Korrektiosta huolimatta markkinatrendi on nouseva – Tekninen analyysi 2.9.2019.

Saimme eilen uuden kuukausittaisen kynttilän avauksen. Aloitetaan siitä ja siirrytään sitten lyhyempiin aikaväleihin.

Edellisessä analyysissa kirjoitin, että kuukausikaavion kääntyminen härkämäiseksi vaatisi sulkeutumisen/avauksen valkoisella linjalla merkityn kuukauden avauksen yläpuolella. Tätä ei tapahtunut. Härkämäisellä (bullish) tarkoitan nousutrendin jatkumista.

Punaiset kynttilät ovat huomattavasti pienempiä kuin vihreät huipulle johtavat, joten tämä näyttää enemmän korrektiolta kuin bull marketin tappajalta. Sydänlangat huipulla ovat kuitenkin suuria ja nämä ovatkin pääsyy siihen, miksi uskon korrektion jatkumisen olevan todennäköisempi tie kuin suora nousu.

Jotkut ehkä ihmettelevät, miksi kuukausittaisilla sydänlangoilla on niin suuri merkitys. Selitän siis vähän tämän taustoja. Uskon, että riittävä määrä rahaa bitcoin-markkinoilla seuraa näitä kuukausikaavioita sydänlankoineen ja myy bitcoineja näitä nähdessään.

Nämä sydänlangat eivät kuitenkaan ole ainoa huomionarvoinen kohde.

Ensin yritämme löytää hyvän S/R-tason (support/resistance), sitten seuraamme miten hinta käyttäytyy suhteessa siihen. Meillä on S/R-tasona 62% fibonacci retracement bear marketista tässä kaaviossa. Hinta liikkui nopeasti $3 000 dollarin pohjasta kohti resistanssia ja sitten meillä oli selvä reaktio alaspäin resistanssista.

Mitä nopeampi ja suurempi liike on suhteessa S/R-tasoon, sitä suuremmalla todennäköisyydellä S/R lopettaa liikkeen ainakin hetkellisesti. Nyt näemme nopeaa liikehdintää S/R-tasolle ja reaktion siitä alaspäin.

Katsotaan seuraavaksi mikä S/R-taso estää hintaa menemästä alas. Mielestäni se on keltaisella viivalla merkitty avaus, eli huippukynttilöiden avaus samalla tasolla 50% fibonacci retracementin kanssa. Tämä on toistaiseksi paras vaihtoehto S/R-tasoksi.

Jos haluamme etsiä nopeampi signaaleja mielen kääntämiseksi niin on hyvä katsoa viikkokaaviota. Ole aina valmis muuttamaan mielesi kun uutta informaatiota ilmenee.

Violetilla on 20 viikon EMA (exponential moving average) ja tämä EMA toimi erittäin hyvin supportina edellisen bull marketin aikana $200 ja $20k:n välillä. Jos saamme hyvän reaktion tästä ja sydänlangan ja/tai bullish engulfing kynttilän, niin alan uskoa korrektion olevan ohi ja uuden nousun jatkuvan.

On tietysti mahdollista, että emme enää laske tästä alaspäin, ja tässä tapauksessa olettaisin meidän näkevän kolmioliikkeen.

Nousu $3 000 dollarista on ollut erilainen kuin aiempien bull marketien, lukuun ottamatta aivan viimeistä jalkaa kuukausikaavioissa. Tämä saa minut ajattelemaan, ettei 20 viikon EMA sydänlankojen ohella välttämättä toimi yhtä hyvin tässä bull marketissa kuin aiemmissa.

Toni Kosonen on kirjoittanut yli sata bitcoin-analyysia viiden vuoden aikana ja hänellä on kattava kokemus bitcoin-sijoittamisesta.

3 thoughts on “Korrektiosta huolimatta markkinatrendi on nouseva – Tekninen analyysi 2.9.2019.

  1. RasmusTrader says:

    Bitcoin peliä pelataan tällä hetkellä täysin pörssien sanelemilla ehdoilla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kurssia manipuloidaan pörssien toimesta sen mukaan pelaavatko sijoittajat longia vai shorttia. Kurssi viedään tarkoituksella TA:n analyysin esittämille rajoille ja sen jälkeen odotellaan mitä lukuisat analyytikot alkavat kirjoittelemaan tulevista suunnista ja miten tämä vaikuttaa enemmistöön sijoittajista. Jos sijoittajat alkavat valmistautua enemmän shorttaukseen eli laskuun voimme olettaa kurssin nousevan pian jotta nämä shorttaajat saadaan likvidoitua ja pörsseille muhkeita voittoja. Jos taas enemmistö alkaa katsella longien perään utopististen kasvutoiveiden vuoksi niin markkinat lähtevät hyvin pian alaspäin. Bitcoinin longia myydään toistuvilla ajatuksilla 100k – miljoonan arvoisesta odotusarvosta, joka ei tule koskaan tapahtumaan. Bitcoin on ohimenevä teknologia, joka korvataan kehittyneemmillä ja reaalitalouteen sitoutettavilla uusilla lohkoketjuratkaisuilla. Niitä odotellessa hinnalla voidaan spekuloida, mutta tähän on tulossa aivan lähivuosina jo muutos (Stablecoinit, kultaan ja muihin reaalimaailman sijoituksiin sidotut coinit jne). Bitcoinista tulee käytännössä vain kasinopelimerkki, jonka käyttäjämäärä vähentyy rajusti. Arvo tulee mukautumaan myös tähän ja voimmekin odottaa sen laskevan rajusti jo seuraavan halveningin jälkeen jonka jälkeen ei ole enää kunnollisia tekijöitä joilla hypettää sen hintaa. Tämän jälkeinen halvening on puolestaan jo niin kaukana, että sitä ennen sijoitamme jo näihin uuden sukupolven lohkoketjuratkaisuihin.

