Viikkokatsaus 35/2019: Jopa kryptomiksereissä suurin osa käytöstä on laillista

Bitcoinia syytellään vähän väliä siitä, miten se on osallinen rikollisuuteen. Kenties bitcoin rahoittaa terrorismia, kenties sillä pestään huumerahoja. Kaikki tosiasiat kuitenkin näyttäisivät osoittavan, että näin ei ole. Bitcoinia – kuten mitä tahansa toimivaa rahaa – toki käytetään rikollisuuteen, mutta merkittävästi suurin osa toiminnasta on laillista ja moraalisesti hyväksyttävää.

Tässä viikkarissa katsomme, kuinka paljon bitcoinia miksataan tuhmuudet mielessä, sekä kurkistetaan pahamaineisen Hamasin kryptohommien ja Palestiinan hyväätarkoittavien kansalaisten väliseen suhteeseen – tai siis tarkemmin, että missä suhteessa he käyttävät kryptoja.

Lisäksi otamme huomioon pari tuoretta tutkimusta Bitcoinin käytöstä, eli kuinka suuri sen todellinen dominanssi muihin kryptoihin nähden oikein onkaan ja minkä takia louhijat uskovat krypton tulevaisuuteen niin kovasti.

Pääsimme myös kysymään ensimmäiseen kryptotriathloniin osallistuneen Jeremias Kankaalta klassisesti, että miltäs nyt tuntuu.

Viime viikon katsaus on luettavissa täältä.

Bitcoinilla on aito mahdollisuus toimia globaalina maailmanrahana – ja monille se on jo sitä.

Bitcoin saattaa olla vielä voimakkaampi kuin uskotaan

Bitcoinin dominanssi, eli sen osuus kaikkien kryptovaluuttojen yhteenlasketusta markkina-arvosta, on maailman käytetyimmän kryptotilasto CoinMarketCapin mukaan noin 69%. Forbesin uutisoinnin mukaan uusi tutkimus kuitenkin näyttäisi osoittavan, että todellinen luku on lähempänä 90%.

Arcane Researchin analyytikkojen uuden tutkimusraportin mukaan bitcoinin dominanssi nousee, mikäli kryptovaluuttoja suhteutetaan likviditeetin mukaan. Bitcoinia on paljon helpompi vaihtaa ja käyttää kuin mitään muita kryptovaluuttoja, minkä lisäksi muiden kryptovaluuttojen käyttäminen yleensä edellyttää askelta bitcoinin kautta.

Tutkimusraportin mukaan näillä kriteereillä laskettuna bitcoinin dominanssi voi olla ylivertaisesti suurempi kuin kaikkien muiden kryptovaluuttojen yhteensä. Jopa suurimmat kilpailevat kryptovaluuttajärjestelmät, kuten Ethereum, Ripple ja Litecoin muodostavat vain 10% kaikesta kryptovaluuttojen todellisesta arvosta.

”Joka päivä, kun bitcoin pysyy muiden edellä, on epätodennäköisempää, että mikään toinen kryptovaluutta voi kilpailla sen kanssa valuuttana,” kertoi tutkimusta tehnyt analyytikko Bendik Norheim.

Bitcoin voi olla vielä ylivoimaisempi kuin yleisimmät tilastot uskovat, kertoo tuore raportti.

Bitcoin-louhijat näyttäisivät uskovan nousevaan kurssiin

Vaikka bitcoinin kurssi onkin laskenut sen tämän vuoden huipuista, näyttäisivät louhijat olevan edelleen optimistisia kryptovaluutan hintakehitykselle. Näin ainakin, mikäli data-analyysiyritys Skew Marketsia on uskominen.

Skew Marketsin mukaan suuret louhijatahot ovat kasvattamassa louhintatehoaan ja mahdollisuuksiaan louhia bitcoineja. Yleensä tämä tarkoittaa, että louhijat uskovat voivansa myydä bitcoinit tulevaisuudessa suurempaan hintaan kuin mitä niiden louhimiseen kuluu.

Skew Marketsin uskomuksille näyttäisi olevan ainakin jotain perää, sillä Bitcoin-verkon yhteenlaskettu louhintateho nousi viime viikon keskiviikkona kaikkein korkeimmilleen koskaan.

Samaan aikaan ensi vuonna häämöttää seuraava lohkopalkkion puolittuminen. Tällä hetkellä uusia bitcoineja syntyy maailmaan 12,5 kappaletta joka 10 minuutti. Ensi vuonna tapahtuvan puolittumisen jälkeen bitcoineja syntyy enää 6,25 kappaletta per 10 minuuttia.

Bitcoinin kurssiailahteluista huolimatta louhijoiden usko krypton tulevaisuuteen on kasvanut. (KUVA: Skew Markets)

OneCoin käräjillä Suomessa

Kryptovaluutaksi itseään väittänyt OneCoin-huijaus on poikinut Suomessakin syytteitä. Pohjanmaan syyttäjäviraston mukaan viittä henkilöä vastaan on nostettu syytteet, jotka liittyvät OneCoin-pyramidihuijaukseen.

OneCoin on huijaus, joka esiintyy mahdollisuutena sijoittaa kryptovaluuttaan. Todellisuudessa tätä OneCoin-kryptovaluuttaa ei ole edes olemassa. Huijarit myyvät erilaisia jäsenyys- ja koulutuspaketteja ja värväävät uhrejaan levittämään huijausta samalla luvaten tähtitieteellisiä voittoja.

Maailmanlaajuisesti OneCoin on onnistunut huijaamaan noin kolmea miljoonaa ihmistä. Suomessa huijattuja arvioidaan olevan jopa 20 000.

Neljää OneCoin-huijaukseen osallistunutta henkilöä syytetään törkeistä veropetoksista. Viidettä puolestaan törkeästä rahanpesusta. Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllisyytensä.

OneCoin on ollut yksi onnistuneimmista kryptovaluuttojen maineella ratsastaneista huijauksista. (KUVA: Ronny Martin Juntilainen)

Alle kymmenesosa kryptomiksereiden käytöstä liittyy laittomuuksiin

Kryptoanalyysiyritys Chainalysiksen mukaan vain 8,1 prosenttia kaikista kryptomiksereihin lähetetyistä siirroista liittyvät laittomaan toimintaan. Chainalysis kertoi löydöistä tuoreessa webinaarissaan.

Kryptomikserit ovat palveluja tai ohjelmia, joiden avulla kryptokäyttäjät voivat salata kryptosiirtojaan. Monet kryptovaluutat, kuten Bitcoin, käyttävät julkista lohkoketjua, minkä ansiosta lohkoketjussa tapahtuvia siirtoja on mahdollista seurata.

Kryptomiksereiden avulla siirtoja voidaan sekoittaa keskenään ja siirtojen alkuperää hämärtää. Käyttäjä voi lähettää mikseriin kryptoja, minkä jälkeen hän saa täysin noihin liittymättömiä kryptoja haluamaansa osoitteeseen.

Kryptomiksereiden väitetään yleensä liittyvän krypto- ja Bitcoin-rikollisuuteen, mutta Chainalysiksen mukaan niitä käytetään paljon enemmän lailliseen toimintaan. Noin 40% miksereihin lähetetyistä siirroista ovat laillisten pörssien tekemiä, mikä Chainalysiksen mukaan indikoi, että niitä käytetään turvaamaan pörssin asiakkaiden yksityisyyttä.

26,8% siirroista tulevat toisilta miksauspalveluilta. Chainalysiksen mukaan tämä on merkki siitä, että monet mikserit käyttävät toisia miksereitä hyväkseen antaakseen miksaukselle lisää turvallisuutta.

Vaikka miksauspalveluja käytetään huomattavasti enemmän lailliseen kuin laittomaan toimintaan, näyttäisivät ne silti olevan merkittävimpiä kohteita esimerkiksi hakkeroiduille tai kiristetyille kryptoille.

Bitcoin-mikserit ottavat bitcoineja, sekoittavat ne keskenään ja antavat eri osapuolille kokonaan toisiinsa liittymättömiä bitcoineja.

Palestiinalaiset siviilit käyttävät bitcoinia enemmän kuin terroristit

New York Timesin mukaan Gazaa hallitseva Hamas-terroristijärjestö on siirtänyt kymmenien tuhansien dollarien edestä valuuttaa bitcoineissa. Bitcoin-media CoinDeskin tietojen mukaan tämä näyttäisi kuitenkin hyvin pieneltä sen rinnalla, millainen laillisen bitcoin-käytön buumi Gazassa ja Palestiinassa laajemmin on syntynyt.

”Jotkin vaihtajat siirtävät viidestä kuuteen miljoonaa dollaria kuussa. Olen nähnyt, kun eräs paikallinen vaihtaja siirsi 100 bitcoinia yhdessä siirrossa. Tämän lisäksi on monia pieniä, 200-1000 dollarin asiakkaita,” paikallinen bitcoin-käyttäjä ja -kehittäjä Ismael Al-Safadi kertoo.

CoinDeskin tietojen mukaan Gazassa toimii noin 20 bitcoin-vaihtajaa. Bitcoin on yksi harvoista tavoista, joilla gazalaiset kehittäjät, sisällöntuottajat ja freelancerit voivat ottaa vastaan kansainvälisiä maksuja erilaisten taloussanktioiden vuoksi.

Al-Safadi itse ottaa runsaat 70 prosenttia kuukausittaisista tuloistaan bitcoineina. Hänen arvionsa mukaan pelkästään Gazassa toimii noin 10 000 bitcoin-käyttäjää, jotka käyttävät kryptoa enemmän tai vähemmän satunnaisesti.

Tavalliset palestiinalaiset hyötyvät kryptovaluutan tuomista mahdollisuuksista huomattavasti enemmän kuin terroristit.

Kryptovaluutta urheili tietään maailmankartalle

24.-28. tätä kuuta järjestettiin ensimmäinen kryptotriathlon. 7 urheilijaa 3 eri maasta lähti taistelemaan 357 kilometrin reissun promotoidakseen kryptovaluuttojen mahdollisuuksia, lohkoketjutulevaisuutta ja Bitcoinin luoja Satoshi Nakamoton ideaaleja.

Triathlonissa urheilijoilla oli edessään 22 kilometriä uintia, 280 kilometriä pyöräilyä ja 63 kilometriä juoksua. Tapahtuman aikana kerättiin bitcoineja, joilla promotoidaan kryptovaluuttaa ja Bitcoinia. Lisäksi tapahtuma keräsi paikallista ja kansainvälistä mediahuomiota.

Yksi tunnetuimmista osallistujista oli Suomea urheasti maailmankartalle urheillut kryptokarpaasi, Local Bitcoinsin perustaja Jeremias Kangas. Jeremias Kangas Team Satoshista, miltä nyt tuntuu?

”Ihan jees. Fiilis sangen hyvä kun koitos on takanapäin. Itse siis olin pelkän ekan päivän joka oli 2,3 kilometriä uintia, 99 kilometriä pyöräilyä ja 23 kilometriä juoksua eli luokkaa half-ironman. Omalle kunnolle toi oli ylärajoilla joten en osallistunut muihin päiviin – muuthan jatko sitten koitosten parissa vielä kolme päivää lisää,” Kangas kommentoi.

”I sported very hard,” Jeremias Kangas kertoo Bittiraha.fi:lle. (KUVA: Jeremias Kangas)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *