonaa euroa. Tulli ilmoitti myös takavarikoineensa käteisen rahan ja irtaimen omaisuuden lisäksi myös bitcoineja, yhteisarvoltaan noin miljoonan euron edestä. Tulli on tehnyt tapaukseen liittyen yhteistyötä eri maiden viranomaisten sekä Europolin kanssa, ja asia etenee syyteharkintaan syyskuussa 2016.

Moskova haluaa lohkoketjuvaalit

Moskovan viranomaiset ovat julkaisseet uudet suunnitelmansa lohkoketjuteknologian mahdollisuuksien kokeilemiselle ja tutkimiselle. Moskovan tietotekniikan tutkimuslaitoksen varajohtaja Andrei Belozerovin mukaan virasto tutkii muun muassa, miten lohkoketjua voitaisiin käyttää vaalien järjestämisessä ja vaalivilpin vähentämisessä.

Moskovan viranomaisten mukaan he ovat miettineet muun muassa lohkoketjuteknologian yhdistämistä osaksi Moskovan sähköisen kansalaisuuden järjestelmää, joka luotiin antamaan moskovalaisille lisää vaikutusmahdollisuuksia sekä lisäämään kiinnostusta politiikkaan. Venäjän suurimpiin kuuluva Sberbank saattaa osallistua lohkoketjuprojektin kehittämiseen.

Venäjän asenne lohkoketju- ja Bitcoin-teknologioita kohtaan on muuttunut lähimenneisyydessä nopeasti. Aikaisemmin Venäjällä mietittiin jopa Bitcoinin kieltämistä vankeusrangaistusten ja pakkotyön uhalla, mutta sittemmin viranomaiset ovat muuttaneet kantaansa Bitcoinia kohtaan myönteiseksi. Samaan aikaan useat eri tahot Venäjällä ovat kasvavissa määrin kiinnostuneet lohkoketjuteknologian mahdollisuuksista.

Venäjän hallituksen hellittäessä Bitcoin-kontrolliaan Moskova haluaa alkaa tulevaisuuden lohkoketjukaupungiksi. (KUVA: Wecameasromans)

Prasos Oy on ostanut Bitcoinkaupat.comin

Bittirahaakin pyörittävä pohjoismaiden johtava Bitcoin-palveluntarjoaja Prasos Oy on ostanut Hemmo Group Oy:ltä kauppiaspalvelu Bitcoinkaupat.comin. Bitcoinkaupat tarjoaa helppoa ja turvallista palvelua, jonka avulla yritykset voivat hyväksyä bitcoinit maksuvälineenä. Bitcoinkauppojen tarjoamaa palvelua käyttävät muun muassa Varusteleka, Auto-Outlet, Madventures, Konsolinet, GoFitness ja useat K-kaupat. Liiketoimintakaupan tavoitteena on kehittää Prasoksen Bitcoin-kauppiaspalveluita.

”Yhtiömme on tähän mennessä keskittynyt bitcoin-vaihtopalveluiden tarjoamiseen ja nyt haluamme myös tarjota yrityksille helppoa ja turvallista tapaa ottaa bitcoinit maksuvälineeksi. Bitcoinkauppojen ratkaisun avulla kauppias saa Bitcoin-maksut helposti käyttöön, ja voi valita tilitystavaksi bitcoinit, eurot, tai molemmat. Bitcoinkauppojen palvelun avulla esimerkiksi Auto-Outlet on myynyt jo useita Tesloja bitcoineilla, joten palvelu soveltuu hyvin suuriinkin ostoihin”, kertoo Prasos Oy:n toimitusjohtaja ja perustajajäsen Henry Brade.

Prasos on Pohjoismaiden johtava Bitcoin- ja lohkoketjuyritys, joka tarjoaa muun muassa Bittiraha.fi:tä, Coinmotionia sekä Bittimaatteja.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].