    • Vastarannan kiiski says:


      Bitcoin on ohimenevä teknologia, joka korvataan kehittyneemmillä ja reaalitalouteen sitoutettavilla uusilla lohkoketjuratkaisuilla. Niitä odotellessa hinnalla voidaan spekuloida, mutta tähän on tulossa aivan lähivuosina jo muutos (Stablecoinit, kultaan ja muihin reaalimaailman sijoituksiin sidotut coinit jne). Bitcoinista tulee käytännössä vain kasinopelimerkki, jonka käyttäjämäärä vähentyy rajusti.

      Kun kryptot oli viimeisimmän huipun laella. Niin muistaakseni Ethereum oli jopa puolet Bitcoinin markkina-arvosta. Nyt Ethereumin markkina-arvo on enää noin 10% Bitcoinin markkina-arvosta jos prosenttilaskun tein oikein. Ja uskoisin sen tippuvan lisää markkina-arvoltaan. Täältä asian voi jokainen tarkistaa https://coinmarketcap.com/ .

      Kysymys kuuluukin, että jos uudet vakaammat kryptot tulee, joita ei vielä ilmeisesti ole? Niin käykö niillekin kuten Ethereumille? Eli ensin näyttää kyllä siltä, että se tulee ja syö Bitcon yhtenä suupalana? Mutta lopulta sitten onkin enää vain vaikka sen 10% Bitcoinin markkina-arvosta. Ja nyt ei varmaan kukaan kiellä, että eikö Ethereum ole jollain tapaa hieman kehittyneempi krypto kuin Bitcoin vai?

      Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että Bitcoinilla pelataan tällä hetkellä isompien toimijoiden toimesta. Koska kurssi voi nousta 1-5 päivässä vaikka 1000$ mutta se nousu voi kadota hetkessä noin minuuteissa parhaimmillaan, kun joku/jotkut tahot myy riittävästi voitolla bitcoinia suoraan myyntilaitaan tehden varmastikin ihan kivan voiton.

      Itse uskoisin, että seuraava oikea erittäin merkittävä muutos kryptoissa voi olla siinä, että louhintateho saadaan valjastettua hyödylliseen toimintaan, kuten erilaisiin tieteellisiin laskelmiin jotka vaatii sitä laskentatehoa. Mutta samalla kryptojen siirtojen varmistus toimii siinä sivussa kuin mukavana sivutuotteena.

      Ihmettelenkin siis miksi aina luodaan joku uusi krypto kun siihen liittyvällä osaamisella, kun voisi ehkä luoda jonkin uuden merkittävän muutoksen kryptoihin. Kuten luomalla uuden laskentatehoa hyödyntävän muutoksen. Toki tuollaisen muutoksen tekeminen vaatisi paljon yhteistyötä varmasti jo myös tätä mahdollista rajuakin laskentatehoa käyttävien tahojen kanssa. Joita on varmasti lääketiede, tähtitiede, rakettitiede ja ties mikä tiede. Ja ei unohdeta myöskään yhteistyötä louhijoiden valmistajien kanssa.

      Mutta tuon muutoksen jälkeen kryptojen tulevaisuus on selvä, ne ei koskaan enää katoa mihinkään. Tuskin ne katoisi nytkään, mutta jos laskentateho menisi hyötykäyttöön ja siirtojen varmistukset tulee siinä sivussa. Niin sen jälkeen on monta merkittävää arvovaltaista tahoa lisää, jotka ei voi sallia, että kryptot katoisi tai niiden käyttöä rajoitettaisi liikaa jne.

      Se taho joka tämän muutoksen kykenisi tekemään saa varmaan myös tulevaisuudessa Nobelin palkinnon työstään. Tai näin uskon.

      • Pessi Peura says:

        Uusien kryptojen luonnissa nähtiin piikki vuonna 2017. Moni onnenonkija loi uuden krypton, kun markkina kuumeni ja kaikenlaisille projekteille alkoi löytyä rahaa. Niistä suuri osa on luotu puhtaasti rahantekotarkoituksessa ja harvasta on haastajaksi bitcoinille.

        Käsitys siitä, että bitcoin on ohimenevä teknologia on sen kehittymistä ylenkatsova. Bitcoinin kehittämisen taustalla on suuri joukko osaajia, toisin kuin suurimmalla osalla muita projekteja. Bitcoin kehittyy jatkuvasti eikä ole vanhentunut vain sen takia, että se on luotu aiemmin kuin sen seuraajat.

        Ethereum on erilainen, mutta sekin on kohdannut paljon haasteita ja arvo on romahtanut kauas siitä, kun se kilpaili bitcoinin kanssa arvokkaimman krypton tittelistä. Tällä hetkellä bitcoinin johtoasemalle ei ole kunnollisia haastajia. Ehkä joskus tulevaisuudessa voi olla, mutta on myös hyvin mahdollista, että bitcoin karistaa muut projektit entistä kauemmas taakseen (kuten trendi on ollut tämän vuoden aikana).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *