Suurostaja käynnisti nousukiidon, bitcoin jo lähellä 5000 dollaria

Alkuvuodesta nähty hienoinen nousu kiihtyi tiistai-aamuna hetkellisesti huomattavasti jyrkempään kulmaan, kun bitcoin nousi hetkessä lähes 20 prosenttia. Pitkään 4000 dollarin lähettyvillä pysytellyt kurssi nousi aamulla tunnin aikana vajaasta 4200 dollarista yli 4800 dollarin Coinmarketcapin kurssitietojen mukaan. Yhtä voimakasta päivänousua ei ole nähty bitcoinin kurssissa lähes vuoteen. Samalla tehtiin uusi ennätyskurssi tälle vuodelle isolla marginaalilla, sillä ennen tätä 4200 dollarin rajaa ei oltu tänä vuonna vielä ylitetty.

Bitcoinin tasaisesti liikkunut kurssi heräsi tänään eloon.

Koko kryptovaluuttamarkkina nousukiidossa

Bitcoinin vanavedessä myös muu kryptomarkkina raketoi. Bitcoin oli päivän aikana kovimpien nousijoiden joukossa, mutta myös enemmän nousseita löytyy kuten Bitcoinin pikkuveljeksikin joskus kutsuttu litecoin. Laajan rintaman nousu nosti myös koko markkinan arvoa reilusti aamun 146 miljardista dollarista korkeimmillaan 163 miljardiin. Tällä hetkellä Coinmarketcap näyttää hyvin lähelle tätä päivän huippua, joten voi olla, että päivän korkein noteeraus on vielä näkemättä.

Kymmenen suurinta kryptovaluuttaa ovat kaikki olleet tänään selvästi nousussa.

Suurostaja käynnisti nousukiidon

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että yksi ostaja olisi ollut suurena vaikuttajana nousun käynnistymisessä. Heidän tietojensa mukaan yksi taho oli tehnyt noin 20 000 bitcoinin suuruisen oston, joka oli algoritmien avulla jaettu kolmelle kauppapaikalle ja kauppapaikkojen vaihtomäärät osoittavat, että ostot olivat koordinoituja ja synkronisoituja. Helsingin Sanomien tiedot perustuvat kryptovaluuttayhtiö BCB Groupin toimitusjohtaja Oliver von Landsberg-Sadien lausuntoihin.

Kun bitcoinin arvo tiistaiaamuna nousi, kauppaa tehtiin kuuden miljoonan kaupan tuntivauhtia, alaa seuraavan CryptoCompare-sivuston perustajan Charlie Hayterin mukaan volyymit olivat tiistaiaamun tunteina 3-4 kertaiset verrattuna viimeaikaisen vaihtoon. Kauppoja tehtiin jopa kuuden miljoonan kaupan tuntivauhtia. Koko kryptovaluuttamarkkinan 24 tunnin volyymi on tuplaantunut viime aikoihin verrattuna yli 60 miljardiin dollariin.

One thought on “Suurostaja käynnisti nousukiidon, bitcoin jo lähellä 5000 dollaria

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *