Viikkokatsaus 5/2018: Kurssit olleet loppuviikosta vuoristorataa

Aluksi näytti siltä, että olisi ollut tulossa suhteellisen hidas viikko kurssien suhteen, mutta sitten perjantai ja viikonloppu yllättivät täysin. Intiasta saapui huhuja, joiden mukaan Intian hallitus olisi kieltämässä Bitcoinin. Tämä sai liikkeelle massoittain myyjiä ja paniikin, jonka myötä kryptojen kurssit tipahtivat radikaalisti alas. Mutta sitten paljastuikin, että huhu todellakin oli vain huhu. Mitään uutta tietoa Intian tilanteesta ei ole tullut, vaan kyseessä oli ainoastaan valtamedian ylitulkinta Intian valtionvarainministerin sanoista. Joka tapauksessa se oli kivi, joka teki melkoiset laineet kryptovaluuttalampeen.

Toinen Bitcoin-yhteisöä puhuttaneista aiheista kuluneella viikolla on ollut Facebookin ilmoittama mainoskielto. Facebookin mielestä kryptomainonnassa on liikaa riskejä, jotta sitä voisi harjoittaa Facebookin alustalla. Vielä ei ole varmaa, kuinka suuri merkitys sillä lopulta tulee olemaan, mutta sillä voi olla vaikutusta yritysmaailmassa ja Bitcoinin adaptaatiossa. Tai sitten ei.

Viikkokatsauksessa perehdymme näihin molempiin aiheisiin sekä moneen muuhun tärkeään tai mielenkiintoiseen kuriositeettiin viime viikolta. Mukana muun muassa Euroopan Unionin hanke maailman suurimmaksi lohkoketjuteknologian tietopankiksi sekä Japanista maailmanmaineeseen noussut poppibändi Virtual Currency Girls, sekä paljon muuta asiaa.

Kuluneella viikolla Bittiraha.fi on myös julkaissut artikkelin, jossa käsitellään Bitcoinin suurta ongelmaa, eli sähkönkulutusta. Miten suuri tämä ongelma on ja voidaanko se ratkaista?

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Japanin uusi Virtual Currency Girls löi läpi kansainvälisessä mediassa. (KUVA: Virtual Currency Girls)

Kryptovaluuttojen kurssit romahtivat, mutta alkoivat palautua

Viikko loppui bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen markkinoiden romahtaessa. Kaikkiaan kryptovaluuttojen yhteenlasketusta markkina-arvosta tippui päivän aikana pois runsaat 100 miljardia dollaria. Tipahdus vaikutti kaikkiin merkittäviin kryptoihin, jotka menettivät kymmeniä prosentteja omasta arvostaan. Muun muassa bitcoin tippui ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana alle 8 000 dollarin käyden jopa 7 700 dollarissa. Litecoinin kurssi tippui noin 80 dollariin ja ethereumin kurssi puolestaan kävi 800 dollarissa.

Kurssitipahdukselle on lienee useampia syitä, mutta yhtenä merkittävistä on pidetty mediassa levinnyttä huhua, että Intia tulisi kieltämään Bitcoinin. Intian valtionvarainministeri Arun Jaitley antoi kryptorahojen sääntelyä koskevia kommentteja puheessaan Intian tuoreesta budjetista. Vaikka Jaitley ei kertonut mitään uutta lainsäädännöstä, valtamedia uutisoi, miten Intia on kieltämässä Bitcoinin. Vaikka väitteelle ei ollut mitään pohjaa, näkyi uutisoinnin vaikutus bitcoin-vaihdannassa.

Rajusti tippuneet kurssit lähtivät palautumaan vielä perjantain aikana ja ovat nousseet suhteellisen tasaisesti koko viikonlopun. Bitcoinin kurssi on noussut yli 9 250 ja ethereum on puolestaan päässyt yli 960 dollarin. Rajuinta palautuminen on ollut litecoinille, joka on noussut viime päivinä kymmeniä prosentteja päivässä. Litecoinia vaihdetaan tällä hetkellä yli 170 dollarilla.

Bitcoinin markkinoilla on käynnissä taistelu, kun optimistit ja pessimistit vääntävät peistä valuuttojen tulevaisuudesta. (KUVA: JustCryptoNews)

Facebook kieltää Bitcoin-mainonnan

Facebook on ilmoittanut kieltävänsä Bitcoiniin ja muihin kryptovaluuttoihin liittyvän mainonnan. Lehdistötiedotteessaan Facebook kertoo kieltopolitiikan syyksi, että se pitää kryptovaluuttoja “finanssituotteina ja -palveluina, joihin liittyy usein harhaanjohtavaa ja petollista mainontaa”.

Tällaisella mainonnalla Facebook tarkoittaa sähköposteissa, sosiaalisessa mediassa ja muualla yleistynyttä mainontaa, jolla pyritään huijaamaan hyväuskoisia ihmisiä ja ratsastamaan Bitcoinin brändillä ja maineella. Mainoksissa saatetaan esimerkiksi taata satojen prosenttien tuotot, vaikka taustalla ei olisi todellisuudessa edes mitään firmaa.

Facebookin uusi politiikka ei erottele lainkaan laillisesti ja puhtain paperein toimivia Bitcoin-yrityksiä erilaisista huijaushankkeista. Mainoskielto kattaa toistaiseksi kaiken kryptorahamainonnan ja se pätee Facebookin lisäksi Instagramissa ja Audience Networkissa. Mainontakielto koskee myös ICO-hankkeita. Facebookille kattava mainonnan kielto on helpompi implementoida kuin valikoiva mainonnan kielto, koska sen ei tarvitse erikseen alkaa arvioida jokaisen toimijan luotettavuutta.

Mainoskielto tuli monelle yllättyksenä. Facebook antoi kieltoa koskevan lehdistötiedotteensa vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Facebookin perustaja Mark Zuckerberg oli kehunut Bitcoinia ja kertonut harkitsevansa Bitcoinin integroimista Facebookiin.

On epävarmaa, kuinka pitkään Facebookin mainoskielto tulee kestämään. Facebookin lehdistötiedotteen mukaan Facebook kerää kokemuksia ja tietoja mainontakiellosta, minkä jälkeen se tulee tarkastelemaan mainontakiellon piirteitä uudestaan.

Vaikka Zuckerberg pitää Bitcoinista, Facebook yrityksenä on sen suhteen varovainen.

EU perustaa maailman suurimman lohkoketjufoorumin

Euroopan komissio on kertonut perustavansa Eurooppaan maailman suurimman lohkoketjuteknologiaa koskevan foorumin. Uusi EU Blockchain Observatory and Forum kokoaa yhteen yrittäjiä, tutkijoita, kehittäjiä ja lainsäätäjiä ja sen tarkoituksena on olla maailman kattavin lohkoketjuasiantuntijuuden keskittymä.

Foorumi tulee muun muassa työskentelemään eurooppalaisen lohkoketjuteknologiaa koskevan lainsäädännön yhtenäistämiseksi. Vaikka EU on antanut joitain lohkoketjuteknologiaa koskevia säädöksiä, on eurooppalainen lohkoketjusääntely hyvin hajautunutta. Foorumin on tarkoituksena korjata tämä.

Foorumi tulee lisäksi järjestämään lohkoketjuteknologiaa koskevia konferensseja ja muita tapahtumia sekä tekemään tutkimustyötä lohkoketjun ja kryptovaluuttojen saralta. Euroopan unioni on kiinnostunut erityisesti siitä, miten Bitcoinin taustateknologiaa voitaisiin hyödyntää julkisten toimintojen parantamisessa.

“Lohkoketjun kaltaiset teknologiat voivat vähentää kuluja ja lisätä luotettavuutta, turvallisuutta ja läpinäkyvyyttä. Niillä on suuri potentiaali tehdä sosiaalisesta ja taloudellisesta kanssakäymisestä netissä turvallisempaa erilaisia hyökkäyksiä vastaan sekä poistaa kaikenlaisia ylimääräisiä osapuolia. Haluamme hyödyntää Euroopan merkittävän osaamisen ja yritysmaailman päälle tullaksemme maailman johtava alue lohkoketjuteknologiassa” kertoi EU:n digitaalisista sisämarkkinoista vastaava komissaari Andrus Ansip.

Andrus Ansipin mukaan lohkoketjuteknologia voi tehdä monia parannuksia niin talouteen kuin myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. (KUVA: Magnus Fröderberg)

Bitcoinin siirtokustannukset ovat laskeneet

Bitcoinin siirtokustannukset ovat ennätysmatalalla kuukausiin. Bitcoinin keskimääräiset siirtokustannukset ovat enää alle kolmannes siitä, mitä ne olivat pahimmillaan joulukuussa 2017. Jouluna siirtokustannukset kävivät huipussaan jopa 40 dollarissa, mutta tällä hetkellä siirtoja saattaa saada jopa alle kuuden dollarin.

Siirtokustannusten laskemiselle on monia syitä. Bitcoinin merkittävä kurssinousu on tuonut Bitcoin-verkkoon runsaasti lisää laskentatehoa ja louhijoita. Vaikka Bitcoin-verkko päivittääkin automaattisesti louhinnan vaikeusastetta siten, että uuden lohkon syntymisessä kestää aina keskimäärin saman verran, on uutta louhintatehoa tullut verkkoon nopeammin kuin verkko on ehtinyt sopeutua. Tämän seurauksena lohkoja on tullut parhaimmillaan jopa kymmeniä kertoja nopeammin kuin yleensä, mikä puolestaan on nostanut Bitcoin-siirtoverkon nopeutta.

Myös teknologisella kehityksellä on ollut osansa siirtokustannusten laskemisessa. SegWit-päivityksen käyttö on yleistynyt siitä, kun se julkaistiin kesäkuussa. SegWit lisää Bitcoin-verkon siirtokapasiteettia ja laskee siirtokustannuksia. Mitä enemmän Segwitiä hyödyntäviä siirtoja käytetään, sitä matalammaksi verkon siirtokustannukset keskimäärin laskevat.

Siirtokustannuksiin on vaikuttanut myös se yksinkertainen fakta, että ihmiset ovat valmiita maksamaan siirroista vähemmän. Loppuvuodesta 2017 bitcoinia ostettiin lähinnä spekulaatiomielessä ja pikavoittojen toivossa, minkä seurauksena ihmiset olivat valmiita maksamaan suuria summia saadakseen siirtonsa heti seuraavaan lohkoon. Sittemmin ihmiset ovat alkaneet maksaa maltillisempia siirtokustannuksia, minkä myötä siirtokustannukset ovat romahtaneet. Loppujen lopuksi siirtokustannukset – kuten koko Bitcoin-verkko – ovat käyttäjien käsissä ja vain käyttäjät voivat tehdä sen päätöksen, käyttävätkö he jotain vai eivät.

Bitcoin-verkon siirtokustannusten oletetaan laskevan entisestään kuluvan vuoden aikana. Bitcoin-verkon siirtonopeutta tuhansia kertoja nostavat Salamaverkko-ratkaisut ovat lähestulkoon valmiita ja niitä on testattu jo onnistuneesti Bitcoinin pääverkossa. Salamaverkkojen yleistyminen voi laskea Bitcoinin siirtokustannukset vain murto-osaan nykyisestä. Salamaverkkojen oletetaan tulevan laajempaan käyttöön jo kuluvan vuoden aikana.

Bitcoinin siirtokustannukset ovat lähteneet laskuun niiden saavutettua käsittämättömät mittasuhteet viime vuoden lopulla. (KUVA: Bitcoin Magazine)

Moneroa louhitaan netissä petollisin keinoin

Yli puoli miljoonaa tietokonetta on joutunut kaapatuksi osaksi kryptovaluuttoja louhivaa bottiverkkoa. Bottiverkko on onnistunut louhimaan jo miltei 9 000 moneroa, joka on arvoltaan yli 3 miljoonaa euroa.

Smominruksi nimetty bottiverkosto on pääasiassa hyökännyt Windows-pohjaisia servereitä vastaan. Bottiverkosto on hyväksikäyttänyt Windowsissa olevaa EternalBlue-heikkoutta, jonka yhdysvaltojen NSA kehitti tietoiseksi takaportiksi Windows-koneisiin. EternalBluea on käytetty hyväksi myös aikaisemmin WannaCry-virusepidemian aikana.

Bottiverkko on pahimmillaan saastuttanut jopa 526 000 Windows-serveriä. Toistaiseksi bottiverkostoa vastaan tehdyt toimenpiteet ovat osoittautuneet vain väliaikaisiksi onnistumisiksi ja bottiverkosto on onnistunut toipumaan niistä.

Monero on tullut erityisen suosituksi kyberrikollisuuden keskuudessa. Moneron siirtäminen on anonyymiä, toisin kuin bitcoinien. Lisäksi moneroa voi louhia tehokkaasti CPU:lla, joten miltei mikä tahansa laite voi louhia sitä. Tämän vuoksi laitteiden saastuttaminen louhimaan nimenomaan moneroa on ollut usein tehokkainta.

Moneroa on louhittu salaa käyttäjien koneella myös hyväksikäyttämällä Googlen DoubleClick-mainosten heikkouksia. Joihinkin mainoksiin on upotettu koodia, jonka avulla mainoksia näyttänyt kone on saatu louhimaan salaa moneroa. Myös esimerkiksi suomalainen MV-lehti on louhinut moneroa salaa lukijoiden koneilla.

Monerosta on tullut suosituimpia kryptovaluuttoja kyberrikollisten keskuudessa, koska se on anonyymi ja sitä on helppo louhia salaa. (KUVA: Colin)

Japanilainen kryptorahatyttöbändi nousi otsikoihin

Japaniin on noussut uusi j-pop-sensaatio, joka ammentaa inspiraationsa kryptovaluutoista. Virtual Currency Girl on kahdeksanhenkinen tyttöbändi, jonka jokainen jäsen edustaa eri kryptovaluuttaa: Bitcoinia, Ethereumia, Cardanoa, Rippleä, NEMiä, NEOa, BCashia ja Litecoinista forkattua Monecoinia, jota käytetään Japanissa kohtuullisen paljon.

Virtual Currency Girlin levyjä ja konserttilippuja voi tietysti ostaa vain bitcoineilla ja etherillä. Myös tyttöjen omat palkat maksetaan virtuaalivaluutoilla.

“Oi Japani, miksi oletkaan niin hieno!” kommentoi digijulkaisu Beebom Twitterissä.

Virtuaalivaluuttateemainen tyttöbändi onnistui saavuttamaan välittömästi suurta mediahuomiota niin Japanissa kuin maailmallakin. Japanilaisten medioiden lisäksi muun muassa Reuters ja Financial Times uutisoivat tytöistä, puhumattakaan Bitcoin-mediasta.

Virtual Currency Girlin ensimmäinen kappale “The Moon, Virtual Currency and Me” on hurmaa Japanissa ja ympäri maailman. Sitä on hyvä kuunnella, kun treidailee pörssissä.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].