Lisäsimme tällä viikolla neljäntenä kryptovaluuttana Ripplen (XRP) Bittirahan sisarpalveluun Coinmotioniin. Lanseerauksen yhteydessä Coinmotionin blogissa julkaisemassamme artikkelissa kerroimme sen ominaisuuksista melko kriittiseen sävyyn. Ripple poikkeaa selkeästi aiemmin valikoimassamme olleista kryptovaluutoista ja halusimme tehdä tämän selväksi asiakkaillemme. Emme muutenkaan halua antaa yltiöoptimistista kuvaa tarjoamistamme virtuaalivaluutoista vaan pyrimme kertomaan rehellisesti potentaalin ohella myös riskeistä.
Julkaisutyylimme herätti huomiota kryptovaluutta-alaa seuraavissa medioissa ja tubettajissa sekä sosiaalisessa mediassa. Saimmekin sosiaalisessa mediassa paljon kommentteja ja jonkin verran kriittistä kommentointia Ripplen faneilta, joista tosin twitterin puolella osa vaikutti olevan botteja. Alaa seuraavissa medioissa taas kommentoitiin kiinnostuneena sitä, että kritisoimme palveluumme lisäämäämme tuotetta julkaisun yhteydessä, mikä on markkinoinnin näkökulmasta varsin poikkeuksellista.
Emme tietenkään olisi lisänneet Rippleä palveluvalikoimaamme, mikäli emme uskoisi sen potentiaaliin. Vaikka kommentoimme tiettyjä puolia siitä kriittisesti, niin kuitenkin uskomme, että Ripple-maksuverkolla on potentiaalia menestyä samoin kuin XRP-virtuaalivaluutalla. Tällä hetkellä XRP löytyy palveluistamme vain Coinmotionin valikoimasta, mutta tavoitteenamme on tuoda se myöhemmin myös Bittirahan osto- ja myyntipalveluun monen muun altcoinin ohella.
Muun muassa suositulla tubettajalla Crypto Zombiella oli kommentoitavaa Ripplen lanseerauksen toteutuksesta Coinmotionissa.

No olisiko kannattanut ottaa selvää? Aloittamalla vaikka siitä miten XRPL:n konsensus oikeasti toimii. Joskus tuntuu että porukoilla menee XRPL ja Ripplenet sekaisin. T. “Twitter-botti”
Hei! Milloin lanseeraatte IOTAn osto- ja myyntitoiminnon? 5g ja iot tulee vauhdilla. Tämä “coin” on se, mikä lyö läpi.
Iotan lisääminen ei ole vielä lähiaikojen suunnitelmissa. Sitä on kyllä useampi toivonut ja olen välittänyt toiveet kehitystiimillemme. Järjestelmässä on potentiaalia ja mahdollisuudet kunnariin on olemassa.
Tarviin coinmotion app. Ei löydy Google Play, sta. Lähettäkää minulle tähän puhelimeen
Coinmotionilla ei ole toistaiseksi mobiilisovellusta, joten käyttö tapahtuu selainversion avulla.