Bitcoin suojaa hyvin talouden kurimuksilta – Viikkokatsaus 39/2020

Kulunut viikko on ollut taas jännittävän hurja Bitcoinille ja kryptovaluutoille, sekä laajemmin maailmantaloudelle. Yksi maailman suurimmista kryptopörsseistä, BitMEX, on joutumassa Yhdysvalloissa oikeuteen. Viranomaiset epäilevät, että BitMEX olisi muun muassa tehnyt rekisteröimättömiä siirtoja, jotka rikkovat Yhdysvaltain kryptosäännöksiä. Pahimmillaan tästä voi seurata BitMEXin eräille työntekijöille jopa pysyvää kieltoa toimia kryptoalalla. Toisaalta mikään ei ole vielä varmaa.

Lisäksi maailmaa, osakemarkkinoita ja laajemmin taloutta on hämmentänyt uutinen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin sairastumisesta koronavirukseen. Sairastuminen tuli yllättävänä ja sen vaikutukset Yhdysvaltain presidentinvaaleille ja sitä kautta taloudelle voivat olla mitä tahansa. Tämä on näkynyt myös bitcoinin hinnan heilunnassa.

Tässä viikkarissa tutkimumme muun muassa hodlaamista, fiat-valuutan inflaatiota ja sitä, miten hodlaaminen suojaa tuolta inflaatiolta. Lisäksi tsekkaamme muun muassa, miten kauppiaat hyötyvät kryptoista ja kuinka paljon uusiutuvien määrä on kasvanut kryptolouhinnassa.

Viime viikon katsarin voit lukea täältä.

Taloudellisista myllerryksistä huolimatta bitcoin on pysynyt hyvässä nousussa.

Puolet bitcoineista pysynyt yli vuoden hodlaajilla

Yli puolet kaikesta liikenteessä olevasta bitcoinista on pysynyt liikkumattomana vuoden tai yli. Lähes kaksi kolmannesta liikenteessä olevasta bitcoinista ei ole liikkunut yli vuoteen. Lähes yksi kolmannes ei ole liikkunut yli kolmeen vuoteen.

44% kaikista liikkeelle lasketuista bitcoineista on pysynyt lompakoissa vuoden 2018 syyskuusta saakka, eli hodlaajat ovat pitäneet niitä hallussaan pahimpien karhumarkkinoiden yli.

Hodlaamisella tarkoitetaan sijoitusstrategiaa, jossa sijoittaja pelkästään hankkii ja pitää bitcoineja hallussaan. Hodlaaminen perustuu oletukselle, että pidemmällä aikatähtäimellä bitcoinien kurssi tulee nousemaan entisestään.

Käytännössä jokainen, joka on hodlannut bitcoineja yhtään pidemmän aikaa, on onnistunut tienaamaan bitcoin-sijoituksillaan vähintään jonkinlaisia summia.

Hodlaajia on yhä enemmän ja keskimäärin hodlaajat ovat tienanneet merkittävästi.

Maailman kryptopörssit hoitavat KYC:in huonosti

Yli puolet maailman kryptopörsseistä noudattavat huonosti KYC-sääntelyä, ja niillä on joko heikot asiakkaiden identifiointikeinot tai ei keinoja ollenkaan. Tieto on peräisin lohkoketjuanalyysiyritys CipherTracen tuoreesta tutkimuksesta.

CipherTrace tutki yli 800 erilaista kryptopörssiä. Tutkituista pörsseistä 56% eivät noudattaneet lainkaan KYC-sääntelyä, jonka tarkoituksena on estää rahanpesua ja muuta rikollista toimintaa.

Kaikista eniten heikosti KYC-sääntelyä noudattavia pörssejä löytyi Euroopasta, vaikka Eurooppaa yleisesti pidetään yhtenä tiukimmin kryptosääntelyä valvovista alueista. Noin 60% eurooppalaisista kryptopörsseistä oli puutteelliset KYC-mekanismit. Valtioista heikoiten KYC-sääntelyä noudatettiin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Venäjällä.

Tutkimuksen mukaan useat kryptopörssit eivät vaivaudu kertomaan pörssinsä kotipaikkaa. CipherTracen mukaan tämä vaikuttaa ensisijaisesti tietoiselta rikkomukselta, sillä tällaisista pörsseistä noin 85% oli heikkoja tai olemattomia tapoja varmistaa asiakkaansa.

Monet kryptopörssit jättävät KYC-säännökset tahallaan noudattamatta.

Bitcoin-maksut lisäsivät myyntiä

Bitcoin-maksuvälittäjä BitPay on julkaissut tuoreen tutkimuksen, jossa käsiteltiin neljän eri alan kauppiaan kokemuksia bitcoin-maksuista. Tutkimukseen valitut kauppiaat olivat kullan välittäjä, Internetissä toimiva lahjakorttiliike, elektroniikkakauppias ja domain-rekisteri. Tutkimuksen mukaan kaikki myyjät hyötyivät annettuaan asiakkailleen mahdollisuuden maksaa bitcoineilla.

Tutkimusraportin mukaan bitcoin-myynnit mitätöivät kokonaan chargeback-järjestelmään liittyvät huijausriskit, jotka olivat aikaisemmin olleet merkittävä haitta yrityksille. Chargeback-järjestelmällä tarkoitetaan esimerkiksi luottokorttiyritysten menetelmää, jolla he voivat periä takaisin jo maksettuja maksuja erinäisissä tilanteissa. Vaikka chargeback-järjestelmä on alunperin tehty asiakkaan suojaksi, on sitä käytetty merkittäviä määriä erilaisissa huijauksissa.

Chargeback-huijausten mitätöimisen lisäksi bitcoin-maksun mahdollisuus lisäsi kauppiaiden myyntiä. Vaikka itse bitcoin-myynnit muodostivat vain noin 0,5% – 6,5% kauppiaiden myynneistä, oli pelkkä bitcoin-maksun mahdollisuus lisännyt kauppiaiden asiakasmäärä keskimäärin 40% viimeisen kolmen vuoden aikana.

”Haastatellut kauppiaat kertoivat kasvattaneensa myyntiä tavoittamalla uusia asiakkaita, jotka haluavat maksaa bitcoinilla ja muilla kryptovaluutoilla. Vaikka kryptovaluuttaostajat edustavat vain pientä osuutta kaikista ostajista, kryptovaluuttojen tunnettuus on merkittävä ja kasvaa jatkuvasti,” raportissa todettiin.

BitPay on yksi suurimmista bitcoin-maksujen välittäjistä. (KUVA: BitPay)

Dollarin inflaatio vaikuttaa myös bitcoinin arvoon

Bitcoin on historiallisesti toiminut erinomaisena suojana inflaatiota vastaan, mutta vastaavasti fiat-valuuttojen inflaatio tarkoittaa sitä, että kryptovaluuttojen tosiasiallinen arvonkasvu ei ole ollut niin suurta kuin mitä käyrät tarkoittavat. Merkittävä osa kryptovaluuttojen arvonnoususta on johtunut pikemminkin siitä, että fiat-valuuttojen arvo on laskenut, laskee Cointelegraph.

Kryptovaluuttojen arvoa mitataan usein USA:n dollarilla. Viime vuosikymmenen aikana USA:n dollarin arvo on laskenut inflaation vuoksi lähes 20%. Tämä tarkoittaa, että kryptovaluuttojen arvo ei ole todellisuudessa noussut lähellekään niin paljon kuin yleensä uskotaan.

Jos käytämme vuoden 2010 dollarin arvoa mitataksemme nykyisen bitcoinin arvon, bitcoinin arvo ei olekaan enää yli 10 000 dollaria, vaan hiukan alle 8 800 dollaria. Toisaalta tämä ei tarkoita, että bitcoin olisi ollut huono sijoitus, vaan ainoastaan, että se ei ole ollut niin hyvä sijoitus kuin pelkkä dollarihinnan katsominen antaa ymmärtää. Nykyisen dollarin arvo on vain 84 senttiä, mikäli sitä verrataan vuoden 2010 dollarin arvoon.

Kaikesta huolimatta bitcoin näyttää olevan huomattavasti parempi suojaamaan arvoa inflaatiolta kuin rahan pitäminen fiat-valuutoissa.

Inflaatio on syönyt myös kryptovaluuttojen nimellistä arvoa.

Kryptolouhinta käyttää yhä enemmän uusiutuvaa energiaa

Ainakin 76% kryptovaluuttojen louhijoista käyttää vähintään osaksi uusiutuvaa energiaa kryptolouhinnassaan. Tieto perustuu Cambridgen yliopiston tuoreeseen tutkimukseen. Tutkimuksen mukaan yhteensä noin 39% proof-of-work-varmennukseen perustuvien kryptovaluuttojen louhinnan käyttämästä energiasta tulee uusiutuvista energianlähteistä.

Tutkimus antaisi osviittaa, että uusiutuvien käyttö kryptolouhinnassa on kasvussa. Vuonna 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 28% louhintaan käytetystä energiasta tuli uusiutuvista energianlähteistä ja 60% louhijoista käytti uusiutuvia ainakin osana sähköntuotantoaan.

Vesivoima oli kaikista merkittävin energianlähde louhinnalle. Lähes 62% louhijoista käytti vesivoimaa. Hiili- ja kaasuenergia tulivat sen perässä ja niitä käyttivät 38% ja 36% louhijoista. Seuraavina perässä tulivat tuulivoima, öljy ja aurinkovoima.

Proof-of-work kryptovaluuttojen heikkoutena on usein pidetty niiden korkeaa energiankulutusta, jonka on nähty muodostavan ympäristöongelman. Tutkimus kuitenkin näyttäisi vihjaavan, että tämä ongelma on vähintään laantumaan päin. Mikäli sama määrä energiaa tuotetaan uusiutuvilla verrattuna fossiilisiin, on sen aiheuttama haitta ympäristölle huomattavasti pienempi.

Uusiutuvia energianlähteitä käytetään jatkuvasti enemmän kryptolouhinnassa. (KUVA: Molgreen – CC BY-SA 3.0)

Ranskan poliisi epäilee jihadistien rahoittaneen terrorismia kryptoilla

Ranskan poliisi on pidättänyt tiistaina 29 ihmistä, joiden epäillään käyttäneen kryptovaluuttoja rahoittaakseen Syyrian islamilaisia jihadisteja, kertoo ABC News.

Ranskan antiterrorismisyyttäjän toimiston mukaan Ranska on myös antanut etsintäkuulutukset kahdesta Ranskan kansalaisesta, joiden epäillään olevan päätekijöitä asiassa. Kahden tekijän uskotaan oleskelleen Syyriassa vuodesta 2013 saakka.

Päätekijöiksi epäillään kahta 25-vuotiasta, Mesut S:ää ja Walid F:ää. Nyt pidätetyt 29 ihmistä ovat iältään 22 – 66 -vuotiaita.

Kryptovaluuttojen käyttö terrorismin tukemisessa yleisesti erittäin pieni ilmiö. Nyt ilmitullut projekti on yksi laajimmista terrorismin rahoittamista koskevista kryptoprojekteista. Yleisesti ottaen avoimeen lohkoketjuun perustuvien kryptovaluuttojen käyttö terrorismin rahoittamisessa tai muussa rikollisuudessa ei ole rikollisten suosiossa, sillä lohkoketjuun jää jälki jokaisesta siirrosta.

Kryptovaluuttoja on käytetty hyvin vähän islamilaisen terrorismin rahoittamiseen. (KUVA: Dying Regime – CC BY 2.0)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *