Yhdysvalloille bitcoineja omistava senaattori – Viikkokatsaus 6/2021

Hellurei ja hellät tunteet. Tällä kertaa tarjoamme viikkarissa teille sisarpalvelumme Coinmotionin sekä yhteistyökumppaniemme laatiman katsauksen siihen, miten kryptomarkkinoilla oikein huristeltiin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Jokainen tapahtumia seurannut tietääkin, että melko hurjaa oli meno. Eikä se meno näyttäisi paljoa hidastuneen, vaikkakin muutamia korjausliikkeitä on jo tullut ja luultavasti lisääkin on tulossa.

Lisäksi tuttuun tapaan silmäilemme viikon merkittävimpiä, jännimpiä tai muutoin vaan mielenkiintoisimpia uutisia. Tällä kertaa noihin on valikoitunut esimerkiksi Yhdysvaltojen senaatti, jonka talous- ja pankkiasioita käsittelevä valiokunta sai vahvistuksekseen ensimmäisen USA:n senaattorin, joka on julkisesti kertonut sekä tukevansa että omistavanasa kryptovaluuttoja.

Muissa uutisissa käsittelemme muun muassa Twitterin toimitusjohtajan päätöstä ryhtyä konkreettisesti tukemaan Bitcoin-verkon toimintaa pyörittämällä Bitcoinin full node -solmua, Bitcoinin kasvava energiankulutus sekä Nigerian poliisikorruptiosta lähtenyt vyyhti, joka johti kryptopörssien toiminnan vaikeuttamiseen maassa.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Bitcoinin viime kuukausien menestys ja merkit tulevasta vihjaavat, että nyt olisi hyvä aika pistää hiukan kryptoa pankkiin.

Coinmotion julkaisi katsauksen viime vuoden viimeisestä neljänneksestä

Bittiraha.fi:n sisarpalvelu Coinmotion on julkaissut tuoreimman katsauksensa edellisen vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä. Katsauksessa analysoidaan vuoden viimeisen kolmen kuukauden tapahtumia ja pohditaan, miten en voisivat vaikuttaa tällä vuodella Bitcoiniin ja kryptomarkkinoihin laajemmin.

Raportti käsittelee monia merkittävimmistä viime vuoden ilmiöistä, kuten bitcoinin kurssin huomattavaa nousua. Viime vuoden aikana bitcoinin kurssi nousi yli 300%, mikä on jopa bitcoinille melkoinen saavutus.

Syinä tälle nousulle raportti esittelee muun muassa lohkoketjupalkkioiden puoliintumista, jonka ansiosta uusia bitcoineja syntyy puolet aikaisemmasta. Lisäksi raportissa tutkitaan institutionaalisten sijoittajien kasvanutta kiinnostusta bitcoiniin.

Coinmotionin neljännesvuosikatsaukset ovat olleet suosittu tapa päästä kärryille siitä, mitä kryptomaailmassa on viime neljänneksellä tapahtunut.

Kryptomyönteinen senaattori USA:n pankkivaliokuntaan

Ensimmäinen julkisesti Bitcoinia tukeva ja bitcoineja omistava senaattori, Cynthia Lummis, on saanut paikan Yhdysvaltain senaatin pankkiasioita hoitavassa valiokunnassa. Lummis on jo kertonut aikeistaan opettaa kollegoilleen, mistä kryptovaluutoissa todellisuudessa on kyse.

“Asemassani senaatin pankkivaliokunnassa toivon voivani tuoda tietoa kryptovaluutan kaltaisista uraauurtavista teknologioista ja työskennellä liittovaltion lainsäätäjien kanssa siten, että tuleva lainsäädäntö pikemminkin kannustaa innovaatioihin kuin tappaa niitä,” Lummis kommentoi.

Lummis puhunut aktiivisesti kryptovaluuttojen puolesta jo ennen valintaansa. Hänen mukaansa bitcoin on erinomainen turvasatama esimerkiksi dollaria ja muita fiat-valuuttoja vastaan, koska valtio tai muut instituutiot eivät voi hallita sitä.

Lummiksen valinta pankkiasioita koskevaan valiokuntaan on luonnollisesti erinomainen asia Bitcoin-käyttäjien kannalta. Mikäli Lummis onnistuu tehtvässään opastaa muita valiokunnan poliitikkoja kryptovaluuttoihin liittyvissä asioissa, voi se vaikuttaa positiivisesti tulevaan kryptovaluuttasääntelyyn.

Cynthia Lummis on ensimmäinen USA:n senaattori, joka on julkisesti kertonut omistavansa Bitcoinia.

Robinhood avasi kryptomyynnit WallStreetBets-kaaoksen jälkeen

Osakkeiden ja kryptovaluuttojen ostosovellus Robinhood on alkanut palauttaa kryptovaluuttojen ostomahdollisuuksia palveluunsa. Robinhood poisti sivuiltaan ilmoituksen krypto-ostosten lakkauttamisesta ja useammat käyttäjät ovat kertoneet, että he ovat onnistuneesti ostaneet kryptovaluuttoja Robinhoodin kautta.

Robinhood sulki kryptopalveluitaan viime kuun lopussa WallStreetBets-hässäkän yhteydessä. WallStreetBets on Reddit-yhteisö, jossa niin sanotut “meemisijoittajat” keskustelevat sijoittamisesta ja suunnittelevat sijoituksiaan.

WallStreetBets sai huomiota sen jälkeen, kun sen käyttäjät onnistuivat nostamaan videopelikauppa GameStopin osakkeen kurssin moninkertaiseksi ja siten iskemään kipeästi firman osakkeita lyhyeksi myyneisiin hedgerahastoihin.

GameStopin osakkeiden jälkeen WallStreetBets ryhtyi nostamaan kryptovaluutta dogecoinin kurssia, mihin Robinhood reagoi sulkemalla väliaikaisesti krypto-ostomahdollisuuksia. Dogecoinin kurssi on noussut yli 50% sen jälkeen, kun Robinhood taas mahdollisti sen ostamisen sovelluksensa kautta.

WallStreetBets onnistui kikkailemaan monet vakiintuneet instituutiot kyykkyyn sosiaalisen median ja meemien voimalla.

Bitcoinin energiankulutus kasvoi ennätyskorkeaksi

Bitcoinin kasvanut kurssi on nostanut myös Bitcoin-verkon energiankulutuksen korkeimmilleen sitten viime vuoden lopun. Asiasta selviää Diginomics-julkaisun Bitcoin Energy Consumption Indexistä.

Tällä hetkellä Bitcoinin verkon pyörittämisen arvioidaan kuluttavan noin 77,8 terawattituntia sähköä per vuosi. Vertailuksi Suomessa sähköä käytetään noin 86,1 terawattituntia vuodessa. Saksassa energiaa kuluu noin 524 terawattituntia vuodessa ja Kiinassa 7 225 terawattituntia vuotta kohti.

Bitcoin-verkko ei käytä energiaa turhaan, vaan energiakulutuksella varmistetaan koko verkon turvallisuus. Verrattuna suurempiin energiasyöppöihin Bitcoin käyttää edelleen verrattain vähän energiaa. Cambridge Centre for Alternative Financen tutkija Michel Rauchsin mukaan Bitcoinin energiankulutus on edelleen vähäisempää kuin esimerkiksi käyttämättömänä verkkoon kytkettyjen sähkölaitteiden kulutus.

Bitcoinin sähkönkulutus on kasvanut, mutta se on vielä kaukana isoimmista energiasyöpöistä. (KUVA: Hippox)

Nigerian keskuspankki haluaa estää kryptopörssien toiminnan maassa

Nigerian keskuspankki on asettanut kaikille sen valvomille finanssialan instituutioille kiellon palvella maassa toimivia kryptopörssejä. Pankki perustelee kieltoa kryptovaluuttoihin liittyvillä riskeillä, kuten rahanpesulla, terrorismin rahoittamisella ja muilla vaarallisilla käsitteillä.

Osana kieltoa keskuspankki on myös vaatinut, että kaikki liikepankit sulkevat niissä olevat tilit, jotka kuuluvat kryptopörsseille tai muille kryptovaluuttoja vaihtaville yrityksille. Kiellon rikkomisesta voi seurata keskuspankin mukaan tiukkoja rangaistuksia.

Kryptovaluutat ovat olleet suosittuja Nigeriassa jo vuosia. Ne kuitenkin tulivat laajempaan valtavirtatietoisuuteen viime mielenosoitusten yhteydessä. Lokakuussa Nigeriassa järjestettiin useita protesteja poliisiväkivaltaa vastaan. Keskuspankki vastasi tähän sulkemalla kaikkien protestien osanottajien tilit, mikä puolestaan sai protestiliikkeen siirtymään bitcoin- ja kryptolahjoituksiin.

Keskuspankin Bitcoin-kielto on yhteydessä maassa järjestettyihin protesteihin korruptoitunutta poliisia vastaan. (KUVA: Kaizenify – CC BY-SA 4.0)

Twitterin toimitusjohtaja alkoi ylläpitää Bitcoinia

Perjantaina 5.2. Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey lähetti twiitin, jossa luki yksinkertaisesti “running Bitcoin”. Twiitillään Dorsey paljasti, että hän on laittanut pystyyn Bitcoinin full noden.

Full nodella tarkoitetaan Bitcoin-solmua, joka sisältää koko Bitcoinin lohkoketjun ja jakaa sitä muille solmuille ja käyttäjille. Full nodet ovat välttämättömiä Bitcoinin hajauttamisen kannalta.

Twiitti oli myös viittaus ensimmäiseen kertaan, kun Twitter sai kuulla Bitcoinista. Tietokonetutkija Hal Finney oli saanut juuri ensimmäisen bitcoin-siirron Bitcoinin kehittäjä Satoshi Nakamotolta, minkä jälkeen hän twiittasi juuri samanlaisen twiitin kuin Jack Dorsey perjantaina.

Kuka tahansa voi halutessaan ryhtyä ylläpitämään Bitcoinin full nodea. Full noden ylläpitäminen ja pyörittäminen on helpointa lataamalla Bitcoinin referenssiohjelma Bitcoin Coren ja antamalla sen ladata koko lohkoketjun.

Jack Dorsey on aina ollut Bitcoinin äänekäs kannattaja. (KUVA: cellanr – CC BY-SA 2.0)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *